Nykyinen taloudellinen kehitys, jossa omistavien luokkien edut ovat määräävinä, osoittautuu siis sangen turmiolliseksi torppariluokalle, se joko kokonaan irroittaa sen viljelyksestään, heittäen sen palkkatyöläisen epävarmaan asemaan, tahi huonontaa se yleensä torpparin vuokra-aseman, koventaa vuokraehtoja, tuo mukanaan ylityötä ja pitkiä työpäiviä. Ei ole näin ollen kummeksittava, että torppariluokka viime aikoina yhä äänekkäämmin on ruvennut »tyytymättömyyttään» olevia oloja vastaan osoittamaan. Sen jälkeen kun turhaan ensin oli odotettu torppariolojen parantamista säätyeduskunnalta ja josta seurauksena oli vuoden 1902 vuokralaki, joka ainakin välillisesti vaan on torpparioloja yhä enemmän kiristänyt, on torppariväestö viime aikoina aivan vaistomaisesti ruvennut järjestyneen työväen piireistä hakemaan asemalleen tukea. Ja epäilemättä on se tässä osannut oikeaan, sillä molemmat nämä väestöluokat, työväki ja torpparit, on ahdinkoon saattanut sama taloudellinen kehitys. Molemmat nämä luokat ovat myöskin siinä asemassa, että vasta sosialististen aatteiden valtaanpääsö voi lopullisen taloudellisten olojen parannuksen aikaan saada, ottamalla tuotantovälineet, pääoman ja maan, sekä niitten käyttöoikeuden määräämisen yhteiskunnan haltuun.
— Edvard Gylling: Torpparit ja työväenliike (1906)