Julkaistu: 7. kesäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 5
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 34–41. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Mitä historia voisi vielä vaatia Venäjän proletariaatilta sen saavutusten oikeuttamiseksi ja vakiinnuttamiseksi? Mitä uhrauksia ja verilunnaita tuo ihmiskunnan kohtalon ylin tuomari vielä tahtoo?
Vaikeudet ja vastukset, jotka proletaarisen vallankumouksen on voitettava, ovat osoittautuneet paljon suuremmiksi kuin ainoankaan aikaisemman vallankumouksen esteet. Edelliset vallankumoukset pyrkivät vain täydellistämään tuotantovälineiden yksityisen ja kansallisen omistuksen sekä vaihdon muotoja; ne mullistivat vain eräitä erillisiä osia yhteiskuntarakenteessa. Proletaarinen vallankumous on vallankumouksista perinpohjaisin: pyrkiessään yksityisen ja kansallisen omistusmuodon lakkauttamiseen, luokkien lakkauttamiseen se tempaisee mukaansa kaikki ihmiset eikä osaa heistä. Se panee kaikki ihmiset toimimaan, velvoittaa heidät taistelemaan avoimesti jommallakummalla puolella. Proletaarinen vallankumous muuttaa yhteiskunnan perusteellisesti: yksittäisistä soluista, kansalaisyksilöistä, koostuvan organismin se muuttaa monisoluiseksi, asettaa yhteiskunnan perustaksi ytimiä, jotka jo sinänsä ovat sille elimellisesti ominaisia. Proletaarinen vallankumous pakottaa koko yhteiskunnan samaistumaan valtioon, se vaatii jokaiselta ja kaikilta moraalisen ja historiallisen velvollisuuden ymmärtämistä. Juuri siksi proletaarinen vallankumous on yhteiskunnallinen, juuri siksi sen täytyy voittaa ennen näkemättömät vaikeudet ja vastukset, juuri siksi historia kysyy vallankumouksen onnistumiseksi kammottavat lunnaat, sellaiset joita Venäjän kansa nyt maksaa.
Venäjän vallankumous on tähän mennessä raivannut kaikki historian sille asettamat esteet. Se on nostanut Venäjän kansan nähtäväksi valtiomiesten valiojoukon, jonka veroista ei ole yhdelläkään muulla kansakunnalla. Nämä pari tuhatta ihmistä ovat omistaneet koko elämänsä politiikan ja taloustieteiden (kokeelliselle) opiskelulle, he ovat maanpaossa kymmenien vuosien aikana analysoineet ja selvittäneet vallankumouksen kaikkia ongelmia ja karaistuneet epätasaisessa taistelussa tsaarivaltaa vastaan lujiksi kuin teräs. Joutuessaan välittömästi kosketuksiin Euroopan, Aasian ja Amerikan kapitalistisen sivilisaation kaikkiin muotoihin, perehtyessään maailman talouden ja historian valtauomaan laskevien virtausten suuntauksiin he ovat kehitelleet itsessään tarkan ja selkeän vastuuntunnon, joka on heidän aseenaan yhtä mahtava ja terävä kuin imperiumien valloittajien kalpa.
Venäläiset kommunistit muodostavat ensiluokkaisen ydinjoukon. Jokainen Leninin kanssa tekemisiin joutunut tunnustaa, että Lenin on kunnostautunut nyky-Euroopan suurimpana valtiomiehenä, että hän nauttii rajatonta arvontunnustusta joukoissa, että hän osaa sytyttää kansoissa innostuksen ja herättää niissä tietoisen kurinalaisuuden. Hän pystyy älyllään hallitsemaan kaikkia maailman yhteiskunnallisia voimia, jotka voidaan saattaa palvelemaan vallankumousta. Hän vaivatta aavistaa ja tekee tyhjiksi harjaantuneiden porvarillisten valtiomiesten viekkaimmatkin hankkeet.
Mutta toista on kommunistinen oppi, jota poliittinen puolue propagoi ja jota työväenluokka toteuttaa tietoisesti, ja toista on valtava Venäjän kansa, nääntynyt ja hajanainen, jonka pitkä ja tuhoisa sota on syössyt kurjuuden, raakuuden, anarkian ja rappeuden kammottavaan kuiluun. Bolševikkien poliittinen suuruus, heidän historiallinen mestarityönsä ilmenee juuri siinä, että he ovat nostaneet kaatuneen jättiläisen, palauttaneet tai pikemminkin ensi kerran antaneet konkreettisen ja dynaamisen muodon hajanaiselle ja sekasortoiselle yhteiskunnalle. He ovat pystyneet yhdistämään kommunistisen opin Venäjän kansan kollektiiviseen tietoisuuteen ja luomaan vahvan perustan, jolta kommunistinen yhteiskunta on aloittanut historiallisen kehityksensä. He ovat sanalla sanoen ensimmäisinä historiassa ruumiillistaneet marxilaisen kaavion proletariaatin diktatuurista. Vallankumous on todellinen, kun toteutuu tietynlaisena valtiona, organisoituna valtajärjestelmänä, muutoin se on tyhjänpäiväistä sanahelinää. Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae. Vallankumous on proletaarinen ainoastaan silloin, kun se synnyttää uudentyyppisen valtion — prolelaarisen valtion — ja olennoituu siinä; se on proletaarisen oikeuden vartija, joka täyttämällä keskeisiä tehtäviänsä ilmentää proletariaatin elinvoimaa ja toimintakykyä.
