Antonio Gramsci

Unkarin neuvostovalta

1919


Julkaistu: 9. elokuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 13
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 77–80. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

Neuvostovalta on Unkarissa vaihdettu ammattiyhdistysjohtajien muodostamaan hallitukseen.[1] Pannaan yleisen äänioikeuden perusteella toimeen vaalit, kansallinen eduskunta aloittaa työnsä uudelleen ja palauttaa porvarillisen demokratian ja yksityisomistuksen pyhät oikeudet.

Proletariaatin diktatuurilla ei ollut Unkarissa aikaa luoda säilymisensä ja kehittymisensä edellytyksiä. Se syntyi monien tekijöiden yhteisestä vaikutuksesta, eivätkä monetkaan näistä liittyneet proletaariseen liikkeeseen. Sen kukistuminen johtui muutamien tällaisten tekijöiden vaikutuksen lakkaamisesta ja toisaalta työväenliikkeen sisäisistä ristiriidoista.

Unkarin porvaristo oli kreivi Károlyin toimesta luopunut vallasta ja luovuttanut hallituksen kommunisteille: vain kommunistit kykenivät tuolloin palauttamaan tappion masentamille sotilaille taistelukyvyn ja tekemään työläisistä sotilaita, jotka vallankumousta puolustaessaan taistelivat isänmaan puolesta, jotka taistelivat vallatakseen takaisin tšekkoslovakialaisten, jugoslavialaisten, galitsialaisten ja romanialaisten miehittämän alueen, laajentaakseen siten kumousvaltaa. Vain kommunistit kykenivät tasavertaisina keskustelemaan herra Clemenceaun kanssa, joka puolestaan halusi täyttää Ranskan vasallivaltioiden (Serbian, Böömin ja Romanian) toiveet, vahvistaa Ranskan arvovaltaa Balkanilla nujertamalla ja paloittelemalla Unkarin. Unkarin neuvostovalta syntyi kansallisen vapautusliikkeen aikaansaannoksena. Sen täytyi uhrata suurin osa voimastaan kansallisen rajakysymyksensä ratkaisemiseen, siksi se ei voinut eikä ehtinyt luoda omaa valtiollista organisaatiotaan eikä ehtinyt kasvattaa työläisissä ja talonpojissa konkreettista kommunistista ajattelutapaa.

Ranskan vasallien armeijat eivät heti lyöneet neuvostovaltaa, sillä Italia ja Amerikka vastustivat tällaista ratkaisua. Sitä vastusti erityisesti Italia, joka toivoi Serbian rajavaltion pystyvän joko asevoimin tai vallankumouspropagandan avulla uhkaamaan serbialais-kroatialais-slovenialaisen valtion olemassaoloa. Italialaiset lehdet, jotka hälisivät eniten Rijekan ja Dalmatian liittämisestä Italiaan, puhuivat usein myötätuntoisesti Unkarin Punaisen Armeijan toiminnasta. Ranskalaiset lehdet kirjoittivat, että Puna-armeijan organisoimiseen oli osallistunut italialaisia upseereja ja että Unkariin oli mennyt useita italialaisia ammusjunia. Italian sotilaslähetystö, jota johtaa eversti Romanelli, ei ole jättänyt Budapestia ja on siellä vieläkin. Italian hallitus noudattaa tietenkin yksinomaan »pyhän itsekkyyden» periaatteita. Eversti Romanellilla oli Budapestissa vallankumouksen Rasputinin[2] virka. Hän oli kommunistien »ystävä», mutta ennen kaikkea kapitalistien — Milanon ja Genovan metallitehtaiden ja laivojen omistajien — uskollinen palvelija, niiden jotka puolestaan havittelivat kaikkia Adrianmeren satamia.

Unkarilaisten toverien jokainen toimenpide ja aloite, heidän jokainen urhoollinen ponnistuksensa kilpistyi kansainvälisten kapitalistien juonitteluun ja etujen tavoitteluun. Unkari on pieni maa ja sen koko poliittinen elämä keskittyy ja rajoittuu usein yhteen ainoaan laajaan kaupunkiasutukseen. Tämä helpotti kapitalistisen diplomatian rasputinimaisten juonien punomista ja menestymistä. Tiedotus unkarilaisten neuvostojen tappiosta julkaistiin samaan aikaan kuin tieto siitä, että Rijekan ja Dalmatian kysymys oli lopultakin ratkaistu Pariisin konferenssissa;[3] Italian hallitus ei enää tarvinnut Unkaria; romanialaiset ja tšekkoslovakialaiset joukot saivat rauhassa edetä. Mutta romanialaisten aseellinen isku ei olisi riittänyt; italialaiset ja amerikkalaiset rasputinit toimivat valtion sisällä. Unkarilaiset ammattiyhdistysjohtajat lakkasivat kannattamasta neuvostojen hallitusta, saattoivat Punaisen Armeijan henkiseen sekasortoon. Ammattiyhdistysjohtajat olivat jo kolmesti yrittäneet syrjäyttää Bela Kunin: huhtikuun 20. päivänä, jolloin tšekkoslovakit ja romanialaiset aloittivat sotatoimet, toukokuun 2. päivänä romanialaisten vallattua Szolnoten ja toukokuun 31. päivänä, vähää ennemmin kuin Clemenceau lähetti ensimmäisen noottinsa Bela Kunille. Ammattiyhdistysjohtajat eivät milloinkaan kannattaneet neuvostojen valtaa. He eivät halunneet proletaarien järjestäytyvän tehtaissa muutoin kuin ammattialoittain, eivätkä he tahtoneet alistua neuvostojen valtaan, proletaarisen valtion valtaan.

He halusivat luoda »syndikalistisen valtion», heidän oman henkilökohtaisen diktatuurinsa, joka tulee säilymään siihen saakka kunnes proletaarit ovat selvinneet hämmennyksestään ja ulkomaisen solidaarisuuden turvin lopettaneet tämän irvokkaan farssin. Valitettavasti ammattiyhdistyspomot eivät tule menettämään nahkaansa kun »todellinen demokratia» toteutuu.

Unkarin neuvostot eivät kuitenkaan taistelleet turhaan; ne tekivät työtä Unkarin työväenluokan ja kansainvälisen proletariaatin puolesta.

Ilman allekirjoitusta.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Unkarin neuvostotasavalta syntyi marraskuun alussa 1918 ja kukistui elokuun alussa 1919, Budapestin miehittivät romanialaiset joukot. Toim.

[2] Rasputin (1872–1916) — seikkailija, joka käytti hyväkseen suurta vaikutusvaltaansa Nikolai II:n hovissa. Hänet murhasi monarkistiryhmä, joka yritti tällä teollaan pelastaa kuningasvallan. Toim.

[3] Kyseessä on Pariisin rauhankonferenssi, jonka voittajavallat kutsuivat koolle ensimmäisen maailmansodan päätyttyä valmistellakseen sopimukset voitettujen maiden kanssa. Konferenssi kesti tammikuun 18. päivästä 1919, tammikuun 21. päivään 1920. Toim.