Julkaistu: 19. heinäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 10
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 62–63. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Yleislakko heinäkuun 20. ja 21. päivänä[1] tulee olemaan luonteeltaan mitä vallankumouksellisin. Tämä ei tarkoita, että se onnistuisi kumoamaan kapitalistisen valtion (olemme osoittaneet, että proletaarien suorittama valtion valloittaminen tapahtuu vasta työläisten ja talonpoikien luotua valtiollisten instituutioiden järjestelmän, joka kykenee korvaamaan parlamentaaris-demokraattisen valtion instituutiot). Vallankumouksellinen se on siksi, että se panee alulle syvällisten mullistusten vaiheen nykyisessä taloudellisessa rakenteessa. Sodanjälkeisen kauden kriisi alkaa heinäkuun 20.—21. päivänä. Tähän asti kapitalistit ovat hallituksen painostuksesta helposti suostuneet myönnytyksiin. He ovat suostuneet pitämään tuotannon entisellään työttömyyden ja epätoivoisen kapinoinnin välttämiseksi huolimatta siitä, että toimenpide on ollut heille taloudellisesti epäedullinen. Nyt he eivät enää halua eivätkä voi jatkaa. Teollisuudessa lakko tulee antamaan verukkeen laajoille poliisitoimille, joiden on määrä palauttaa tuotannon kyky luoda runsasta ja varmaa voittoa. Lehdet tietenkin työntävät vastuun erottamisista ja työsuluista vallankumouksellisten sosialistien harteille ja yrittävät hajottaa proletariaatin mahtavan yhtenäisyyden.
Näin ollen on välttämätöntä pitää lakon aikana yllä mitä lujinta kuria ja yhtenäisyyttä. Lakon täytyy päättyä keskiyöllä 21. heinäkuuta. Kommunististen työläisten täytyy olla kokoava voima tuon kurinalaisuuden ja yhtenäisyyden saavuttamisessa. Kaikille on selvää, että he ovat vallankumouksellisia, eivät »palonsammuttajia». Työläiskommunistit tietävät, että kapinaliike saisi tällä hetkellä aikaan vain parlamentaarisen järjestelmän vahvistumisen ja verisen sorron vallankumouksellisissa kaupungeissa, sellaisen sorron kuin Nosken hirmuvalta Berliinissä, Mannerheimin Suomessa ja Hoffmannin Münchenissä. Mitä työläiset ja talonpojat voisivat asettaa eduskunnan vastapainoksi? Ei vielä ole syntynyt yhtäkään kommunistista instituutiota, joka pystyisi korvaamaan varmasti ja tehokkaasti eduskunnan vallan. Juuri näinä päivinä työläiskommunistien täytyy voimistaa propagandaansa sen hyväksi, että muodostettaisiin kommunistiset vallanelimet ja kutsuttaisiin mahdollisimman pian koolle tehtaiden ja kylien valtakunnallinen edustajakokous. Tällöin voitaisiin vakavasti ja vastuuntuntoisesti puhua kommunistisesta vallankumouksesta. Juuri kommunistit haluavat luoda valtion, jossa valta kuuluu päteville vastuuntuntoisille ihmisille. Heidän tulee säilyttää joka tilanteessa viileytensä ja selkeä näkemyksensä, he eivät saa viehtyä kiihotukseen tai haltioitua. Suurieleisen sankaruuden ja tunteen turvin ei valitettavasti luoda valtiota. Tämä työ vaatii kurinalaisuutta, ponnekkuutta, yhtenäisyyttä ja vastuuttomuuden tuomitsemista.
Ilman allekirjoitusta.
[1] Italian Sosialistisen puolueen aloitteesta päätettiin järjestää 20. ja 21. heinäkuuta 1919 kansainvälinen yleislakko solidaarisuuden osoittamiseksi Venäjän ja Unkarin sosialistisia tasavaltoja kohtaan. Näinä päivinä pidettiin erillisiä lakkoja Englannissa, Italiassa, Saksassa, Norjassa ja muissa maissa. Kaikkien maiden työläisten yhtenäistä lakkoliikettä ei kuitenkaan syntynyt, koska työväenliikkeen opportunistiset johtajat tekivät kaikkensa häiritäkseen lakkoa.
Ks. myös kirjoitusta »Kommunistisen Internationaalin puolesta». Toim.