Julkaistu: ?
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren
Kun tehdään kriittinen esitys sodanjälkeisistä tapahtumista ja perustavista (elimellisistä) yrityksistä päästä ulos epäjärjestyksen ja voimien hajaannuksen tilasta, on osoitettava kuinka ammattijärjestöjen kanssa ristiriitaan joutunut (tai pikemminkin niistä riippumaton) liike, joka tähtäsi tehdasneuvostojen kehittämiseen, täydellisesti vastaa Poliittisen taloustieteen kritiikin ensimmäisessä osassa tehtyä analyysia tehdasjärjestelmän kehityksestä.[1] Tehdas-liikkeen taustana ja edellytyksinä olivat seuraavat seikat: miten työnjaon yhä täydellistyessä tehdastyöläisestä tulee objektiivisesti pelkästään yhä analyyttisempien osatoimintojen suorittaja, niin että yksityinen ei enää käsitä yhteisen työn monimutkaisuutta ja että hänen tietoisuudessaan hänen oma panoksensa tuntuu siinä määrin arvottomalta että se näyttää olevan korvattavissa milloin tahansa; se miten hyvin järjestetty yhteistyö antaa suuremman "sosiaalisen" tuoton sekä se miten tehtaan työläisten tulee yhdessä käsittää itsensä "kollektiiviseksi työläiseksi". Tehdasliike pyrkii tekemään "subjektiiviseksi" sen mikä on olemassa "objektiivisesti". Mitä sitten tarkoittaa objektiivinen tässä tapauksessa? Yksityiselle työntekijälle "objektiivinen" merkitsee teknisen kehityksen vaatimusten ja hallitsevan luokan etujen yhteneväisyyttä. Tämä yhteneväisyys, tämä teknisen kehityksen ja hallitsevan luokan etujen ykseys on kuitenkin vain yksi teollisen kehityksen vaihe ja se on käsitettävä ohimeneväksi. Yhteys voi hajota; teknisen kehityksen vaatimusten voidaan ajatella olevan konkreettisesti erillään hallitsevan luokan eduista, eikä pelkästään niistä erillään vaan myös yhtyvän vielä alistettuna olevan luokan etuihin. Tällaisen "eron" ja uuden synteesin historiallisen kypsyyden osoittaa kiistattomasti se että alistettu luokka käsittää tällaisen prosessin mahdollisuuden. Juuri siksi se ei enää olekaan alistettu, tai tarkemmin sanottuna se osoittaa pyrkivänsä pois alisteisesta asemastaan. "Kollektiivinen työläinen" käsittää olevansa sellainen, eikä ainoastaan jokaisen yksittäisen tehtaan piirissä vaan myös kansallisen ja kansainvälisen työnjaon laajemmissa yhteyksissä. Tämä saavutettu tietoisuus ilmenee ulkoisesti, poliittisesti nimenomaan niissä elimistöissä, jotka edustavat tehtaita todellisten, ei voittoa tuottavien esineiden tuottajina.
[1]. Poliittisen taloustieteen kritiikin ensimmäinen osa tarkoittaa Marxin "Pääoman" 1. kirjaa. "Ammattijärjestöjen kanssa ristiriitaan joutuneesta liikkeestä", ks. Gramsci; "Työväenluokan yhtenäisyys. 'L'Órdine Nuovossa' julkaistuja artikkeleita v, 1919-1920, Edistys, Moskova 1976.