Julkaistu: 25. lokakuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 23
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 101–109. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Kansainvälinen luokkataistelu on huipentunut tähän saakka kahden maan proletariaatin, työläisten ja talonpoikien voittoon. Venäjällä ja Unkarissa työläiset ja talonpojat ovat pystyttäneet proletariaatin diktatuurin, jonka sekä Venäjällä että Unkarissa täytyy käydä ankaraa taistelua paitsi porvariluokkaa myös ammattiyhdistyksiä vastaan. Diktatuurin ja ammattiyhdistysten välinen ristiriita oli jopa eräs syy Neuvosto–Unkarin häviöön, sillä vaikka ammattiyhdistykset eivät avoimesti koettaneetkaan kumota diktatuuria, niiden toimintaa luonnehti ainainen tappiomieliala, ja ne levittivät lakkaamatta epätoivoa ja pelkuruutta työläisten ja punasotilaiden keskuuteen. Lyhytkin katsaus tämän ristiriidan syntymisen syihin ja olosuhteisiin hyödyttää joukkojen vallankumouksellista kasvatusta. Joukkojen on tultava vakuuttuneiksi siitä, että ammattiyhdistys on miltei tärkein proletaarinen järjestö kommunistisessa vallankumouksessa. Nimenomaan sen avulla tapahtuu teollisuuden sosialisointi; sen täytyy luoda olosuhteet, joissa yksityinen yritys katoaa eikä enää voi syntyä uudestaan. Joukkojen on myös nähtävä, että jo ennen vallankumousta on välttämätöntä luoda sellaiset psykologiset ja objektiiviset olosuhteet, joissa jokainen ristiriita, kaikkinainen vallan pirstominen kapitalismia vastaan taistelevien proletaaristen järjestöjen kesken on mahdotonta.
Luokkataistelu on kaikissa Euroopan maissa ja koko maailmassa saanut selvästi vallankumouksellisen luonteen. III Internationaalin asettamus, jonka mukaan luokkataistelun täytyy suuntautua proletariaatin diktatuurin pystyttämiseen, on saanut yliotteen porvarillis-demokraattisesta ideologiasta ja leviää vastustamattomasti joukkoihin. Sosialistiset puolueet osallistuvat III Internationaaliin, tai ainakin asettuvat niiden perusperiaatteiden kannalle, jotka kehiteltiin Moskovan kongressissa. Ammattiyhdistykset sen sijaan ovat jääneet uskollisiksi »todelliselle demokratialle» ja tekevät kaikkensa taivuttaakseen tai pakottaakseen työläiset vastustamaan diktatuuria ja luopumaan solidaarisuusmielenosoituksista Neuvosto-Venäjän puolesta. Tämä ammattiyhdistysten asenne voitettiin Venäjällä nopeasti, koska ammattiyhdistysten ohella kehitettiin tehdasneuvostoja vielä voimakkaammin. Unkarissa tämä kanta sen sijaan hajotti proletaarisen vallan perustan, Saksassa se johti kommunistityöläisten joukkoteloituksiin ja Noske-nimisen hirviön syntymiseen, Ranskassa taas heinäkuun 20. ja 21. päivän yleislakon epäonnistumiseen ja Clemenceaun hallituksen vahvistumiseen. Se on tähän saakka estänyt englantilaisten työläisten kaiken välittömän osallistumisen poliittiseen taisteluun ja uhkaa hajottaa perusteellisesti ja vaarallisesti proletaariset voimat kaikissa maissa.
Sosialistiset puolueet ovat yhä selvemmin saamassa vallankumoukselliset ja internationalistiset piirteet. Ammattiyhdistykset pyrkivät sen sijaan toteuttamaan reformistisen opportunismin teoriaa (!) ja taktiikkaa sekä jäämään pelkästään kansallisiksi järjestöiksi. Syntyy sietämätön tilanne, jossa työväenluokka joutuu jatkuvasti hämmennyksen ja heikkouden valtaan, mikä lisää tasapainottomuutta yhteiskunnassa ja edistää moraalin rappeutumista ja raaistumista.
