Ajateltakoon vaikka kansanmiehen älyllistä asemaa. Hän on muodostanut itselleen mielipiteitä, vakaumuksia, erittelyn perusteita ja käyttäytymisen normeja. Jokainen vastakkaisen näkökannan edustaja, joka on häntä älyllisesti vahvempi, kykenee perustelemaan väitteensä paremmin, pystyy puhumaan hänet logiikallaan pussiin jne. Täytyisikö kansanmiehen muuttaa vakaumustaan? Senkö takia ettei hän selviydy keskustelussa? Mutta silloin voisikin käydä niin, että hän joutuisi muuttamaan vakaumustaan kerran päivässä, siis joka kerran kun hän kohtaa itseään älyllisesti vahvemman aatteellisen vastustajan. Mille aineksille hänen filosofiansa perustuu, erityisesti se hänen filosofiansa muoto, jolla on hänelle suurin merkitys elämänohjeena? Tärkein aines on epäilemättä luonteeltaan epärationaalista, uskoon perustuvaa. Mutta kehen ja mihin asiaan hän uskoo? Erityisesti siihen sosiaaliseen ryhmään, johon hän itse kuuluu [...] Vaikka onkin totta, ettei hän itse kykene puolustamaan eikä kehittelemään omia perustelujaan yhtä hyvin kuin vastustaja, hänen ryhmässään on kuitenkin sellaisia, jotka osaavat sen tehdä, varmasti jopa paremminkin kuin tuo vastustaja, ja hän todella muistaakin kuulleensa esityksen uskonsa perusteista laajasti ja johdonmukaisesti, sillä tavoin että hän tuli niistä vakuuttuneeksi. Hän ei muista noita perusteluja konkreettisesti, eikä hän osaisi niitä toistaa, mutta hän tietää, että ne ovat olemassa, koska hän on ne kuullut ja niistä vakuuttunut.
— Antonio Gramsci: Johdatus filosofiaan ja kulttuurihistoriaan (1931)
Teoksia: