Julkaistu: 17. heinäkuuta 1920 L'Ordine Nuovo -lehden n:ossa 10
Suomennos: © Martti Berger, Mikael Böök, Riitta Ahonen
Lähde: »Työväenluokan yhtenäisyys. L'Ordine Nuovossa julkaistuja artikkeleita», s. 235–240. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976)
Digitalisointi: Kaj Henriksson
HTML: Jonas Holmgren & Joonas Laine
Olemme usein esittäneet seuraavan yleisen teesin: porvariston hallitsemalla historiallisella aikakaudella kaikki yhdistymismuodot (myös ne, jotka työväenluokka on luonut taistelua varten), mikäli ne syntyvät ja kehittyvät liberaalisen demokratian maaperällä, ovat erottamattomasti sidoksissa itse porvarilliseen järjestelmään ja kapitalismin rakenteeseen. Niinpä nämä muodot rappeutuvat ja hajoavat sitä mukaa kuin kapitalismikin, niiden olemassaolon perustana oleva järjestelmä, jonka helmassa ne ovat syntyneet ja kehittyneet. Aikamme historiallisella kaudella monet työväenliikkeessä esiintyvät ilmiöt (kuten joukkojen tahdottomuus alistua järjestökuriin, anarkistiset ja syndikalistiset kannanotot yksittäisissä tehtaissa, syvä välinpitämättömyys ja lamaannus, kaduilla ja toreilla vilisevät kaikenkarvaiset Masaniellot, jotka äänekkäästi kerskuvat hetken voitoilla) olisivat käsittämättömiä, jos niitä tarkasteltaisiin erillään perinteisten hallintoelinten rappiosta. Mutta samat ilmiöt ovat ymmärrettäviä ja selitettäviä, kun otetaan huomioon kunkin sellaisen historiallisen kauden vaikeudet, jolloin sorrettu luokka yrittää vapautua orjuuttavista kahleistaan ja ponnistelee luodakseen järjestyksen, jossa se saavuttaa historiallisen itsenäisyyden. Tämän yleisen teesin pohjalta olemme kehitelleet kritiikkiä ammattiyhdistyslaitosta kohtaan. Ammattiyhdistystä on aina pidetty työväenluokan omaperäisenä järjestömuotona ja kommunistisen vallankumousprosessin itsenäisenä muotona. Me taas korostamme tehdasneuvoston »omaperäisyyttä» ja pidämme sitä ainoana proletaarisena instituutiona, joka syntyy juuri siellä, missä kansalaisten välillä ei ole poliittisia suhteita, missä työväenluokalla ei ole vapautta eikä demokratiaa, missä vallitsevat riistetyn ja riistäjän, sortajan ja sorretun taloudelliset suhteet kaikessa alastomuudessaan. Tehdasneuvosto ilmaisee työväenluokan ainaisen pyrkimyksen vapauttaa itse itsensä, omilla keinoillaan ja menetelmillään, asettamalla omia erityisiä tavoitteitaan ja toteuttamalla ne ilman välikäsiä, jakamatta valtaa virkailijoille ja ammattipoliitikoille. Sosialistinen puolue ei sekään ole välttynyt luokkayhteiskunnan perinteisten hallintoelinten hajaannukselta ja rappiolta. Joustavuutensa vuoksi (sitä näet eivät kahlitse vakiintuneet intressit) se on kuitenkin kyennyt reagoimaan nopeasti, etenkin siellä, missä on vallinnut vallankumouksellinen jännitystila (kuten Torinossa). Tällä hetkellä puolue elää murroskautta, ja tehtaissa toimivat kommunistiset ryhmät ovat ainesta, josta uusi puolueorganisaatio kehittyy.