Ammattiyhdistykset ovat organisoineet työläiset luokkataisteluperiaatteiden mukaisesti, ja juuri ne ovat olleet taistelun ensimmäisiä luonnollisia muotoja. Niiden organisaattorit ovat aina sanoneet, että vain luokkataistelu voi johtaa proletariaatin vapautukseen ja että juuri ammatillisen järjestön tehtävänä on hävittää yksityinen voitontavoittelu, ihmisen toiseen kohdistama riisto, koska ammattiyhdistys on asettanut tavoitteekseen poistaa kapitalistin (yksityisomistajan) teollisesta tuotantoprosessista ja hävittää niin ollen luokat. Mutta ammattiyhdistykset eivät voineet heti paikalla toteuttaa tätä tavoitetta ja suuntasivat siksi kaiken voimansa lähitavoitteeseen, proletariaatin elinehtojen parantamiseen, vaativat palkkojen korottamista, työpäivän lyhentämistä ja sosiaalilainsäädännön voimaan saattamista. Liike seurasi liikettä, lakko lakkoa, työväen olot paranivat suhteellisesti. Mutta kaikki tulokset, kaikki ammattiyhdistysliikkeen voitot on rakennettu vanhoille perusteille: yksityisomistuksen periaate säilyy lujana ja koskemattomana, kapitalistinen tuotantotapa ja ihmisen toiseen kohdistama riisto pysyvät koskemattomina ja saavat jopa uusia muotoja. Työpäivän lyheneminen kahdeksantuntiseksi, palkan kohoaminen ja sosiaalilainsäädännön edut eivät kajoa voittoon; tasapainottomuus, jonka ammatillinen taistelu aiheuttaa voiton suhdeluvussa, hävitetään ja tasoitetaan Englannin ja Saksan tapaisissa maailmantaloutta määräävissä maissa vapaalla kilpailulla ja verrattain rajoittuneen talouden maissa, kuten Ranskassa ja Italiassa, protektionismin avulla. Kapitalismi maksattaa teollisen tuotannon kasvaneet yleiskulut joko kotimaan tai siirtomaiden nimettömillä kansanjoukoilla.
Ammattiyhdistysliike osoittautuu siis täysin kykenemättömäksi voittamaan omalla toiminnallaan ja omilla keinoillaan kapitalistisen yhteiskunnan. Ammattiyhdistys ei pysty johtamaan proletariaatin vapautustaistelua voittoon, viemään proletariaattia sen korkeaan ja maailmanlaajuiseen päämäärään, jonka se on alunperin asettanut.
Syndikalististen oppien mukaan ammattiyhdistysten olisi pitänyt kasvattaa työläisiä johtamaan tuotantoa. Väitetään, että koska teolliset ammattiliitot heijastavat täydellisesti tiettyjä teollisuusaloja, niissä voisi syntyä kyseisen alan johtoon päteviä kaadereita. Ammattiyhdistystyö nostaisi esiin parhaat työläiset, lukeneimmat ja älykkäimmät, sopivimmat hoitamaan tuotannon ja vaihdon monimutkaista mekanismia. Näin ollen nahka-alan ammattiliiton työläisjohtajat olisivat pätevimmät johtamaan tuon alan teollisuutta, ja samoin olisi metalliteollisuudessa, graafisessa teollisuudessa jne.
Tyypillinen harhakuva! Ammattiyhdistysjohtajia ei milloinkaan ole valittu heidän teollisuuskysymyksissä osoittamansa pätevyyden perusteella, vaan ainoastaan lainopin ja virastokäytännön tuntemuksen ja puhumistaidon ansiosta. Mitä vahvemmiksi ammattiyhdistykset kasvoivat, mitä useammin ne puuttuivat luokkataisteluun, mitä laajempaa niiden toiminta oli, sitä välttämättömämmäksi tuli supistaa ammattiyhdistysjohtajan toimi puhtaasti hallinnolliseksi toimeksi ja kirjanpitotehtäväksi, sitä arvottomammaksi tuli tekninen pätevyys ja sitä tärkeämmäksi tuli kyky hoitaa virastotehtäviä ja kaupankäyntiä. Näin syntyi varsinainen ammattiyhdistystoimitsijoiden ja lehtimiesten kasti, jonka ajattelutapa poikkesi täysin työläisten ajattelusta. Suhteissaan työläisiin tämä kasti omaksui lopulta aivan saman asenteen kuin hallinnollinen virkakoneisto suhteissaan parlamentaariseen valtioon: virkakoneisto hallitsee ja ohjaa.