Bolševikit ovat antaneet valtiollisen muodon Venäjän proletariaatin historialliselle ja yhteiskunnalliselle kokemukselle, joka on kaikkien maiden työläisten ja talonpoikien kokemusta. Rakentaessaan monimutkaista valtioelintä he ovat taitavasti käyttäneet maansa proletariaatin kaikkia, salatuimpiakin elämänpuolia, sen perinteitä, sen henkisen ja sosiaalisen kehityksen maineikasta historiaa tämän syvällisimmissä ilmenemismuodoissa. Bolševikit ovat katkaisseet siteensä menneisyyteen, mutta samalla myös rakentaneet sen varaan. He ovat tehneet lopun perinteistä, mutta samalla rikastuttaneet ja kehittäneet toisia. He ovat katkaisseet siteet omistavien luokkien historiaan ja samalla jatkaneet, kehittäneet ja rikastuttaneet proletariaatin, työläisten ja talonpoikien olennaisimpia perinteitä. Tässä mielessä he olivat vallankumouksellisia, tätä varten he loivat uuden järjestelmän ja kurin. Siteiden katkaiseminen oli peruuttamatonta, sillä se koski olennaisinta historiassa; vanhaan ei voitu palata koska taantuminen olisi saattanut Venäjän kauheaan onnettomuuteen. Tästä alkoikin hirmuinen kamppailu, jossa vastustajana olivat kaikki historialliset välttämättömyydet, yksinkertaisimmista vaikeimpiin; ne oli proletaarisen valtion otettava laskuihin, alistettava ja sisällytettävä toimintoihinsa.
Oli saatava uuden valtion puolelle Venäjän kansan enemmistö. Piti osoittaa Venäjän kansalle, että uusi valtio oli sen oma valtio, oma elämänsä, että se olennoi kansan hengen, jatkoi sen perinteitä ja oli sen arvokkain omaisuus. Neuvostovaltiota johti bolševistinen kommunistipuolue, sitä tukivat teollisuustyöläiset — yhteiskunnallinen vähemmistö, koko työtätekevän luokan tietoisin ja sen elintärkeitä sekä pysyviä etuja vaaliva osa. Neuvostovaltiosta on tullut Venäjän koko kansan oma valtio. Tähän voittoon on johtanut kommunistisen puolueen tinkimätön ja pitkäjännitteinen toiminta, työläisten uskollisuus ja into, venäläisen kommunistisen liikkeen merkkimiesten lakkaamaton ponteva propaganda, heidän suorittamansa valistus- ja kasvatustyö. Koko tätä työtä ohjasi työihmisten opettajan selkeä ja järkkymätön tahto — Leninin tahto. Neuvostot ovat osoittaneet elinvoimaisuutensa yhteiskuntajärjestyksen muotona, joka saattaa parhaiten tyydyttää Venäjän kansan valtaenemmistön mitä erilaisimpia (taloudellisia ja poliittisia) elämäntarpeita, muotona johon kohdistuvat koko maailman sorrettujen toiveet ja jossa ne toteutuvat.
Pitkä ja tuhoisa sota oli jättänyt jälkeensä surullisen perinnön: kurjuutta, raakuutta ja anarkiaa; yhteiskunnallinen palvelujärjestelmä oli hajalla; ihmisyhteisö oli muuttunut vailla työtä, alkeellista itsekuria tai tahtoa vaeltavaksi laumaksi, joka oli vain suurta epämääräistä lahoavaa massaa. Uusi valtio keräsi raunioista yhteiskunnan sirpaleet, kokosi ja liitti ne uudestaan yhteen. Se elvytti uuden toivon, uuden kurin, ihanteen ja pyrkimyksen työhön ja edistykseen. Tämä olisi kunniakas tehtävä kokonaisen sukupolven toteutettavaksi.
