1) Suomen kapitalistisessa taloudessa oli vv. 1921–22 jälkeen tapahtunut suhteellisen voimakas osittaisen vakaantumisen prosessi.
Teollisuudessa se ilmeni ennen muuta tuotannon kasvuna, varsinkin pääteollisuuksien (eli vientiteollisuuksien) aloilla. Etenkin noilla samoilla aloilla tapahtui kehitystä tekniikassa ja samanaikaisesti ratsionalisoimisen ohessa myös työntekijäin lukumäärän lisääntymistä.
Myös maataloudessa ilmeni tuotannon nousua ja tekniikan kehitystä.
Pääomasijoitusten kasvu sekä pääoman keskittyminen ja kartelloituminen oli yhtenä osana kapitalismin vakaantumisliikkeessä. Vakaantumisprosessi kuvastui erittäin havainnollisesti viennin vahvassa kasvussa ja samanaikaisesti tapahtuneessa tuonnin lisääntymisessä ei ainoastaan kulutustarkoituksia, vaan huomattavasti myös teollisuus- ja maataloustuotannon tarkoituksia varten.
Sodanjälkeisen kapitalismin pulan toinen eli osittaisen vakaantuminen kausi päättyi kuitenkin v. 1928. Vv. 1928–29 merkitsevät käännettä edellämainitussa kehityksessä: osittaisen vakaantumisen horjuvaisuus alkaa näkyä ja tuntua yhä enemmän ja Suomen kapitalistisessa taloudessa tapahtuu siirtyminen suhteellisesta vakaantumisesta pula-aikaan. Sen ennustajana toisella kaudella ja samalla myöskin vakaantumisen huojuminen ilmaisijana jo silloin oli ollut m.m. kotimaisen tuotantovälineteollisuuden, metalliteollisuuden hidas kehittyminen, metallikapitalistien voimakkaat yritykset painaa alas työläisten elintasoa sekä myöskin pääoman osittainen halu karttaa tuotannollisia aloja ja huomattavassa määrässä virtaaminen keinotteluluontoiseen rakennusteollisuuteen.
Huhtikuun plenumissa v. 1929 KK totesi pula-aikaan siirtymisen lausumalla m.m.: »Kasvanut tuotanto pääteollisuuksien alalla (saha- ja paperiteollisuudessa) on törmännyt ja tulee myöhemmin yhä enemmän törmäämään ahtaantuneita markkinoita vastaan, sahateollisuuden kasvun vaikeutuessa, myös Suomen metsävarojen uupumisen vuoksi. — Pulan edelleen kehittyminen jopa kiristyminenkin näyttää todennäköiseltä».
Tämä arvio Suomen kapitalistisen kehityksen suunnasta on osoittautunut oikeaksi.
V. 1929 teräväksi käynyt pula ilmenee taloudellisesti: markkinain kuivumisesta johtuneena liikatuotantona, jota on seurannut tuotannon aleneminen erittäinkin teollisuudessa, niinhyvin pää- (eli vienti-) teollisuuksissa kuin myös tärkeimmissä muissa (kotimaisia markkinoita varten työskentelevissä) teollisuuksissa sekä maataloudessa; työntekijäin lukumäärän vähentymisenä; jatkuvana rahan puutteena ja korkokannan nousuna; vararikkojen lisääntymisenä; talonpoikain myyntimetsäin kantomaksujen alentumisena ja pakkohuutokauppain lisääntymisenä pientalonpoikain maksamattomien lainojen ja verorästien johdosta (»talonpoikain omaisuuden laillinen pakkoluovutus», kuten maalaisliiton »Maakansa» tunnustaa); viennin huomattavana vähentymisenä ja myöskin tuonnin vieläkin voimakkaampana vähentymisenä niin hyvin tuotanto- kuin kulutustarkoituksiin.
Kapitalistisessa taloudessa Suomessa on suhteellinen vakaantuminen nyt erittäin vakavasti horjunut ja on kapitalistinen talous ankaran pulan kourissa. Pulan jatkuminen ja syventyminen oli kiertämätön alkaneen yleismaailmallisen pulan ja maatalouspulan johdosta sekä Suomen kapitalistisen talouden yksipuolisen luonteenkin vuoksi. Siitä huolimatta, että pulakauden kestäessä suurporvaristo on pääomasijoituksia ja teollisia uutisrakennuksia voimakkaasti supistanut, rajoittanut kulutusta tuontia supistamalla sekä ulkomaisilla lainoilla rahatilannetta hiukan helpottanut, jatkuu tuotannon supistaminen, työkäsien määrän väheneminen ja vararikot. On todettava, että v. 1930 aikana pula on terävöitynyt ja laajentunut, erittäinkin maatalouspulan terävöitymisen johdosta.
Suhteellisen vakaantumisen lisääntynyt horjuminen ja kehittyminen teräväksi pulaksi aiheutti välittömästi työväenluokalle; työttömyyden suurta kasvua, rationalisointiin liittyneen kapitalistisen kiristyksen lisääntymistä, palkkatason painumista, mikä kaikki merkitsi elintason jyrkkää alenemista, kun lisäksi monopolikapitalismi pitää elintarvehintoja melkein entisellä tasolla, huolimatta tukkuhintain alenemisesta; työtätekevälle, varsinkin pientalonpoikaistolle, jonka palkkatyöansiotkin metsätöitten supistamisen ja työehtojen niissä huonontumisen vuoksi olivat jyrkästi vähentyneet, ja erinäisille muille pikkuporvarillisille kerroksille: nopeaa köyhtymistä.
2) Työtätekeväin väestökerrosten taloudellisessa asemassa tapahtuneet muutokset kuvastuivat ja kuvastuvat tyytymättömyysmielialojen kasvussa ja syventymisessä sekä siitä lähteneissä taistelutoiminnoissa.
Työväenjoukoissa se on ilmennyt radikalisoitumis- eli vasemmistumisprosessina monessa muodossa varsinkin kasvaneena valmeutena joukkoliikkeisiin ja terävämpien luokkataistelumuotojen käyttämiseen etenkin 1928—29. Sitä kuvastaa: esim. v. 1929 vappumielenosoituksiin osanoton runsaus, verrattuna noskelaisten kokouksiin; samoin vappumielenosoitukset 1930 eräissä paikoissa, elokuun 1 päivänä sodanvastaiset mielenosoitukset v. 1929 katuesiintymisineen; laajojen joukkojen alkuvoimainen vastalause- ja mielenosoitusliike loka–marraskuussa 1929 valtiollisten vankien puolesta sekä suuret joukkovastalausekokoukset touko–kesäkuussa 1930 lapualaisfasistien esiintymisen johdosta, v. 1928–29 lakot sitkeytensä ja osanottajain määrän kasvun puolesta sekä työläisten omakohtaiset lakkopyrinnöt, jotka amm. johto esti (sahalaiset kuljetuslakon aikana); erinäiset pienemmät työläisten itsensä, ja erikoisesti järjestymättömien myötävaikutuksella, toimeenpanemat lakot ja vastalauseet palkanalennuksien vuoksi keväällä v. 1930 sekä Turun makkaratyöläisten lakko fasistikumoukaen jälkeen.
Maalaisköyhälistön ja köyhän talonpoikaiskansan kerroksissa ovat kehittyneet ja kasvaneet tyytymättömyysmielialat (liike v. 1928 kadon johdosta, metsä- ja uittotyöläisten lakot, kaikkiaan noin 2.000 työläistä käsittäviä, talvella ja keväällä 1930). Pientalonpoikain tyytymättömyyttä ja luokkataisteluhalun syntymistä niissä kuvastaa talonpoikain kokouksien päätökset keväällä 1930 ottaa osaa kansainväliseen vallankumouksellisten talonpoikain kongressiin.
Tyytymättömyysmielialoja on versonut myöskin pikkuvirkailijain kerroksissa kaupungeissa ja maaseudulla, ilmeten palkankorotusvaatimuksina valtiolle v. 1929.
3) Kommunistinen Internationale oli jo VI kongressissaan (1928) ja edelleen X pleenumissaan (v. 1929) osottanut olevan kysymyksessä kansainvälisen muutoksen, siirtymisen kansainvälisesti kaptalismin osittaisesta vakaantumisesta eli toisesta kaudesta vakaantumisen kasvavaan horjumiseen eli kolmateen kauteen. Tälle kaudelle on luonteenomaista, että kapitalismin vakaantuminen ei vahvistu, vaan päinvastoin horjuu enemmän ja enemmän ja että kapitalismin yleinen pula kasvaa, että ristiriidat kärjistyvät suurimpain imperialististen valtain kesken ja varsinkin kapitalistimaiden ja SSSR:n kesken, jossa viimeksimainitussa sosialistinen rakennustyö valtavasti voimistuu. Tälle kaudelle on edelleen erikoisen luonteenomaista niinkuin lausutaan KI:n johtavan puolueen, Neuvostoliiton Komm. Puolueen XVI:n edustajakokouksen päätöksessä — »uuden imperialistisen sodan vaaran kasvu, työväenluokan ja kaikkien työtätekevien joukkojen aseman huononeminen kaikkialla koko kapitalistisessa maailmassa, porvarillis-demokraattisen valtiomuodon fasistisoiminen ja sosialidemokratian muuttuminen suoranaiseksi työväenluokan nujertamisen välineeksi».
Suomen kapitalistisen talouden osittaisen vakaantumisen yhä suurempi horjuminen ja muuttuminen pulaksi on ilmaus maailman kapitalismin yleisen pulan jyrkästä terävöitymisestä. Kommunistisen Internationalen yleinen arvio kapitalismin osittaisen vakaantumisen horjumisesta kolmantena kautena sopii täysin myös Suomeen. Se, mitä KI on ennakolta osottanut myöskin talouspulan alkeellisimmasta vaikutuksesta, sopii kaikessa pääasiassa myöskin Suomeen maailman kapitalismin järjestelmän yhtenä osana.
Todettuaan muutokset luokkien taistelujen tekijöissä ja itse luokkien taistelussa, veti Kommunistinen Internationale tästä oikeaksi osoittautuneesta ennakkoarviostaan VI kongressissa ja sittemmin X pleenumissa myös selvät valtiolliset johtopäätökset. Samalla kun KI totesi työväenliikkeen joutuneen uuteen vaiheeseen, osoitti se sen vuoksi myöskin olevan välttämätöntä toimeenpanna käänne kommunististen puolueitten kaikessa toiminnassa. Tämän uuden vaiheen vaatiman käänteen pääsisältö tuli olla siinä, että kommunistiset puolueet 1) puhdistaisivat itsensä päättävästi sosialidemokratian jätteistä ja opportunistisesta käytännöstä järjestelmällisen bolshevistisen itsearvostelun avulla, 2) kävisivät tarmokkaasti joukkojen mobilisoimiseen, taisteluihin joukkojen jokapäiväisistä vaatimuksista lähtien, johtaen näitä taistelulta ja suunnaten taistelun kärjen yhä terävämpänä työnantajia, fasismia, sosialifasismia ja reformismia vastaan, 3) yhdistäisivät kaiken toiminnan ja taistelun hellittämättömäksi kamppailuksi imperialistisen sodan vaaraa vastaan ja Neuvostoliiton puolesta sekä siten kaikin tavoin valmistuen työväen diktatuurin toteuttamiseen proletaarisen vallankumouksen kautta.
4) Siirtyminen taloudelliseen pula-aikaan kaikkine siltä johtuvine seurauksineen erikoisesti työväenluokalle ja talonpoikaisrahvaalle edellytti ja vaati viivyttelemätöntä ja päättävää käännettä myöskin SKP:n toiminnassa KI:n osotusten ja ohjeitten mukaisesti. SKP:n kääntämistä uudella tolalle haittasi kuitenkin pahasti pitkälle kehittynyt opportunistinen legaalisuuteen, laillisuuteen juuttuminen ja maatuminen, joka tapahtui jatkuvana prosessina toisen kauden aikana. Se legalismi ilmeni kaikessa toiminnassa ja vaikutti siinä. Merkitsevämpänä lähtökohtana ja jatkuvana tekijänä tässä on se, että puolueemme opportunistisesti yliarvioi legaalisen liikkeen ominaispainon, esim. laillisten toimintamahdollisuuksien säilymisen mahdollisuuden myös kolmannen kauden jo kärjistyvän kriisin oloissa. Se johti siihen, että käytännössä puolueemme on turvautunut ja nojautunut legaaliseen liikkeeseen niin yksipuolisesti, että esim. puolueemme organisatio jäi määrältään heikoksi, hataraksi ja suuriin joukkoihin välittömästi heikosti kiinnitetyksi. Tämä yliarviointi johti myöskin siihen, että monasti on pidetty kiinni legaalisista toimintamahdollisuuksista puolueemme johtaman julkisen työväenliikkeen toiminnan vallankumouksellisen sisällön kustannuksella, esim. menemällä niiden mahdollisuuksien säilyttämiseksi sellaisiin myönnytyksiin, jotka eivät enää olleet luokkataistelumahdollisuuksien säilyttämistä vaan siitä taistelusta luopumista. Erityisesti se on tullut näkyviin toiminnassa ammatillisessa liikkeessä. Tosin kyllä käsitettiin, että sellainen legaalinen ammatillinen liike ei ole proletariaatille hyödyksi, vaan vahingoksi, joka legaalisia mahdollisuuksia käyttäen ei käy taisteluja horjumatta ja muuttuneet tilanteet huomioon ottaen, mutta käytännössä ei tätä johdonmukaisesti noudatettu. Esim. Köpenhaminan sopimuskysymyksen yhteydessä kavahdettiin sopimukseen sisältyvää Neuvostoliiton puolustamista imperialistien hyökkäyksiä vastaan, noskein ja porvarien mahdollisen hyökkäyksen vuoksi Suomen A-järjestön kimppuun. Vasemmistolaisen ammatillisen liikkeen legaalinen säilyttäminen on otettu tekosyyksikin opportunistisille pyrkimyksille, kun esim. eräät vasemmistolaiset AJ:n johtavat miehet kieltäytyivät toimeenpanemasta kamppailua AJ:n yhtenäisyyden puolesta, jotta vaan ei sosdemjohtajia »ärsytettäisi».
Legaalisiin keinoihin liian yksipuolisesti turvautuminen ja illegaalisten keinojen käyttämisen laiminlyöminen on ilmennyt siinäkin, että samalla kun julkisen sanomalehdistön kehitystä on huollettu, mikä tietysti on oikein, puolueemme illegaalisen lehdistön ja kirjallisuuden kehittämistä on kovin heikosti huollettu ja varsinkin sen julkaiseminen on ollut kovin epäsäännöllistä, usein pitkiksi ajoiksi kokonaan pysähtynyt. Kommunistista puoluettamme ja sen kasvoja ei ole esitetty joukoille kuin suhteellisen vähän puolueemme omasta toimesta ja toimenpiteistä. Tähän vaikutti se, että pelättiin saattaa legaalista liikettä, johon puolue oli kutoutunut, luokkavihollisen huomion esineeksi. Ei se ole vika, että on koetettu konspiroida henkilöitä, elimiä ja organisatoorisia suhteita, vaan vika on siinä, että puolue ei poliittisesti esiintynyt selvemmin ja jyrkemmin omilla kasvoillaan eikä näyttänyt, mitä se tahtoo erotukseksi muista, nim. sosialidemokraateista ja varsinkin epävakaisista opportunismiin kallistuvista »vasemmistolaisista» aineksista, joita yleisesti nimitettiin kommunisteiksi. Ammatilliselle legalismille ja »itsenäisyydelle» on maksettu veroa sen kautta, että amm. järjestöissä toimivain tovereitten, varsinkin johtoasemissa olevien toimintaa ei puolue-elimien taholta ole kannolla ohjattu, vaan annettiin niiden usein suostua opportunistisiin otteisiin. Puoluejohdon taholta ei kyllin arvosteltu näitä opportunistisia otteita ja laiminlyöntejä, varsinkin työtaistelukysymyksissä, jopa käytännössä monasti jätettiin työtaistelukysymykset Amm. järjestön »omiksi asioiksi». Opportunistiseen käytäntöön ja toimettomuuteen uppoutuneita vasemmistolaisia toimitsijoita vastaan ei kyllin ajoissa nostatettu joukkojen arvostelua, eikä toimittu päättävästi siihen suuntaan, että niiden tilalle saataisiin koeteltuja, valmennettuja proletaareja. Poliisivallan lahtarilakeihin ja laittomaan mielivaltaankin perustuvien määräyksien edessä ovat puolueemme jäsenet eräissä tapauksissa vastarinnatta taipuneet, ja arvostelematta on annettu vasemmistotoverienkin taipua useissa tapauksissa, esim. mielenosoitusten järjestämisissä.
Nämä legalismin ilmiöt ovat ilmauksia toiselta puolelta toisen kauden vakaantumismielialojen vaikutuksesta ja toiselta puolen sosialidemokratian jätteiden olemassaolosta puolueessamme. Niiden säilymistä ja virkistymistä taas oli edistänyt — paitsi toisen kauden synnyttämät harhat — myös vasemmistolaisesta työväenliikkeestä ja sen oleellisena tärkeänä osana aikanaan olleesta Sosialistisesta Työväenpuolueesta vasemmistososialidemokraattisine piirteineen tulevat vaikutukset.
Puolueen johtoelimet aina Politbyrosta ja Keskuskomiteasta piirijohtoihin asti ovat lähinnä vastuussa siitä, että puolueemme toisella kaudella oli päässyt niin pahasti maatumaan opportunistiseen legaalisuuteen. Ne ovat itse käytännöllisellä asenteellaan tähän vaikuttaneet, mutta enemmän vielä sen kautta, varsinkin mitä tulee puolueemme keskusjohtoon, ettei ole ajoissa ja tarmokkaasti käyty taisteluun legaalisia harhoja ja tendenssejä sekä opportunistista käytäntöä vastaan. Puoluejohdon, puolueemme itsensä maatuminen legaalisuuteen kuvastuu kolmannen kauden alussa, siinä, että se ei pystynyt teossa ja elämässä orientoimaan puolueen toimintaa KI:n VI kongressin ja X pleenumin osottamaan suuntaan. Erikoisesti on todettava legaalisuuteen maatumisen vaikutus siinä, että kun alkoi taloudellinen pula, niin ei puolue osannut käyttää sitä hyväkseen mobilisoidakseen joukkoja laajaan ja jatkuvaan taisteluun elinehtojensa puolesta, vaikka työläisten keskuudessa oli runsaasti tyytymättömyyttä.
5) Paperilla ja sanoissa kyllä ilmeni määrätyssä määrässä käänteen tavottelua ja uuteen kurssiin siirtymisen pyrintöä.
V. 1929 alussa ilmestyneessä »Proletaarin» numerossa kiinnitettiin huomiota Suomen kapitalismin osittaisen vakaantumisen alkaneeseen vakavaan horjumiseen. Vasta samassa numerossa alettiin julkinen taistelu legaalisessa vasemmistoliikkeessä olevia opportunistisia virheitä ja tendenssejä vastaan, mutta puolueessamme itsessään toisella kaudella esiintyneitä opportunistisia virheitä ja sosialidemokratian jätteitä ei bolshevistisesti arvosteltu, mitä ei voida leimata muuksi kuin niiden väheksymiseksi ja peittämiseksi.
KK:n ensimmäinen pleenumi K.I:n VI kongressin jälkeen oli vasta huhtikuulla v. 1929. Silloin kyllä toimitettiin VI kongressin päätöksien valaistuksessa vakava analyysi Suomen taloudellisesta ja valtiollisesta tilasta. Mutta kommunistiliikkeen tilaa tarkasteltaessa yliarvioitiin esim. puolueen organisatorinen tila ja vaikutus. Oikeistovaaran konkreettinen osoittaminen puolueessa laiminlyötiin, kun ei nähty sen pääilmausta, legalismiin maatumista eikä siitä johtuvaa opportunistista käytäntöä.
Politbyron valmistamat direktiivit puoluettamme fraktialle AJ:n kongressissa v. 1929 olivat myös yritys luopua aikaisemmasta opportunistisesta käytännöstä ja parantaa toimintasuuntaa ammatillisessa liikkeessä. Niitten mukaan olisi fraktiamme tullut m.m. tiukasti puolustaa 1) Köpenhaminan sopimuksen vahvistamista ja 2) vaatia Kansainliiton Työtoimiston kokouksiin osanoton lopettamista, 3) jyrkästi kaikessa taistella sosialifasistisia johtajia vastaan, pyrkimättä niitten kanssa yhteistyöhön, tehden kuitenkin eron sosialidemokraattisten johtajain ja työläisten välillä, 4) pitää kiinni siitä, että ammatillinen valistustyö palvelisi ennen kaikkea joukkojen valmistamista ja aktivisoimista taisteluun pääomaa vastaan työläisten jokapäiväisten tarpeitten puolesta, sekä 5) että järjestymättömien joukkojen mukaanvetämiseen taisteluun järjestyneitten kanssa kiinnitetään erikoista huomiota.
Lokakuun konferenssissa v. 1929 kiinnitettiin päätöksissä päähuomio taisteluun oikeistovaaraa vastaan, ennenkaikkea opportunismin ilmiöihin vasemmistoliikkeessä. Puolueessammekin ilmeneviin opportunistisiin tendensseihin ja tapahtuneisiin virheisiin kiinnitettiin konkreettisesti jo jonkun verran huomiota. Mutta päävika oli siinä, että se kritiikki oli liian suppea, se ei kohdistunut koko puolueeseen eikä oikealla voimalla suuntautunut suuren käänteen aikaansaantiin.
Joskin useimmat näistä puoluekeskuksen päätöksistä ja askeleista itsessään olivatkin oikeita, niin niistä ei kuitenkaan kuvastunut selvää ja varmaa tietoisuutta täyden käänteen välttämättömyydestä ja siitä, että näillä askeleilla todella tarkoitetaan käännettä puolueemme kaikessa toiminnassa ja luopumista opportunistisesta käytännöstä ennen kaikkea, vaan kuvastavat ne pikemminkin käänteen aliarvioimista ja pyrkimystä vain vähitellen parantaa toisena kautena harjoitettua toimintaa, jonka opportunistisia virheitä ei vielä nähty ja jonka toiminnan puutteita vielä kolmannen kauden alussa noudatetulla toiminnalla syvennettiin. Erikoisen suuri virhe oli se, ettei huolehdittu asianmukaisin poliittisin ja organisatoorisin toimenpitein siitä, että tehdyt oikeat päätökset todella olisivat tulleet toteutetuiksi.
Mitä tulee puolueemme käytäntöön, niin on siinäkin eräitä askelelta, jotka osoittavat käänteen alkua.
V. 1928 kesällä suurten vangitsemisten jälkeen puolueemme toimesta ensi kerran kutsuttiin työläisiä poliittiseen joukkolakkoon, ja onnistuttiinkin rajoitetussa määrässä siinä, huolimatta vasemmistolaisten johtajien ja erinäisten kommunistienkin sabotaasista.
Tärkeä ja merkityksellinen käytännöllinen askel käänteen suunnalla on taistelun alkaminen SAJ:n sisällä noskelaisia hajoittajia ja vasemmistoliikkeen opportunisteja samoin kuin niiden kanssa liittoilleita eräitä puolueemme jäseniä vastaan. Pyrkimyksessään aikaan saada käännettä AJ:ssä noudatettavaan politiikkaan nähden, kärsi puolueemme SAJ:n kongressissa kuitenkin vakavan tappion sen kautta, että kongressissa oleva kommunistinen fraktio, ymmärtämättä tilanteen vaatimuksia, noudatti opportunistista linjaa (esim. suhteessa sosialidemokratian johtajiin ja vasemmistolaisen työväenliikkeen opportunistisiin toimihenkilöihin nähden sekä jätti useassa konkreettisessa poliittista merkitystä olevassa kysymyksessä noudattamatta puolueemme johdon direktiivejä, esim. Köpenhaminan sopimuksen vahvistamista ja Geneven Työtoimiston kokouksiin osanoton lopettamista koskevissa kysymyksissä). Siihen vaikutti toisaalta opportunistinen legalismiin maatuminen ja toisaalta puolueemme keskusjohdon myöhästyminen ohjeittensa antamisessa ja sen sekä Suomessa olevan johdon myöhästyminen jäsenjoukkojen valmistamisessa edessäoleviin tehtäviin AJ:ssä. On myöskin tosiasia, että puolueemme Suomen Byron eräät jäsenet joko eivät ole tehneet kaikkeansa puolueen politbyron myöhästyneittenkin direktiivien toteuttamiseksi tahi ovat olleet jossain suhteessa noudattamatta politbyron ohjeita Ammattijärjestön kongressin suhteen.
Vasta kongressissa kärsimänsä tappion jälkeen puolueemme johto alkoi päättävän julkisen taistelun sosialifasistien lähimpiä apureita, opportunistisia aineksia vastaan. Tässä kamppailussa kieltämättä saavutettiin ajanoloon menestystäkin joukkojen keskuudessa, jota osottaa se, että keväällä 1930 eräissä liitoissa opportunistiset johtajat heitettiin sivuun. Mutta ammatillisten järjestöjen passiivisuus fasistihyökkäyksen aikana kuitenkin osottaa, että mitään todellista käännettä toiminnassa ei oltu aikaan saatu.
Kaikkein merkitsevin tapaus käänteen tielle pyrkimyksessä joukkotoiminnan alalla, jossa puolueemme aina on ollut heikko, on elok. 1 päivän sodanvastaiset mielenosoituskamppailut v. 1920. Porvarihallituksen määräyksiä rikottiin. Joukkoja tuli puolueen kutsusta kadulle. Poliisille tehtiin vastarintaakin. Tämän ohessa kuitenkin osoittautui myös, että puolue oli huonosti valmistunut tähänkin otteluun ja heikosti valmistanut joukkoja. Myöskin puolueen johtokyky osottautui monessa paikassa heikoksi, toisin paikoin sitä kokonaan puuttui.
6) V. 1929 marraskuun suurlakkoyritys sitten paljasti erittäin kirkkaasti, kuinka pintapuolisesti puolueemme oli eläytynyt VI kongressin ja X pleenumin arvioon tilanteesta ja kommunistisille puolueille asettamiin tehtäviin, kuinka vaillinaisesti se oli sovelluttanut niitä tehtäviä Suomen oloihin ja kuinka valmistumaton puolueemme ylhäältä alas asti oli kolmannen kauden asettamiin tehtäviin sekä kuinka mitättömässä määrässä todellista kurssin käännettä puolueessamme oli aikaan saata.
Se alkuvoimainen kuohunta ja vastalause joukkoliike, joka syntyi valtiollisten vankien taistelun yhteydessä, osoitti mitä selvimmin radikalisoitumis- ja vasemmistumisprosessin laajoissa joukoissa. Puolueemme johtavat elimet olivat aluksi tuntuvassa määrässä tämän liikkeen johdossa. Ilmeni tietoista pyrkimystäkin kehittää sitä ja syventää aina joukkolakkoihin asti.
Mutta samalla on todettava, että puolueemme Suomessa oleva johto, jonka hartioilla liikkeen ohjaaminen ja kehittäminen oli, tapahtumain nopeasti kehittyessä, ei alunpitäenkään suhtautunut tähän liikkeeseen sellaisella vakavuudella, huolella, tarkkuudella ja harkinnalla kuin olisi pitänyt. Ei valmistettu ajoissa puolueemme elimiä ja järjestöjä alas asti pitämään huolta siitä, että sen kehittäminen korkeammalle asteelle ja terävöittäminen tapahtuisi suunnitelmallisesti, harkitusti ja päättävästi, sekä että johto kaiken aikaa säilyisi puolueemme käsissä. Ennenkaikkea laiminlyötiin huomion kiinnittäminen siihen, että vain tarmokkaalla ja järjestelmällisellä työllä joukkojen keskuudessa ja työpaikoissa saattoi olla mahdollista tämän alkuvoimaisesti alkaneen liikkeen kehittäminen vallankumouksellista luonnetta olevaksi valtavaksi liikkeeksi porvarillista komentoa vastaan.
Ei myöskään pidetty huolta siitä, että kommunistista johtoa kaikilla tärkeillä kohdilla olisi vahvistettu.
Kun puolueemme puolelta puuttui tietoista, suunnitelmallista ja päättävää valmistusta suureen joukkoliikkeeseen, siitä huolimatta että kuohunta joukoissa oli ilmeinen tosiasia, niin käyttivät legaalisen liikkeen, ennen kaikkea ammatillisen liikkeen, opportunistiset johtajat tätä hyväkseen. Suomessa olevan puoluejohtomme eräitten jäsenten myötävaikutuksella julistivatkin he AJ:n nimessä yhden päivän mielenosotus-suurlakon, johon ei oltu vakavasti valmistuttu sen paremmin poliittisesti kuin organisatoorisesti, ja siten yllättivät puolueemme sekä asettivat sen tapahtuneen tosiasian eteen. Julistaessaan suurlakon, opportunistit toiselta puolen kumartuivat joukkojen alkuvoimaisen paineen edessä, toiselta puolen pyrkivät tietoisesti eristämään puolueemme joukoista, laskien, että jos suurlakko menestyisi, niin se olisi tapahtunut heidän johdollaan. Jos se taas epäonnistuisi, niin voisivat he syyttää puoluettamme »ultravasemmistolaisesta» yllytyksestä.
Kun valmistukset olivat niin kehnot, täytyi suurlakkoyrityksen sulaa nahkoihinsa ja päättyä tappiolla. Se taas oli omansa yllyttämään ja vahvistamaan suurporvariston, sosialifasistien ja opportunistien, joista osa pian kehittyi luopioiksi, taistelua puoluettamme, koko luokkataisteluliikettä ja kaikkia julkisia luokkataistelujärjestöjä vastaan ja kehittämään sen taistelun mitä kiihkeimmäksi ajojahdiksi.
Marraskuun suurlakkoyritys ja sen epäonnistuminen muutti työväen vallankumouksellisen luokkarintaman asemaa siten, että se joutui aikaisemmasta hyökkäyspitoisesta suunnasta puolustusasenteeseen. Puolueemme opportunistinen passiivisuus marraskuun suurlakkoyrityksen yhteydessä ei voinut jäädä seurauksitta vastaisuudessa. Suuret määrät suurlakkokutsua noudattaneita työläisiä joutui erotetuksi työstä, mikä seikka suuresti heikonsi vallankumouksellista ainesta, erikoisesti puolueemme muutenkin heikkoja tukikohtia työpaikoilla, ja horjutti vakavasti luottamusta puolueemme johtokykyyn. Sillä työläisillä oli ollut oikeus edellyttää, että suurlakkokutsu oli vakavasti harkittu ja liike kunnolla valmistettu. Niinkuin asiat kuitenkin olivat, tuntuivat uhrit vallankumouksellisista työläisistä nyt turhilta ja tekivät heidät haluttomiksi noudattamaan taistelukutsuja, kuten sitten fasistihyökkäyksen edessä tuhoisesti selvisi.
7) Puolue on kolmannen kauden alkuajalla, porvariston hyökkäyksen kiihtyessä, myöskin saanut kestää hyvin ankaria iskuja ohranalta, palojen kautta menettäen runkojäseniään paljon. Mutta se ei mitenkään puolusta toiminnassa esiintyneitä laiminlyöntejä eikä niitä anna anteeksi. Sitäkin vähemmän voi niin olla, kun paloihin on vaikuttanut myös yksityisissä tapauksissa välttämättömän konspiration laiminlyöminen, joka on ilmausta puolueessa monessa suhteessa yleensä vallinneesta puutteellisesta konspiratiosta, jota olisi pitänyt kolmannella kaudella tiukentaa eikä missään tapauksessa heikentää.
1) Kommunistinen Internationale lausuu ohjelmassaan fasismin esiintymisestä mm. seuraavaa: »Imperialismin aikakausi, luokkataistelun kärjistyminen ja erittäinkin imperialistisen maailmansodan jälkeen kansalaissodan aineksien karttuminen ovat vieneet parlamentarismin vararikkoon. Tästä 'uudet' hallitusmenetelmät ja -muodot (esimerkiksi pikkukabinettien järjestelmä, kulissientakaisten harvainvaltaisten ryhmien luominen, 'kansanedustuksen' merkityksen väheneminen ja väärentäminen, 'demokraattisten vapauksien' typistäminen ja poistaminen jne.). Erikoisissa historiallisissa oloissa saa tämä porvarillisen, imperialistisen taantumuksen hyökkäys fasismin muodon. Tällaisia ehtoja ovat: Kapitalististen suhteitten epävakaisuus; se että on olemassa suuret määrät luokka-asemansa menettäneitä yhteiskunnallisia aineksia, kaupunkien pikkuporvariston ja intelligenssin laajojen kerrosten köyhtyminen, maaseudun pikkuporvariston tyytymättömyys, proletariaatin joukkonousujen alituinen uhka. Saadakseen valtansa vankemmaksi, tiukemmaksi ja kestävämmäksi on porvaristo yhä enemmän pakotettu siirtymään parlamentaarisesta järjestelmästä, puolueiden välisistä suhteista ja yhdistelmistä riippumattomaan fasistiseen toimintatapaan», joka »on välittömän diktatuurin toimintatapaa», jonka »päätehtävänä on vallankumouksellisen työväen etujoukon, s.o. proletariaatin kommunististen kerroksien ja niiden toimihenkilöjoukon murskaaminen».
Suomen kapitalistisen talouden vakaantumisen horjuminen (1928) ja kehittyminen teräväksi pula-aluksi (1929), maailman kapitalismin kriisin syvetessä ja terävöityessä, pulan aiheuttamien seurausten (mm. palkan alennukset, työttömyys, valtiollisen vainon kiristyminen) johdosta tapahtunut työväen joukkojen aktiivisuuden ja joukkoliikkeiden kasvu v. 1928–29, talonpoikaiston työtätekevien kerrosten köyhtyminen ja tyytymättömyys (osan pientalonpojista menettäessä kotinsa ja kontunsa, jopa varakkaittenkin talonpoikain eräitten ainesten joutuessa vaikeuksiin maatalouspulan ja siihen liittyvän maataloustuotteitten hintain alenemisen vuoksi) sekä ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden keskuudessa ilmenevä levottomuus yhä yltyvän natsionalistisen aitosuomalaisuuden hyökkäyksen johdosta, siis kansallisten vastakohtainkin kärjistyminen, — kaikki tämä merkitsi Suomessa kapitalististen suhteitten epävakaistumista ja luokkasuhteiden kärjistymistä ja niin ollen sellaisten ehtojen kehkeytymistä ja käsillä oloa, jolloin porvaristo tulee turvautumaan fasistiseen, välittömän diktatuurin toimintatapaan. Näissä kapitalistisen osittaisen vakaantumisen horjumisen ja pulakauden puhkeamisen oloissa Suomen suurporvaristo joutui asemaan, jossa siinä kypsyi tietoisuus, että ainoastaan luja isku työväen etujoukkoa, kommunistista puoluetta ja sen vaikutuksen alla olevia työväen julkisia luokkataistelujärjestöjä vastaan ja välittömän diktatuurin pystyttäminen saattoi luoda edellytykset kapitalismin horjumisen edes tilapäiselle pysähdyttämiselle työväen ja talonpoikaiston elintason kiristämisen ja alentamisen kautta, jonka yhteydessä Suomen porvaristossa vakiintui käsitys, että vain voittoisa sota Neuvostoliittoa vastaan ja Neuvosto-Karjalan anastus Neuvostoliitosta saattaisi luoda uutta pohjaa Suomen horjuneelle kapitalismille. Lisäksi porvaristoa pelottavat muistot vuoden 1918 proletaarisesta vallankumouksesta, jolloin Suomen proletariaatti tilapäisesti jo oli vallassa, olivat myös omansa työntämään suurporvaristoa fasistisen diktatuurin pystyttämiseen, tarkoituksella torjua uusi proletaaristen joukkojen vallankumouksellinen nousu, jota niiden kasvanut tyytymättömyys ja joukkoliikkeitten alku olivat signalisoineet.
2) Puolueemme johto oli jo vuodesta 1927 lähtien kyllä todennut fasismin vaaran olemassaolon, mutta tätä koskevissa päätöksissä oli epäselvyyttä ja suurta valinnaisuutta. Siihen nähden miten fasistinen diktatuuri saattoi voimaan tulla, erotettiin niissä päätöksissä enemmän tai vähemmän selvästi kaksi eri mahdollisuutta: a) se mahdollisuus, että äärimmäiset fasistiainekset (etupäässä ns. nuoroikeistolaiset ryhmät) nousevat ja kaappaavat vallan eduskunnan käsistä, s.o. eduskunnan valtaryhminä olevien puolueiden käsistä; b) se mahdollisuus, että voimassaoleva hallitusjärjestelmä kehittyy fasistiseksi diktatuuriksi, kehittyy vähitellen askel askeleelta pääasiassa laillisesti tapahtuvan luokkasorron kärjistymisen ja parlamentaarisen demokratian alituisen supistumisen tai syrjäyttämisen kautta. Jos kohta ei ensinmainittuakaan mahdollisuutta kielletty, niin orienteerautui puoluejohtomme pääasiassa jälkimmäistä mahdollisuutta silmälläpitäen aina fasistisen kumouksen aattoon asti.
Mutta kumpikaan näistä asetetuista vaihtoehdoista ei sittemmin todellisen asiainkulun valossa osoittautunut oikeaksi, tai kumpikin osoittautui korkeintaan puolittain oikeaksi.
Ensinmainitussa vaihtoehdossa oli paikkansapitävää se, kun siinä edellytettiin tapahtuvan verrattain äkillisen mullistuksen, laittoman keikauksen; mutta paikkansapitämätöntä oli siinä se edellytys, että fasistisin osa porvareista nousisi taisteluun toista porvariston osaa, demokraattisempia aineksia vastaan, ja kaappaisi niiltä vallan. Niin oli tapahtunut esim. Bulgariassa v. 1923, mutta Suomessa ei sellainen tullut — eikä voinut tulla — kysymykseen. Se johtui ennen kaikkea siitä, että porvariston perusryhmät kaikista porvaripuolueista olivat jo pitkälle fasistisoituneet, noudattivat suurin piirtein katsoen suurporvariston johtoa ja yhdessä nojautuivat porvarillisen järjestelmän lujimpaan selkärankaan, suojeluskuntiin, joita ne eivät missään tapauksessa halunneet panna sisäisten ristiriitojen vaaran alaiseksi toisarvoisten erimielisyyksiensä vuoksi, varsinkin kun talouspula ja sen johdosta kehkeytynyt joukkojen tyytymättömyys ja nousun uhka signalisoi vaaraa koko porvarillisen järjestelmän olemassaololle taaskin, kuten 1917–18.
Toinen vaihtoehto taas sisälsi paikkansapitävää sen, että tulisi tapahtumaan entisen hallitusjärjestelmän »kehkeytyminen» eli »kasvaminen» (pererastanije) fasistiseksi diktatuuriksi, mutta paikkansapitämätöntä oli se, että tämä tapahtuisi pitkällisemmän prosessin tietä ja pääasiassa laillisella parlamentaarisella tavalla. Puoluejohtomme ei, edellyttäessään voimassa olevan hallitusjärjestelmän kehkeytymisen (pererastanije) fasistiseksi diktatuurijärjestelmäksi, ottanut tätä mitä tärkeintä kehkeytymiskysymystä konkreettisen erittelyn alaiseksi, ennen fasistista kumousta vallinneen porvarillisen hallitusjärjestelmän luonteen oikean arvioinnin ja konkreettisten tilanteitten sekä niissä tapahtuneiden muutosten pohjalla ja valaistuksessa.
Jos kohta oli epätodennäköistä, että Suomen fasistit kukistamalla eduskunnan valtaryhmät anastaisivat vallan käsiinsä, ja sensijaan oli todennäköisempää, että Suomessa porvarillinen parlamentarismi valtaryhmineen päivineen muuttuisi fasistiseksi diktatuurivallaksi, niin miksi piti edellyttää, kuten enimmäkseen »hiljaisesti» edellytettiin, että tämä muutos eli »kehkeytyminen» tapahtuisi juuri vitkalleen ja parlamenttaarisesti. Miksei se voinut yhtä todennäköisesti tai paljon ennemminkin tapahtua äkillisen epäparlamenttaarisen rynnistyksen kautta? Sitä ei puoluejohtomme ajatellut, vaan ilman muuta orienteerautui yksipuoliseksi legaalisen, parlamentaarisen näköalan mukaan.
Ellei legalistinen tendenssi olisi puoluejohtoamme vaivannut, niin se olisi myös silloisen hallitusjärjestelmän kokoonpanon ja luonteen arvioinnista johtunut oikeaan vallankumoukselliseen johtopäätökseen. Puoluejohtomme tunsi tuon hallitusjärjestelmän pääpiirteet hyvin. Se ei suinkaan liiotellut sen demokraattisuutta, vaan alunpitäen terotti — ja täydellä syyllä — sitä tosiasiaa, että Suomen porvarillisen demokratian järjestelmään oli yhdistetty eräitä paljon merkitseviä fasistisen järjestelmän aineksia. Niitä oli niin hyvin voimassaolevan hallitusjärjestelmän struktuurissa oli kokoonpanossa (yleiseen äänioikeuteen perustuvan puoluejärjestelmän ohella kommunistisen puolueen illegaalinen poikkeusasema; yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan armeijan ohella paljon laajempi aseistettu porvarillinen luokkataistelujärjestö, suojeluskunnat) kuin myöskin hallitustavassa (tyypillisen porvarillis-parlamenttaarisen hallitustavan sekä työväenliikkeellekin jätetyn verrattain laajan yhdistys-, kokoontumis-, paino- ja sanavapauden ohella järjestelmällinen kommunistien vainoaminen erityisesti tätä varten kehitetyn lukuisan valtiollisen poliisin ja häikäilemättömäin poliittisten tuomioiden avulla). Moniaissa puoluejohtomme päätöksissä ja lausunnoissa toisella, vieläpä kolmannellakin kaudella kylläkin virheellisesti ja liiotellen nimitettiin fasistiseksi Suomen miltei koko voimassaolevaa luokkavaltajärjestelmää (»valkoista valtakomentoa» kokonaisuudessaan). Mutta se seikka sinänsä, että toisella kaudella, jolloin harhat demokratiasta kapitalismin osittaisen vakaantumisen pohjalla elpyivät työväen keskuudessa ja jolloin oli mitä tärkeintä ahdistaa eritoten sosdemokraattien levittämiä liiotteluja maan hallitusjärjestelmän demokraattisuudesta ja jolloin fasistinen mullistus ei vielä välittömästi uhannut, alleviivattiin voimakkaasti suojeluskuntain, ohranaterrorin yms. tekijäin osuutta voimassa olevassa hallitusjärjestelmässä, se seikka sinänsä oli oikea, eikä osittainen liioittelukaan tässä suhteessa silloin poliittisesti vahingoittanut. Mutta kolmannelle kaudelle siirryttäessä, kun välitön fasistisen mullistuksen vaara astui päiväjärjestykseen, talouspulan puhjettua ja luokkavastakohtien kehittyessä voimallisesti kärjistymisen suuntaan, olisi puoluejohtomme heti pitänyt ottaa tarkasti arvioitavakseen, mikä merkitys suojeluskunnilla yms. oli näissä oloissa juuri tätä fasistisen mullistuksen vaaraa silmällä pitäen, sekä tehdä tästä arviosta se poliittisesti oikea johtopäätös, että koska Suomen porvarillisdemokraattisen hallitusjärjestelmän kokoonpanossa oli jo olemassa noin vahvoja fasistisen hallitusjärjestelmän aineksia, ja koska kapitalistiset suhteet olivat käyneet epävakaisiksi suurporvariston elinetujen tyydyttämiseksi, työtätekeväin joukot olivat nousun suunnalla, kansallisen vähemmistön keskuudessa ilmeni levottomuutta, niin sitä helpommin ja äkillisemmin saattoi tapahtua tämän hallitusjärjestelmän: mullistaminen fasistiseksi diktatuuriksi epäparlamenttaarisin keinoin, siis edessä oli sitä läheisempi ja suurempi fasismin vaara.
Jos näin olisi tehty, niin noiden silloisessa hallitusjärjestelmässä olevain fasismin ainesten vaarallisen osuuden voimakkainkaan alleviivaaminen ei olisi ollut poliittisesti vahingoksi, vaan hyödyksi. Mutta puoluejohtomme oli toisella kaudella niin puutunut legalismiin, ettei se jaksanut oikein arvioida uuden kauden uusia konkreettisia vaaroja. Eikä se tällöin myöskään arvioinut suojeluskuntiakaan varsinaisesti edessäolevan fasismin vaaran tekijöiksi, vaan ainakin välillisesti antoi aihetta sellaiseen kerrassaan väärään johtopäätökseen, että tuollaisten tekijäin voimassaolo jo silloisessa hallitusjärjestelmässä merkitsi pikemminkin ohimennyttä fasistisen mullistuksen vaaraa, merkitsi sitä, ettei näin ollen enää ollut niin kovin suurta eroa ja merkitystä sillä, muuttuiko tämä hallitusjärjestelmä fasistiseksi diktatuuriksi vaiko ei. Joskaan puoluejohtomme itse ei selvin sanoin tällaista johtopäätöstä vetänyt, niin ei se myöskään millään tavalla varoittanut puoluetta tällaisesta väärästä johtopäätöksestä, joka on vaarallinen sen vuoksi, että se oli omansa heikentämään joukkojen mobilisoimista fasistista kumousta vastaan. Eikä se edes itselleen asiaa selvittänyt, vaan käytännössä koko puolue kulki silmät puoliummessa juuri sanotun väärän johtopäätöksen mukaan.
2) Vielä suuremmaksi kasvoi puoluejohtomme vikataakka sitten, kun alkoi näkyä selviä merkkejä Suomen porvariston fasistisen päähyökkäyksen toiminnallisesta valmistuksesta, johon taloudellisen tilan kärjistyminen ja sodan valmistusten Neuvostoliittoa vastaan jouduttaminen suurporvaristoa ajoi. Jo kokoomuspuolueen vaalijulistuksesta keväällä 1929 olisi tarkkaavaisesti huomioita tehden pitänyt voida nähdä, että tämä Suomen suurporvariston johtava puolue teki käännettä täysin fasistisen kurssin linjalla. Mutta pitkään aikaan sen jälkeen ei puolueemme johto nähnyt eikä esittänyt fasismin vaaraa edes niinkään selvästi, kuin se sentään sitä ennen oli sen esittänyt, niin puolueen vaaliplatformussa kesällä 1929 lausuen, että »ei ole käynnissä rauhallinen kansanvaltainen kehitys, vaan tapahtuu vanhanmallisen porvarillisen demokratian, porvarillisen perustuslaillisuuden ja yleensä porvarillisen laillisuuden jätteiden poislakaisemista taantumuksellisen porvariston omin käsin ja voimin, entistä väkivaltaisemman lahtaridiktatuurin ja terrorin kiihtymistä ja imperialistisen sodan lähentyminen».
V:n 1929 lopulla ja vuoden vaihteessa hyökkäyksen valmistelut ilmenivät jo monissa konkreettisissa muodoissa. Suurlakkoyrityksen jälkeen lakkoon osaaottaneita työläisiä eroitettiin, ennenkaikkea aktiivisiksi luokkataistelijoiksi tunnettuja, Lapualla järjestettiin hyökkäys luokkatietoisen nuorison piiriä käsittävää valistustilaisuutta vastaan. Tässä hyökkäyksessä oli osallisena ja aktiivisina esiintyjinä paikallisia kulakkiaineksia, suojeluskuntalaisia. Sen jälkeen ryhtyivät suurporvariston johtajat (»nuoroikeistolaisia» adjutanttejaan apuna käyttäen) perusteellisesti mobilisoimaan ja järjestämään lapualaisliikettä. Järjestettiin »kansalaiskokouksia» kautta maan. Niissä valittiin edustajia lapualaisliikkeen edustajakokoukseen. Lähetystöjä lähetettiin lahtarihallitukselle esittämään kiristetyn taistelun välttämättömyyttä »isänmaan ja uskonnon puolesta», »kommunismia vastaan». Koko porvarillinen lehdistö tätä liikettä tuki ja puhalsi siihen henkeä. Entisen tapainen eduskunta ja hallitustapa selitettiin vievän »maan tuhoon». Eduskunnassa taas suurporvaristo sosialifasistien avulla hyväksytti lain, jolla työväen yhdistymisvapautta pahasti rajoitettiin. Samanaikaisesti sosialifasistien hajotustyö amm. liikkeessä astui konkreettiselle pohjalle, nim. ammatillisen liikkeen rivien organisatooriseen särkemiseen, vetämällä pois liittoja AJ:stä. Meidän rintamamme aktiivisimmat opportunistit siirtyivät avoimen luopuruuden ja kommunistivastaisen taistelun tielle perustautumalla erityisiksi ryhmiksi ja alkamalla julkaista omaa lehteä. Koko porvarillinen lehdistö, sosialifasistit ja opportunistiluopiot mukana, kävi ajojahtia puoluettamme ja vasemmistoliikettä ja sen järjestöjä vastaan herkeämättä ja yhä kiihtyvällä voimalla.
Samaan aikaan kohotettiin Neuvostoliiton vastainen yllytys korkeimpaan huippuunsa. Ja fasistisille lapualaisryhmille lähetettiin Helsingistä sekä rahaa että salaisia ja julkisia johtomiehiä ja ohjaajia. Muodostettiin erikoisia lentäviä iskuryhmiä varustettuina aseilla ja nopeilla kulkuvälineillä. Sittemmin ideologisen ja organisatorisen mobilisoimistyön päästyä hyvään vauhtiin, siirryttiin fasistileirissä aktiivisiin esiintymisiin joista merkittävimmät ovat: työväen kirjapainon hävittäminen Vaasassa, hävittäjien julkinen esiintyminen rosvohyökkäyksensä suorittajina ja lahtarivirkavallan tosiasiallinen avunanto niille sekä työväen toimihenkilöitten kimppuun hyökkääminen.
3) Puolueemme aliarvioi kaikki nämä ilmiöt. Se ilmeni selvimmin puolueemme käytännöllisen toiminnan kehnoudessa fasisminvastaisen taistelun järjestämiseksi, vähemmän yksityisissä virheellisissä lausunnoissa, joskin tällaisiakin oli (esim. »Proletaarissa» vuoden vaihteessa oli jopa sellainenkin lausunto, että fasistisen diktatuurin menetelmiin »siirtyminen on suoritettu», ja myöhemmin, fasistikaappauksen kynnyksellä puolueemme Suomessa olevan keskuksen yksi jäsen julkaisi kirjoituksen, jossa kylläkin manööveritarkoituksessa, mutta harhaanjohtavasti esitettiin mahdollisuus, että sosialifasistitkin yhtyisivät alhaaltapäin muodostettavaan yhteisrintamaan).
Useimmat Politbyron antamat toimintaohjeet olivat kyllä itsessään oikeita. Niinpä PB:n päätöksessä v. 1929 8.XII heti suurlakkoyrityksen jälkeen teroitettiin »voimakkaan vastahyökkäyksen organisoimista porvariston fasistista kamppailua vastaan», ja esitettiin tehtäväksi tässä »kamppailussa päähuomio panna mahdollisimman laajaan ja aktiiviseen työläisten ja maalaisköyhälistön osanoton aikaansaamiseen, jotta näin nostetun joukkovoiman avulla puolustustaistelu voisi siirtyä vastahyökkäykseksi». Puolueemme johto oli jo ennenkin havainnut, että käytäntö joukkoliikkeiden alalla oli puolueemme heikoin kohta. Mutta joskin tästä puoluejohdon päätöksissä ja ohjeissa usein huomautettiin, ei sitä tehty koskaan ennen eikä vielä nytkään, — vaikka suurlakkoyrityksen yhteydessä asiain huono tila tässä suhteessa erityisesti paljastui — sillä voimalla eikä konkreettisella selvyydellä, että olisi sen kautta tosiaan mobilisoitu puolue tekemään ratkaiseva käänne tässä suhteessa.
Jo talvella, viimeistään kevättalvella olisi pitänyt vastata uhkaaviin fasisminilmauksiin mobilisoimalla työväen ja maalaisköyhälistöjoukot jyrkkiin vastaesiintymisiin. Sen yhteydessä olisi tullut paljastaa joukoille suurporvariston fasistisen hyökkäyksen tarkoitukset, osoittaa mitä tulee merkitsemään fasistidiktatuurin perustaminen ja fasismin voitto työväen ja työtätekevän maalaisrahvaan elämälle, että se tulisi merkitsemään kapitalismin pulan taakkojen sen niskaan sälyttämistä entistä enemmän työttömyyden, alennettujen palkkojen, pidennetyn työpäivän ja entistä raskaamman verokuorman muodossa ja monin kerroin lisättyä luokkasortoa ja luokkataisteluvapauksien rippeitten riistoa sekä imperialistisen sodan vaaran kasvua. Puolueemme olisi tullut panna koko koneistonsa ja julkisen vallankumouksellisen työväenliikkeen kaikki voimat taistelukannalle. Sen olisi tullut havahduttaa työpaikat ja maalaismökit. Sen olisi tullut entistä moninkertaisemmalla voimalla paljastaa sosialifasistit lapualaisliikkeen avustajiksi ja opportunistiluopiot sosialifasistien liittolaisiksi. Puolueemme olisi tullut kutsua ja järjestää joukkoja ei vain protestikokouksiin, vaan myös kaduille esiintymään, käyttämällä lakkojakin. Mutta tätä ei tehty. Käytäntö joukkoliikkeiden alalla pysyi pääasiassa samanlaisena opportunistisena passiivisuutena kuin se oli ollut toisella kaudella. Ainoastaan vastalausekokouksia puolueemme pystyi jossain määrin järjestämään kesäk. alkupuoleen asti, mutta ei kyennyt tätä vastalauseliikettä kohottamaan laajaksi eikä jyrkäksi.
Suurin syy oli puoluejohdossa. Miksi se ei kyennyt riuhtasemaan puoluetta irti opportunistisesta passiivisuudesta? Siksi, kun ei se kyennyt ensin itseään siitä riuhtomaan irti. Se oli itse käytännössään yksipuolisen legaalisen orienteerauksen lumoissa siinä määrin, ettei se nähnyt päävikaa: puolueessa vallitsevaa opportunistista legaalisuuteen maatumista eikä sen vuoksi myöskään vielä fasistisen mullistuksen kynnykselläkään nähnyt selvästi, missä muodossa fasistista diktatuuria läpiajettiin: ei askel askeleelta, vaan porvariston yleisrynnäköllä muutamissa viikoissa panemalla liikkeelle fasistisen väkivaltaisen joukkohulinoimisen koko maassa — suuntaamalla ensin ratkaisevan iskun legaalisen ei-sosialidemokraattisen työväenliikkeen tuhoamiseksi, käyttämällä luokkaherruuttansa edustavan hallitusvallan vaihtamisessa Suomessa ennen tuntematonta äkkinäisyyttä ja kursailemattomuutta. Tätä porvarillisen demokratian fasistidiktatuuriksi muuttumisen konkreettista muotoa ei puolueemme johto ennakolta nähnyt, vaan pikemmin oli taipuvainen sen mahdollisuuden vieläkin hylkäämään, eikä myöskään sellaisen äkkinäisen, laittoman mullistuksen varalle puoluetta ja työväenjoukkoja valmistanut.
4) Kesäkuussa tapahtuu fasistinen rynnäkkö kautta linjan. Johtavia julkisia työväenliikkeen kommunisteiksi tunnettuja ja kommunisteina pidettyjä vangitaan ja kaapataan sekä heitetään maan rajojen ulkopuolelle. Edellisten kuukausien fasistisen mobilisoinnin tuloksena järjestetään 12.000 henkeä käsittävä fasistimarssi Helsinkiin. Tämän joukon pääosan muodostavat talonpoikaisainekset, joukossa pientalonpoikiakin ja myös maalaisköyhälistöä. Värin ja sävyn antavat suojeluskuntalaiset suurtalonpoikaiset lahtariainekset, joiden vanhaa vihaa ja kiihkoa kommunismia ja maailman proletariaatin päätukikohtaa, Neuvostoliittoa vastaan oli kohottanut maatalouspula, joka niihin oli koskenut erityisesti maatalouden vientituotteiden hintain laskun kautta, ja mitä suurporvaristo käytti hyväkseen järjestäessään fasistirynnäkköä.
Puolueemme johto myöhästyi ohjeissaan auttamattomasti. Vasta kesäkuun 15 p:nä päivätyssä ohjekirjeessä annetaan yksityiskohtaiset pääasiassa oikeat, joskin osaksi vaillinaiset, toimintaohjeet. Nämä ohjeet eivät missään suhteessa enää kuitenkaan voineet saada työväen luokkarintaman puolella minkäänlaista käännettä aikaan ja myötävaikuttaa puoluejärjestön ja sen kautta joukkojen mobilisointiin vastarintaan fasistisen porvariston hyökkäystä ja edessä häämöttävää fasistista kaappausta vastaan, jonka mobilisoinnin oli laiminlyönyt myös puolueen byro Suomessa.
Käytännössä tapahtuikin sitten niin, että puoluejärjestömme oli täydellisesti halpaantuneena niitten päätehtävien toimeenpanossa, joita asema sen eteen asetti. Se ei sellaisenaan myöskään ollenkaan pystynyt kehittämään joukoissa olevaa määrättyä valmiutta mobilisoidakseen joukkoja vastarintaan, jonka heikotkin ilmaukset olivat jo kesäkuun puolivälissä sammuneet.
Fasistinen päällekarkaus ja hyökkäyksen etenemisen uhka synnytti lisäksi horjumista ja pakokauhuakin, erittäinkin työväen julkisen luokkaliikkeen johtavissa elimissä sekä myöskin niissä olevien eräitten kommunistienkin, puolueemme jäsenten, keskuudessa. Erinäiset julkisen liikkeen johtavissa asemissa olevat toverit liukuivat »kesälomalle». Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä, jossa enemmistön muodostivat puolueemme jäsenet ja jonka velvollisuutena puolueemme poliittinen byro, joulukuussa käsitellessään suurlakkoyrityksen jälkeen syntynyttä tilannetta, oli selittänyt olevan »esiintyä laajemman joukkoliikkeen äänitorvena», ei hallituksen vangitsemismääräyksen jälkeen enää yrittänytkään mennä parlamenttiin julistamaan taistelua fasistista päällekarkausta vastaan. Vieläpä ryhmä pidättäytyi edes julistuksessa selvittämästä joukoille, mistä nyt oli kysymys, ja kutsumasta ja persoonallisesti johtamasta niitä taisteluun päällekarkaavaa vihollista vastaan, työväen ennen saavuttamien vapauksien ja joukkojen elinehtojen puolesta, niinkuin ryhmän empimättä olisi tullut tehdä siinä näkyvässä ja huomattavassa asemassa, mikä sillä oli vallankumouksellisen työväen ja kommunismin äänitorvena vihollisleirissä. Tämä oli hyvin vakava opportunistinen laiminlyönti. Toisaalta on myös todettava, ettei puolueemme palkallinen keskusjohto tehnyt mitään hankkiakseen joukkotukea ryhmän esiintymisen varalle ja turvaksi.
Suurporvaristo sai niinmuodoin suorittaa rynnäkkönsä ilman mitään joukkovastarintaa työväen puolelta, ja pystytti fasistidiktatuurin. Se osuus, mitä puolueemme tässä suoritti, ei voi tulla luonnehdituksi muulla tavalla kuin tosiasiallisesti antautumiseksi fasistikumouksen edessä.
5) Kun sosialidemokratian leiriin kuuluvat vasemmistolaisen liikkeen opportunistiluopiot syyttävät SKP:n muka ajaneen ultravasemmistolaista (»äkkijyrkkää») politiikkaa ja sillä edistäneen fasistisen diktatuurin valtaan pääsyä, ei se ole muuta kuin pohjaltaan samaa valheellista kommunistiparjausta, jota avoimet sosialifasistit ovat harjoittaneet fasistisen rynnäkön helpottamiseksi ja nyt fasistisen diktatuurin tukemiseksi. Opportunistiluopiot tuon syytöksen kautta tunnustavat fasistidiktatuurin »tarpeen vaatimaksi» ja asettuvat suurporvariston kannalle. Tosiasiassa oli, päinvastoin, puolueemme vikana opportunistinen passiivisuus käytännössä ei ainoastaan ratkaisevina kuukausina ja viikkoina, vaan aikaisemminkin. Sensijaan, että olisi jo toisella kaudella täydelleen vapautettu puolueemme toiminta eitä vaivanneiden sosialidemokraattisten jätteiden painolastista ja laillisuuden tendensseistä, oli, päinvastoin, sen annettu maatua legalismiin, eikä ryhdytty mobilisoimaan joukkoja ajoissa sellaisiin osataisteluihin kuin olisi pitänyt, päinvastoin, taloudellisia taisteluita puoleksi väistettiin ja niinmuodoin jätettiin käyttämättä yhtä päävipusinta suuren kumouksellisen joukkoliikkeen aikaansaamiseksi suurporvariston fasistista hyökkäystä vastaan. Siksi jäi puolueemme ratkaisevien taisteluviikkojen aikana makaamaan karilla, johon se oli jo vuosien kuluessa kiinni juuttunut.
1) Suomen porvariston fasistisen keikauksen ja diktatuurijärjestelmän luokkaluonnetta eritellessä on välttämätöntä tarkastaa sitä rinnakkain kolmelta eri näkökannalta, silmälläpitäen niitä perusmuutoksia, mitkä tapahtuivat porvariston politiikassa ja porvariston voimien keskinäisessä asemassa. Tässä suhteessa on todettava kolme perusmuutosta. Ensiksikin, fasistinen kumous merkitsee porvariston valtiollisen hallitsemistavan muutosta (fasistista diktatuurikomentoa), toiseksi, se merkitsee porvarillisen politiikan sisällössä jonkunlaista muutosta (vissin fasistisen ohjelman ajamista) ja kolmanneksi, se merkitsee omistavain luokkain perusvoimain ja aktiivisten ainesten vissiä uudestijärjestymistä (fasistista yhteisrintamajärjestelmää). Nämä kolme pääominaisuutta ovat todella saman järjestelmän eri puolia, jotka vain yhdessä toistensa kanssa antavat oikean kokonaiskuvan porvariston luokkaherruuden nykyisestä eli fasistisesta järjestelmästä.
2) Porvariston vallankäyttökomennon eli hallitsemistavan muutos oli monessa suhteessa iso mullistus, joka selviää tarkastamalla sen konkreettisia ilmauksia.
Luokkataistelukannalla olevan työväenliikkeen legaaliset valtiolliset ja ammatilliset ynnä muut järjestöt ja sanomalehdet hävitettiin ja luokkataistelua kannattavalta työväeltä sekä sen liittolaiselta, köyhältä, taistelevalta talonpoikaistolta kielletään tuntuvassa määrässä osanotto eduskunta- ja kunnallisvaaleissa ja niiden tähänastiset edustajat porvariston parlamenttilaitoksissa poistetaan niistä fasistisella pakotuksella ja aseellisella väkivallalla. Sen toimitsijat kaapataan kiinni, vangitaan joko fasistisen ohranan ja tuomioistuinten käsiin tai sitten kyyditetään maasta pois, sekä terrorisoidaan; sen omaisuutta rosvotaan ja pakkoluovutetaan sosialifasisteille monopooliksi, yksinoikeudella, samoin kuin sosialifasisteille pyritään takaamaan monopooli työväenluokan johtamisessa opportunistiluopioiden avulla. Kommunistinen puolueemme on asetettu erityisen vainon alaiseksi ja julistettu tuhottavaksi keinolla millä hyvänsä. Tämä kaikki merkitsee entisen valkoisen valtakomennon aikana luokkataistelukannallakin olevalla työväenliikkeellä olleitten demokraattisten oikeuksien täydellistä poiskaappaamista.
Tähän työväen välittömään kuristamiseen liittyy lisäksi porvarillisen valtion sellaisten laitosten, kuin esim. kansakoululaitoksen »puhdistaminen» kumouksellisella luokkataisteiukannalla olevalle työväelle ja köyhälle talonpoikaistolle suopeamielisistä opettajista.
Fasistista diktatuuria toteuttaa suurporvaristo ennenkaikkea käyttämällä luokkaväkivaltansa alastomimpia, suoranaisen väkivallan keinoja, joiden käyttämisen määrää kukin fasistiroisto. Finanssipääoma, sen fasistinen hallitus ja sen aseelliset miehet esiintyvät ilman kainostelua tämän fasistisen diktatuurijärjestelmän edustajina koettamattakaan erityisesti enää antaa porvariston hallitukselle »luokkien yläpuolella» olevaa elimen valhevarjoa.
On välttämätöntä puolueessa ja työtätekevissä joukoissa aikaansaada olkea bolshevistinen käsitys ja arvio näiden muutosten poliittisesta sisällöstä ja merkityksestä.
Väheksyä tämän vallankäyttökomennon eli hallitsemistavan muutoksen poliittista merkitystä olisi toimintaamme pahasti hautaava erehdys, mikä tukisi opportunistista passiivisuutta käytännössä. Sillä ellei näe luokkavihollisen hallitsemistavassa eli taistelukeinoissa ja -tavoissa työväkeä ja köyhää talonpoikaistoa vastaan tapahtuneen mitään isompaa muutosta, ei myöskään voi ymmärtää muutoksia kommunistisen puolueen tehtävissä ja koko toiminnassa, mitkä ovat välttämättömät, koska syvällinen muutos kuitenkin tosiasiallisesti on tapahtunut porvariston vallankäyttökomennossa ja sen kohdistumisessa työtätekeviin. Tällaisesta väheksymisestä on varotettava, koska se on omansa jarruttamaan joukkojen mobilisoimista fasistista diktatuuria, sosialifasisteja ja opportunistiluopioita vastaan, ja merkitsisi puolueemme toiminnassa tällä alalla vallinneen opportunistisen passiivisuuden virheen jatkamista, virheen, johon puolueemme legaalisuuteen maatumisen vuoksi teki itsensä syypääksi fasistikumouksen edellä ja päivinä.
Mutta toisaalta, liioitellen tai yksipuolisesti — tuijottaa vain tähän muutokseen, johtaisi opportunistiseen luisumiseen porvarillisen demokratian kannalle. Jos ensiksikin jättää huomioon ottamatta, että jo toisella kaudella Suomessa voimassa olleessa »demokraattisessa» valtajärjestelmässä ja hallitsemistavassakin oli porvarillisen parlamentaarisen demokratian ohella eräitä fasistiselle järjestelmälle ominaisia piirteitä (Suomen suojeluskuntalaitos, järjestelmällinen kommunistisen puolueen häikäilemätön vainoaminen jne.) ja sen sijaan pitää niitä parlamentaarisia ja kansalaisoikeuksia, joita työväenliikkeellekin oli jätetty, täydellisen demokratian osotuksina ainakin porvarillisen demokratian merkityksessä, sekä jos toisaalta, välittämättä sen paremmin demokratian kuin fasisminkaan luokkasisällöstä, kiinnittää huomiota vain hallitustavan muutoksen (»demokratiasta — diktatuuriin» tai »taantumukseen»), niin uhkaa vaara luisua sille vasemmistososialidemokraattiselle konnalle, jolla opportunistiset luopiot seisovat, nim. että olisi pitänyt ja yhä pitäisi puolustaa sitä porvarillis-demokraattista hallitustapaa, mikä Suomessa vallitsi tätä ennen, fasistisen taantumuksen hyökkäyksiä vastaan, kuten tosiaankin myöskin eräissä kommunistisen liikkeemme julkisissa lehdissä ennen fasistikaappausta kirjoitettiin. Sellainen kanta ja vähäisinkin kallistuminen siihen suuntaan on kuitenkin jyrkästi torjuttava. Sillä jos kohta Bulgariassa, fasismin hyökätessä Stambulijskin talonpoikaispuolueen hallitusta vastaan vallankaappaustarkoituksessa, oli asema sellainen, että kommunistisen puolueen olisi pitänyt asettua taistelussa hyökkäyksen alaisena olevan talonpoikaishallituksen puolelle, niin Suomessa oli nyt asema aivan toisenlainen: porvarillisen järjestelmän kannattajat Suomessa ja niiden mukana myös maalaisliiton johtokerrokset ja maalaisliittolainen hallitus kiiruhtivat näissä konkreettisissa oloissa kilpajuoksussa fasistiseen diktatuuriin suojeluskuntiensa suojassa, sosialifasistien ja opportunistiluopioiden tukiessa niitä kommunistiajojahdillaan. KK:n Politbyron erittely Suomen fasismin luokkaluonteesta päätöslauselmassa kesäk. 15 p:ltä olikin pääasiaan nähden oikea ja poliittisesti välttämätön, vaikkakin päätöslauselma eräissä kohdissaan oli vaillinainen (eritoten siinä suhteessa, ettei siinä vieläkään, niin lähellä fasistikumousta, nähty selvästi Suomen porvarillisen demokratian fasistiseksi diktatuuriksi muuttumisen konkreettista muotoa eikä välittömästi edessäolevan mullistuksen suuruutta).
3) Suomen porvariston politiikan sisällössä tapahtunut vissinlainen muutos, sen fasistinen ohjelma, minkä ajaminen käytännössä kiertämättömästi edellytti porvariston hallitsemistavassa ensin tapahtunutta muutosta, on johtunut välittömästi Suomen kapitalismin taloudellisesta pulasta niin hyvin teollisuuden kuin maatalouden alalla. Suomen kapitalismin ulkoiset ja sisäiset markkinat ovat näet kaventuneet maailman kapitalismin markkinain ahtautumisen vuoksi ja toiselta puolen sen johdosta, että Neuvostoliiton sosialistisen talouden olemassaolo ja lujittuminen kaivaa Suomenkin kapitalistisen talouden pääjuuria (puunjalostusteollisuus). Ja kaiken tämän vuoksi kiista markkinoista on kiihottanut kapitalistien keskinäisen kilpailun korkeimmilleen. Kapitalistisen talouden pulan voittamisen ja yhä horjuvammaksi käyneen vakaantumisen lujittamisen ensimäisinä taloudellisina edellytyksinä ovat sen vuoksi kapitalismin kilpailukyvyn kohottaminen ja markkinain laajentaminen. Tätä tarkoitusperää ajaakin porvariston fasistinen ohjelma.
Tässä pulassa ollen Suomen johtava porvaristo yrittää ulospääsyä kolmea eri päätietä myöten.
Ensinnäkin, porvaristo etsii ulospääsyä talouspulasta Suomen työväen palkka- ja elintason järjestelmällisen ja häikäilemättömän polkemisen kautta, alentaakseen tuotantokustannuksia ja siten kokottaakseen kilpailukykyään markkinain valtaamiseksi. Sensijaan että porvaristo toisella kaudella etupäässä vain ehkäisi työväen palkkain nousua, on se kolmannella kaudella siirtynyt työväen palkkatason järjestelmälliseen alentamiseen. Fasistisen kumouksen jälkeen ovat kapitalistit teollisuudessa ja maataloudessa ryhtyneet ajamaan tätä ohjelmansa osaa fasistisen diktatuurin suojassa erityisellä voimalla. Teollisuustyöläisten, varsinkin perusteollisuuksissa (kuten puunjalostusteollisuudessa) työskentelevien palkkoja on jo alennettu 20–30 %:lla. Rakennusteollisuuden työläisten palkka on alennettu jopa 40 %:lla. Suurviljelijät ja manttaaliporhot ovat koko maan mittakaavassa panneet käyntiin hyökkäyksen maatyöläisten, pestattujen vuosipalvelijaorjien ja suurviljelijäin töissä, vaikkapa vain tilapäisesti, käyvien köyhien kääpiö- ja pienviljelijäin ennestään kurjien palkkojen alentamiseksi 20 %:lla. Ratsionalisoimista kiristetään teollisuudessa mm. urakkatyön välityksellä, ja nyt sitä on alettu sovelluttaa ja yhä enemmän suunnitellaan sovellutettavaksi myös kapitalistisessa maataloudessa. Se tulee lisäämään entisestään suurta työttömäin armeijaa, jota teollisuuskapitalistit harkitusti suurentavat heittämällä yhteisestä sopimuksesta ulos töistä luokkatietoiset järjestyneet työläiset.
Toiseksi, porvaristo etsii ulospääsyä talouspulasta talonpoikaisväestön elintason polkemisen ja »osin suoranaisen putipuhtaaksi ryöstämisen kautta. Maa talouspulaa, josta porvaristo ei aijokaan eikä pysty auttamaan talonpoikain suuria joukkoja, käyttää se hyväkseen finanssipääoman saaliin lisäämiseksi ryöstämällä veloista ja koroista köyhiltä talonpojilta maan ja ajamalla toiset mierontielle työttömyyteen ja nälkään ja tekemällä toisista tosiasiallisesti pankkien ja suurtilallisten vuokramiehiä, jotka kituvat ylöttömästi raadannassa ja kurjuudessa. Tällä suunnalla porvaristo kulki jo ennen fasistikumousta. Ja että se tulee fasistidiktatuuria käyttämään hyväksi yhä tehostaakseen tätä talonpoikaisjoukkojen aseman alas polkemista ja niiden ryöstämistä, osottaa se, että finanssipääoman edustajat toisaalta vaativat julkean avonaisesti talonpoikia alentamaan elin tasoaan, syyttäen niitä ylellisyydestä ja tuhlailemisesta, toisaalta valmistuvat vapauttamaan teollisuus-, kauppa- ja maanomistajakapitalisteja veroista ja antamaan niille suoranaisia lahjoja tullikorotuksien muodossa, mikä merkitsee talonpoikain ja koko työtätekevän väestön verorasitusten lisäämistä.
Kolmanneksi, porvaristo pyrkii pääsemään talouspulasta hyökkäävällä sotapolitiikalla Neuvostoliittoa vastaan. Aikaisemminkin kyllä Suomen porvaristo varustautui, salaamatta vihamielisyyttään Neuvostoliittoa kohtaan. Mutta se peitti varustelunsa itsepintaisesti »puolustustarkoituksen» suojaan ja esiintyi lähinnä imperialististen suurvaltain valmistaman hyökkäyksen kannattajana. Tämän mukaisesti se osotti myös vissiä varovaisuutta reunavaltojen Neuvostoliiton vastaisen blokin muodostamiseen ja siihen yhtymiseen nähden. Viime syksystä alkaen ja varsinkin nyt on fasistinen porvaristo aktiivisia sotakiihkoilijoita, jotka kursailematta tekevät yllytystyötä Neuvostoliittoa vastaan, harjoittavat häikäilemätöntä sotaprovokatiota virallisesti ja epävirallisesti (rajarauhan rikkomiset ja fasistihallituksen nootit) ja päättävästi lähenevät Neuvostoliiton vastaista Pohjoisjäämerestä Välimereen ulottuvaa muodosteilla olevaa blokkia kohden. Tämä kaikki merkitsee kiihtynyttä valmistumista yhdessä fasistisen Puolan ja Rumanian mukana ottamaan osaa imperialistiseen sotaan Neuvostoliittoa vastaan suurten imperialististen rosvojen johdolla. Suurporvaristo tähtää mm. Neuvostoliiton oleellisen osan, Neuvosto-Karjalan valtaamiseen Suomen kapitalismin perinpohjin järkkyneen vakaantumisen palauttajaksi (puunjalostusteollisuuden raaka-ainelähteenä ja markkina-alueena). Suomen fasistisen porvariston siirtymistä hyökkäävään sotapolitiikkaan Neuvostoliittoa vastaan osottavat Lapuan liikkeen läheiset suhteet johtaviin imperialistisiin maihin (Englannin lähettilään suopea huomio heinäkuun fasistiretkeä kohtaan, fasistijohtajain Englanninmatka) ja vastavallankumouksellisiin venäläisiin emigrantteihin sekä valkoisten karjalaisten salainen sotilaallinen kouluuttaminen.
Kaikki nämä kolme pääkohtaa Suomen fasismin ohjelmassa osoittavat, että kysymyksessä on ennenkaikkea selvä suurporvariston etujen ajaminen, sen uusi ohjelma kapitalismin pulan kolmannella kaudella, »voittaakseen terävän taloudellisen pulan ja lujittaakseen yhä horjuvampaa kapitalistista vakaantumista vyöryttämällä kaikki pulan rasitukset työväenluokan ja köyhimpäin talonpoikain hartioille», kuten osotetaan KI:n päätöksessä heinäk. 16 p:ltä. Suomen fasistisen diktatuurin politiikassa onkin alunpitäen ollut täysin määräävänä suurporvariston, monopolistisen finanssipääoman hegemonia, johtovalta siitä huolimatta, että fasistisen joukkoliikkeen muodostavatkin, paitsi varsinaista maalaisporvaristoa, myöskin määrätyt ainekset työtätekevästä talonpoikaistosta, jopa maalaisköyhälistöstä sekä kaupunkien pikkuporvarillisesta sivistyneistöstä, jotka kaikki talouspula välittömine seurauksineen on saattanut levottomaksi ja vaikutukselle alttiiksi.
4) Suurporvariston hegemonian, johtovallan määräävä asema fasistisen diktatuurin politiikassa ilmenneikse fasistisen diktatuurin valtiollisella yhteisrintamalla sen kautta, että todellinen johto siinä on Kansallisen kokoomuspuolueen miesten käsissä, joka puolue ja jonka johtavat ainekset välittömimmin ja tietoisimmin edustavat finanssipääomaa ja suurporvariston luokkaetuja. Heidän johtonsa alla toimii tosiasiassa niin hyvin fasistisen diktatuurin oikea kuin vasenkin käsivarsi, s.o. sekä lapualaiset että sosialifasistit ja viimeksimainittujen häntänä opportunistiluopiot. Kokoomuspuolue myös ajaa fasistista yhteisrintamataktiikkaa Maalaisliittoon, Edistysmieliseen ja Ruotsalaiseen puolueeseen nähden. Koko tällä fasistisella yhteisrintamajärjestelmällä, joka on vielä paraikaa muutosten ja kehityksen alaisena, mikä tosiasiassa myös osoittaa, että fasistinen diktatuuri ei vielä ole lujittunut, on vahvimpana sisäisenä luurankonaan ja voimavälineenään aseistettu suojeluskuntajärjestö erilaisine apujärjestöineen, joiden keskuudessa kokoomuspuolue oli ja yhä on vahvimmassa asemassa, mikä selittääkin sen, että kokoomuksen onnistui heti vallata itselleen johtoasema fasistisessa yhteisrintamassa. Ainoastaan koko tämän järjestelmän valtiollisen yhteenkuuluvaisuuden ymmärtäen voi käsittää oikein, myös sekä sen eri osien välillä olevan välttämättömän työnjaon, fasistisen diktatuurin lujittamiseksi ja sen ohjelman toteuttamiseksi, että niiden keskiset pienemmät tai suuremmat hankaukset, jotka viimemainitut ovat enimmäkseen yhteydessä sen seikan kanssa, että nuo eri ryhmät koettavat vetää mukaansa erilaisessa luokka-asemassa olevia kannatusjoukkoja (sosialifasistit ja niiden hännän kannattajat, opportunistiluopiot — työväkeä, maalaisliitto — talonpoikain suuria perusjoukkoja, ruotsalainen puolue — ruotsinkielistä vähemmistökansallisuutta ja edistysmieliset — kaupunkilaisia keskikerroksia) fasistidiktatuurin taakse ja samalla tehostaakseen omaa vaikutustaan fasistisen yhteisrintaman johdossa ryhmäetujensa hyväksi. Mutta kaikki sellainen loru, että niiden kesken olisi kysymyksessä jokin »demokraattisten» ja »taantumuksellisten» ainesten välinen taistelu on pelkkää törkeää petosta, joka palvelee fasistidiktatuurin etuja. Tämä fasistisen yhteisrintaman yhtenäisyys kaikissa peruskysymyksissä kuvastuu selvästi siinä, että tuo rintama kokoomuksesta lapualaisiin ja opportunistiluopioihin asti on kerääntynyt yleisisänmaallisen »kommunisteja vastaan»-tunnuksen ympärille, sekä myöskin siinä, että ne kaikki toimivat »laillisuus»-tunnuksella, mikä ei kuitenkaan merkitse mitään muuta kuin fasistisen diktatuurin laillistuttamis- eli vakaannuttamispyrkimystä ja fasistisen yhteisrintaman eri osien aseman laillistuttamista niiden keskinäisissä suhteissa. Tämä kaikki ei luonnollisestikaan sulje pois, vaan, päinvastoin, edellyttääkin, että fasismi — varsinkin mitä tulee sosialifasisteihin, opportunistiluopioihin ja maalaisliittopomoihin — esiintyy demokratian naamarilla ja yhteiskunnallisen demagogian varusteilla. Tätä ei ole unohdettava, niinkuin ei sitäkään, että sosialifasistit ja opportunistiluopiot ahkerasti levittävät työtätekevien joukossa legalistisia ja demokraattisia harhoja fasistidiktatuurin toimeenpanon eduksi.
5) Mutta tie takaisin toiseen kauteen on valtiollisessa niinkuin taloudellisessakin suhteessa kertakaikkiaan suljettu. Kaikki harhat siinä suhteessa on hävitettävä. »Puheet porvarillisen demokratian palaamisesta ovat pelkkää petosta, joka palvelee fasistidiktatuurin etuja» lausuu KI päätöslausunnossaan heinäk. 16 p:ltä puolueemme tehtävistä. Tätä vahvistavat seuraavat tosiasiat. Taloudellinen pula jatkuu laajentuneena ja syventyneenä edelleen, nykyhetkellä saavutetusta rahatilanteen helpottumisesta ja kauppabalanssin tasapainosta huolimatta Suomen taloudelle tärkeimmän tuotantoalan, sahateollisuuden, ja puutavaran viennin tulevaisuuden näköalat ilmeisesti käyvät yhä huonommiksi ja muunkin tuotannon alalla jatkuu yleismaailmallisen pulan terävöittämä tuotannon lamaannus. Näissä oloissa ei suurporvaristo voi lakata ajamasta fasistista taloudellis-valtiollista ohjelmaansa. Päinvastoin se on sille välttämätön keino etsiessään ulospääsyä. Mutta tämä taas kärjistää kiertämättömästi kaikkia ristiriitoja. Luokkien taistelu terävöityy. Sodan vaara yhä suurenee. Tie eteenpäin vie yhä jyrkempiin valtataisteluihin porvariston ja työtätekeväin luokan välillä, kehittyy ja kasvaa fasistisen diktatuurin ja porvarillisen valtiojärjestelmän valtiollinen pula. Se on näköalana, perspektiivinä. Työväenluokan ainoa pääsytie on vallankumouksellisessa aktiivisuudessa, Kommunistisen Puolueen johdolla, fasistisen diktatuurin kukistamiseksi proletaarisen vallankumouksen kautta.
Työväen luokkataistelu on suurporvariston fasistisen kumouksen ja fasistisen diktatuurin toteuttamisen kautta joutunut uusiin olosuhteisiin ja uuteen vaiheeseen.
Luokkatietoisen työväen julkisten järjestöjen ja lehtien kieltäminen, sen kokouspaikkojen sosialifasistien käsiin ryöstäminen, sen entisten luokkataisteluvapauksien poiskaappaaminen ja aktiivisempien johtavain toverien joukottain vangitseminen sekä puolueemme rivien osittain murskaaminen jne — on kova isku. Suurporvariston fasistinen yhteisrintama ei vielä tyydy tähänkään, vaan — kuten KI osottaa päätöslauselmassaan ja mikä kokemuksen kautta jo on vahvistettu — se suorastaan »pyrkii tuhoamaan kommunistit ja kaikki työväenluokan ja köyhäin talonpoikain vallankumoukselliset joukkojärjestöt, nämä kun ovat suurpääoman yllämainittujen suunnitelmain toteuttamisen ainoa tehokas este ja ainoa työtätekevien joukkojen etujen todellinen puolustaja kapitalistien, kartanoherrojen ja kulakkien hyökkäystä vastaan». Mutta samalla kun fasismi löi säpäleiksi työväen julkisen luokkataistelukoneiston sen entisessä muodossa ja kaikella voimallaan pyrkii täydentämään saavutustaan, heikensi se myöskin huomattavassa määrässä joukoissa vallinneita laillisuuden ja demokratian harhoja ja tulee murskaamaan niitä vastaisuudessa kymmenien tuhansien työmiesten ja työläisnaisten päistä jatkaessaan hyökkäystä s.o. valtiollistaloudellisen ohjelmansa ajamista.
Fasistisen diktatuurin hyökkäystä ja fasistista yhteisrintamaa vastaan on asetettava työväen ja köyhäin talonpoikain joukkotaistelu ja vallankumouksellinen yhteisrintama ja taisteluliitto. Vain sitä tietä aukee pelastus työtätekeville.
Työväen joukkoliike Suomessa on nyt kyllä tilapäisessä pysähdystilassa. Vallitsee paljon pelokkuutta ja antautumismielialaa, karkulaisuutta, jopa luopuruuttakin ilmenee yksityisissä. Mutta joukkoliikkeiden perusedellytys, nim. tyytymättömyys ja viha porvarillista, fasistista komentoa vastaan ja siitä johtuva radikalisoituminen on käsillä. Sekin ilmenee siinä, että siellä täällä jo yksityiset työläiset pelottomasti nousevat päättävään vastarintaan fasistiroistoja vastaan ja että lukuisat työläiset, jopa sosialidemokraattisetkin, harkitsevat ja puhuvat lujan ja päättävän joukkotaistelun välttämättömyydestä. Joukkoliikkeiden puute ja puolueemme passiivisuus fasistikumouksen kynnyksellä ja aikana on tyrkännyt eräät yksityiset työläis- ja osin talonpoikaispiirit ajattelemaan nyt joukkoaseistamista ja sissitaisteluesiintymistä vastauksena fasistidiktatuurin hyökkäykseen. Nämä vallankumouksellisen toiminnanhalun innoittamat toverit eivät kuitenkaan ole riittävästi ajatelleet, että joukkoaseistuksen ja aseellisen joukkoesiintymisen välttämätön edellytys ovat laajat kumoukselliset joukkoliikkeet ja suurten joukkojen keskuudessa vakaumus ja tietoisuus siitä, että ei voida enää elää entiseen tapaan, sekä valmius suuriin uhreihin luokan asian puolesta. Siinä ei nyt vielä olla Suomessa. Sen vuoksi joukkoaseistamisen ja aseellisen joukkoesiintymisen ajatus nyt on ennenaikainen ja johtaisi vain yksityisten pienten ryhmien sankarilliseen esiintymiseen ilman suuren joukkoliikkeen tukea. Samaten puolue erikoisesti leimaa vahingolliseksi yksilöllisen terrorin, johon fasismi ja sen ohrana koettaa työläisiä provosoidakin, koska yksilöllinen terrori kiskoo pois joukkotaistelun tieltä. Vaikka aseellinen joukkoesiintyminen nyt ei ole päiväjärjestyksessä, niin näissä oloissa on työväen joukkotaistelu, jota nyt puuttuu, kuitenkin ainoa tehokas ja eteenpäin yhä terävämpiin taisteluihin, aina aseelliseen joukkotaisteluun asti vievä keino taistelussa fasismia vastaan. Tässä taistelussa on kommunistisen puolueemme ja sen kaikkien jäsenten ymmärrettävä ja käytännössä osotettava olevansa ainoa puolue, joka kykenee ei ainoastaan käymään taistelua pääoman hyökkäystä ja fasistidiktatuuria vastaan, vaan myöskin osottamaan, että ainoastaan kommunistinen puolue kykenee johtamaan työväenluokan ja köyhät talonpojat voittoon tässä taistelussa. Puolueemme tulee — vapauttaen itsensä kaikista legalismin vaikutuksista ja demokratian harhoista, puhdistautuen sosialidemokratian jätteistä ja tehden kerta kaikkiaan lopun sitä vaivanneesta käytännön opportunismista ja passiivisuudesta, käymällä jyrkkää taistelua kaikkia opportunisteja vastaan, sekä bolshevistisen itsearvostelun kautta alinomaa tarkistaen kurssinsa ja korjaten heikkoutensa — koota kaikki voimat, jotka kärsivät fasismista ja johtaa ne taisteluun fasismia ja sen hyökkäystä vastaan.
»Nämä joukkotaistelut eivät vallitsevan fasistikomennon aikana voi mennä ilman raskaita uhreja ja iskuja. Uhrit ovat kiertämättömät. Mutta jos kommunistinen puolue takaa näille taisteluille rohkean, lujan ja oikean johdon, niin eivät vihollisemme iskut vaikuta työväen joukkoihin lamauttavasti, vaan päinvastoin kumouksellistuttavat», lausuu KI päätöslausunnossaan puolueellemme. Näissä luokkataistelun uusissa olosuhteissa ovat puolueellamme seuraavat lähimmät päätehtävät:
1) Kiireellisimpänä tehtävänä on — taistellen kaikkialla ja kaikenlaisia antautumismielialoja ja passiivisuutta vastaan — viivyttelemättä käydä rakentamaan ja vahvistamaan puolueen järjestöä proletariaatin todelliseksi etumaiseksi taistelujärjestöksi ja johtajaksi sekä samanaikaisesti jouduttaa joukkoliikkeiden nousua proletariaatin ja köyhän maalaisrahvaan mobilisoimiseksi ja järjestämiseksi joukkotaisteluihin kaikissa muodoissa, kuten lakkoihin, mielenosoituksiin jne. ja johtaa niitä.
Tässä proletaaristen joukkojen yleisessä mobilisoimistyössä on erityistä huomiota kiinnitettävä työläisnaisten vetämiseen aktiiviseen taisteluun, jota on aliarvioitu ja jonka hyväksi on kovin vähän todellista joukkotyötä tehty. Samaten on työläisnuorison mukaanvetämiseksi voimat ponnistettava ja voitettava heidänkin osuuttaan taisteluissa aliarvioivat ja sitä väheksyvät mielipidejätteet vanhemman työväen keskuudessa. Niinikään on nykyään erikoisen suuri huomio pantava työttömäin joukkojen taisteluihin vetämiseksi, yhdistäen työssä olevien taistelun työttömien liikkeisiin.
Päärenkaana, josta kiinni pitämällä, joukot, työläiset, työläisnaiset ja työläisnuoriso voidaan mobilisoida taisteluihin ja aktivisoida koko puolue, ovat työväen välittömät, konkreettiset tarpeet ja niistä johtuvat vaatimukset, kuten: palkanalennuksia vastaan — korotuksen puolesta; työpäivän 8 tuntista pidentämistä vastaan — 7-tuntisen ja nuorison 6-tuntisen työpäivän puolesta; työväenluokan kasvavaa verorasitusta vastaan — työväen veroista vapauttamisen puolesta; kapitalistista rationalisoimista vastaan; työläisten työstä erottamisia vastaan; työttömäin avustamisen puolesta täyden palkan määrällä; työväen työttömyys-, sairaus-, tapaturma- ja työkyvyttömyysvakuutuksen puolesta valtion ja kapitalistien kustannuksella; synnytysavun puolesta työläisnaisille 8 viikkoa ennen ja 8 viikkoa jälkeen synnytyksen kapitalistien kustannuksella; työnantajien vaatimia kirjallisia sitoumuksia vastaan, ettei oteta osaa lakkoihin eikä kuuluta ammattijärjestöihin jne. Näihin osittaisvaatimuksiin on puolueemme läheisesti kytkettävä fasistidiktatuurin kukistamisen taistelulinjalla olevat poliittiset agitatio- eli toimentunnuksensa.
Ennakkoehtona joukkojen mobilisoimiseksi on kuitenkin, että puolue itse joka paikassa käy mitä sitkeintä, terävintä jokapäiväistä taistelua porvariston fasistisen ohjelman toimeenpanoa vastaan ja työväen konkreettisten vaatimusten puolesta näyttämällä kaikissa liikkeissään selvästi omat kommunistiset kasvonsa.
Pääkeinona laajojen työväenjoukkojen taistelujen organisoimiseksi ja organisatoorisesti käsittämiseksi uusien olosuhteiden vallitessa ovat työväen yleisissä tai niiden edustajien kokouksissa valitut toimikomiteat, joita valittaessa lähdetään työväen joukkojen jokapäiväisistä tarpeista ja välittömistä riitaisuuksista itse työpaikalla. Myöskin on luotava fasistivastaisia komiteoita työväen keskuksiin, niin myös kaikkiin suurempiin työpaikkoihin. Yhden työpaikan työväen yksityiset esiintymiset on laajennettava vetämällä liikkeelle toisten työpaikkain työläiset, kohottaen liikettä poliittisen taistelun korkeampiin muotoihin ja levittäen sitä maaseudulle, kytkien teollisuustyöväen esiintymiset maatyöväen taisteluihin sekä köyhäin ja keskivarakkaidenkin talonpoikain tyytymättömyysliikkeisiin.
2) Päämetoodina joukkotaistelujen nostamisessa tulee olla yhteisrintamataktiikka alhaalta. Puolueemme on käytännössä aivan liian laimeasti näihin asti tätä metoodia käyttänyt ja toiselta puolen ovat taas eräät toverit langenneet yksityistapauksissa sellaiseen virheeseenkin, mikä olisi vienyt työyhteyteen sosialidemokratian sosialifasististen johtajain kanssa.
On opittava tätä joukkojen mobilisoimis- ja agitatiometoodia oikein sovelluttamaan, toisaalta välttäen siinä sekä oikeistolaista opportunistista sovintohuumausta, oman periaatteellisen kannan hämmentämistä, että myös kaikkea »äkkijyrkkää» tolkuttomuutta, ja toisaalta oppien todella vetämään mukaan puolueettomia ja sosialidemokraattisiakin työläisiä ym. riistettyjä. Missä vain omissa riveissä esiintyy vähänkään vastustusta tai edes hiljaista saboteerausta yhteisrintamataktiikan todellista sovelluttaamista vastaan, on varmasti ja tiukasti kumottava kaikki tuollaiset vahingolliset pyrkimykset. Alote ja johto on kaikissa yhtelsrintamaotteissa pyrittävä pitämään puolueen käsissä, mutta samalla on muistettava, että koko fasisminvastaisen taistelun menestys oleellisesti riippuu siitä, saadaanko puolueemme johtamaan joukkoliikkeeseen mobilisoitua ja siinä aktivisoitua entistä laajempaa työtätekeväin joukkoa, sosialidemokratian kannattajina olleita, kuin myöskin ennestään luokkataisteluun osaaottamattomia, aivan uusia reservejä. Yhteisrintama alhaalta ei missään tapauksessa saa muuttua opportunistiseksi »yhteisrintamaksi ylhäältä», neuvottelu- ja työyhteydeksi sosdem johtavain ainesten kanssa. Nämä on oikein ja taitavasti selittäen paljastettava joukkojen edessä sosialifasisteiksi, mutta sosdem. puolueen työläisjäseniä tai työläiskannattajia ei saa sotkea yhteen johtajain kanssa eikä niistä käyttää sosialifasistinimitystä, vaan näihin työläisiin on suhtauduttava mitä suurimmalla kärsivällisyydellä. (Politbyron resolutio kesäk. 15 p:ltä 1929).
Yhteisrintamataktiikkaa alhaalta on eritoten kaikissa osataisteluliikkeissä sovellutettava.
3) Osataistelujen revolutioiminen, vallankumouksellistuttaminen, on tällä kaudella yksi kaikkein tärkeimpiä tehtäviä. Se merkitsee sitä, että puolueen toimintaa ei rajoiteta koskemaan yksistään työväen jokapäiväisiä tarpeita ja taistelua niistä, vaan että lähtien näistä jokapäiväisistä tarpeista ja taisteluista niiden puolesta johdetaan työväki vallankumoukselliseen taisteluun vallasta, että siis jokaista yksityistä osataistelua käytetään tämän koko luokan valtataistelun valmistamiseksi, fasistisen diktatuurin kukistamiseksi. Lakko, taloudellinen ja valtiollinen, taas on lähinnä kaikkein tärkein osataistelumuoto. Niin muodoin on siis tehtävänä lakkotaistelujenkin kumouksellistuttaminen, s.o. niiden kautta jouduttaa ja valmistaa työväenluokan valtataisteluja.
Osataistelujen poliittista merkitystä on puolueessamme aikaisemmin yleensä tavattomasti aliarvioitu, mikä on ilmennyt siinäkin, että puolueen taholta aikaisemmin aivan riittämättömästi on ryhdytty aloitteisiin esim. taloudellisten osataistelujen aikaansaamiseksi ja hyvin harvoin koetettu kehittää niitä korkeammalle tasoille, poliittisiksi.
Nyt on välttämätöntä suorittaa koko käänne tässä.
Siinä on otettava huomioon, että työläisten päivän vaatimukset eivät suinkaan ole ristiriidassa osataistelujen kumouksellistuttamisen kanssa. Päinvastoin hellittämätön taistelu niitten puolesta välttämättömyydellä nykyään johtaa osataistelujen kumouksellistuttamiseen. Senvuoksi onkin jyrkästi torjuttava »äkkijyrkät» päivänvaatimusten ja niiden pnolesta käytävien taistelujen hylkäämiset, minkä sijasta eräissä tapauksissa esitetään työväen joukkoaseistamista ja aseellista sissitoimintaa. Tämmöiset osataistelujen korvikkeet on osotettava olevan nykyoloissa vielä vain »äkkijyrkkää» sanahelinää, jonka takana piilee toimettomuuden ja passiivisuuden mieliala ja haluttomuus murtaa suurten joukkojen jokapäiväiseen taisteluun mobilisoimisen tiellä olevat esteet ja vaikeudet, mitkä nyt vielä, fasismin kovien iskujen vuoksi, ovat suuremmat kulu aikaisemmin.
Samalla on pidettävä huolta siitä, että taloudelliset vaatimukset solmitaan yleisiin proletaarisiin luokkavaatimuksiin.
Erikoisesti on taisteltava sellaisia mielialoja vastaan, että pula-aikana ei olisi mahdollista järjestää taloudellisia taisteluja, osoittaen, että juuri pula-aikana, jolloin pääoma fasistidiktatuurinsa avulla koettaa painaa alas työväen elintasoa, ainoa keino työväen elintason huonontamista vastaan ja sen parantamiseksi on taistelu, mm. lakko, mielenosoitus, kun taas taloudellisesta taistelusta kieltäytyminen merkitsee pääoman hyökkäykseen alistumista, työväen aseistariisumista ja antautumista pääoman edessä. Sen sijaan, että kieltäydyttäisiin pula-aikana lakoista osittaisvaatimusten puolesta, on välttämätöntä antaa mitä suurin huomio toisten työläisryhmäinkin puolelta lakossa olevien taistelulle ja kannatuslakoilla tukea taistelevia, muistaen, että laajan joukkotaistelun avulla ainoastaan voidaan fasistidiktatuurin voimakeinoihin nojautuvan keskitetyn pääoman hyökkäykset lyödä takaisin.
On jyrkästi pidettävä kiinni työväen lakkotaisteluvapaudesta ja lakko-oikeudesta, taistellen tinkimättä sitä vastaan, että valtiovalta sekaantuu työtaisteluihin »välittäjänä», »sovittelijana» tai millä muulla tavalla hyvänsä. Samanlaisella järkkymättömyydellä, kuin on puolustettava työväen lakkovapautta, on myös puolustettava työväen luottamusmiehiä työpaikoilla työpaikan kaikkien työläisten edustajina ja asiamiehinä.
On välttämätöntä huolellisesti tutkia kussakin taloudellisessa taistelussa, millä tavalla ja missä muodossa ne nostetaan korkeammalle tasolle, laajentamalla taisteluohjelmaa konkreettisilla poliittisilla tunnuksilla, jotka ovat selvästi yhteydessä lakkotaistelun ja sen taloudellisten vaatimusten kanssa.
Puhtaasti valtiollisia lakkoja voidaan menestyksellä käyttää koko työväenluokan tärkeitten elinkysymysten tahi luokkavihoilleen uusien hyökkäysten johdosta, mitkä erityisesti kuohuttavat työväen laajoja joukkoja.
Välttämätöntä on myöskin entistä paljon parempi lakkojen organisoiminen, johon kuuluu yhdeltä puolen laajojen järjestymättömien joukkojen mukaanvetäminen taisteluun ja toiselta puolen lakon legaalinen ja illegaalinen huolellinen valmistaminen erikoisesti sen itsenäiseen proletaariseen johtoon nähden sekä joukkomielialan muokkaamiseen nähden.
Näihin tehtäviin liittyy myöskin taistelun terävöittäminen reformistisia ja muita taantumuksellisia amm. liittoja vastaan, tehostamalla taistelua niitten sosialifasistista byrokratiaa vastaan, eristääkseen ne joukoista ja voittaakseen joukot.
Tähän suuntaan toimien osataistelut tällä kaudella tulevat tärkeäksi vallankumouskouluksi työväenluokalle ja lisäävät sen taistelukokemuksia sekä edistävät voimakkaasti työväenluokan siirtymistä vastahyökkäykseen.
Osittaistaistelujen yhteydessä ja koko nykyisessä vaiheessa, luokkataistelun uusissa olosuhteissa Suomessakin tulee kysymys fyysillisen vastarinnan järjestämisestä rinnan yleisen organisoidun vastarinnan kanssa ja sen osana hyvin tärkeäksi. Vain aktiivisen vastarinnan kautta, johon vedetään mukaan laajat työväen joukot, myös sosdem. työläiset, ja sovelluttaen tässäkin yhteisrintamataktiikkaa ja käyttämällä kaikkia joukkotaistelun keinoja työväenluokan ja köyhimpäin talonpoikain entisten saavutusten menettämistä vastaan ja fasistien asemavaltauksia vastaan voidaan saavuttaa jonkinlaisia tuloksia. Kieltäytyminen aktiivisesta, organisoidusta vastarinnasta, mukaanlaskien myös fyysillinen vastarinta, fasistijoukkioita vastaan, vaikuttaa joukkoihin lamauttavasti, desorientoi ne, riistää niiltä uskon omiin voimiinsa, luo pohjaa fasistisen terrorin edelleen kehittymiselle ja työntää aktiivisia proletaarisia aineksia yksilöllisiin terroritekoihin. Fyysillisen vastarinnan vallankumouksellinen tarkoituksenmukaisuus hyökkääviä fasisti- ja poliisijoukkioita vastaan, työväenluokan ja köyhien talonpoikain joukkoesiintymisten yhteydessä, on kuitenkin ratkaistava itse paikalla, konkreettiset olot huomioon ottaen. Mutta maksoi mitä maksoi, on voitettava vastarinnattomuuden henki fasistien rosvoesiintymisiin nähden. Vain tätä tietä luodaan edellytykset myöskin proletariaatin joukkoluonteisen itsepuolustuksen kehittämiseksi.
4) Joukkotaistelujen kulussa on pantava erikoista huomiota puolueemme kaikinpuoliseen vahvistamiseen. Sillä puolue ei pysty käymään ja johtamaan taistelua fasismia vastaan, ellei sen organisatiota perinpohjaisesti paranneta, vahvisteta ja suurenneta, ellei toimeenpanna käännettä puolueen rakennustyössäkin. Puolueemme, näet, ei ole vielä ollut aatteellisesti, poliittisesti ja organisatorisesti luja ja kestävä bolshevistinen puolue. Nyt puolueen järjestö on passiivisuuden tilassa, josta on ehdottomasti nopeasti päästävä.
Puolueemme vahvistamisen tärkeimmät tehtävät ovat:
On paljastettava puolueemme sisäisessä valistuskamppailussa, johonka laajat vallankumoukselliset proletaariset joukot vedetään mukaan, kaikki sosialidemokratian jätteet ja siitä kumpuavat entisyyden virheet ja poistettava ne, ja poistettava ennenkaikkea toimettomuus. On käytävä jyrkkää taistelua kaikkia opportunisteja ja opportunistisia vinopyrintöjä vastaan, missä tahansa niitä paljastuukaan, jotka ehkäisevät puoluettamme mobilisoimasta joukkoja taisteluun ja suorittamasta perinpohjaista käännettä kaikessa työssään. Ottaen huomioon, että oikeisto-opportunismin vaara, joka nyt esiintyy ennen muuta toimettomuutena ja arkuutena, on nykyään päävaara, jota vastaan tuli sisäisellä rintamalla on lähinnä suunnattava, on myöskin taisteltava »vasemmistolaisiin», »äkkijyrkkiin» fraaseihin puettua opportunismia vastaan, jota myöskin ilmenee (aseistamisvaatimus pohjaltaan opportunistisen osataisteluista, lakoista ja mielenosotuksista kieltäytymisen peitteenä).
On toimeenpantava suunnitelmallinen todellinen rynnäkkö ja sitä seuraava voimalla suoritettava jatkuva työ juurtuakseen suuriin työpaikkoihin ja luokkataistelun kannalta tärkeisiin muihin työpaikkoihin. On värvättävä puolueeseen vallankumouksellisista, karaistuista työmiehistä, työläisnaisista ja myös maalaisköyhälistöstä uusia vereksiä voimia järjestelmällisesti ja hellittämättä. On jo olevien puoluejärjestöjen ja niiden johtojen kuntoa kohotettava, vaihtaen horjuvaksi ja passiiviseksi osottautuneita aineksia johdoissa aktiivisiin tovereihin, ja pidettävä huolta siitä, että uusien perustettavien järjestöjen johtoon saadaan kaikkein taatuimmat taistelumieliset toverit.
Puolueemme jäsenten, erikoisesti runkokerrosten aatteellista tasoa on kohotettava myöskin säännöllisellä puolueopiskelulia ja koulutuksella.
Puolueemme fraktiot on järjestettävä kaikkialla, missä joukkojärjestöissä on puolueemme jäseniä, ja niiden työtä johdettava.
Puolueemme illegaalinen lehdistö ja kirjallisuus on määränsä ja laatunsa puolesta paljon parannettava ja ennenkaikkea pidettävä huoli säännöllisestä ilmestymisestä. Piirienkin on säännöllisesti julkaistava illegaalisia lehtiä ja lehtisiä, joissa nopeasti reageerataan tärkeimpiin taistelukysymyksiin. Puolueemme johtamien tehdaslehtien verkko erikoisesti suurille työpaikoille on järjestettävä. Puoluelehtien levitysverkko ja avustusryhmiä on muodostettava työpaikoille niin hyvin rahallisen kannatuksen kuin kirjeenvaihtoavunkin saamiseksi. Lehtien julkaisemista varten on luotava konspiratiiviset kirjapainot ja monistuspaikat välineineen.
Puolueemme ja sen elinten työtyylissäkin on toimeenpantava käänne, luopumalla vanhoista, sosialidemokratiasta peräisin olevista tottumuksista ja jälessä laahaamisesta sekä valamalla työhön hehkuva kumouksellinen innostus rinnan tarmokkaan toimeenpanon ja kontrollin kanssa.
Konspiratiota on tiukennettava.
Lujan ja horjumattoman puoluekurin välttämättömyys on tehtävä selväksi koko puolueessa ja sen noudattamisesta pidettävä tinkimättä kiinni. Tehtäviensä jättäminen ja maasta poistuminen luvatta on katsottava karkulaisuudeksi, joka — ellei tähän syyllinen korjaa virhettään — johtaa puolueesta erottamiseen.
Samalla kun puolueemme on suoritettava käänne puolueen rakennus- ja vahvistamistyössä, on käytävä väsymätöntä taistelua kaikkien legaalisten mahdollisuuksien käyttämiseksi, luovuttamatta ilman taistelua yhtään ainoaa asemaa, päinvastoin sitkeästi pitäen kiinni niistä. Mutta on muistettava, että puolueemme voi vain silloin bolshevistisesti käyttää legaalisia mahdollisuuksia, opportunismiin lankeamatta, jos puolueemme on luja ja kestävä, todella bolshevistinen, joka fraktiainsa ja muiden elimiensä kautta johtaa legaalisia joukkojärjestöjä tai ainakin käy bolshevistista taistelua tällaisten työväenjärjestöjen riveissä. Legaalisten mahdollisuuksien käyttäminen ei missään tapauksessa merkitse kumartamista porvarillisen laillisuuden edessä, päinvastoin, käyttäen legaalisia mahdollisuuksia on puolueemme mobilisoitava joukot porvarillisen laillisuuden kehitysten murtamista varten, kuten lausutaan KI:n päätöslauseessa puolueellemme.
5) Taistelua sosialidemokratiaa, työväenluokan keskuudessa olevaa proletaarisen vallankumouksen päävihollista vastaan on erikoisesti terästettävä, voimistettava ja syvennettävä, olkoon kysymys sitten sosialifasisteiksi tulleista sosialidemokratian johtajista taikka sosialidemokratian »vasemmasta» siivestä, jota edustavat marxilaiseen sanahelinään pukeutuvat Sundströmit, Ampujat sekä asiallisesti samalla kannalla olevat vasemmistoliikkeen opportunistiset luopiot.
Tässäkin taistelussa on puolueemme aikaisemmin osottanut heikkoutta ja myöhästymistä, kuten taistelussa opportunisteja vastaan. Samalla on todettava, että on tapahtunut puolueemme sosialidemokratian vastaisen oikean päälinjan väärennystä esim. ammatillisessa liikkeessä ilman, että puolueemme johto on aikanaan siihen reagoinut.
Tässä taistelussa puolueemme täytyy ennenkaikkea päättävästi ja loppuun asti paljastaa sosialifasistien petturiosuus fasistikaappauksessa (mm. työväen luokkavoimien hajoittaminen ja ajojahti kommunisteja vastaan) ja niiden pyrkimys edesauttaa fasistista diktatuuria kätkemällä tämä »parlamenttaarisen laillisuuden palauttamisvaatimuksen» naamion alle. On osotettava joukoille, että sosialifasistit noudattavat tässä fasistisen yhteisrintaman sisällä vallitsevan työnjaon vaatimuksia, jonka perusteella sosialifasistien tehtävänä on vetää työväenjoukot fasistisen diktatuurin alle alistumaan. Sen vuoksi on erinomaisen tärkeä osottaa, että Suomen suurporvariston aseina, sen toimeenpannessa hyökkäystä ja fasistidiktatuuriaan, ovat toiselta puolen lapualaisrosvot, ja toisella puolen sosialifasistit. On niinikään loppuun asti paljastettava sosdem. johtajain katala osuus fasistikomennon apureina, jotka siitä saavat kaikkinaista etua (mm. työväentalot haltuunsa, fasistihallituksen avustuksen järjestöjen ja kirjapainojen valtaamisessa). Ainoastaan tämmöisten konkreettisten tosiasiain pohjalla ja ennenkaikkea työväen osittaistaistelujen yhteydessä tapahtuvan paljastamisen kautta voidaan hälventää työväen keskuudessa vielä laajalti vallitsevat harhat sosialidemokratian johtajista ja murtaa niiden vaikutus ja sabotaashi.
Samalla on myös paljastettava opportunististen luopioiden petturillinen osuus, ne kun ovat kommunismin vastaisella taistelullaan auttaneet porvaristoa (hajoittivat sosialifasistien kanssa ammatillista liikettä vetääkseen työväen kannatuksen pois puolueeltamme) fasistikaappausta valmistettaessa ja toimeenpantaessa ja nykyisin fasistidiktatuurin hyödyksi jatkavat ajojahtiaan kommunisteja ja luokkataistelulinjalla rehellisesti pysyviä proletaareja vastaan, ja sosialifasististen johtajien kanssa fasisoivat ammatillista liikettä. Vasemmistoliikkeen ja kommunismin luopioiden paljastaminen on erikoisen tähdellinen tehtävä, koska ne omaavat osassa ei-sosialidemokraattisia työväenjoukkoja sellaista vaikutusta, jota sosialifasistisilla tannereilla ei ole, ja sen kautta ovat poliittisesti vaarallisin vastustaja. Tätä varten on osotettava noiden luopioiden poliittisen ohjelmankin vastavallankumouksellinen luonne. Kun eräät luopioista jo aikaisemminkin ovat osottaneet horjuntaa proletaarisen luokkalinjan ajamisessa, uskaltamatta kuitenkaan vielä silloin astua avonaisesti kommunismin vastaiselle tielle, mutta myöskään vapautumatta silloisista vinopyrkimyksistään, niin tärkeää on nyt paljastaa täydellisesti nämä entisetkin horjumiset, minkä johdonmukaisena jatkona on opportunistien muuttuminen luopioiksi kolmannen kauden kärjistyneen luokkataistelun olosuhteissa.
6) Ammatillinen liike on nyt, toiselta puolen sosialifasistien ja opportunistiluopioiden sisäisen hajoitustoiminnan ja toiselta puolen fasistidiktatuurin ulkopuolelta suorittaneen hävitys- ja murskaamistoiminnan johdosta, joutunut aivan uuteen asemaan. Aikaisemman puoluetyömme heikkous yleensä ammatillisessa liikkeessä, puolueen maatuminen legaalisuuteen ja monen ammatillisessa liikkeessä johtavassa asemassa työskennelleen puolueen jäsenen tekemät opportunistiset virheet ovat, — sosialifasistien ja opportunistiluopioiden hajotustyön ohella — myötävaikuttaneet siihen, että vasemmistolaisessa ammatillisessa liikkeessä tapahtui aatteellista höltymistä ja sai jalansijan opportunistinen passiivisuus, joka sen teki taistelukyvyttömäksi fasistisen päähyökkäyksen edessä ja vei Suomen Ammattijärjestön vararikkoutumiseen.
Nyt on tuiki välttämätöntä, että vasemmistolaisille ammatillisille järjestöille saadaan taisteleva luonne, johdonmukaisesti juurittaen pois erikoisesti ammatillisten järjestöjen riveissä rehoittavat laillisuuden harhat ja opportunismin käytännölliset tendenssit. On saatava selväksi kommunisteille ja vasemmistolaisten järjestöjen kaikille muille jäsenille, että työväenluokalle tuottavat varsin vähän hyötyä sellaiset vasemmistolaiset ammatilliset järjestöt, jotka kriitillisinä hetkinä vaikenevat ja pelkäävät esiintyä, sen kautta pelastaakseen legaalisuutensa. On osotettava, tuoreitten kokemusten nojalla, että ne tällä tavoin eivät legaalisuuttaan pelasta, jolleivät kokonaan tahdo menettää proletaarista luokkaluonnettaan. Sen takia on jokainen yritys ammattijärjestöjen pelastamisen nimessä vaijeta ja olla mitään tekemättä leimattava opportunistiseksi antautumiseksi, jota vastaan on jyrkästi noustava. Ainoastaan aktiivisella taistelulla fasismia, sosialifasismia ja opportunismia vastaan, vetäen tähän taisteluun yhteisrintamataktiikan perusteella mitä laajimmat työväen joukot, voidaan säilyttää vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen avoin olemassaolo. (KI:n päätöslauseesta SKP:n tehtävistä).
Erikoisen tärkeätä on taistella sellaista mielialaa ja pyrkimystä vastaan, että ilman muuta kokonaan olisi luovuttava vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen avoimesta olemassaolosta ja sensijaan kohdistettava kaikki työ illegaalisten ammatillisten järjestöjen luomiseen. Tämä merkitsee taistelusta luopumista vasemmistolaisten amm. järjestöjen julkisuuden puolesta ja on vain omansa suuressa määrässä helpottamaan sosialifasistien ja opportunististen luopioiden toimintaa joukkojen houkuttelemiseksi sosialifasistien suunnittelemaan keskusjärjestöön ja liittoihin. Pitäen erityisesti mielessä, että fasistinen suurporvaristo sosialifasistien ja opportunististen luopioiden avulla pyrkii murskaamaan S.Aj:n, saadakseen toteutetuksi työväen palkkain alentamisen ja muitten työehtojen huonontamisen, on tinkimättä taisteltava kaikkien työväen luokan asialle uskollisina pysyneitten liittojen ja Suomen Ammattijärjestön avoimen olemassaolon puolesta työväen vallankumouksellisina luokkataistelueliminä, jotka käyvät pääoman taloudellista hyökkäystä vastaan taistelua tinkimättömästi ja vetävät siihen mukaan laajat järjestymättömätkin joukot. On voitettava S.Aj:öön takaisin ne työläiset, jotka sosialifasistien ja opportunististen luopioiden hajoituspolitiikan vaikutuksesta ovat joutuneet ulkopuolelle S.Aj:n siitä poisleikattujen järjestöjen mukana. Tässä viimeksimainitussa tarkoituksessa on hakemalla haettava kosketusta SAj:stä irti kiskottujen järjestöjen jäsenten kanssa ja selvitettävä niille johtajainsa petos, sekä vaikutettava siihen suuntaan, että sosialifasistisiin johtajiinsa ja niiden petturipolitiikkaan tyytymättömät muodostuvat oppositioksi ja että ne joukolla eroavat sosialifasistien ja opportunististen luopioiden johdossa olevista liitoista sekä palaavat vasemmistolaisiin ammattijärjestöihin. Samalla on puolueen kaiken varalta myöskin valmistuttava illegaalisin ja puoli-illegaalisin metoodein ja muodoin (uudet punaiset ammatilliset järjestöt työpaikkapohjalla) järjestämään taistelua vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen avoimelle olemassaololle fasistidiktatuurin kiellosta huolimatta ja niitä vastaan.
Kaikkien taistelujen kuluessa on värvättävä vasemmistolaisiin ammatillisiin järjestöihin uusia jäseniä.
7) Taistelu talonpojan puolelleen voittamisesta kommunismin ja fasismin välillä on tämän hetken ja lähiaikojen luokkataistelujen yksi tärkeimpiä kysymyksiä. Tätä silmällä pitäen on nyt puolueemme maaseututyö, työ maalaistyöläisten, piententalonpoikain ja torpparien kuin myöskin puolproletaarien keskuudessa suunnattava ja järjestettävä. Puolueellamme on kyllä legaalisen »sosialistisen työväen ja pienviljelijäin liitto»-liikkeen kautta ollut välillinen vaikutus maaseudun pientalonpoikais-ja köyhälistökerroksiin. Mutta puolueemme ei ole aikaisemmin kasvojaan osottanut maaseudulla edes senkään vertaa kuin kaupungeissa ja teollisuusseuduissa, minkä vuoksi fasistidiktatuurin oloissa puolueellamme nyt on vaikeampi raivata itselleen se asema, mikä sillä jo ennen välillisesti on ollut.
Suurporvaristo on fasismin avulla aktivisoinut maaseudun varakkaat porvarilliset talonpoikaiskerrokset. Talouspulan vuoksi on taas laajemmillakin työtätekevien talonpoikain kerroksilla vielä harhoja fasistidiktatuurista, koska ne eivät ole paljon vielä saaneet kokea sen seurauksia taloudellisesti. Sen vuoksi suurtalonpoikaiset aktivistit suurporvariston aseenkantajina voivat laajentaa fasismin vaikutusalaa harjoittamalla demagogiaa, jossa etualalla on uskottelu, että vallankumouksellisen työväen, varsinkin kommunististen voimien tuhoaminen muka »parantaa liike-elämän» ja tuo helpotusta pientalonpoikien vaikeihin oloihin. Tässä talonpoikaisjoukkojen fasismin vanaveteen vetämisessä on erikoinen tehtävä fasistisen yhteisrintaman maalaisliittolaisella kaistaleella ja osin myös sosialifasisteilla fasismin »vasempana» käsivartena, jotka molemmat pettävät talonpoikaisjoukkoja. Toiselta puolen pientalonpoikaisissa kerroksissa, jotka eivät ole olleet porvarillisten puolueiden varmoja kannattajia, on fasistidiktatuurin tähänastinen komento jo varmaankin vavahuttanut. Kun fasistivaltio tulee laskemaan talonpoikain hartioille uusia raskaita taakkoja veroina ja tulleina, saadakseen rahoja kasvaviin menoihinsa byrokraattisen virkakoneiston ja sotavarustelujen ylläpitämiseksi, niin törmää se yhteen suurten talonpoikaisjoukkojen elinehtojen kanssa, jotka maatalouspulan ja valkoisen valtion sekä finanssipääoman rosvouksen vuoksi jo ovat huonontuneet. Puolueemme on, tästä johtuen, maaseututyössä erikoisesti nyt pantava painoa luokkataistelun kehittämiseen maalla ja luokkajakaantumisen selvittämiseen, pyrkien vetämään jakaantumislinjan herraskomentoa vastustavalle puolelle mahdollisimman laajat työtätekevän talonpoikaisten ja maalaisköyhälistön kerrokset. Sitä varten on ensikädessä teossa autettava köyhäin talonpoikaisten kerroksia käymään taistelua erikoisvaatimukaiensa puolesta, erityisesti taistelemaan veroja vastaan, tehden tunnetuksi joukkoverolakon ajatusta. Tarmokkaasti on käytävä taistelua pientalonpoikain omaisuuden kiinnitystä ja pakkomyyntiä vastaan ja velkain poistamisen puolesta. Suurtilallisten ja tukkiyhtiöitten maitten pakkoluovuttamista on vaadittava ainoana oikeana maanälän ratkaisukeinona. Työtätekeväin talonpoikain taisteluja elinehtojensa puolesta on vallankumouksellisen työväen tarmolla tuettava.
Tärkeä tehtävä on selvittää mitä laajimmille talonpoikaiskansanjoukoille, miehille, naisille ja nuorisolle, kuinka fasistinen suurporvaristo nyt entistä kiihkeämmin valmistaa ja lietsoo sotaa Neuvostoliiton työläisiä ja talonpoikia vastaan, jotka vallankumouksensa kautta vapauttivat Suomen kansan tsarismin ja Venäjän porvariston sorrosta. Talonpoikaisrahvaalle on tehtävä selväksi, että Suomen suurporvaristo, apureinaan sen kätyrit maalaisliitossa ja sosialidemokratiassa, ensinnäkin häikäilemättä ryöstää rikollisten aikeittensa toteuttamiseksi talonpoikain työn hedelmät veroina ja muina maksuina ja toiseksi aikovat viedä talonpojat teurastettavaksi kapitalistien ja suurtilallisten sotaseikkailuissa. On osoitettava, että tästä tulee loppu ainoastaan kukistamalla fasistivalta, niinkuin kukistivat Venäjän työläiset ja talonpojat tsarismin ja porvariston.
Työtätekeväin talonpoikain oppositioliikettä on tuettava ja autettava eteenpäin taistelussa fasistisia herroja ja niiden maalaisliittolaislapualaisia kätyreitä vastaan.
Maalaistyöväen julkista järjestymistä on tarmokkaasti edesautettava ja puolustettava ja näihin järjestöihin vedettävä palkkatöissä käyviä pientalonpoikaisia aineksia. Näiden järjestöjen aktiviteettia on kohotettava maa- ja metsätyöläisten jokapäiväisten taloudellisten vaatimusten pohjalla. Erikoisesti on mobilisoitava maatyöläisiä taisteluun kapitalistisia maanviljelijöitä vastaan, niiden ryhtyessä fasistidiktatuurin turvin alentamaan työläisten palkkoja ja rationalisoimisen kautta muita työehtoja kiristämään. Näitä puolustustaisteluita on saatava tukemaan pientalonpoikain laajat kerrokset ja teollisuuden työläiset.
Kaikkialla maaseudulla on käytävä herkeämätöntä agitatiota kaikkien kaupungin ja maaseudun työtätekeväin taisteluliiton puolesta porvariston fasistista politiikkaa vastaan, Neuvostoliiton kimppuun hyökkäystä vastaan sekä fasistisen diktatuurin kukistamisen puolesta, työväen ja talonpoikain hallituksen puolesta. Tällä tavalla on fasistista yhteisrintamajärjestelmää vastaan rakennettava maaseudun työtätekeväin yhteisrintama ja proletariaatin ja talonpoikain vallankumouksellinen taisteluliitto lujaksi.
8) Kansallisuuskysymyskin on fasistidiktatuurin kautta joutunut uuteen vaiheeseen Suomessa. Tämä on puolueemme otettava huomioon taistelussa ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden kansallisten oikeuksien puolesta. Puolueemme on aikaisemmin kyllä pääpiirteissään oikeata suuntaa kansallisuuskysymyksessä ajaessaan kuitenkin ollut heikko käytännöllisessä työssään ruotsinkielisen työväen, kalastajain ja pienviljelijäin keskuudessa, eikä se aina täysin selvästi ole korostanut leniniläistä tunnusta vähemmistökansallisuuden täydellisestä itsemääräämisoikeudesta aina eroamiseen asti. Samalla on todettava, että seurauksena riittämättömästä kansallisuuskysymyksen bolshevistisesta selvittämisestä puolueen puolelta, vallitsee suomalaisen työväen keskuudessa epäselvyyttä kansallisuuskysymyksen suhteen; niin ikään on puolueen vaikutuksen alaisessa vasemmistoliikkeessä päässyt joskus ilmenemään ruotsalaisen suurporvariston luokkaluonnetta hämääviä lausuntoja (että ruotsalainen porvaristo olisi »laillisuudessa» enemmän pysyvää ja siis »parempaa» kuin suomalainen porvaristo).
Valtiovallan täydellinen fasisoiminen, jota porvariston johtajat, ruotsalaisen puolueen johdon osanotolla, yhteisrintamassa nyt toteuttavat, ja fasistidiktatuuri eivät voi olla oleellisesti huonontamatta ruotsalaisen kansallisuuden asemaa. Yleinen kiristetty sorto, terrori- ja mielivaltajärjestelmä, nykyinen diktatuurijärjestelmä, tulee kohdistumaan myös ruotsalaista vähemmistökansallisuutta vastaan, sikäli kun tämä vain vähänkään taistelee kansallisuusoikeuksiensa puolesta, kuten fasismin maalaisliittolaiset aitosuomalaisuuden tulkit jo avonaisesti selittävätkin. Toisaalta taas Suomen ruotsalaisten kapitalistien ja tilanomistajain luokkaedut, yhtä hyvin kuin suomalaistenkin, vaativat fasistisen ohjelman toteuttamista varsinkin tuotannossa työmailla. Tämä ristiriitaisuus selittää sen seikan, että ruotsalaisessa puolueessa on ilmennyt jossain määrin horjuntaa suhteessa fasistiliikkeen ja fasistidiktatuurin eräisiin muotoihin. Mutta ilmeinen ja käytännön vahvistama tosiasia on, että tämänkin puolueen kapitalistiset johtoainekset kannattavat fasistidiktatuuria. Sitä osottaa mm. se, että ruotsalainen johtava porvaristo on fasistihallituksessa osallisena ja vaaleissa useassa tapauksessa esiintyi yhdessä aitosuomalais-fasistien kanssa, mikä merkitsee, että ruotsalainen puolue on pettänyt ruotsalaisen kansallisuuden asian ja että ruotsalaisista porvareista on jo tullut avonaisia luopureita. Mutta samalla ne ovat varanneet itselleen tilaisuuden puheissaan sen verran esiintyä lapualaisuuden ja lukkolaisuuden arvostelijoina, etteivät menetä kokonaan joukkokannatustaan oman kansallisuutensa keskuudessa. Tämä »arvostelu» on useimmiten puettu »oikeuspohjan säilyttämisen» ja »laillisen järjestyksen palauttamis»-vaatimuksen naamion taakse, millä itseasiassa tarkoitetaan fasistisen diktatuurin laillistuttamista, mikä myöskin tosiasiassa merkitsee ruotsalaisen vähemmistön kansallisen sorron laillistuttamista. Ruotsalaisen porvariston luoviminen on nyt verrattavissa jossain määrin siihen peliin, jota sosdem. johtomiehet pelaavat yleensä työväen keskuudessa, niin suomalaisen kuin ruotsalaisen.
On sen vuoksi osattava paljastaa ruotsalaisen puolueen johtajain petollinen esiintyminen, koettaen saada ne aatteellisesti lyötyä eroon ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden todellisesta joukkoliikkeestä kansallisuuskysymyksessä, jossa joukkoliikkeessä on pääosana köyhä kalastaja-, pienviljelijä- ja työläisväestö. Nämä kerrokset on koetettava nostattaa taisteluun kaikkia niitä ruotsalaisia kansallisia johtomiehiä vastaan, jotka eivät toden teolla vastusta fasismia, vaan sitä suosivat, vaikkapa sanovatkin olevansa sitä vastaan.
On myöskin välttämätöntä paljastaa sosialidemokratian kaksinaamaisuus ruotsalaisen vähemmistön kansallisia oikeuksia koskevissa kysymyksissä. Tällöin on osotettava, että sosialidemokratian johtajat fasistisen diktatuurin käsivartena yhdessä aitosuomalaisen porvariston ja ruotsalaisten kansallisuusluopioitten kanssa vahvistavat fasistista diktatuuria ja sen kautta ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden sortoa, vaikka ne sanoissa julistavatkin vastustavansa sitä. Tämä on johdonmukaista jatkoa sosialidemokratian aikaisemmalle politiikalle tällä alalla, kun ne mm. yhdessä suomalaisen ja ruotsalaisen johtavan porvariston kanssa kielsivät Ahvenanmaan kauttaaltaan ruotsalaiselta väestöltä Suomen valtioyhteydestä eroamisoikeuden ja kun ne erinäisten ruotsalaisten ja suomalaisten johtavain porvarillisten, nykyisten fasistidiktatuurin päämiesten kanssa, ovat ajaneet sovitteluja ruotsalaisen vähemmistön kansallisten oikeuksien kustannuksella.
Tässä kamppailussa on puolueemme konkreettisten kysymysten pohjalla selvitettävä koko proletariaatille, mutta erittäinkin suomalaiselle työväelle leniniläistä kantaa kansallisyyskysymyksessä ja horjumatta ja vääjäämättä puolustettava ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden kansallisia oikeuksia fasistidiktatuurin aitosuomalaisia hyökkäyksiä vastaan, tunnustaen avoimesti ja horjumatta ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden itsemääräämisoikeuden aina eroamiseen asti. Samalla on Neuvostoliiton esimerkin valossa ja erikoisesti käyttäen hyväksi kokemuksia Neuvosto-Karjalasta osotettava, että ainoastaan proletaarinen vallankumous ja proletariaatin diktatuuri lopettaa kansallisuussorron.
Puolueemme on näitten tehtäviensä toteuttamiseksi julkaistava kirjallisuutta myöskin ruotsinkielellä ja laajennettava ja vahvistettava organisatiotaan ruotsalaisseudulla.
9) Taistelu sodanvaaraa vastaan. Tässäkin taistelussa on puolueellamme ollut paljon heikkoutta. Puolueemme toiminnan heikkous erikoisesti joukkoliikkeiden järjestämisen alalla on tässä taistelussa tullut esille. Hyvin vakavaa laiminlyöntiäkin on tapahtunut siinä muodossa, ettei puolueemme järjestöt ole käyttäneet sodanvastaisen taistelun kehittämiseksi sellaisiakaan tilaisuuksia, johon suuret joukot ovat kerääntyneet Suomen porvariston sotavalmistelujen johdosta. Tämä on kovin suuri virhe. Sodanvastaisen taistelun kehittymistä laajaksi joukkoliikkeeksi on jarruttanut myöskin se vakava virhe puolueenkin taholta, että ei ole Neuvostolliton puolustamisen välttämättömyyttä proletaarisena velvollisuutena, julkisesti aina korostettu esim. ammatillisessa liikkeessä, vaan siitä pidättäydytty.
Fasistidiktatuurin hyökkäävä sotapolitiikka Neuvostoliittoa vastaan, johon sitä ajaa jo yksistään sen omat alueelliset laajentamispyrkimyksetkin (Neuvosto-Karjalan valtaamishalu) talouspulansa vuoksi ja maailman imperialistien yhä kiihtynyt sodan valmistelu maailman vallankumouksen päätukikohtaa vastaan, asettavat puolueellemme tehtäväksi entistä paljon suuremmalla voimalla konkreettisten tosiasiain kautta paljastaa porvariston sotavarustelut ja sen siirtyminen tässä politiikassaan avonaisesti hyökkäävään asenteeseen. Samalla kun on paljastettava, että imperialistiset suurvallat maailman kapitalismin sisäisten ristiriitojen terävöitymisen ja kapitalismin ja sosialismin vastakohtien suurenemisen vuoksi ovat siirtyneet yhä hyökkäävämpään asenteeseen Neuvostoliittoa vastaan, mikä ilmenee mm. taloudellisen boikotin järjestämisenä, on osotettava, että imperialismin käsi ohjaa Suomen fasistidiktatuuria nyt, niinkuin ennenkin sen hyökkäysvalmistelussa. Erikoisen tähdellistä on tässä yhteydessä myöskin paljastaa sosialifasistien kasvanut hyökkäyshalu ja yllytys Neuvostoliittoa vastaan, kun ne mm. ovat varottaen vaatineet fasistista suurporvaristoa erikoisesti kiinnittämään huomiota siihen, että Neuvostoliitossa on maailman kommunismin päävoima ja päätuki, samalla kun sosdem johtajat fasistien kanssa ovat julistaneet kommunismin hävittämisen päätehtäväkseen, sekä kun ne raivoisalla demagogialla lietsovat mielialaa Neuvostoliittoa vastaan syyttäen sitä »imperialistiseksi», »militaristiseksi» sortovallaksi ja ovat mukana taloudellisen boikotin puuhaamisessa.
Fasistisen suurporvariston sotapolitiikkaa vastaan ja Neuvostoliiton sekä valtavasti edistyvän sosialistisen rakennustyön puolesta on puolueemme mobilisoitava ja järjestettävä työväen ja maalaisrahvaan sankat joukot liikkeeseen. Sen laiminlyöminen olisi mitä vakavin työväen luokkaetujen huomiotta ottaminen ja virhe. On sen vuoksi kaikessa sodanvastaisessa työssä ja taistelussa pelkäämättä ja voimakkaasti nostettava Neuvostoliiton puolustamisen tunnus porvaristoa ja sosialifasistien kaikkea parjausta ja yllytystä vastaan osottaen samalla, että tämä taistelu on osa työtätekevien joukkojen taistelusta oman vapautuksensa puolesta pääoman orjuudesta ja diktatuurista.
Sodanvastaisen taistelun tehostamiselle on puolueemme armeijassa tapahtuvan työn erikoisesti vahvistaminen nyt erittäin tähdellinen ja mitä kiireellisin iskutehtävä, pitäen lähinnä silmämääränä työläis- ja talonpoikaissotilaiden joukkoesiintymisiä heidän konkreettisten vaatimustensa pohjalta, mitkä nykyisissä oloissa loppujen lopuksi suuntautuvat fasistista diktatuuria vastaan. Katsoen siihen, että suojeluskunnat ovat suurporvariston fasistisen diktatuurin päätuki, on ne paljastettava työläis- ja talonpoikaissotilaille suurporvariston santarmikunnaksi myöskin, sotilaiden kurissa pitämiseksi. Samanaikaisesti on käytettävä hyväksi talonpoikaisjoukkojen keskuudessa tapahtuvaa luokkajakaantumista hajaannuksen aikaansaamiseksi suojeluskunnissa.
Leniniläinen tunnus »imperialistisen sodan kansalaissodaksi muuttamisesta» tulee olla kaiken sodanvastaisen työmme johtolankana.
*
Suomen Kommunistinen Puolue on nyt käännekohdassa. Puolueemme aikaisemmat virheet ja kärsimät tappiot ovat selvittäneet perinpohjaisen käänteen välttämättömyyden. Tietoisuus käänteen välttämättömyydestä on saatettava koko puolueen yhteiseksi omaisuudeksi ja käänne toteutettava horjumatta käytännössä.
Käänteen toimeenpano elävässä elämässä on mahdollinen ja uudessa kurssissa työskenteleminen ja taistelu on menestyksellistä ja vie proletaarisen vallankumouksen asiaa eteenpäin vain sillä ehdolla, että puolueemme jokapäiväisen työnsä ja taistelunsa aktivisoimisen, joukkoliikkeiden kiireellisen valmistamisen yhteydessä toimeenpanee laajan itsearvostelun koko puolueessa ja proletaaristen joukkojen osanotolla entisyytensä virheistä ja heikkouksista niiden korjaamiseksi ja poistamiseksi käytännössä. Tämmöisen bolshevistisen itsearvostelun puute ja heikkous on tehnyt mahdolliseksi sen, että sosialidemokraattiset jätteet, legaalisuuteen maatuminen ja opportunistinen käytäntö ovat saaneet säilyä ja johtaa jatkuviin virheisiin. Kommunistinen Internationale on kyllä puolueellemme huomauttanut itsekritiikin välttämättömyyttä ja varottanut puoluettamme sen laiminlyömisen seurauksista. KI:n opetuksista ja puolueemme omista kokemuksista on nyt otettava oppia vastaisuuteen. Säälimätön itsearvostelu virheistä ja heikkouksista läpi koko puolueen ja koko sen elimistön olkoonkin nyt tästälähin se välikappale, jonka kautta puolueemme pysytetään horjumatta bolshevistisella linjalla ja torjutaan kaikki yritykset järkyttää sitä siitä pois.
Vain tätä tietä kasvaa ja lujittuu puolueemme johtavassa tehtävässään: proletaaristen joukkojen työtätekevän maalaiskansan valmistamisessa fasistisen diktatuurin kukistamiseen proletaarisen vallankumouksen kautta Kommunistisen Internationalen lipun alla ja ohjauksella.
Konferenssi toteaa, että fasistinen hyökkäys saattoi myös puolueen organisation koetukselle, jossa sen toiminnallinen heikkous täydelleen paljastui. Se oli seurauksena siitä, että puolue ei ollut org-kysymyksenkään alalla ryhtynyt niihin toimenpiteisiin kuin kolmannelle kaudelle siirtyminen olisi vaatinut, vapautuakseen niistä legalismin vaikutuksista, mitkä orgpolitiikan alallakin olivat puoluetta vaivanneet jo toisella kaudella.
Organisatoorinen heikkous ilmeni erikoisesti siinä, ettei saatu aikaan taistelua hyökkäävää fasismia vastaan. Alussa Vaasan tapahtumain yhteydessä oli laajaa työväen vastalauseliikettä kautta maan. Mutta tätä joukkoliikettä ei pystytty syventämään ja aktivisoimaan voimakkaammin hyökkääväksi, joten sitten heinäkuun fasistimullistuksessa puolue ei kyennyt itse valmistumaan eikä mobilisoimaan joukkoja minkäänlaiseen vakavaan vastarintaan.
V:ssä puoluekokouksessa v. 1925 puolueen rakennustyö asetettiin orgmuotoihin nähden Kominternin vahvistamalle pohjalle. Puolueen orgkehitys on sen jälkeen ollut huomattava. Mutta jäsenmäärän kasvusta huolimatta ei puolue päässyt organisatorisesti oikealla tavalla lujittumaan. Suurimpana heikkoutena on ollut, että puolue ei ole saanut vakiinnutettua ja lujitettua organisationsa perusteita työpaikoille. Solut ovat olleet etupäässä pienemmillä työpaikoilla, ja suuremmilla työpaikoilla on niitä ollut vähemmän tai kokonaan puuttuneet. Puolueen organisatoorinen kehitys on kulkenut heikomman vastuksen linjaa.
Puolueen orgkehitykseen on lamauttavasti vaikuttanut ohranahyökkäys syksystä v. 1927, jota v. 1928 keväällä seurasi »suurleikkaus», jossa melkein koko puolueen johtokaaderi, piiriorganisaattorit sekä useita aktiivisimpia pikkien jäseniä ja SB:n jäsenet vangittiin. Tämä isku lamaannutti pitkäksi aikaa puolueen säännöllisen organisatiotyön.
Vaikka Kominternin VI kongressi asetti puolueitten tehtäväksi kolmannen vaiheen kärjistyneessä luokkataistelutilanteessa erityisesti vahvistaa puoluetta ja sen taistelukykyä, niin tähän organisatoriseen toimenpiteeseen ei puolueen johdon taholta käyty tarmolla käsiksi. Puolueen johtavaa kaaderia ei vahvistettu uusilla vakinaisilla puoluetyöntekijöillä ja »Proletaaria», jossa olisi pitänyt VI kongressin päätöksiä selvittää ja puolueemme tehtäviä uuden taktiikan vaatimusten mukaan konkretisoida, ei toimitettu jäsenistölle ennenkuin kesällä 1929.
Kesästä v. 1929 tapahtuu organisatorisesti parannusta. Puoluekonferenssissa syksyllä kiinnitettiin erityistä huomiota organisation kehittämiseen ja puolueorganisation oikeisiin perusteisiin ja jokapäiväiseen puoluetyöhön. Jatkuvista vangitsemisista huolimatta alkavat tulokset tuntua puolueen organisatoorisesti kasvaessa, toiminnan aktivisoltuessa ja vaikutuksen vahvistuessa joukoissa, mikä ilmeni taistelussa opportunistiluopureita vastaan.
Puolueen kehityksen heikkouteen on pääsyy kuitenkin löydettävä voimakkaista legaalisista tendensseistä. Puolueella on ollut tuntuva joukkovaikutus työväenluokan keskuudessa. Vallankumouksellinen työväenliike, joka viime aikoina osoitti suhteellisen huomattavaa kasvua, on pääasiallisesti kulkenut puolueen johdon alla. Puolue on käyttänyt runsaasti legaalisia mahdollisuuksia, mutta se ei ole osannut käytännössä oikealla tavalla yhdistää julkista toimintaa salaiseen.
Puolue on ollut sidottu julkisen liikkeen johtamiseen, sen jokapäiväiseen työhön. Puolueen jäsenet ovat olleet julkisilla tehtävillä siten rasitetut, että puolueen jokapäiväinen rakennus- ja poliittinen työ on jäänyt heikoksi, useassa tapauksessa sivutehtäväksi. Kaikki puolueen jäsenet eivät ole riittävästi ymmärtäneet maanalaisen puolueen tarvetta ja välttämättömyyttä. Kun puolueen julkiset paikalliset johtavat toverit ovat paikkakunnallaan nauttineet laajojen vasemmistolaisten joukkojen kannatusta ja saaneet läpiajettua puolueen linjan mukaista kantaa, niin heillä ei ole tuntunut tarvettakaan rakentaa puoluetta organisatoorisesti, työskennellä säännöllisesti toimivain fraktiain kautta, laajentaa organisation pohjaa, lisätä jäsenmäärää, toimia illegaalisen lehdistön aikaansaamiseksi jne. Julkisen liikkeen ja puolueen välillä ei ole osattu tehdä riittävästi eroa ja osottaa, että vallankumouksellinen julkinen liike ei ole samaa kuin kompuolue.
Julkisen liikkeen näköalat, pyrkimykset ovat vieneet myös siihen, että paikkakunnilla on ollut alistuvaisuutta poliisivallan melivaltaisten kieltojen edessä, eikä ole totutettu joukkoja vastarintaan. Passiivisella esiintymisellä on jouduttu suorastaan tukahduttamaankin sitä taisteluaktiivisuutta, mitä joukoissa on eräillä paikoin ollut havaittavissa. Joukkoliikkeiden kehittämisessä, työttömäin taistelujen järjestämisessä, taloudellisten taistelujen heikossa valmistamisessa jne. on ollut opportunistista käytäntöä. Ei ole osattu vetää joukkoja liikkeelle kärjistyneen luokkataistelutilanteen taktiikan vaatimusten mukaisesti.
Puolueen kasvojen näyttäminen vallankumouksellisessa liikkeessä on ollut heikkoa. Tärkeissäkin poliittisissa tapauksissa ja kamppailuissa ei aina ole tullut esilletuotua puolueen kanta. Useilla laajoilla joukkokamppailuilla ei ole ollut riittävästi taisteluluonnetta. Kyllin tarmokkaasti ei puolueen politiikkaa ole yhdistetty organisatooriseen käytäntöön. Ei kyetty välttämättömällä tarmolla toteuttamaan puolueen politiikan edellyttämiä tehtäviä.
Fasistikumouksen ja sitä seuranneen ajojahdin yhteydessä kärsi puoluekoneistokin vaurioita. Osassa puolueen jäsenjoukkoa on ollut paniikkia, karkulaisuutta ja onpa luopuruuttakin ilmennyt. Tämä antautumismieliala ja legaalinen maatuminen saattoi fasistikaappauksen aikana puolueen taistelukyvyttömäksi.
Fasistisen mullistuksen yhteydessä ja julkisten toimintamahdollisuuksien rajoittuessa on työväenjoukoissa ilmennyt pyrkimystä etsiä puoluetta ja pääsyä puolueen riveihin. Tätä on puolueen nyt osattava käyttää riviensä vahvistamiseksi, laajentamiseksi ja taistelukykynsä kohottamiseksi.
Puolueen organisatoorisessa työssä on nyt pääpaino pantava koneiston perinpohjaiseen uudestaan rakentamiseen, sen välttämättömään uusimiseen. On lujitettava ja laajennettava puolueverkostoa työpaikoille. Entisten toimintamuotojen rinnalla on lujitettava kokonaan uusia joukkotaistelun muotoja ja menettelytapoja nostamalla työväenluokan ja pientalonpoikain voimat vastahyökkäykseen fasismia, sosialifasismia ja kapitalismia vastaan, taisteluun työväen elinehtojen puolesta.
Tämä taistelu vaatii järkähtämätöntä vallankumouksellista taistelutahtoa, uhrautuvaisuutta, hyvin järjestettyä taistelurintamaa. Puolueen voimat on nyt jännitettävä suoranaisen käänteen aikaansaamiseksi organisation rakentamisessa. Tässä mielessä konferenssi päättää antaa seuraavat lähemmät työohjeet.
1) Fasismin hyökkäyksessä vallankumouksellista proletariaattia vastaan on luokkataistelun kannalla olevalta työväeltä tällä hetkellä riistetty suuri joukko entisiä legaalisia toimintamahdollisuuksia. Sen laajoja joukkojärjestöjä on fasistien toimesta hajoitettu tai estetty toimimasta. Tämä on tapahtunut ilman vakavampaa vastarintaa työväen taholta. Työväestö ja sen järjestöt ovat painuneet toimettomuuteen fasismin hyökkäyksen edessä.
Jotta viipymättä päästäisiin siitä toimettomuuden ja antautumisen tilasta, jossa Suomen vallankumouksellinen työväenliike ja puolue nyt ovat, on puolueen nyt kaikessa työssään keskitettävä päähuomionsa joukkoesiintymisten, joukkojen liikehtimisen järjestämiseen ja tältä näkökulmalta ratkaistava kaikki nyt edessäolevat kysymykset. On kehitettävä tietoisesti ja suunnitelman mukaisesti taloudellisen ja poliittisen osataistelun mitä erilaisimpia muotoja. On muistettava, että nyt, muuttuneissa oloissa, ei joukkoesiintymisten aikaansaamiseen riitä pelkkä kehotus, vaan että ne on nyt perusteellisesti ja huolellisesti valmistettava mobilisoimalla niiden valmennustyöhön kaikki työväenjärjestöt ja taisteluelimet, asianomaisten puolue-elinten alituisen johdon ja valvonnan alaisena.
Aivan ratkaiseva merkitys on sillä, että joukkoesiintymisten valmistamisen ja järjestämisen lähtökohdaksi valitaan sellaiset tunnukset ja vaatimukset, jotka ovat asianomaisille työläisille päivänpolttavia, sekä sellaiset paikat ja tilaisuudet, joissa helpoimmin voidaan tehdä valmennustyötä ja panna alulle joukkojen liikehtiminen. Kaikkia pienempiäkin mahdollisuuksia on käytettävä työväen esiintymisten kehittämiseksi yhä korkeammalle asteelle. Työmaiden merkitys on tässä suhteessa nyt, muuttuneissa oloissa, suurempi kuin milloinkaan ennen. Sinne on nyt keskitettävä päähuomio joukkoesiintymisten valmistelussa ja järjestämisessä. Työpaikoilla on saatava aikaan järjestettyjä keskusteluja, lyhyitä lentäviä kokouksia väliajoilla, työajan päätyttyä jne.
Yhtenä tehokkaana keinona joukkojen esiintymisten valmisteluissa on kehitettävä koti- ja piha-agitationia työläiskaupunginosissa. On käytettävä hyväksi myös kaikkia sellaisia tilaisuuksia, joihin kokoontuu työläisiä, kuten esim. yleisiä huvittelutilaisuuksia, urheilujuhlia, kesäpuistoja, vilkasliikkeisiä katuaukeamia työpaikkojen lähistöllä ja työläiskaupunginosissa, maaseudulla kuntakokouksia, markkinapäiviä, väen kerääntymistä rautatien asemilla ja laivarantoihin. Samoin myöskin sosdemokraattien järjestämiä kokous-, iltama- ja muita joukkotilaisuuksia on käytettävä julistusten levittämiseen, puheenvuoroihin, mielenosoituksiin, välihuutoihin, kokousten valtaamiseen jne. Suuriin yhteisiin joukkokamppailuhin on tehtävä perusteellista valmennustyötä viikkojen, jopa kuukausien kuluessa. Aktiiviseen osanottoon on ehdottomasti vedettävä kaikki kumoukselliset järjestöt koneistoineen, ja sovellutettava mitä suurimmassa määrässä alituista ohjausta ja valvontaa ylhäältäpäin, varsinkin keskustasta ja piireistä lähetettyjen erikoisten ohjaajien kautta. On hyvin tärkeää, että tällaisten kamppailujen valmistustyö ei yksinomaan tapahdu johtavien ainesten keskuudessa ja ulospäin näkymättä, vaan että mahdollisimman ajoissa asetetaan kamppailua koskevat kysymykset pohdittaviksi työläisten yleisissä kokouksissa ja että jo ennen varsinaista kamppailupäivää saadaan näiden kysymysten ympärille joukkojen liikehtimistä kokousten ja mielenosoitusten muodossa.
Missään tapauksessa ei saa pysähtyä vain kalenterimaisesti määrättyihin yleisiin joukkoesiintymisiin. Päähuomio on päinvastoin kiinnitettävä joukkoesiintymisten järjestämiseen työläisten mieliä kuohuttavain välittömäin päivänkysymysten pohjalla. Joukkoesiintymisille on saatava välittömän kumouksellisen joukkopainostuksen luonne asetettujen välittömien vaatimusten läpiajamiseksi (esim. työttömien mielenosoitukset kunnanvaltuustojen istuntoihin riittävän avustuksen saannin puolesta, talonpoikaisjoukkojen välitön painostus tutkijalautakuntain istunnoissa veroja vastaan, sotilaiden joukkoesiintymiset upseerien mielivallan ja kelvottoman ruuan johdosta jne.).