Sosialistisen puolueen perinteinen järjestömuoto ei poikkea muiden liberaalisen demokratian oloissa kehittyneiden puolueiden järjestömuodosta. Tämä muoto on jäsenten yleiskokous, joka valitsee enemmistön luottamusta nauttivan toimeenpanevan elimen sekä valvontakomission. Puolueen järjestömuodossa toteutuvat kaikki demokraattisen poliittisen yhdistyksen toimintaperiaatteet: vallan jako päätäntä-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan, sisäinen kilpailu (vallankumouksellisen ja reformistisen suuntauksen välinen kamppailu, jossa jokainen tavoittelee valtaa ja ajaa opportunistista »ratsuaan»); siihen sisältyvät jokaisen »täydellisen demokratian» kokouksen kaikki ominaispiirteet: vastuuttomuus, epäpätevyys, horjunta ja epäjärjestys. Tietenkin näitä piirteitä »oikaistaan» virkavaltaisuudella ja toimeenpanevien henkilöiden byrokraattisella mielivallalla. Tämä järjestömuoto, joka on ominainen kaikille porvarillisen demokratian kehityksen myötä syntyneille yhdistyksille, kuvastaa niiden historiallista olemusta. Se kertoo niiden halusta saavuttaa enemmistö kansan edustuselimissä (kunnan- ja provinssivaltuustoissa, eduskunnassa) porvariselle demokratialle tyypillisin keinoin: tarjoamalla valitsijajoukoille yhtä yleisiä kuin sekaviakin ohjelmia ja vakuuttamalla, että ne toteutetaan mihin hintaan hyvänsä.
Yleiskokous on poliittinen yhdistymismuoto, joka vastaa alueelliseen jakoon perustuvaa valtiota. Se toimii kuin aikoinaan barbaariset kansat, jotka ilmaisivat vapautensa takoen maata keihäillä ja ulvahdellen. Demokraattisessa järjestelmässä vapautta ilmaisevat poliittiset edustajakokoukset olennoivat »laumahenkeä», sitä yliotetta, jonka eläimelliset vaistot ja yleinen vastuuttomuus ovat saaneet järjestä ja entusiasmista. Se saa aikaan lynkkauksia, kun vähemmän jalot tunteet voittavat, ja lyyrisen lumouksen hetkinä syntyy kilpailu siitä, kuka saisi muuttua hevoseksi, joka riemukkaasti kantaa muodissa olevaa tanssijatarta. Niinpä Italian eduskunnan älykkäin ja uutterin kansanedustaja on arvioinut parlamentin olevan neuvostoon verrattuna kuin kaupunki barbaarilauman rinnalla.
Koska työväenvaltio on yhteiskunnan kehitysprosessissa se vaihe, jolloin poliittiset suhteet pyritään saattamaan teollisuustuotannon teknisiä suhteita vastaaviksi, se ei perustu alueelliseen jakoon vaan elimellisiin tuotantoyksikköihin: tehtaisiin, telakkoihin, varikkoihin, kaivoksiin ja maatiloihin. Mikäli sosialistinen puolue laskee järjestönsä perustan työpaikoille, siitä tulee työväenluokan johtava puolue niissä uusissa elimissä, joita työväenluokka parhaillaan kehittää toteuttaakseen historiallisen itsenäisyytensä, tullakseen hallitsevaksi luokaksi. Proletariaatin poliittisen yhdistymisen historiallinen luonne ei ilmene tästä lähtien ainoastaan tahtona saavuttaa enemmistö porvarillisen valtion kansanedustuselimissä vaan myös tahtona auttaa proletariaattia käytännössä sen raskaassa uudistustyössä. Käy mahdolliseksi nähdä ennalta puolueen järjestömuodossa tapahtuva olennainen muutos: jäsenten yleiskokoukset (niiden yksittäisten henkilöiden kokoukset, jotka ovat teoistaan vastuussa vain omalletunnolleen, jonka on turruttanut kiihottava äkkipäinen puhe ja pelko siitä, etteivät he ole perillä proletaarisen liikkeen ajankohtaisista kysymyksistä), korvataan kokouksilla, joiden edustajilla on imperatiivinen mandaatti.[1] Näissä kokouksissa käydään yleisluontoisten ja sekavien jaarittelujen sijasta konkreettisia, tehtaan työläisiä kiinnostavia keskusteluja. Työpaikoilla harjoitettavan propagandan ja käytävän taistelun tarpeet panevat työläiset vaatimaan, että puoluekokouksista tulisi lopultakin koulu, joka todella valmistaa proletaarisia joukkoja ottamaan vallan. Voidaan siis nähdä ennalta kuinka Sosialistinen puolue muuttuu liberaalisen demokratian maaperällä kasvaneesta yhdistyksestä uudentyyppiseksi organisaatioksi, joka on ominainen yksinomaan proletaariselle elämälle.
Tarvitsi vain esittää ajatus kommunististen ryhmien muodostamisesta Torinossa, kun ne jo järjestäytyivät ja alkoivat aktiivisesti toimia. Mahtavaa huhtikuun liikettä edeltäneessä metallityöläisten lakossa joutui eräiden tehtaiden vasta muodostettu kommunistinen ryhmä osastokomissaarien neuvoston kykenemättömyyden tähden astumaan työläisten johtoon. Näin se säilytti vallankumouksellisen kurin ja torjui epäröinnin. Tärkeimmissä konepajoissa saatu kokemus muodostaa jo nyt kalliin perinnön, joka seuraavan komissaarien kokouksen tulisi arvioida ja välittää jokaiselle puolueosaston toverille. Yksin tämä kokous voi määritellä yhteisen, välttämättömäksi käyneen työohjelman pääpiirteissään. Ohjelma rakentuu elimellisesti sen konkreettisen kokemuksen pohjalle, jonka kukin ryhmä välittää omana panoksenaan. Jo nyt voidaan nähdä, että kommunististen ryhmien muodostuminen muuttaa Sosialistisen puolueen historiallista olemusta. On käynyt mahdolliseksi ymmärtää venäläisen kommunistipuolueen historiallinen merkitys. Mikäli puolue koostuu vallankumouksellisista työläisistä ja taistelee yhdessä joukkojen kanssa, se pohjautuu varmasti vallankumouksellisen taistelun punaamaan todellisuuteen. Koska taas puolue on marxismi lipunkantaja, taistelu merkitsee sen työläisjäsenille tietoista kamppailua selkeän ja täsmällisen tavoitteen puolesta, määräsuuntaista pyrkimystä, tahdon ja tietoisuuden vahvistamaa kurinalaisuutta. Näin ollen puolueen työläisjäsenet tulevat työväenvaltiossa olemaan teollisuuden etujoukko, samoin kuin he työväenvallan puolesta käytävän taistelun kaudella muodostavat vallankumouksellisen etujoukon. Vallankumouksellinen innostus siirtyy tuotantoon.
Kommunismi toteutuu uusien yhteiskunnallisten suhteiden järjestelmänä vasta kun on luotu aineelliset edellytykset sen kehittymiselle. Tämä järjestelmä ei synny lainsäädännöllisin toimenpitein eikä hallinnollisin keinoin. Työväenvaltiossa kommunistinen puolue toimii laajojen joukkojen psykologisena kiihdyttimenä ja johtaa ne soveltamaan tietoisesti ja vapaaehtoisesti uusia suhteita, jotka uudet olot ovat tehneet mahdollisiksi. Venäjän proletaarijoukkojen elämässä tavanomaisiksi käyneet kommunistiset talkoot ovat tulos kommunistipuolueen työläisjäsenten kurinalaisuudesta! He ovat tehdassolujen avulla ensimmäisinä maailmassa toteuttaneet uuden työ- ja tuotantotavan, joka yksistään voikin tukahduttaa lopullisesti kapitalismin ja joka siksi on poliittisen vallan ottamisella ja tuotannon valvonnalla alkaneen kumouksellisen luokkataistelun huipentuma.
Ilman allekirjoitusta.
[1] — sitova toimeksianto, säätyedustuksen aikoina yleisesti noudatettu periaate, jonka mukaan kansanedustaja on sidottu valitsijainsa ohjeisiin. Suom.