Proletariaatin diktatuuri pyrkii hävittämään kapitalistisen tuotantotavan, se pyrkii tuhoamaan yksityisomistuksen, koska vain siten voidaan hävittää ihmisen toiseen kohdistama riisto. Proletariaatin diktatuuri tavoittelee hävittämään luokkien väliset ristiriidat ja taistelun, koska vain siten voidaan saavuttaa työväenluokan yhteiskunnallinen vapautus. Tämän päämäärän toteuttamiseksi kommunistinen puolue opettaa proletariaattia kokoamaan luokkavoimansa järjestöiksi ja käyttämään tätä aseistettua voimaa porvariluokan kukistamiseksi, sellaisten olojen luomiseksi, joissa riistäjäluokka hävitetään ja joissa se ei enää voi syntyä uudestaan. Kommunistisen puolueen on siis diktatuurissa tehtävä työläisten ja talonpoikien luokasta lopullisesti voimakas hallitseva luokka ja valvottava, että uuden valtion kaikki elimet tekevät todella vallankumouksellista työtä, sekä poistettava yksityisomistukseen perustuvat ikivanhat oikeudet ja suhteet. Mutta tuhoavan toiminnan ja valvonnan myötä täytyy samalla harjoittaa luovaa, rakentavaa tuotannollista toimintaa. Ellei tämä työ onnistu, poliittinen valta on turhaa — eikä diktatuuri pysy pystyssä. Mikään yhteiskunta ei tule toimeen ilman tuotantoa, vielä vähemmän diktatuuri, joka syntyy viiden epätoivoisen sotavuoden luoman taloudellisen hajaannuksen keskelle, porvariluokan kuukausia kestäneen aseellisen terrorin oloissa. Diktatuuri tarvitsee tuolloin aivan erityisesti voimakasta tuotantoa.
Tämä on se vaativa ja kunniakas tehtävä, joka teollisuuden ammattiyhdistysten tulisi täyttää. Juuri niiden olisi pantava toimeen sosialisointi, saatava tuotannossa aikaan uusi järjestys, jossa yritys ei toimi omistajan voitonhimon vaan sosiaalisen yhteisön yhteisten etujen pohjalta, yhteisön joka kullakin tuotannon alalla lakkaa olemasta epämääräinen käsite ja konkretisoituu vastaavaksi työväen ammattiyhdistykseksi.
Neuvosto-Unkarin ammattiyhdistykset kieltäytyivät kaikesta luovasta työstä. Poliittisella alalla ammattiyhdistystoimitsijat asettivat diktatuurin toiminnalle jatkuvasti esteitä, muodostivat valtion valtiossa; taloudellisissa kysymyksissä he eivät hievahtaneetkaan: useammin kuin kerran tehtaita oli otettava yhteiskunnan haltuun vastoin ammattiyhdistysten tahtoa, vaikka sosialisoinnin olisi pitänyt pääasiallisesti kuulua juuri ammattiyhdistysten tehtäviin. Mutta Unkarin ammattijärjestöjen johtajat olivat henkisesti rajoittuneita, heidän ajattelutapansa oli byrokraattis-reformistinen, he pelkäsivät alati menettävänsä vaikutusvaltansa työläisten keskuudessa. Koska ammattiyhdistykset olivat diktatuurin perustamiseen saakka toimineet porvariluokan hallitessa ja koska ammattiyhdistystoimitsijoilta puuttui teknistä asiantuntemusta teollisuustuotannon kysymyksissä, he puolsivat sitä kantaa, että proletaariluokka oli kypsymätön johtamaan tuotantoa. He pitivät kiinni »todellisesta demokratiasta», toisin sanoen porvariston johtavasta asemasta omistavana luokkana. He tahtoivat ikuistaa sopeutumisen, työehtosopimusten ja sosiaalilainsäädännön kauden voidakseen täydellisesti osoittaa pätevyytensä. He halusivat odotella... kansainvälistä vallankumousta, eivätkä he käsittäneet, että kansainvälisen vallankumouksen toteutuksina olivatkin Unkarissa Unkarin vallankumous, Venäjällä Venäjän vallankumous, koko Euroopassa yleislakot ja sotilasosastojen kapinat. He eivät ymmärtäneet, että kaiken tämän syynä olivat sodan aikaansaamat sietämättömät elämänolot.