Aikaisemman katokamppailun pohjalta syntynyttä köyhäin talonpoikain komitealiikettä on voimakkaasti tehostettava joukkoliikehtimisten järjestämistä silmälläpitäen. Lähtökohtana talonpoikaiskomiteain ja joukkoliikehtimisten järjestämisessä on käytettävä kato-, verotus- ym. kysymyksiä, pakkohuutokauppoja, verotus- ja tutkijalautakuntain kokouksia jne. pitäen organisatoorisenakin näköalana liikehtimisten johtamista korkeimpiin vallankumouksellisiin muotoihin. Myös puhe- ja kokoustilaisuuksia on järjestettävä maalaisproletariaatin ja köyhäin talonpoikain nostamiseksi taisteluun fasistista diktatuuria vastaan. Kaupunkien ja teollisuuskeskuksien puoluejärjestöjen ja elimien on tuettava ja edistettävä ympäristönsä maalaisproletariaatin ja köyhän talonpoikaisen fasisminvastaisia liikehtimisiä ja tämän toteuttamiseksi on luotava pysyviä yhteistyö- ja agitpropryhmiä.
Erityinen huomio on kiinnitettävä katumielenosotusten oikealla tavalla järjestämiseen ja joukkojen johtamiseen niissä. Tässä suhteessa on aivan viime aikoihin saakka ilmennyt suurta heikkoutta ja jäykkää kaavamaisuutta. Puolueen tulee huolellisesti arvioida maalisk. 6 p:n, Vapun, helnäk. 1 p:n ym. mielenosotusten järjestämisessä ja toimeenpanossa saavutetut kokemukset, esiintyneet puutteet ja virheellisyydet. Tärkeimmät näiden kokemusten antamista opetuksista ovat seuraavat: 1) Ei missään tapauksessa ole jätettävä taistelevia joukkoja kadulle oman onnensa nojaan ilman puolueen johtoa, vaan järjestettävä ja johdettava niiden vastarintaa ja annettava sille määrätty poliittinen sisältö; 2) on ehdottomasti hyljättävä kaikki vanhat rauhallisissa juhlakulkueen luontoisissa mielenosoituksissa noudatetut kaavat ja sen sijaan kutakin yksityistapausta varten laadittava yksityiskohtainen, konkreettinen tilanteen arviointiin perustuva suunnitelma; 3) mielenosotukset on huolellisesti ennakolta valmistettava tehtaissa ja työläiskaupunginosissa, joissa on mielenosoitusten lähtökohta. Koko puolueen tulee ymmärtää, että katumielenosoituksilla on nyt entistä suurempi merkitys, kun muut joukkotoiminnan mahdollisuudet ovat äärimmilleen rajoitetut, työväen sanomalehdistö kielletty jne. Katumielenosoitusten oikeasta järjestelystä ja taktiikasta tulee puolueen johdon kiireellisesti antaa ohjeita ja valvoa niiden käytäntöön sovelluttamista.
2) Työläisten kumouksellisten joukkoesiintymisten yhteydessä fasistidiktatuuria vastaan on asetettava ja myönteisesti ratkaistava kysymys työväen itsepuolustuksesta. Tässä kysymyksessä on alusta alkaen varottava kaikkea kaavamaisuutta ja torjuttava kaikki sellaiset pyrkimykset, jotka voivat antaa työväen itsepuolustukselle yleisestä kumouksellisesta joukkotoiminnasta irtaantuvan, omia teitään kulkevan, epäpoliittisen salaliittoihin luonteen. Työväen itsepuolustus on nykyisessä tilanteessa käsitettävä laajaksi joukkotoiminnaksi suurten työtätekevien joukkojen vastarinnan järjestämiseksi fasistista väkivaltaa vastaan. On huomautettava ja noudatettava tässä Kominternin seuraavaa direktiiviä, että »kieltäytyminen aktiivisesta, organisoidusta vastarinnasta, mukaanlukien myös fyysillinen vastarinta fasistijoukkioita vastaan, vaikuttaa joukkoihin lamauttavasti, desorientoi ne, riistää niiltä uskon omiin voimiinsa, luo pohjaa fasistisen terrorin edelleen kehittymiselle ja työntää aktiivisia proletaarisia aineksia yksilöllisiin terroritekoihin joukkotaistelun organisoimisen asemasta. Fyysillisen vastarinnan vallankumouksellinen tarkoituksenmukaisuus hyökkääviä fasisteja ja poliisijoukkioita vastaan, työväenluokan ja köyhien talonpoikain joukkoesiintymisien yhteydessä, on ratkaistava itse paikalla, konkreettiset olot huomioonottaen; maksoi mitä maksoi on voitettava vastarinnattomuuden henki fasistien rosvoesiintymisiin nähden».
Työväen itsepuolustuksen järjestämiseen kuuluvat nyt ennenkaikkea käytännölliset toimenpiteet joukkojen mobilisoimiseksi fasisminvaistaisiin joukkoesiintymisiin, mielenosoituksiin, joukkokokouksiin ym. ja niiden johtamiseksi näiden joukkoesiintymisten kestäessä. Tällaisten esiintymisten järjestäminen ei nyt työläisten julkisten järjestöjen ollessa hajallelyötyinä tai toimintakyvyttöminä ole ajateltavissa muuten, kuin että puolueen ympärille kerätään sen kiinteän välittömän johdon alaiseksi laajempaa kumouksellista aktiivia puolueen ulkopuolella olevista luokkatietoisista ja mikäli mahdollista myöskin fasisminvastaisen taistelun kannalla olevista sosdem. työläisistä. Tällainen kiinteä aktiivi vie puoluelinjaa läpi kaikissa kysymyksissä, eikä rajoita toimintaansa yksinomaan pelkästään organisatoorisiin ja teknillistä laatua oleviin tehtäviin työväen itsepuolustuksen järjestämisessä.
Tämä kumouksellinen aktiivi, jota on etusijassa koottava työpaikoilla, mutta myöskin asuinpaikoilla, ja joka kaikkialla keskittyy asianomaisten puoluesolujen ympärille ja toimii niitten välittömän johdon alaisena, on työväen laajan itsepuolustustoiminnan, varsinkin joukkomielenosoitusten järjestämistä silmällä pitäen, järjestettävä iskuryhmiksi, joiden kokoonpano voi vaihdella kulloinkin suoritettavasta tehtävästä riippuen. Tällaisilla iskuryhmillä, joihin kuuluvat myöskin kaikki asianomaiseen puoluejärjestöön kuuluvat toverit, on oma johtajansa, joiden määräyksiä on noudatettava kaikissa työväen itsepuolustustoimintaa koskevissa kysymyksissä. Mielenosoituksissa on iskuryhmien toimittava aloteryhminä joukkojen kokoamista ja niiden liikehtimisen johtamista varten kaduilla, sekä myöskin mielenosoituksen poliittisen sisällön tunnetuksi tekemistä varten joukkojen keskuudessa. Silloin kun jotakin kamppailua varten on asetettava erikoinen toimintakomitea alhaaltapäln tapahtuvan yhteisrintamataktiikan pohjalla, on iskuryhmien noudatettava näiden toimintakomitealn ohjeita.
Iskuryhmät, jotka muodostuvat puolueen jäsenistä ja sen ympärille kerätystä kumouksellisesta aktiivista, eivät muodosta mitään erikoista, itsenäistä itsepuolustusjärjestöä puolueen rinnalla. Iskuryhmien toiminnan yhtenäistyttäminen tapahtuu puolueen solujen ja niiden johtavien toimintakomiteain kautta sekä iskyryhmien jäseninä olevien yksityisten puolueen jäsenten kautta, joiden on iskuryhmäin sisällä yhdistyttävä sen johtavaksi ytimeksi.
Kysymystä erikoisen, itsenäisen, koko maata käsittävän fasisminvastaisen itsepuolustusjärjestön perustamisesta ei tässä tilanteessa voida pitää kypsyneenä. Mutta kiinteästi järjestettyjen laajojen itsepuolustuksen joukkojärjestöjen perustamisesta ei suinkaan ole kieltäydyttävä silloin, kun se taistelujen edelleen kehittyessä, varsinkin lakkotaistelujen yhteydessä osottautuu mahdolliseksi. Missään tapauksessa ei niiden perustamista ole ajateltava mekaanisesti ylhäältäpäin, byrokraattisilla suunnitelmilla ja määräyksillä, vaan on ne kehitettävä joukkoesiintymisten pohjalta, työpaikottain.
Itsepuolustustoimintaan on vedettävä mukaan olemassaolevat joukkojärjestöt ja pantava erikoista huomiota tämän kysymyksen selvittämiseen ja puolustushengen kasvattamiseen niissä, varsinkin työläisurheilijain keskuudessa. Puoluejohdon tulee työväen itsepuolustuskysymyksestä neljästi antaa tarpeellisia ohjeita ja valaista kysymystä »Proletaarissa» ym. ottaen huomioon kansainvälisiä kokemuksia.
3) Pitäen tarkoituksena laajojen työtätekevien joukkojen vallankumouksellisen joukkotoiminnan aikaansaamista fasismia vastaan on järjestettävä edessäolevia vaalitaisteluja. Ottaen huomioon nyt valtiollisten vaalikamppailujen valmistuksessa saavutetut kokemukset, on niitä edelleen sovellutettava lähestyvissä kunnallis- ja presidenttivaaleissa, joitten valmistustyö on heti käyntiin saatava. Pääpaino on pantava siihen, että vallankumouksellisille joukoille saadaan selväksi, ettei fasistisen vaaliterrorin edessä ole joukkoliikkeen järjestämisessä peräydyttävä.
Yaalikamppailuihin valmistuttaessa on tarkasti seurattava vastustajain otteita. Rohkeasti ja suunnitelmallisesti valmistuen on tunkeuduttava fasistien ja porvarienkin järjestämiin vaalitilaisuuksiin ja tuotava siellä esille työväen joukkojen vaatimukset. Mitään tilaisuutta ei ole jätettävä käyttämättä puolueen ja vallankumouksellisen työväen vaatimusten esittämiseksi. Koko vaalikamppailun selkärangaksi on asetettava fasisminvastaisen taistelun syventäminen laajojen työtätekevien joukkojen keskuudessa. Vaalikamppailua on käytettävä puolueen organisation laajentamiseksi ja uusien tukikohtien valtaamiseksi.
4) Fasisminvastaisen taistelun järjestämiseksi ja johtamiseksi, sekä muita kamppailuja, joukkoliikkeitä jne varten on työpaikoilla ja tehtaissa muodostettava laajoja työläisjoukkoja käsittäviä toimintakomiteoita. Nämä komiteat valitaan aina erikseen kutakin kamppailua varten työpaikan työläisin käsittävässä kokouksessa sovelluttaen yhteisrintamataktiikkaa alhaaltapäin. Komiteoihin on vedettävä mukaan järjestymättömiä, kuin myöskin sosdem. työläisiä. On järjestettävä työpaikkojen, tehtaiden, kaupunkien ja alueiden työläisedustajain konferensseja. Vallankumouksellisen amm. liikkeen rivejä on vahvistettava. Poliittisia joukkolakkoja ja mielenosoituksia on organisoitava pitäen silmällä laajojen työväenjoukkojen vallankumouksellisen vastarinnan kehittämistä porvaristoa, sosialifasisteja opportunistiluopioita vastaan. Tehtaista ja työpaikoista on vallankumouksellisen liikkeen järjestöriveihin vedettävä yhä uusia aktiivisia työntekijöitä ja kehitettävä näiden taisteluaktiivisuutta.
Toimintakomiteoissa on puolueen, fraktiain kautta, saatava työväen yksityiset esiintymiset laajennetuiksi, vetäen liikkeelle toisten työpaikkain työläiset, kohottaen liikettä poliittisen taistelun korkeampiin muotoihin ja levittäen sitä maaseudulle, kytkien teollisuustyöväen esiintymiset maatyöväen taisteluihin ja pientalonpoikain tyytymättömyysliikkeisiin.
5) Laajojen työväenjoukkojen vetämiseksi ja organisoimiseksi taisteluun on lähdettävä työpaikoilta. Jatkuvaa työtä varten on siellä perustettava työmaakomiteoita. Komiteat voidaan esim. muodostaa siten, että työmaan eri osastot kuin myöskin naiset ja nuoriso valitsevat siihen edustajansa. Tällä tavalla muodostettujen komiteoiden ympärille on pyrittävä vetämään työpaikan aktiivisinta työläisainesta, oltava työmaan työläisten taloudellisen, ammatillisen ja poliittisen taistelun suunnittelijana ja johtajana. Mitä suurin huomio on kiinnitettävä työmaan luottamusmiehen valintaan. On valittava vain sellaisia, jotka toiminnallaan ovat osottaneet horjumattomasti ajavansa työväen luokkalinjaa.
6) Työttömyyskamppailu on nyt kehitettävä yhä kärjistyvän työttömyyden pohjalla laajaksi joukkoliikkeeksi, johon vedetään työttömät ja työssäolevat, järjestyneet ja järjestymättömät kaupungeissa ja maaseudulla. Työttömien komitea on muodostettava jokaiselle paikkakunnalle, missä on vähänkin työttömiä. Niillä paikkakunnilla, missä on huomattavasti työttömiä työläisnaisia, muodostetaan erityisiä työttömien työläisnaisten komiteoita. Työttömien komiteat on muodostettava taisteluelimiksi, joihin vedetään jäseniksi myös työssäolevia työläisiä. Työttömyystaistelussa tulee käyttää kaikkia joukkotoiminnan keinoja, katumielenosoituksia jne, jotka samalla tulee suunnata kapitalismin fasistista diktatuuria vastaan.
Kaikkien puolue-elinten tulee nyt osottaa erikoinen huomio työttömyyskamppailulle, tehdä siinä suunnitelmallista työtä ja järjestää puolueen johtava vaikutus työttömien keskuudessa.
7) Työssä maaseudulla on pääpaino pantava maalaisproletariaatin ja plenviljelijätalonpoikaiston nostattamiseen fasistista diktatuurivaltaa sekä suurmaanomistajien ja tukkikapitalistien yltyviä riistopyrkimyksiä vastaan. Organisatorisena tehtävänä on toimintakomiteain muodostaminen kylittäin ja pitäjittäin. Maa- ja metsätyöläisten ammatillista toimintaa on tehostettava. Vastustajien järjestöihin, missä on köyhää talonpoikaistoa, on viipymättä järjestettävä puolueyhteyksiä ja fraktioita sekä myös laajempia puolueen vaikutuksen alaisia julkisia oppositioryhmiä, jotka jokapäiväisistä kysymyksistä lähtien järjestävät ja johtavat tätä vastustajajärjestöjen sisäistä oppositiotoimintaa pyrkien laajentamaan sitä joukkotaisteluksi fasistisia vallanpitäjiä ja niiden apureita vastaan.
1) Viipymättä on palautettava yhteydet piireihin ja piireissä, joissa ne ovat katkenneet. Siellä, missä johtavat puolue-elimet, pakit ja pikit, ovat hajalla, on ne täydennettävä tahi uusittava.
Johtavien elimien kokoonpano on tarkistettava solun organisaattoreista ja toimikunnista piirin johtoihin saakka. Ne jäsenet ja luottamushenkilöt, jotka fasismin hyökkäyksen johdosta ovat joutuneet paniikkiin ja antautumismielialaan ja osoittautuneet kykenemättömiksi johtamaan puoluetyötä nykyisessä taistelutilanteessa, on syrjäytettävä johtavilta paikoilta. Samoin kykenemättömyyttä osoittaneet elimet on uusittava. Asianomaisille järjestöille selvitettävä, minkä vuoksi tämä uusiminen on ollut suoritettava. Ne ehdottomasti luotettavat puolueen jäsenet, jotka toiminnassa ovat osottaneet aktiivisuutta, horjumattomuutta ja toimintakykyä, on vedettävä johtaville paikoille, toteuttaen siinä tarkoituksenmukaisesti järjestödemokratian periaatteita. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota sellaisten työläisten vetämiseksi johtaviin elimiin, jotka suuremmilla työpaikoilla ollen ovat elimellisessä yhteydessä laajempiin työläisjoukkoihin.
2) On suuri joukko mitä tärkeimpiä paikkakuntia, jotka eivät ole puolueyhteydessä. Järjestöverkkoa on sen vuoksi tarmokkaasti laajennettava. Tällöin on työn painopiste kohdistettava paikkakunnille, jotka omaavat huomattavan taloudellisen ja poliittisen merkityksen. Ensikädessä on pyrittävä lujittamaan ja luomaan soluja sellaisille työpaikoille, paikkakunnille ja alueille, jotka näyttelevät tärkeää osaa taistelussa sotaa ja porvariston kansalaissodan valmistelua vastaan (sotatarve- ja metallitehtaat, rautatiet, satamat sekä sotatarvetehtaiden ja rautateiden lähistöllä olevat maaseutupaikat, armeijan ja suojeluskuntien tukialueet ym.), kuten viime konferenssi jo korosti.
3) Puoluejärjestön levittämistä ja vahvistamista maatyöväen ja köyhän talonpoikaisväestön keskuudessa on erikoisesti jatkettava. »Kaikkiin huomattaviin maaseutukeskuksiin on muodostettava tukikohtia puolueelle maaseudun palkkatyöväestön ja köyhemmän talonpoikaisten vetämiseksi puolueen vaikutuksen alaiseksi. Paikalliskomiteain, työmaa- ja kyläsolujen perustamisen ohella on paikkakunnille, mihin ei vielä saada soluja, rakennettava kiinteitä yhteyksiä yksityisten tovereiden kautta». (Puoluekonferenssin päätös v. 1929.)
4) Puolueen jäsenmäärän lisäämiseksi on nyt erikoista huomiota kiinnitettävä ja jäsenten hankintakamppailu järjestelmällisesti suoritettava. Nykyinen tilanne luo edellytyksiä uusien joukkojen vetämiselle puolueeseen. Uusia jäseniä puolueeseen vedettäessä on lähdettävä työpaikoilta, erityisesti silmälläpitäen suurempia työpaikkoja. Ne toverit, jotka työväen luokkatoiminnoissa ovat osottautuneet karaistuiksi, rohkeiksi ja luotettaviksi, on puolueeseen vedettävä. Tähän saakka monessa tapauksessa vallinneesta ahtaasta ja pidättyvästä uusien jäsenien mukaan vetämisestä on päästävä pois. Puolue on tehtävä avoimeksi kaikille rehellisille, luotettaville luokkataistelijoille, jotka täyttävät puolueen asettamat tehtävät ja haluavat työskennellä puoluejärjestöissä.
1) Taistelu fasistidiktatuuria vastaan voi olla tehokasta vain sikäli, kuin maanalainen puolue kykenee järjestämään organisatoorisesti tiiviin, eroittamattoman yhteyden työväenluokan laajojen joukkojen kanssa.
Senvuoksi on elinvoimaisten työpaikkasolujen muodostamiseksi kaikille suuremmille työpaikoille paikallisten johtavain puolue-elinten tehtävä tarkat suunnitelmat siitä, mille työpaikalle kullakin paikkakunnalla tai sen läheisessä ympäristössä on määräajan kuluessa työmaasolu muodostettava.
2) Puoluetyön pääpaino on työpaikkasolussa. Solujen toiminnan elävöittämiseksi voimaperäiseksi on ryhdyttävä mitä päättävämpiin toimenpiteisiin. Työmaasolujen kokoukset on pidettävä säännöllisesti. Kokoukset on huolellisesti valmistettava. Ylemmän puoluekoneiston on vaadittava ja kontrolloitava, ettei laiminlyöntejä kokousten pidossa ja asioitten käsittelyssä tapahdu. Työmaasolujen itseensäsulkeutumisesta on päästävä pois. Solun on työmaalla pyrittävä saamaan koko työväen joukkotoiminnan johto käsiinsä, varsinkin työtaisteluissa ym. joukkoliikehtimisissä. Yhtään ainoaa työläisiä koskevaa tärkeää kysymystä ei solu saa toiminnassaan sivuuttaa. Puolueen jäsenten tulee välittömään vaikutukseensa muodostaa luotetuista työläisistä työpaikoilla aktiiviryhmiä, joitten avulla puolueen politiikkaa toteutetaan työväen suurissa joukoissa ja johdetaan joukkokamppailuja. Työläisnaisten edustajaliikettä on kehitettävä suunnitelmalliseksi joukkotoiminnaksi. Niissä työpaikoissa, missä ei ole solua, on läheisten työpaikkasolujen, aluesolujen tarkoituksenmukaisia keinoja käyttäen edustajaliikettä järjestettävä.
3) Puoluetyön ja tehtäväin oikein jakaminen kaikkien jäsenten kesken on välttämätöntä, jotta kaikki jäsenet voisivat ja tulisivat velvoitetuiksi vakituisesti suorittamaan puoluetyötä. Jäsenten toiminnallisuutta, velvollisuutta ja vastuunalaisuutta on kohotettava. Puolueessa ei voida pitää nimijäseniä. Kaikkien jäsenten tulee työssä tuntea olevansa puolueen jäsen.
4) Kaikissa kaupungeissa ja teollisuuspaikkakunnilla on aluesolut kokoonpanoltaan uudelleen järjestettävä. Aluesoluissa on tällä hetkellä paljon tuotannossa työskenteleviä työläisiä. Ne aluesolun jäsenet, jotka työskentelevät työpaikoilla, mihin työmaasolu on muodostettava, on velvoitettava työskentelemään solun aikaansaamiseksi.
Aluesolujen uudelleenjärjestämisen yhteydessä on ne aluesolun jäsenet, joita ei voida työpaikoilla soluihin sitoa, järjestettävä siten, että ne tulevat muodostamaan soluja asumissaan kaupunginosissa mahdollisimman läheisten taloryhmien ja katujen mukaan.
Pienistä liikkeistä, joihin ei voida solua perustaa ja jotka ovat suurliikkeen läheisyydessä, voivat jäsenet pakkien suostumuksella kuulua suurliikkeen työpaikkasoluun. Mutta huomioon on otettava, että näin sijoitettujen toverien lukumäärä ei saa nousta suuremmaksi siinä työpaikassa työskentelevien solun jäsenten lukumäärää.
5) Työttömyyden johdosta tai muusta syystä työpaikoista erotetut jäsenet kuuluvat edelleen entiseen työpaikkasoluunsa niin kauan, kun ovat hankkineet uuden työpaikan ja liittyneet sen työpaikan soluun. Työttömien toverien soluun kuuluvaisuudesta ja työttömien vapauttamisesta jäsenmaksuista päättää pak.
6) Monin paikoin on vielä jäljellä naisten osuuden väheksymistä puolueen työssä. Erityisesti sitä ilmenee Pohjoisessa. On ryhdyttävä vetämään naisia entistä enemmän mukaan puoluetyöhön. Päähuomio on kohdistettava suurilla työpaikoilla työskenteleviin naisiin. Samalla työpaikalla, missä työskentelee miehiä ja naisia, tulee olla yhteinen solu.
7) Työtä ruotsinkielisten työläisten vetämiseksi soluihin ja uusien solujen perustamiseksi ruotsalaisten keskuuteen on entistä päättävämmin käytännössä tehtävä. Tässä suhteessa on ollut suuria laiminlyöntejä. Kaikissa asteissa on ruotsalaisten ja suomalaisten puolue-elinten työskenneltävä kiinteässä organisatoorisessa yhteydessä.
1) Puolueen jäsenten poliittisessa kasvatuksessa on ollut suuria laiminlyöntejä. Tämä on kieltämättä vaikuttanut heikentävästi jäsenistön omintakeiseen toimintaan ja alotteellisuuteenkin. Nykyinen tilanne vaatii entistä suurempaa tietoisuutta ja oma-alotteisuutta jokaiselta puolueen jäseneltä. Sen kehittämisessä ja puolueopiskelussa on saatava aikaan käänne. Puolueen jäsenten poliittisen tason ja marxilais-leniniläisen tietoisuuden kohottamiseksi on puolueopiskelua tehostettava ja tehtävä se mahdollisimman laajaksi ja säännölliseksi. Solussa on valmistettava ennakolta laaditun ohjelman mukaan säännöllistä ryhmäopiskelua, Kominternin ja puolueen päätösten, »Proletaarin» ym. puoluekirjallisuuden kollektiivista lukemista ja tutkimista.
Erityisesti on nyt ryhdyttävä Kominternin päätösten pohjalla selvittämään puoluekonferenssin päätöksiä. Jokaisen puolueen jäsenen tulee tähän osallistua. Tämän kamppailun tarkkailu on erityisesti huolella järjestettävä.
2) Uusille puolueen jäsenille on selvitettävä puolueen kehityksen pääkohdat ja niiden opetukset sekä puolueen kokoonpano, sen eri elinten tehtävät, toimintatapa, kuri, konspiratiivisuus jne ja yleensä puolueen lujittamisen merkitys erikoisesti nykyisessä valheessa. On osoitettava legaalisten tendenssien virheellisyys, julkisten järjestöjen puutteellisuudet ja niiden riittämättömyys vallankumouksellisessa taistelussa ja tehtävä selväksi maanalaisen kommunistisen puolueen välttämättömyys, osa ja merkitys taistelussa työväen jokapäiväisten tarpeitten ja oikeuksien puolesta, sekä kapitalismin kukistamiseksi ja proletariaatin diktatuurin pystyttämiseksi käytävän taistelun johtamisessa.
3) Puolueopiskelun tehostamiseksi on puolueen johdon ryhdyttävä toimenpiteisiin propagandistien kasvattamiseksi. On järjestettävä puoluekursseja propagandistien ja työntekijäin valmistamiseksi puoluejärjestöille. Myös on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jotta puolueen tärkeimmät elimet tulisivat puolueopiskelussa ja työssä varustettua välttämättömällä kirjallisella alnehistolla.
1) Puoluetyön lujittamiseksi on välttämätöntä kaikkien johtavien elimien toiminnan tehostaminen ja aktivisoiminen. Puolue-elimiltä vaaditaan nyt suurempaa toiminnallisuutta ja oma-alotteisuutta. Yhteyksien vaikeutuessa ja katketessakin tulee pyrkiä siihen, että johtavat puolue-elimet ja pikit ja pakit ottavat vastuulleen toiminnan Kominternin ja puolueen yleisten ohjeiden ja linjan mukaan.
2) Puolueen johtava aparaatti on organisoitava silmällä pitäen sitä, että työskentelyn tuloksellisuus tulisi mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti turvattua. Puoluejohdon ja pikkien on välittömänä aparaattinaan pidettävä niitä jaostoja, jotka asiallisesti ovat johtamisen vuoksi tarpeellisia. Nämä jaostot (3–5 jäsentä) tulee kokoonpanna sopiviksi katsotuista ehdottomasti luotetuista tovereista. Johtavissa komiteoissa tulee olla joka jaostosta yksi jäsen, joka on jaoston työstä vastuunalainen. Jaostot ovat johtavan komitean elimiä, jotka kukin valmistelevat ja toimeenpanevat alaansa koskevia kysymyksiä niissä rajoissa, kuin johtava komitea päättää. Ylin päätösvalta kaikkia aloja koskevissa kysymyksissä on vastaavalla komitealla.
3) Lähinnä on muodostettava seuraavat jaostot:
Orgjaosto on muodostettava pikkeihin ja tärkeimpiin pakkeihin. Orgjaostot kokoonpannaan vastaavien komiteain jäsenistä. Orgjaoston tehtävänä on lähinnä kaikkien organisatiota koskevien kysymysten valmistelu ja pohtiminen sekä esitysten tekeminen vastaavalle komitealle. Orgjaoston jäsenten tulee olla selvillä myös alueensa yhteyksistä ja tunnuksista, jotta organisaattorien joutuessa pois tehtävistään eivät yhteydet pitkäksi aikaa katkeaisi, kuten monasti tähän asti on tapahtunut.
Muita jaostoja: agitpropjaosto, ammatillinen, maaseututyön, naistyön, urheilu-, osuustoiminta- ja ruotsalainen jaosto (kielialueilla), sekä sotilastyön ohjauskolmikko (puolueen, nuorison ja sotilasedustajat). Puoluejohdon ja pikkien yhteyteen on muodostettava yhteyspalvelusta, kuljetusta ja muita teknillisiä tehtäviä varten teknillinen jaosto.
4) Piirien, alapiirien, kaupunkien ja määrättyjen alueiden puoluejärjestöjen konferensseilla on mitä suurin merkitys. Niitten järjestelyä on edelleen kehitettävä ja pyrittävä ne saamaan mahdollisimman säännöllisiksi, aina ottaen huomioon konspiratiivisuuden vaatimukset.
5) Työmaasolujen järjestötyöneuvotteluja on järjestettävä kaupunkien ja maaseudun puoluejärjestöissä. Näiden neuvottelujen ohjelmana tulee olla orgkysymysten huolellinen käsittely, kokemusten ja opetusten arvioiminen solujen työssä työpaikoilla. Avoimen itsekritiikin kautta on osoitettava heikkoudet ja tehdyt virheet. On suunniteltava keinoja puoluevaikutuksen käytäntöönpanoksi ja laajentamiseksi. Saatujen kokemusten mukaan on neuvotteluja jatkuvasti järjestettävä.
6) Vallankumouksellista kilpailua on viime vuoden aikana menestyksellisesti sovellettu orgkamppailun yhteydessä. Tätä on edelleenkin sovellutettava ja kehitettävä. Keskuksen johdolla voivat piirit ja pikkien johdolla pakit vieläpä solutkin solmia keskenään sopimuksia erilaisista kilpailutehtävistä, kuten jäsenhankinnasta, uusien solujen muodostamisesta, työpaikkalehtien julkaisemisesta jne. Jotta kilpailusopimus saataisi mahdollisimman tarkoin paikallisia tarpeita, oloja ja työmahdollisuuksia vastaavaksi, on sen eri kohdat valmistettava soluissa, saatava siellä aikaan kollektiivinen tehtäväin käsittely ylempien elinten antamien suuntaviivojen pohjalla ja siten aktivisoitava koko jäsenistö omakohtaiseen työhön asetettujen tehtävien toteuttamiseksi. Kilpailun täyttämistarkkailu on huolella suoritettava ja tulokset jäsenille ilmoitettava ottaen huomioon tarpeellinen konspiratio.
