Julkaistu: 27. kesäkuuta 1919 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 7
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 50–52. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Skannaus & oikoluku: Miika Salo
HTML: Joonas Laine
Avatessamme näillä huomautuksilla keskustelun koulukysymyksestä[1] koetamme määritellä perustan, jolta haluaisimme keskustelun kehittyvän.
Koulukysymystä (kuten jokaista muutakin valtion yleisiä toimia ja yhteiskunnalle välttämätöntä tehtävää koskevaa ongelmaa) täytyy käsitellä työläis- ja talonpoikaisneuvostojen valtion ongelmana. Me pyrimme kasvattamaan rakentajia, tovereita jotka ovat jo mainiosti järjestyneet neuvostovaltiossa ja ahertavat uuden yhteiskunnan elinten tehostamiseksi. Sosialistien kasvatuspropaganda on suurimmaksi osaksi ollut luonteeltaan kielteistä ja arvostelevaa eikä se olisi voinut muunlaista ollakaan. Venäläisten tovereiden myönteisten kokemusten pohjalta se voi tänään olla muutakin, sen pitää olla muuta, ellemme halua, että venäläisten tovereiden kokemus menee meiltä hukkaan. Meidän täytyy tietoisesti kehitellä heidän kokemustaan, irrottaa siitä se mikä koskee pelkästään Venäjää, niitä erityisoloja jotka vallitsivat venäläisessä yhteiskunnassa Neuvostotasavallan syntyessä. Meidän täytyy erottaa ja määritellä, mikä on kommunistiselle yhteiskunnalle pysyvästi välttämätöntä, mikä kaikkialla samalla tavoin koskee riistetyn työväen- ja talonpoikaisluokan tarpeita ja pyrkimyksiä.
Koulukysymys on sekä tekninen että poliittinen ongelma. Parlamentaaris-demokraattisessa valtiossa sitä on mahdotonta ratkaista enempää poliittisesti kuin teknisestikään. Opetusministerit saavat virkansa, koska kuuluvat tiettyyn poliittiseen puolueeseen, eivät siksi, että olisivat päteviä johtamaan valtion kasvatustoimintaa tai sitä hoitavia laitoksia. Totta puhuen ei edes voida väittää, että porvariluokka käyttäisi koulua oman herruutensa ikuistamiseksi. Olisihan silloin porvaristolla kasvatusohjelma, jota se toteuttaisi suorastaan tarmokkaasti ja koulu olisikin elävä laitos. Näin ei ole; valtiota valvovana luokkana porvaristo ei ole kiinnostunut koulusta, se jättää koulun byrokraattien mielivallan turviin, sallii että opetusministerien nimeämisen määräävät poliittisen taistelun oikut, ryhmäkuntien juonittelut, pyrkimys saada edullinen puolueiden voimasuhde hallitusta muodostettaessa. Sellaisissa oloissa koulukysymyksen teknisen puolen tutkimista ei voida pitää vakavana ja konkreettisena asiana, joka auttaa ratkaisemaan ongelman; se on pelkkää älyllistä leikittelyä, aivovoimistelua, ellei pahempaa — ruikutusta tai vanhojen latteuksien valtion kasvatustoimien tärkeydestä, koulutuksen hyödyllisyydestä jne. märehtimistä.
Neuvostovaltiossa koulu tulee olemaan julkisen toiminnan tärkeimpiä ja keskeisimpiä muotoja. Voimme jopa sanoa, että kommunistisen koulun kehitys ja menestyminen liittyy kommunistisen valtion kehittymiseen, sellaiseen demokratiaan, joka imee itseensä proletariaatin diktatuurin. Nykyinen sukupolvi tulee käytännössä oppimaan yhteiskunnallista itsekuria, joka on välttämätöntä kommunismin rakentamiseksi, oppimaan kaikissa kokouksissa, osallistumalla välittömästi sosialistisen valtion hoitoon ja hallintoon. Koulun tulee kasvattaa ne uudet sukupolvet, jotka nauttivat uhrauksiemme ja ponnistelujemme hedelmistä, jotka tietävät että erillisten kansakuntien proletariaatin diktatuurin siirtymäkautta seuraa kansainvälinen, elinvoimainen ja kehittynyt kommunistinen demokratia. Miten kommunistinen koulu tulee täyttämään tämän tehtävän? Millaisen järjestysmuodon saa valtion kasvatustehtävä koko neuvostojärjestelmässä? Mikä tulee olemaan alkeis- ja korkeakoulujen opettajien ammattiyhdistysten tehtävä? Kuinka on uudistettava yliopistoja ja teknillisiä opistoja, kuinka yhdistettävä niiden toiminta muuhun kulttuurityöhön? Minkälaiseksi oikeustieteellisen tiedekunnan pitäisi muuttua, kun perustuslaki ja perimmäiset oikeusperiaatteet ovat muuttuneet? Entä kirjastot, museot, taidehallit — mikä tulee olemaan niiden tehtävä? Huomattava osa lehtemme tilaajista ja lukijoista on nuoria opiskelijoita, taiteilijoita ja kasvattajia, jotka pystyvät ja ovat valmiit kriittisesti asettamaan nämä kysymykset ja etsimään niille ratkaisua. Vetoamme heidän haluunsa toimia ja toivomme, että he tuntevat osallistuvansa aktiivisesti uuden kommunistisen järjestyksen toteuttamiseen.
[1] Kyseinen kirjoitus on toimituksen kommentti nimimerkillä »G. B.» allekirjoitettuun artikkeliin, joka kiinnitti lukijoiden huomion koulukysymyksen tärkeyteen sosialistisen politiikan kannalta. Toim.