Eräs vaikutusvaltaisimmista unkarilaisista ammattiyhdistysjohtajista esitti Budapestin Neuvoston viimeisessä istunnossa tappiomielialaa kuvastavan näkemyksen: »Kun Unkarin proletariaatti otti vallan käsiinsä ja julisti neuvostotasavallan syntyneeksi, se pani toivonsa kolmeen seikkaan: 1) maailmanvallankumouksen välittömään leviämiseen, 2) Venäjän Punaisen Armeijan apuun, 3) Unkarin proletariaatin uhrautuvaan henkeen. Mutta maailmanvallankumousta ei toistaiseksi puhjennut, Puna-armeija ei päässyt Unkariin saakka eikä Unkarin proletariaatti ollut sen uhrautuvaisempaa kuin Länsi-Euroopankaan. Tänä historiallisena hetkenä neuvostohallitus ottaa virkaeron antaakseen maalle mahdollisuuden ryhtyä neuvotteluihin Ententen kanssa; se vetäytyy jotta proletariaatti maailmanvallankumouksen tähden pelastuisi ja säilyisi, sillä koittaa päivä jona maailman sosialistisesta vallankumouksesta tulee varmasti totta».
Kommunistisen »Vörös Újság» -lehden viimeisessä numerossa (elokuun 2. päivänä) arvioitiin proletariaatin perinteellisten järjestöjen Unkarin proletariaatille luomaa tilannetta näin:
»Tietääkö Unkarin proletariaatti, mikä sitä odottaa ellei se viipymättä kukista murhaajia, jotka sillä on talossaan? Tietääkö Budapestin proletariaatti, mikä sitä odottaa, ellei se löydä itsestään voimia karkottaakseen rosvojoukkion, joka on tunkeutunut proletaariseen valtioon? Valkoinen terrori ja romanialainen terrori yhdistävät voimansa hallitakseen Unkarin proletariaattia. Ruoska tulee helpottamaan nälän tuskia, tuotannollista työtä tulevat kannustamaan koneittemme ryöstö ja tehtaittemme tuhoaminen.»
»Työväenluokan 'aristokratia', kaikki ne, jotka proletariaatin diktatuurin aikana vain kerran kohdistivat sanansa työläisille, joutuvat tekemään tiliä toimistaan romanialaisten pistinten ja konekiväärien edessä. Unkarissa toteutetaan 'todellinen demokratia', koska kaikki ne, jotka pystyivät jotakin sanomaan, tulevat tasa-arvoisiksi haudassa ja koska muut tulevat nauttimaan samoja oikeuksia romanialaisten pajarien piiskurin alaisuudessa. Puolueen ja ammattiyhdistyksen välinen kiistely taukoaa, sillä pitkiin aikoihin Unkarissa ei tule olemaan puoluetta eikä ammattiyhdistyksiä. Kiista siitä, tulisiko diktatuurin käyttää voimakeinoja vai helläkätisyyttä tulee loppumaan, koska porvaristo ja aatelisherrat ovat jo siihen mennessä päättäneet oman diktatuurinsa menetelmistä. Sadat hirttopuut ilmoittavat, miten kiista päättyi porvariston hyväksi, proletariaatin heikkouden tähden.»
Ilman allekirjoitusta.