7) Pakkien johdolla on solujen työn ohjausta tehostettava. Pakkien jäsenten tulee tietää järjestöstään: paljonko on soluja, missä työpaikoissa ne ovat, paljonko on jäseniä, miten ne toimivat, mitkä työpaikat ovat vielä ilman puolueyhteyttä, miten fraktiat toimivat jne, jotka tiedot ovat tarpeellisia, jotta pakin jäsenet voisivat tehokkaasti osallistua järjestönsä johtoon. Pakin taholta on saatava entistä paremmin aikaan välitön henkilökohtainen yhteys ja ohjaus. Ohjauksen tehostamiseksi on kamppailuja valmistettaessa järjestettävä solujen edustajain ohjausneuvotteluja. Tällaisia ohjausneuvotteluja kutsutaan kokoon paikkakunnittain, kaupunkia käsittävänä tai aluejärjestöä käsittävänä, konspiratiiviset vaatimukset huomioon ottaen. Myös johtavien puolue-elimien on, ohjaajia lähettämällä, tehostettava paikallis- ja perusjärjestöjen toiminnan säännöllistä tarkkailua ja ohjausta.
8) Puolueen ja nuorisoliiton org.-suhteet ja toiminnallinen yhteys on viime aikoina parantunut. Missä puolue-edustus ei ole vielä säännöllisesti järjestetty, on se tehtävä viipymättä. Liiton KK:n, piirielinten ja aluekomiteain on oltava säännöllisessä vuorovaikutuksessa puolueen vastaavien elinten kanssa, molemminpuolisen edustuksen kautta liiton ja puolueen eri elinten kokouksissa. Molemminpuolinen edustus on toteutettava myöskin puolueen ja nuorisoliiton perusjärjestöissä, mikäli ne toimivat samalla työpaikalla tai alueella. Puolueen työpaikkasolun on annettava jatkuvaa apua saman työpaikan nuorisosolulle ja ellei nuorisosolua ole, on puoluesolun ryhdyttävä toimenpiteisiin sen perustamiseksi. Samassa järjestössä olevain puolueen ja nuorisoliiton fraktiain on työskenneltävä yhdessä. Liitosta puolueeseen siirrettäessä tulee sen tapahtua pakkien yhteisellä suostumuksella. Tällöin tulee huolehtia siitä, että ainakin osa puolueeseen siirretyistä jää edelleen, puolueytimenä, toimimaan nuorisosoluissa ja elimissä.
9) Fraktioiden toiminnassa ja organisatiossa vielä olevat puutteellisuudet ja virheet on korjattava, kuten viime vuoden konferenssin päätös fraktioista edellyttää. Kaikkien johtavien puolue-elimien taholta on huolellisesti tarkkailtava fraktioitten kokoonpanoa ja toimintaa ja annettava niille systemaattista ohjausta niiden työssä. Kaikkiin entisiin julkisiin järjestöihin, joiden toimintaoikeuksien puolesta taistelua käydään, ja vasta perustettaviin on fraktiotoimintaa oikealla tavalla järjestettävä ja sen kautta puolueen johtava vaikutus osattava tiiviisti järjestää.
10) Hajotustyön aikaansaaminen suojeluskunnissa on otettava konkreettisesti puoluejärjestöissä esille. Tässä on vältettävä ylimalkaista kaavamaisuutta. On koetettava vaikuttaa suojeluskuntain tyytymättömiin aineksiin varsinkin silloin, kun nämä, sisäisten riitakysymysten, pohjalla, esiintyvät suojeluskuntain johtoa vastaan. Suojeluskuntia vastaan on koetettava saada aikaan joukkopainostusta ulkoapäin, esim. talonpoikain taholta. Tätä työtä ei ole katsottava sotilaslinjan, vaan puolueen tehtäväksi.
1) Suhteellisen suuri julkinen työväen luokkataistelulehdistö on johtanut legaalisiin harhoihin siinäkin suhteessa, että puolue ei ole saanut kehitettyä riittävästi illegaalista sanomalehdistöä. Nykyinen tilanne vaatii tarmokkaita toimenpiteitä puoluelehdistön lisäämiseksi, jonka kautta puolue voi nyt toimintaansa kehittää ja vaikutustaan joukkoihin lujittaa.
2) »Proletaari» on puolueen johtavana lehtenä saatava ilmestymään ainakin kerran kuukaudessa ja on sen levitys järjestettävä säännölliseksi puolueen koko toimialueella. Siinä on käsiteltävä, periaatteellisten kirjoitusten ohella, myös puolue-elämän kysymyksiä.
3) Piirilehdet on saatava säännöllisesti kuukausittain ilmestyviksi kaikissa piireissä. Niiden tulee etupäässä käsitellä puoluetoiminnassa esilläolevia päiväukysymyksiä ja antaa toimintaohjeita.
4) Puoluejohdon on viipymättä käytännössä ratkaistava kysymys mahdollisen usein ilmestyvästä illegaalisesta joukkolehdestä. Sen levitys on tehtävä laajaksi ja järjestettävä työmaakirjeenvaihtajisto, jonka kouluttamiseen on huomiota kiinnitettävä. Samaten on saatava säännöllisesti ilmestymään ruotsinkielinen lehti.
5) On ryhdyttävä julkaisemaan illegaalista naisten lehteä.
6) Sotilasjoukkolehden mahdollisimman usein ilmestyminen on saatava järjestettyä, jotta se tulee elävään yhteyteen puoluetyön kanssa armeijassa.
7) Työpaikkalehtien julkaisemista on tuntuvasti lisättävä. Kaikille suurille työpaikoille on saatava työpaikkalehti. Pienempiä paikkoja varten voidaan antaa yhteisiä lehtiä. Työpaikoilla on solujen asetettava toimituskomitea, joka on vastuunalainen lehtien ilmestymisestä. Pakkien ja pikkien tulee osoittaa kaikkea poliittista ja teknillistä apua työpaikkalehtien julkaisemisessa. Työmaalehtien tulee käsitellä työpaikkansa jokapäiväisiä taistelukysymyksiä ja muodostua joukkotaistelun voimakkaiksi aseiksi ja työväenjoukkojen taistelun järjestäjiksi.
8) Paikallisten puolue-elimien toimesta on julistusten antamista oma-alotteisesti edelleen kehitettävä. On päästävä siihen, että pakit ja tärkeimmät solutkin osaavat nopeasti reageerata esille nouseviin kysymyksiin ja tapauksiin ja antaa julistuksia ja lehtisiä työväenjoukoille.
9) Salaisen puoluekirjallisuuden julkaisemista on lisättävä ja sen levikkiä suurten joukkojen keskuudessa laajennettava. On pyrittävä siihen, että salainen lehdistö ja kirjallisuus saadaan taloudellisesti itsekannattavaksi.
10) Huolimatta siitä, että vallankumouksellisen valistustyön julkiset mahdollisuudet fasistidiktatuurin olosuhteissa ovat vähäiset, on puolueen aatteellisen vaikutuksen laajentamiseksi ja lujittamiseksi suurten joukkojen keskuudessa etsittävä uusia työmuotoja ja menetelmiä. Nykyisen kauden monet tehtävät, fasismin vastaisen taistelun voimistaminen, joukkoliikehtimisten kehittäminen ja syventäminen asettaa tehtäväksi myös julkisen lehdistön aikaansaamisen. On viipymättä saatava aikaan kustannustoimintaa, joka panee tehtäväkseen julaista marxilais-leniniläistä tietokirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, aikakauslehtiä ym., ottaen myös huomioon ruotsinkielisen työväestön tarpeet. Puolueen on pidettävä huolta siitä, että — mihin myönnytyksiin naamiotarkoituksessa täytyykin suostua — sen vaikutuksen alaisten kustannusliikkeiden toimesta ei levitetä marxilaisuuden vastaista tai muuten aatteellisesti ala-arvoisia tuotteita.
Joukkovalistustyötä on myös kehitettävä puhutun sanan kautta (joukkokokouksissa ja mielenosoituksissa, ruokatunneilla ym. keskustelussa työpaikoilla, kotiagitationin kautta, nuorison esiintymisryhmien esityksillä iltama- ym. tilaisuuksissa jne). Kaikessa valistustyössä on huomioon otettava, että se on joukoille tajuttavaa. Vastustajien järjestämiä tilaisuuksin on myös käytettävä (kysymyksiä puhujille, väittelyjä ym). Tärkeätä on, että kaikkea tätä ei tehdä sattumavaraisesti, vaan harkitun suunnitelman mukaan. Puolueen on erityisellä huolella valmennettava puhujia, keskustelun ohjaajia, väittelijöitä ym. esiintyjiä, opiskelutoiminnan järjestäjiä ja ohjaajia, niin että valistustyö olisi pätevää ja yhtenäistä sekä oikein edistäisi puolueemme poliittista vaikutusta.
1) Puoluekurin lujittamiseen on erityistä huomiota kiinnitettävä. Ellei puolueessa nyt ole tiukkaa rautaista puoluekuria ja horjumatonta vastuunalaisuutta, ei se kykene käymään voittoisaa taistelua fasismia vastaan. Kaikille puolueen jäsenille, erityisesti uusille jäsenille on selostettava leniniläisen puoluekurin merkitys ja velvoitus. Laiminlyöntejä puoluetyön suorituksessa ei ole sallittava. Laiminlyönneistä on jäsenet vedettävä kurinpidollisesti vastuuseen. Vapautus tehtävien suorittamisesta voi tapahtua vain puolue-elimien suostumuksella. Milloin puolueen jäsen rikkoo puolueen päätöksiä, menettelytapoja, puoluekuria ja parantumattomana opportunistina ei ota todetakseen virheitään ja niitä korjaa, on sellainen puolueesta eroitettava. Kunkin jäsenen kohdalta on erottamisasia asianomaisten puolue-elimien käsiteltävä. Erottamispäätöksestä on oikeus vedota ylempiin puolue-elimiin, kuten puolueen säännöt ja päätökset edellyttävät.
Kaikissa elimissä puoluesoluista lähtien on niiden kokouksissa avoimesti ja tiukasti, mutta asiallisella pohjalla, arvosteltava tehtyjä virheitä sekä yksityisten jäsenten puoluerikkomuksia, pyrkien tälläkin siihen, että puolue saadaan mahdollisimman taistelukykylseksi. Puoluelehdistössä on puoluekurikysymyksiä ja rikkomuksia käsiteltävä.
2) Konspiration suhteen on tapahtunut laiminlyöntejä ja rikkomuksia, kuten vaarantavan aineiston ja toimintavälineitten varjeluksessa, lörpöttelyjä jne. Erityisesti nyt on konspiratiota tiukennettava oloja vastaavalla tavalla, ottaen huomioon, että puolue-elimet eivät saa koteloitua eikä eristyä elottomiksi, vaan on niiden osattava kehittää konspiratiota niin, että aktiivisuus ei kärsi. Erikoisesti on varottava asettamasta puoluetehtäviin henkilöltä, jotka voivat alkoholin käytöllään tuottaa vahinkoa puolueelle. On tiukasti valvottava, että puolueen jäsenistä, yhteyksistä jne ei tapahdu lörpöttelyä. Työn kannalta tarpeetonta kirjallista aineistoa ja nimiä ei saa säilyttää. Konspiratiivisten tavarain sijoitus on osattava niin järjestää, että tarpeellinen käyttö on turvattu, mutta ettei yhdelläkään sivullisella ole siitä tietoa. Konspiration noudattamiseksi on johtavien elimien taholta toimeenpantava huolellinen kontrolli.
3) Ohrana koettaa työntää järjestöömme urkkijoitaan, varsinkin nyt, jolloin (julkisessa toiminnassa) vallankumouksellisten toiminnan seuraaminen käy vaikeammaksi. Ohranan toimintaan nähden on ryhdyttävä tehokkaisiin vastatoimenpiteisiin. Sen toimintametoodien seuraamist on tehostettava ja niitä tarkoituksenmukaisesti paljastettava, sekä kehitettävä työväen joukkotaistelua ohranoita vastaan. Ohranan toimintaa ei ole aliarvioitava, mikä voi johtaa suojelustoimenpiteitten laiminlyömiseen, mutta ei ole myöskään yliarvioitava ja pelättävä eikä annettava sen minkään otteiden lamaannuttaa toimintaa. Puolueen jäsenten tietoisuuteen on saatettava, että he, joutuessaan ohranan käsiin ja lahtarioikeuden eteen, ovat velvolliset horjumatta puolustamaan puoluetta ja sen aatteita.
4) Puoluejohdon on ensitilassa ryhdyttävä konkreettisen suunnitelman valmistamiseen ja toimenpiteisiin keskeytymättömän puoluetyön turvaamiseksi sodan varalle. Siinä on huomioon otettava, että kaikille puolueen johtaville elimille valmistetaan varaelimien runko, joka palojen sattuessa ryhtyy työskentelemään. Yhteyskeinojen säilyminen on turvattava, samoin puoluejärjestöjen painatusvälineillä varustaminen. Nämä toimenpiteet ovat myös välttämättömät fasistidiktatuurin lujittuessa. Paikallisten puolue-elimien on tässä suhteessa alueellaan viipymättä toimenpiteisiin ryhdyttävä.
Puoluetyö armeijassa on organisatorisesti sekä poliittisesti ollut heikkoa. Erikoisesti ilmenee tämä siinä, ettei ole saatu aikaan sotilaiden joukkoesiintymisiä. Päätekijänä työn heikkouteen on valmennustyön riittämättömyys sekä se, etteivät paikalliset puolue-elimet ole antaneet työlle armeijassa sitä vakavaa huomiota, minkä se vaatisi.
Työn voimistuttamiseksi nykyisessä tilanteessa on saatava aikaan käänne. On päästävä siihen, että vastuussa työstä armeijassa, varsinkin sen poliittisesta sisällöstä ja sen yhdistämisestä työläisten kumouksellisiin eiintymisiin ovat ensikädessä puolueen piiri- ja paikalliskomiteat.
Vahvistetaan PB:n sotilasjaoston ehdotus antimilitaristista työtä, sen organisatiota, metoodeja ja joukkotyön sisältöä käsittäviksi ohjeiksi, joiden mukaan on toimintaa rakennettava. Erityisesti korostetaan puolueen ja nuorisoliiton taholta tehtävän valmennustyön välttämättömyyttä sekä yleisten alokaskamppailuiden järjestämistä, joille on saatava antimilitaristisen joukkotyön luonne; työn painopisteen siirtämistä armeijan sisällä toimivien solujen oma-alotteiseen toimintaan, että ne välittömästi reageeraavat joukko-osastoissa sattuviin mieltäkuohuttaviin tapauksiin ja niiden pohjalla johtavat joukkojen esiintymisiä. Työ armeijassa on saatava kiinteään yhteyteen puolueen yleisen fasisminvastaisen taistelun kanssa.
Puolueen on toiminnallaan saatava laajat työväen joukkojärjestöt vedettyä mukaan vallankumoukselliseen taisteluun, voittaen niissä vallitseva laillinen maatuminen ja toiminnan halpaantuminen. Eri aloilla on toimintaa lähinnä kehitettävä seuraavaan suuntaan:
Osuustoimintaliikkeen alalla on suunnitelmallisesti nostatettava vähävaraisen kuluttajaväen taisteluaktiivisuutta fasismia ja sen apureita sosialifasisteja vastaan. Mitä suurimman merkityksen saavat tässä tilanteessa osuuskaupalliset syys- ja kevätkokoukset. Niitä on käytettävä työläiskuluttajain mielialan nostamiseksi fasismia, sosialifasisteja ja imperialistista sodan vaaraa vastaan. Erikoista huomiota on kiinnitettävä työläisnaisten mukaan vetämiseksi.
Työväen joukoille on paljastettava edistysmielisen osuusliikkeen noskelaisen johdon fasistiystävällinen politiikka. Samoin imperialismia tukeva politiikka kansainvälisessä Osuustoiminta-Alliansissa ja vaadittava ystävällisten suhteiden kehittämistä Neuvostoliiton osuuskauppaliikkeen kanssa.
Sellaista luopuruutta ja antautumismielialaa vastaan, jota eräillä paikkakunnilla (Vaasa jne) on ilmennyt, että vasemmistolaiset luovuttavat vapaaehtoisesti paikkansa noskeille, on jyrkästi taisteltava ja leimattava se rikokseksi työväenluokkaa vastaan. On toimittava niin, että osuustoimintaelimet saadaan aktiivisesti tukemaan työttömien toimintaa ja taistelua.
Työväen urheiluliikkeen alalla on ryhdyttävä toimenpiteisiin luokkataistelukannalla olevain uudelleen järjestämiseksi ja toiminnan nostattamiseksi. Koska viimeaikoina on vasemmistolaisessa urheiluliikkeessä alkanut ilmetä joukkokarkulaisuutta, siirtymistä noskein (TUL) ja porvarien (SVUL:n) seuroihin, on tällaista vastaan, tapahtuipa yksilöinä tai joukkona, jyrkästi taisteltava ja osotettava, että karkaamiset lujittavat fasistien ja sosialifasistien hyökkäyksen voimistumista työväenluokkaa vastaan.
Luokkataistelukasvatus urheiluliikkeessä, joka tähän asti on ollut hyvin heikkoa, on järjestettävä tehokkaaksi. Erikoisen tärkeäksi muodostuu työläisurheilijain itsepuolustukseen tähtäävä toiminta, mitä on kehitettävä ja laajennettava mahdollisimman suuria työläisurheilujoukkoja käsittäväksi. Urheiluliikkeen on nyt käytännöllisellä toiminnallaan palveltava työväenluokkaa sen fasistivastaisessa taistelussa.
Vasemmistolaisessa urheiluliikkeessä on siirryttävä yhä enemmän joukkourheiluun. Siellä, missä sosialifasistit ja porvarit ovat vasemmistolaisilta urheiluseuroilta kieltäneet urheilukentät, voimistelusalit ym., on tästä huolimatta järjestettävä harjoitustilaisuuksia ja muutakin urheilutoimintaa. Uusien urheilullisten elimien perustamisen puolesta on keskeytymättä työskenneltävä. Voimakkaammin kuin tähän saakka on työskenneltävä myös naisten ja nuorison keskuudessa heidän vetämisekseen luokkataistelun kannalla olevan työväen urheiluliikkeen riveihin.
Kansainvälistä urheilutoimintaa on kehitettävä luokkataistelun kannalla olevien veljesjärjestöjen kanssa lujittaen siten työläisurheilijain luokkasolidarisuutta.
Poliittisten vankien puolesta käytävässä taistelussa on käytettävä kaikkia joukkotoiminnan muotoja punaisen huoltotoiminnan lujittamiseksi, työväenjoukkojen kansainvälisen vallankumouksellisen kasvatuksen vahvistamiseksi ja joukkojen mobilisoimiseksi sodanvastaiseen taisteluun sekä taisteluun valkoista terroria, porvarillista oikeudenkäyttöä ja fasismia vastaan, antaen apua fasismin uhreille.
On ensi kädessä voitettava fasistiterrorin aiheuttamat antautumismielialat. Ilman taistelua ei huoltotoimintaa ole lakkautettava, vaan järjestettävä työväen joukkotoimintaa fasistihallituksen kielto- ja hajoituskäskyjä vastaan. Tässä taistelussa on voitettava laillisuuspyrkimykset, jotka tahtovat säilyttää legaalisen toiminnan »hinnalla millä tahansa», sts. muuttamalla sen »ihmisystävälliseksi» näpertelyksi ilman proletaarisia luokkakasvoja.
Valtiollisten vankien huoltotyön elinten ja apuryhmien on käytettävä kaikkia mahdollisuuksia järjestääkseen työläisille selostuksia ja luentoja, korostaen kaikessa toiminnassaan kasvavaa imperialistisen sodan vaaraa ja erityisesti Suomen fasismin osuutta Neuvostoliittoa vastaan suunnatussa kiihtyvässä sodanvalmistelussa. On julaistava lentolehtisiä ja selostavia tiedoituksia ja pantava toimeen mielenosoituksia oikeustalojen ja ohranan edustalla järjestäen laajoja työväenjoukkoja vallankumoukselliseen taisteluun.
Työläisnaisten edustajakokousten järjestämiseksi on toimittava kerran kuukaudessa. On voitettava vaikeudet ja vastukset, jotta enemmistö edustajien kokouksien osanottajista saadaan valittua ensikädessä isoista työpaikoista, joista tähän asti on ollut edustajia erittäin vähän verrattuna edustajien määrään pienistä työpaikoista ja eri työv. järjestöistä. Perheitten emäntien mukaanvetämiseksi luokkataisteluun on järjestettävä kokouksia. On järjestettävä isoissa kaupungeissa kaupunginosittain, pienissä koko kaupunkia käsittäviä yleisiä kokouksia, joissa valitaan edustajia työpaikkatyöläisnaisten edustajien kokouksiin. Perheen emäntien vaaliyhdistyksien ja ompelukerhojen on järjestettävä yleiset perheitten emäntien kokoukset, osallistuen kokousten työhön, samoinkuin edustajien vaaliin.
Erikoista huomiota on kiinnitettävä, että työttömäin työläisnaisten joukot (kaupungeissa ja maaseudulla) tulevat säännöllisesti edustetuiksi työläisnaisten edustajien kokouksiin. Aika ajoin on pyrittävä järjestämään kaupunkien ja maaseudun työläisnaisten edustajien yhteisiä kokouksia.
Maaseudulla on työläisnaisten edustajien kokouksia ryhdyttävä järjestämään ensikädessä keskuspaikoissa ja alueitten työläisnaisten keskuudessa. Edustajat on valittava kylittäin. Kokouksiin on valittava myös köyhien talonpoikaisnaisten edustajia, kuitenkin niin, että proletaarinen vaikutus tulee turvatuksi. Ompeluseurojen ja -kerhojen on oltava myös maaseudulla työläisnaisten edustajien kokouksien järjestäjinä.
Edustajien on suorittamastaan työstä annettava selostus työläisnaisten edustajain kokoukselle. Selostukset tulee olla sekä kaupungeissa työpaikkain että maaseudulla työläisten elämää, tarpeita ja vaatimuksia sekä taistelua kuvaavia, niin että selostukset edistäisivät taistelujen kasvamista ja voimistumista.
Julkisen liikkeen kaikilla toimialoilla on toiminta viipymättä elvytettävä ja keskeytymättä niissä työskenneltävä pyrkien valloittamaan yhä uusia asemia vallankumouksellisen proletariaatin käsiin. Kaupungeissa, tehtaissa, työpaikoilla ja taajaväkisissä maaseutukeskuksissa on pyrittävä joukkojärjestöjä käyttämään vallankumouksellisen proletariaatin yhtenä taisteluaseena fasismia vastaan. Erikoisesti on nyt lujitettava fraktsioitten toimintaa joukkojärjestöissä ja pyrittävä niiden kautta työn kaikinpuoliseen johtamiseen proletaarisen luokkataisteluhengen mukaisesti. Niissä joukkojärjestöissä, missä luokkataistelun kannalla oleva työväki on vähemmistönä ja joiden johto on noskelaisten käsissä, on luokkataistelutoimintaa laajennettava.
Missä sosialifasistit viranomaisten avulla ja fasistidiktatuurin turvissa ryöstävät työväeltä järjestöjä, on vallankumouksellisen työväestön jatkettava suunnitelmallista taistelua sosialifasistien vaikutuksen murtamiseksi. Fasistidiktatuurin oloissa on jatkuvasti kehitettävä uusia joukkotoiminnan muotoja ja elimiä.
Jokaiselle puolueen jäsenelle täytyy nyt olla selvää, että ilman täydellistä käännettä organisatiopolitiikassa ja työssä ei edellä esitettyjä tehtäviä voida suorittaa ja ilman perinpohjaista puoluekoneiston uudistusta ei puolue voi täyttää KI:n sille asettamia tehtäviä. Sitä varten on kaikissa puolue-elimissä ja järjestöissä käsiteltävä tässä päätöksessä oleva kritiikki, sovelluttaen se asianomaisen järjestön ja paikkakunnan oloihin armottoman itsekritiikin muodossa. On tarkkaan perehdyttävä tässä orgpäätöksessä osotettuihin tehtäviin ja niistä perusteellisesti keskusteltava, sekä keskustelun perusteella laadittava työsuunnitelma lähintä aikaa varten.
Puolueen järjestön kunnostaminen ei saa päivääkään viivyttää toimintaa puolueen joukkovaikutuksen hyväksi. On käytettävä kaikkia tilaisuuksia joukkoesiintymisten kehittämiseksi ja työtätekevän kansan rohkaisemiseksi toimintaan ja taisteluun fasismia vastaan. Kaikkien elimien on orgpäätöksessä osotettuja tehtäviä toteuttaessaan tehtävä itselleen suunnitelma ja asetettava niiden täyttämisen määräaika. Asianomaisten johtavain elimien on tarkastettava nämä suunnitelmat ja valvottava niiden toteuttamista.
Pääkontrollina on kuitenkin käytäntö, se että puolueen orgtyöstä alkaa näkyä tuloksia joukkoesiintymisten muodossa.
Puoluekonferenssi toteaa, että SKNL ei poliittisen tilanteen kärjistyessä ja fasistisen kumouksen edellä, sen aikana ja jälkeen, osannut ja kyennyt täyttämään niitä tehtäviä, jotka sille vallankumouksellisen nuorison johtajana olisivat kuuluneet. Liitto ei ole kyennyt eikä tarpeellisella tarmolla yrittänyt mobilisoida, järjestää ja johtaa työtätekevän nuorison joukkoja fasismin vastaiseen taisteluun. Liiton virheet tässä alkavat jo siitä, etteivät liiton KK ja eri elimet olleet organisatorisesti ja aatteellisesti valmistautuneet fasistien hyökkäyksen varalle. Siitä huolimatta, että viime vuoden lopulla alkoivat fasistien ja sosialifasistien avoimet hyökkäykset erikoisesti julkista vasemmistolaista nuorisotoimintaa vastaan, ei liiton johto ryhtynyt toimenpiteisiin joukkojen mobilisoimiseksi hyökkäävää, fasismia vastaan. Myöhemmin, kun fasistinen kumous kävi ilmeiseksi ja kun se suoritettiin ei liitto osoittanut minkäänlaista vastarintaa, vaan KK:sta alkaen oli täydelleen toimeton.
Täten on nuorisoliitto ja erikoisesti sen johto tehnyt opportunistisia virheitä ja aina KK:sta soluihin saakka osallistunut myöskin puolueen tekemiin opportunistisiin virheisiin. Tosin v. 1929 oli tapauksia, jolloin eräät nuorisoliiton elimet olivat murtaneet puolue-elinten passiivisuuden ja saaneet aikaan toimintaa (esim. elokuun 1 p:nä) ja antoi puolue tästä niille tunnustuksen. Ettei nuoriso jatkanut tätä aktivisoimista niin hyvin omissa järjestöissään, kuin myös edustajiensa kautta puolue-elimissä ja työväenjoukoissa, oli suuri puute ja virhe.
Edustajakokouksensa jälkeisellä ajalla on liitolla kieltämättä ollut joitakin saavutuksia työssään. Liiton jäsenmäärä on huomattavasti noussut, työpaikkasolujen lukumäärä lisääntynyt, maanalaisen lehdistön luku- ja painosmäärä kohonneet, alettu julkaista työmaalehtiä, ja erittäin huomattavalla tavalla on liitto osallistunut puolueen käymään taisteluun välläriläistä luopiosakkia vastaan. Mutta samaan aikaan ei KNL ja sen johto nähneet oman järjestönsä käytännön opportunismia eikä taistelleet sitä vastaan.
Saavutuksistaan huolimatta ei liitto ollut kyennyt kasvamaan työtätekevän nuorison taistelujen johtajaksi. Perussyyt siihen ovat seuraavat:
1. Pääesteenä on painostettava legaalisten perinnäistapojen ja voimakkaan julkisen joukkoliikkeen aiheuttamia laillisuusharhoja ja liiton muodostumista julkisen toiminnan lisäkkeeksi. Liitto, johto ja jäsenistö, näki etupäässä julkisissa järjestöissä työnsä tarkoituksen ja se vei liiton omien kasvojen peittämiseen työläisnuorisolta. Liiton aatteellisen vaikutuksen ja organisatooristen juurien tunkeminen työläisnuorisojoukkoihin ja työpaikoille jäi aivan toisarvoiselle tilalle. Maanalainen nuorisoliitto muodostui pieneksi koteloituneeksi lahkoksi, johon jäsenten otto oli mahdollisimman rajoitettua — siihen valittiin pääasiassa vain julkisten järjestöjen toiminnoissa aktiivisimmiksi tunnettuja tovereita. Työpaikoilla ei harjoitettu juuri minkäänlaista jäsenvärväystä. Liiton koteloituneesta tilasta ja jäsenistössä vallinneesta legalismin harhoista aiheutui myös fasistisen hyökkäyksen alkaessa laillisuudelle kumartamisia. Samalla katkesi yhteys työtätekevän nuorison joukkoihin syystä, ettei liiton organisatio perustunut kyllin laajana työpaikoille.
2. Suomen vallankumouksellisen nuorisoliikkeen agitatoorispropagandistinen luonne, siinä vallinneet sosdem perua olevat käsitykset nuorisoliikkeestä — ovat toisena antautumisen perussyynä. Vallankumoukselliset nuorisojärjestöt, niin julkiset kuin maanalainenkin, eivät koko olemassaolonsa aikana nähneet päätyötään taistelujen järjestämisessä työtätekevän nuorison jokapäiväisten vaatimusten ja tarpeiden pohjalla. Siitä johtuu, että taistelu nuorison taloudellisten osavaatimusten puolesta ja yleensä koko taloudellis-ammatillinen työ, jonka pitäisi muodostaa koko poliittisen toimintamme lähtökohdan, on jäänyt aivan mitättömäksi eikä se ole ollut vähimmässäkään määrässä leimaa antava nuorisotyölle. Poliittinen kamppailu- ja opiskelutoiminta, joka sellaisenaan on antanut oikeinkin hyviä tuloksia, ei ole pohjautunut työläisnuorison jokapäiväisiin taistelukysymyksiin eikä kyennyt juurruttamaan järjestöä lujasti proletaarisen nuorison keskuuteen työpaikoille. Työtätekevä nuoriso ei ole nähnyt vallankumouksellisessa nuorisoliikkeessä kunkin päivän tarpeittensa ja elinkysymystensä puolustajaa ja sellaisena tuntenut sitä omaksi järjestökseen.