Eikä tässä vielä kylliksi, historia ei tyydy tähän näytteeseen. Mahtavia vihollisia nousee jatkuvasti vastustamaan uutta valtiota. He painattavat vääriä rahoja lahjoakseen talonpoikia, saadakseen nälän rasittaman kansan almuilla puolelleen. Venäjä eristetään kaikista meriyhteyksistään, kaikesta kanssakäymisestä ja solidaarisuudesta. Siltä viedään Ukraina, Donetsin kivihiilialue, Siperia, se jätetään vaille raaka-aineita ja elintarvikkeita. Kymmenentuhannen kilometrin levyisellä rintamalla aseistetut joukot uhkaavat tunkeutua maahan. Venäjää vastaan suunnatut kapinayritykset, petokset, vandalismi, terroriteot ja sabotaasi maksetaan runsaskätisesti. Petturuus kääntää kunniakkaat voitot kirveleviksi tappioiksi.
Mutta neuvostovalta kestää: hajaannuksen kurimuksesta nousee armeija, josta tulee proletaarisen valtion selkäranka.
Joka puolelta vihamielisten voimien ahdistamana se vastaa älyllisellä voimallaan ja historiallisella joustavuudellaan, kyvyllään mukautua tilanteen vaatimuksiin menettämättä luonnettaan, vahingoittamatta kommunismiin johtavaa onnellisesti aloitettua kehityskulkua.
Neuvostovaltio todistaa siten olevansa välttämättömyys, kiertämätön ja peruuttamaton vaihe inhimillisen sivilisaation kehityksessä, uuden yhteiskunnan ensimmäinen solu.
Koska muut valtiot eivät voi myöntää proletaarisen Venäjän olemassaoloa eivätkä tuhota sitä, koska pääoman hallussa olevat mahtavat keinot — tiedotusvälineiden monopoli, parjaaminen, lahjominen, maa- ja merisaarto, boikotit, sabotaasi, häikäilemätön sekaantuminen (Prinssisaaret),[1] kansainoikeuksien loukkaaminen, sodan aloittaminen ilman sodanjulistusta — ovat voimattomia kokonaisen kansan lujaa tahtoa vastaan, on historiallisesti välttämätöntä, että muut valtiot joko tuhoutuvat tai muuttuvat Venäjän kaltaisiksi.
Ihmiskunnan jakautuminen ei voi kestää pitkään. Ihmiset pyrkivät sisäiseen ja ulkoiseen yhdistymiseen, rauhanomaiseen rinnakkaineloon, joka mahdollistaa maailman uudelleen rakentamisen. Hallitusmuodon on kyettävä tyydyttämään ihmiskunnan tarpeet. Kaksi vuotta on jo elänyt Neuvosto-Venäjä, tullut toimeen yksin, omin voimin, ilman mitään apua, kestänyt tuhoisan sodan ja saarron. Kapitalistiset valtiot taas, vaikka saavatkin kaikkialta tukea ja kiristävät siirtomaiden riistoa äärimmilleen tyydyttääkseen oman kulutuksensa, rappeutuvat silti entisestään, kasaavat raunioita ja levittävät tuhoa.
Historiaa tehdään siis Venäjällä, täysinäistä elämää eletään siis Venäjällä. Vain neuvostovallan oloissa saavat oikeat ratkaisunsa kysymykset elämästä ja kuolemasta joiden edessä maailma on. Venäjän vallankumous on maksanut lunnaansa historialle. Se on maksanut miljoonilla hengillä, kurjuudella, nälällä, uhrauksilla, herpaantumattomalla tarmolla. Tänään taistelu on saavuttanut huippunsa. Venäjän kansa on noussut täyteen mittaansa pelottavana ja askeettisen laihana jättiläisenä. Se hallitsee kääpiölaumaa, joka raivokkaasti käy sen kimppuun. Se on varustautunut toistamaan Valmyn tapahtumat.[2] Mutta Venäjää ei voida voittaa: se on maksanut lunnaansa. Sitä täytyy nyt suojella sekapäisten palkkasoturien, seikkailijoiden ja ryövärien laumoilta, jotka haluavat raadella sen elävää, punaista sydäntä. On saatava sen luonnolliset liittolaiset, kaikkialla elävät toverit kajauttamaan yli maailman sotahuudon, joka voimistaa sen iskut vastustamattomiksi ja avaa sille tien takaisin maailmaan.
Ilman allekirjoitusta.
[1] Huolimatta Ranskan kärsimästä tappiosta, päättivät läntiset vallat Lloyd Georgen ehdotuksesta kutsua tammikuussa 1919 neuvottelukokoukseen Prinssisaarille Neuvostohallituksen edustajia ja Venäjän alueella olevien valkokaartilaisten hallitusten edustajia valmistelemaan toimenpiteitä kansalaissodan lopettamiseksi. Vaatimukset, jotka Neuvostohallitukselle esitettiin sen osallistumisen ehtoina, osoittivat pyrkimystä päästä diplomaattista tietä siihen, mihin aseellisella interventiolla ei pystytty. Toim.
[2] Valmy — kylä Ranskassa. Sen lähellä ranskalaiset vallankumoukselliset joukot pysäyttivät 1792 itävaltalais-preussilaisen taantumuksellisen feodaalls-monarkistisen liittoutuman sotajoukot. Toim.