Näissä perussyissä, jotka johtivat liiton tosiasialliseen antautumiseen porvariston hyökkäyksen edessä, esiintyi oikeistolaisia ja »vasemmistolaisia» syrjäpyrintöjä toisiinsa kietoutuneina. Järjestömme agitatooris-propagandistinen luonne, sosialidemokraattiset käsitykset nuorisotyöstä johtivat nuorison taloudellis-ammatillisen joukkotyön ja ennenkaikkea nuorison taloudellisten osataistelujen halveksumiseen, joiden merkitystä, poliittisen kasvatustyön rinnalla, välttämättömänä keinona, lopputaisteluihin työläisnuorisoa kouluutettaessa, ei ymmärretty. Julkisen toiminnan yliarviointi ja porvarilliselle laillisuudelle kumartaminen estivät maanalaisen nuorisoliiton kehittymästä työläisnuorison taistelu- ja joukkojärjestöksi, johtivat koteloitumiseen.
Oikeistovaara on edelleen päävaara Suomen Kommunistiselle Nuorisoliitolle, kuten koko vallankumoukselliselle työväenliikkeelle. Sitä vastaan on käytävä leppymätöntä taistelua. Samalla kun nuorisoliiton on jatkettava alkamaansa taistelua puolueen ulkopuolella olevaa oikeistolaista luopiosakkia vastaan, on entistä suurempi huomio kiinnitettävä oikeistolaisten virtausten ilmenemiseen ja taisteluun opportunistista käytäntöä vastaan itse liitossa. (Ei ole pysytty nuorison taistelujen johdossa eikä taisteluja järjestämään, legaalisista mahdollisuuksista kiinnipitäminen hinnalla millä tahansa, täydellinen antautuminen porvariston hajottaessa nuorison julkisia joukkojärjestöjä ja kieltäessä kaikki julkiset toimintamahdollisuudet). Tällaisten käsitysten vaarallisuus on selkeästi osotettava ja saatava jokainen jäsen ymmärtämään niitä vastaan käytävän taistelun ehdoton välttämättömyys.
»Vasemmistolainen» vaara, joka fasistisen hyökkäyksen alkaessa ja tilanteen kärjistyessä on tullut yhä selvemmin näkyviin, muodostaa pääesteen kommunistisen nuorisoliiton joukkotyössä. Sitä vastaan on suunnattava voimakas tuli. On osotettava, että »vasemmistolainen» sanahelinä ja »äkkijyrkkyys» johtavat vain eristymiseen työläisnuorisojoukoista ja kätkevät sanavallankumouksellisuutensa taakse opportunistisen käytännön, toimettomuuden. »Vasemmistolaisuuden» ilmausta on järjestössämme ilmennyt julkisten toimintamahdollisuuksien aliarviointi ja hylkiminen sekä pyrkimys vetäytyä täydelliseen maanalaisuuteen. Se merkitsee nykyoloissa toimettomuutta, haluttomuutta ja kykenemättömyyttä käydä taistelua fasismia vastaan julkisista toimintamahdollisuuksista, se on tapahtuneen antautumisen jatkoa.
»Vasemmistolainen» vaara ilmenee myös niissä vaatimuksissa, joita on esitetty välittömän aseellisen esiintymisen puolesta fasismia vastaan. Tunnus tietoisimpien työläisten viipymättä aseistamisesta ja aseistetun itsepuolustuksen järjestämisestä raivoavaa fasistista terroria vastaan, joka tunnus on noussut esiin yksityisten työläisten ja työläisnuorisoryhmien keskuudessa, todistaa kyllä joukoissa ilmeneviä terveitä mielialoja. Ne johtuvat työtätekevien vallankumouksellisen vasemmistumisen korkeasta asteesta. Mutta tällaisia mielialoja (tunnus itsepuolustusjärjestöjen aseistamisesta) yrittävät yksityiset puolianarkistiset, pikkuporvarilliset, ns. äkkijyrkät ainekset käyttää hyväkseen. He puhuvat välittömästä aseellisesta esiintymisestä fasistista diktatuuria vastaan hetkellä, jolloin työväenluokka on niin aatteellisesti kuin organisatoorisestikin heikosti yhdistynyt. Kun tällaisissa oloissa keskustellaan viipymättömästä aseellisesta esiintymisestä, niin merkitsee se proletaaristen joukkojen huomion suuntaamista pois välittömistä, välttämättömistä tehtävistä, työläisten ja pientalonpoikain irrottamista todellisesta jokapäiväisestä joukkotaistelusta fasismia vastaan, kieltäytymistä tosiasiallisesta taistelusta fasistista diktatuuria vastaan mikä vain antaa suurporvaristolle mahdollisuuden lujittaa fasistista diktatuuriaan. »Vasemmistolaisten» puheiden viljeleminen aseellisesta kapinasta, ilman sen jatkuvaa jokapäiväistä monipuolista valmistelua taloudellisten ja poliittisten taistelujen kautta, on seikkailua, on proletaarisen vallankumouksen suoraa pettämistä. Tällaiset »vasemmistolaiset» teot ja puheenparret ovat ominaisia ihmisille, jotka pelkäävät todellisen luokkataistelun vaikeuksia, eivätkä ymmärrä mitään proletaarisesta vallankumouksesta ja työläisten ja talonpoikain aseistetusta kapinasta.
Liitossa on vielä pohjaa myös avangardistisille pyrkimyksille, »etujoukkoisuus»-mielialoille, yrityksille sivuuttaa puolueen johto visseissä tilanteissa. Nuorisoliiton elinten velvollisuus on tietenkin puolue-elimissä olevain edustajainsa kautta määrätä vastuunalaiset kantansa kaikkiin puolueen kysymyksiin. Tällaisissa tapauksissa, jos puolue-elin selvästi poikkeaisi Kominternin leniniläiseltä linjalta, ei Nuorisoliiton ole seurattava sitä, vaan vietävä asia heti ylempiin puolue-elimiin ratkaistavaksi. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin saa luoda pohjaa »etujoukkoisuus»-teorioille, uskolle, että nuoriso on työväenluokan vallankumouksellisin osa ja sen kautta sopivin taistelujen johtoon. Tällaisia vääriä käsityksiä vastaan on nuorisojoukoissa käytävä tarmokasta taistelua, jota puolueen on kiinteästi ohjattava.
Liiton on nyt puolueen johdolla ja avustuksella ryhdyttävä tarmokkaaseen taisteluun kahdella rintamalla, niin oikeistolaista vaaraa — joka on päävaara — kuin »vasemmistolaistakin» joukkotyön pääestettä vastaan. On selvästi osotettava niiden molempien konkreettiset ilmenemismuodot järjestössämme ja säälimättä paljastettava näiden pyrkimysten edustajat. Ilman näiden kysymysten selvittelyä ei oikea uusien tehtävien ymmärtäminen ja niiden toimeenpano ole nykyisessä tilanteessa mahdollinen.
Huomioon otettavina, joskaan ei ratkaisevina tekijöinä liiton virheelliseen ja heikkoon toimintaan taistelussa fasismia vastaan ovat olleet lukuisat palot ja niistä johtuva johtavien elimien tiheä vaihtuminen ja sen seurauksena liiton johtavan joukon poliittinen ja organisatorinen heikkous. Myöskin liiton heikko taloudellinen asema, joka on käynyt yhä vaikeammaksi julkisten järjestöjen hajottamisen ja toimintamahdollisuuksien kiristymisen vuoksi, on vaikeuttanut säännöllistä yhteydenpitoa KK:sta piirikomiteoihin ja niistä edelleen paikalliskomiteoihin sekä vaikeuttanut liiton lehtien, julistusten ym. julkaisemista ja kuljetusta.
1. Käänteen työssään ja ulospääsyn siitä toimettomuuden tilasta, missä vallankumouksellisen nuorison toiminta nyt on, voi liitto saada aikaan vain joukkoesiintymisten ja joukkotaistelujen avulla. Mutta tämä ei onnistu, jos liitto ei kykene kouraantuntuvasti nuorison jokapäiväisten etukysymysten pohjalla aktivisoimaan nuorisojoukkoja. Lähtökohtana täytyykin siis käyttää kaikkia työpaikalla esiintyviä nuorten työläisten jokapäiväistä elämää ja oloja koskevia pienimpiäkin kysymyksiä ja kehittää niiden pohjalla syntynyt tyytymättömyys taistelutoiminnaksi. Sellaisina keinoina ovat itsenäiset nuorisolakot ja nuorten työläisten osanoton järjestäminen aikuisten taistelujen yhteydessä.
Liiton taloudellis-ammatillisessa taistelutoiminnassa tarvitaan nykyoloissa sen laajentamiseksi ja tehostamiseksi apuelimiä, joiden kautta liitto voi olla kiinteässä yhteydessä laajoihin joukkoihin. Siinä tarkoituksessa on pyrittävä perustamaan nuorten työläisten työpaikkakomiteoita, joiden valintaan ja työhön on vedettävä koko työpaikan nuoriso. Niin ammatillisesti järjestynyt kuin järjestymätönkin ja vastustajajärjestöihin kuuluva työläisnuoriso on vedettävä niihin mukaan. Näiden tehtävänä on liiton johdolla taloudellisten taistelujen synnyttäminen ja johtaminen. Samanaikaisesti on nuorisojoukkoja vedettävä taisteluun ammatillisten järjestöjen vapaan toimintaoikeuden tunnuksen pohjalla.
Työttömyyskysymys on nykyhetkellä sellainen rengas, jonka avulla kyetään aikaansaamaan huomattavia joukkoliikehtimisiä. Nuorisoliiton on yhdessä puolueen kanssa yritettävä järjestää työttömien komiteoita, joihin valitaan nuorisoedustaja, ja samanaikaisesti perustetaan erikoisia nuorten työttömäin komiteoita, jotka toimivat yleisten työttömäin komiteain alaisina nuorten työttömien taistelun järjestämiseksi. Työttömyyden jo ollessa suuren ja sen jatkuvasti kasvaessa tulee liiton kiinnittää huomiota nuorten työttömien taistelun järjestämiseen ja tämän taistelun yhdistämiseen työssäolevan nuorison taisteluun. Taloudellisia taisteluja on suunnitelmallisesti ja konkreettisen tilanteen pohjalla kehitettävä yhä enemmän poliittisiksi.
2. Yhtenä päämuotona joukkojen mobilisoimiseksi taisteluun fasistikomentoa vastaan ovat joukkokokoukset, katumielenosoitukset, työpaikkakeskustelut ja -kokoukset jne. Niissä kussakin on lähdettävä joukkojen mukaanvetämiseksi sillä hetkellä nuorisoa kipeimmin koskevista taloudellisista ja poliittisista kysymyksistä ja sillä pohjalla kehitettävä taistelua koko kapitalistista järjestelmää vastaan.
On ryhdyttävä heti järjestämään työväen itsepuolustusta. Erikoisesti tämän järjestämisessä on puolueen käytettävä hyväkseen nuorisojoukkojen aktiivisuutta. Se merkitsee nuorisojoukkojen vetämistä fasisminvastaisiin mielenosoituksiin, joukkokokouksiin ym. sekä näiden johtamista. Sen toteuttamiseksi on jo olemassaolevat nuorison iskujoukot pidettävä koossa ja perustettava uusia. Iskuryhmistä, joihin on vedettävä liiton jäsenten lisäksi vallankumouksellisia työläisnuoria, ei saa muodostaa mitään erikoista järjestöä, vaan on niiden toimittava liiton ja puolueen välittömän johdon alaisina.
3. Antimilitaristinen työ on nyt fasistikumouksen johdosta kasvaneen sodanvaaran vuoksi tullut entistäkin tärkeämmäksi. Siinä on saatava aikaan todellinen ja perinpohjainen käänne. Antimilitaristisen joukkotyön pohjaksi on otettava työväen jokapäiväisen taistelun kysymyksiä. Sodanvalmistusta on paljastettava osottamalla sotilasmäärärahojen ja sen mukana sotavarustelujen kasvu, imperialististen valtojen sotilasedustajain vierailut jne. ja toiselta puolen tehtävä Neuvostoliitto ja sen rauhanpolitiikka tunnetuksi, muokaten sitä tietä yleistä mielipidettä Neuvostoliittoa vastaan suunnattuja sodanvalmisteluja vastaan. Sotilaiden osittaisvaatimuksia on tehtävä tunnetuksi ja järjestettävä taistelua niiden puolesta. Tätä työtä on tehtävä kaikkialla siellä, missä on työtätekeviä. Sen suorittamiseksi järjestettäköön kokouksia, joukko- ja yksilöllisiä keskusteluja, julkaistakoon julistuksia ja kirjasia jne. Liiton lehdistössä on jatkuvasti käsiteltävä sodanvastaisen taistelun kysymyksiä. Kaikki porvariston yritykset »kansan puolustustahdon kohottamiseksi» on paljastettava hyökkäysvalmisteluiksi Neuvostoliittoa vastaan ja on sellaista vastaan käytävä päättävää taistelua. Porvariston lentopäiviä, taistelunäytöksiä, omaisten päiviä, laivastovierailuja ja muita samantapaisia tilaisuuksia täytyy käyttää antimilitaristisen joukkotyömme suorittamiseksi. Liiton KK:n on yhdessä puolueen Politbyron kanssa valmistettava yksityiskohtaiset ohjeet tätä työalaa varten ja säännöllisesti ohjattava ja tarkistettava työn suoritusta.
Alokaskamppailujen järjestäminen on saatava käyntiin armeijaan kutsuttujen keskuudessa. Liiton jokaisen elimen ja jäsenen on ryhdyttävä tekemään sotilasvalmennustyötä valmennusjaostojen johdolla.
Valmennettujen lukumäärää on huomattavasti kohotettava ja samalla kiinnitettävä huomiota valmennettavien poliittiseen kouluttamiseen, heidän valmentamisekseen kykeneviksi kommunistiseen työhön armeijassa. Antimilitaristisen työn suorittaminen on asetettava liiton koko koneiston ja liiton kaikkien jäsenten jokapäiväiseksi työksi. Siinä ei saa sallia minkäänlaisia laiminlyöntejä, ja jos huomautuksia työn laiminlyönneistä ei oteta huomioon, on ryhdyttävä käytännössä toteuttamaan KK:n v:n 1929 huhtikuussa pitämän täysi-istunnon hyväksymää päätöstä, että »elleivät liiton johtoelimet saa valmennus- ja yleistä antimilitaristista työtä käyntiin, on ne korvattava uusilla voimilla».
4. Julkisten järjestöjen, jotka ovat yhtenä välitysremminä laajoihin nuorisojoukkoihin, toiminnan järjestämiseksi ja käyntiin saattamiseksi on kaikin voimin ponnisteltava. Saavutetuista julkisista mahdollisuuksista ei saa luopua ilman lujaa vastarintaa. Lakkautettujen ja nyt nukahtaneiden järjestöjen toiminta on yritettävä saattaa käyntiin. Niiden on toimittava liiton johdolla vallankumouksellista liikettä edistävästi. Liiton jäsenten on mentävä luokkataistelun kannalla oleviin urheiluseuroihin ja vedettävä mukanaan niihin työtätekevää nuorisoa sekä vaikutettava niiden työn sisällön muuttamiseksi vallankumoukselliseksi kasvatus- ja taistelutoiminnaksi.
Uusissa järjestömuodoissa toimittaessa on alati muistettava, että liiton fraktioiden täytyy niissä pitää yllä luokkataisteluhenkeä. Työn vallankumouksellista sisältöä ei järjestön säilyttämisen varjolla saa laimentaa.
5. Työlle maaseudulla, kasvaneista vaikeuksista huolimatta, kehittyy nyt fasistien vallassa ollessa vastaanottava pohja, sillä fasismihan merkitsee maaseudun palkkatyöläis- ja köyhän talonpoikaisnuorison elinehtojen kiristämistä. Heidän asemaansa koskevia kysymyksiä esille ottaen ja niiden pohjalla taistelua järjestäen voimme voittaa heidät puolellemme. Ensikädessä on kiinnitettävä huomio maaseudun palkkatyöläisnuorisoon. joka on tukikohtamme maaseudulla. Mutta samanaikaisesti on tehtävä työtä ennenkaikkea köyhimmän talonpoikaisnuorison keskuudessa. Liiton on ryhdyttävä järjestämään maaseudun palkkatyöläisnuorison taistelutoimintaa elinehtojensa puolesta varsinkin nyt, kun tukki- ja maaporhot toimeenpanevat huomattavia palkanalennuksia. Yhtenä perustunnuksena työssä maaseudulla tulee olla vaatimus suurtilallisten ja tukkiyhtiöiden maiden takavarikoimisesta pientalonpoikaiston maantarpeen tyydyttämiseksi.
Maaseudulla on pyrittävä perustamaan erilaisia nuorisojärjestöjä. Niiden sisässä on fraktioittemme tehtävä vallankumouksellista agitatiotyötä. Mutta tätä työtä ei voida tehdä menestyksellisesti, jos maaseudulla ei ole voimakasta ja laajaa SKP:n ja SKNL:n illegaalista järjestöverkkoa. Sen luomiseen täytyy ryhtyä viipymättä.
Liiton lehdistön on ryhdyttävä kiinnittämään huomiotaan maaseudun työtätekevän nuorison kysymyksiin. On pyrittävä myös julkaisemaan aika ajoittain maaseudun nuorisolle tarkoitettuja kirjasia, julistuksia, lentolehtisiä ym. Niissä on kysymyksiä käsiteltävä maaseudulta hankitun konkreettisen ainehiston pohjalla.
6. Se aliarviointi, mikä liitossa on vallinnut sosdem nuorisoliikkeeseen nähden, täytyy päättävästi murtaa. Toisaalta ei ole sallittava minkäänlaista yhteistyötä sosialifasististen johtajien ja järjestöjen kanssa, vaan on päättävästi taisteltava sellaista harhakäsitystä vastaan, että sosialidemokraattisen nuorisoliiton johto tai yksityiset johtajat kykenisivät tai tahtoisivatkaan taistella fasismia ja yleensä porvarillista järjestelmää sekä sosialifasisteja (sosdem puoluejohtoa ym.) vastaan. Liiton on kaikkialla ryhdyttävä paljastamaan sosdem nuorisoliikkeen »vasemmistolaisen» sanahelinän valheellisuus ja osotettava se työväenluokkaa pettävä osuus, jota sosdem nuorisoliike on näytellyt sosdem puolueen politiikan tukemisessa myös fasistisen komennon pystyttämiseksi. Harjoittaen oikeata yhteisrintamataktiikkaa alhaaltapäin (sts. johtajat sivuuttamalla muodostaen sosdem ynnä muihin vastustajajärjestöihin kuuluvan nuorison kanssa yhteisiä toimikomiteoita ja järjestämällä yhteisiä esiintymisiä ym.) työpaikoilla vedettävä näihin vastustajajärjestöihin kuuluva työläisnuoriso heidän jokapäiväisistä vaatimuksistaan ja tarpeistaan lähtevien tunnusten ja toiminnan kautta taisteluun ja liittomme vaikutuksen alaisiksi. Liiton fraktioita on perustettava sosdem nuoriso-osastojen sisälle niiden hajoittamiseksi. KK:n täytyy tätä työtä jatkuvasti ja huolellisesti ohjata. Liiton lehdistössä on jatkuvasti julkaistava kirjoituksia sosdem nuorisotoiminnan paljastamiseksi ja niissä on lähdettävä päivän konkreettisten tapausten pohjalta.
Samalla on kiinnitettävä vakavaa huomiota muihinkin vastustajajärjestöihin, varsinkin n.s. alkiolaiseen nuorisoseura-liikkeeseen, jonka jäseninä on huomattavat joukot maaseudun palkka- ja pientalonpoikaisnuorisoa. Sen tekee ehdottoman välttämättömäksi ja kiireelliseksi tehtäväksi kärjistynyt sodanvaara. Näiden järjestöjen sisällä on alotettava järjestelmällinen fraktiotyö maaseudun työtätekevän nuorison niiden vaikutuksesta poisvetämiseksi. Jokaista uutta maaseutuyhteyttä on käytettävä tähän työhön.
7. On alotettava työ ruotsalaiseen vähemmistökansallisuuteen kuuluvan työtätekevän nuorison keskuudessa. Erikoinen huomio on kiinnitettävä toiselta puolen taisteluun aitosuomalaista ja suursuomalaista isänmaallisuutta vastaan, joka raskaasti kohdistuu ruotsalaiseen nuorisoon ja toiselta puolen ruotsalaisen nuorison keskuudessa ilmenevää kansallista rajoittuneisuutta vastaan. On tehtävä tunnetuksi joka puolelta kansainvälisen yhteyden tunnusta ruotsalaisen ja suomalaisen työtätekevän nuorison taistelussa kapitalisteja ja fasisteja vastaan. Niin ruotsalais- kuin suomalaissyntyisellekin nuorelle työläiselle on osotettava, että ainoastaan proletaarisen vallankumouksen kautta voivat ne molemmat, samoin kuin muutkin vähemmistökansallisuudet, saavuttaa täydellisen yhteiskunnallisen ja kansallisen tasa-arvoisuuden.
8. SKNL:n on ehdottomasti alettava tehdä työtä opiskelevan nuorison, varsinkin kaupungeista ja maaseudulta lähteneiden proletaaristen ja puoliproletaaristen kerrosten keskuudessa. Korkeammissa, keski- ja alemmissa kouluissa on ehdottomasti järjestettävä koulunuorisoa taisteluun fasismia vastaan, näiden harjoittamaa vasemmistolaisten tieteellisten ja sivistystyöntekijäin vainoa vastaan.
On muokattava välttämättä opiskelevaa nuorisoa varten osavaatimuksia (koulumaksujen alentaminen, stipendin ja oppivälineiden vaatiminen valtiolta, opettajien raa'an esiintymisen johdosta jne) ja järjestettävä tällä pohjalla vastalausetilaisuuksia ym. Erikoisen tärkeää on painostaa niitä valtavia mahdollisuuksia ja kehitystä, mikä tieteellä on Neuvostoliitossa työtätekeville, vedettävä opiskelijoita kaikkien työtätekevien yhteisrintamaan, taisteluun Neuvostoliittoon tähdättyjä hyökkäyksiä ja Suomen fasismin Neuvostoliiton asioihin sekaantumista vastaan.
1. Yhtenä suurena heikkoutena liiton nykyisessä orgtilassa on se, että jo olemassaoleva koneisto ei kunnolla toimi. Senvuoksi on yhdeksi lähimmän ajan iskutehtäväksi otettava liiton kaikkien elinten toiminnan tehostaminen. Se ei ole kuitenkaan mahdollista ilman liiton johtavan koneiston, palkalliskomiteain ja piirikomiteain uudistamista. Sen suorittamiseen on heti käytävä käsiksi, poistettava niistä työhön passiivisesti suhtautuvat jäsenet. Johtavia elimiä täydennettäessä on pyrittävä niihin vetämään jäsenet etukädessä suurilta työpaikoilta. Yhteydet eri elimien välillä on saatava säännöllisiksi ja sen kautta jatkuva ohjaus ylhäältä alas saakka. Erikoinen huomio on kiinnitettävä kaikkien elimien oma-alottelsuuden kohottamiseen ja voitettava se, kanta, että aina odotetaan ylhäältä määräyksiä ja toimintaohjeita.
2. Kommunistisen nuorisoliikkeen täytyy organisatorisesti perustua laajemmalle pohjalle kuin puolueen. Ja jos siihen ei ole vedetty laajoja työläisnuorison ja maaseudun palkka- ja pientalonpoikaisnuorison kerroksia. ei se kykene täyttämään vallankumouksellisia kasvatus- ja jokapäiväisiä taistelutehtäviään. Sellaiseksi järjestöksi SKNL ei ole vielä muodostunut. Senvuoksi on nopeasti ryhdyttävä toimenpiteisiin liiton jäsenmäärän lisäämiseksi. On otettava tunnukseksi joukkoliiton muodostaminen. Kaikki voimat on ponnistettava liiton organisation juurruttamiseksi työpaikoille. Samanaikaisesti on eri aluesoluihin kuuluvista samoilla työpaikoilla olevista jäsenistä yhdistämisen kautta muodostettava työpaikkasoluja. Tätä ei kuitenkaan ole koneellisesti toteutettava. KK:n ja piirikomiteain on asetettava paikalliskomiteoille tehtäviä työpaikkasolujen perustamiseksi määrätyille työpaikoille, ja niiden on osallistuttava näiden muodostamiseen ja annettava tukeansa perustetun solun työn käyntiin, saattamiseksi.
3. Maaseututyön käyntiin saattamiseksi on sen yksityiskohtaista ohjausta varten vihdoinkin toteutettava päätös maalaisnuorisojaostojen perustamisesta piirikomiteain ja KK:n yhteyteen. Puolueen talonpoikaisjaostojen velvollisuutena on antaa apuansa liiton vastaaville elimille ja mahdollisuuden mukaan olla edustettuna liiton maaseututyön jaostoissa. Liiton organisation laajentaminen maaseudulla on asetettava yhdeksi tämän hetken tärkeimmäksi tehtäväksi. Erikoisella huolella on piirikomiteain hoidettava maaseutuyhteyksiä, ja KK:n on jatkuvasti sitä valvottava ja ohjattava.
4. Ruotsinkielisten keskuudessa tehtävää työtä varten on liiton KK:n ja niiden piirikomiteain yhteyteen, joiden alueilla on ruotsinkielistä asujamistoa, perustettava ruotsalainen jaosto.
5. Liiton fraktiatyötä kaikissa joukkojärjestöissä on parannettava ja laajennettava. Liiton kaikkien elimien on jatkuvasti ohjattava fraktioiden työtä. Kaikki fraktioiden eteen tulevat tärkeimmät kysymykset on asian laadusta ja luonteesta riippuen käsiteltävä joko liiton paikallis- tai piirikomiteassa tai KK:ssa. Fraktioilta on jatkuvasti vaadittava selostuksia tehdystä työstä.
6. Liiton lehdistön taso on saatava pikaisesti parannetuksi. Muodostettava siitä ase jäsenistön leniniläistä kasvatusta varten, sen poliittisen ja organisatoorisen tason sekä aktiivisuuden kohottamiseksi. On pyrittävä perustamaan mahdollisimman useita piiri-, alue- ja paikallisia lehtiä. Liiton joukkolehden »Nuoren Kaartin» sisältöä muutettava poliittisen joukkolehden vaatimuksien mukaiseksi. Liiton on heti ryhdyttävä julkaisemaan ruotsinkielistä nuorisolehteä, vaikkapa pienessäkin koossa. Myöskin on ryhdyttävä hankkimaan ja levittämään ruotsinkielistä kommunistista nuorisokirjallisuutta.
7. Sotilasvalmennustyön kunnollisesti käyntiin saattamiseksi on liiton KK:n valvottava, että sitä suoritetaan liiton kaikkien elinten toimesta. Liiton KK:n on kontrolloitava, että kaikki sotaväestä vapautuneet sotilaslinjalla toimineet ja tunnuksen saaneet toverit tulevat otettua kiinni ja vedettyä liiton työhön.
8. Edellämainitut poliittiset ja orgtehtävät voidaan toteuttaa vain uusia johtavia kaadereita esille vetämällä ja liiton koko jäsenistön poliittisen ja organisatoorisen kasvatuksen avulla. Senvuoksi täytyy erikoinen huomio kiinnittää järjestelmällisen poliittisen opiskelutyön järjestämiseen liitossa, jolloin teoreettisten kysymysten käsittely on kiinteästi sidottava liiton jokapäiväisiin käytännöllisiin kysymyksiin. Opiskelua varten on toimitettava lyhyitä kamppailu- ja opiskeluohjelmia perusainehistoineen. Liiton KK:n on otettava harkittavakseen, onko mahdollisuuksia erikoisten propagandistien kerhojen perustamiselle ainakin tärkeimmillä paikkakunnilla.
9. Sellainen tilanne, etteivät liiton KK ja piirikomiteat ole tietoisia liiton eri elinten toiminnasta, ei saa enää jatkua. Johtavien elimien täytyy vaatia selostukset tehdystä työstä ja tarkistaa jatkuvasti annettujen tehtävien ja ohjeiden käytäntöönpanoa.
Liiton johtavia elimiä täydennettäessä on pyrittävä siihen, että niiden jäsenet eivät ainakaan kaikki olisi jo ohranan merkkaamia, on opittava suojaamaan johto ja sen kautta turvaamaan järjestöjen ja toiminnan jatkuvaisuus. Palon varalta on järjestettävä varahenkilöt ja -elimet.
Puoluekonferenssi pitää välttämättömänä, että puolueeen PB:n taholta annetaan entistä voimakkaampaa poliittista ja organisatoorista tukea liiton KK:lle sen vahvistamiseksi ja toimintakyvyn tehostamiseksi. Sama koskee puolueen kaikkia elimiä aina soluihin saakka. Käytännössä on heti ryhdyttävä toteuttamaan KK:n huhtikuun täysistunnon päätöstä, että »tiheään, jatkuvasti ja säännöllisesti on puolue-elinten ylhäältä alas asti kuultava selostuksia ja käsiteltävä kaikkia nuorisotyön kysymyksiä. Puolueen yleisistä kysymyksistä ja kamppailuista on tehtävä selkoa aina nuorisosoluille asti». Nuorisoliiton elimissä olevasta puolue-edustuksesta on poistettava siinä suhteessa jossakin määrin ilmennyt muodollisuus.
10. Puoluekonferenssin päätökset, erikoisesti poliittiset teesit, sekä tämä päätös nuorisokysymyksestä on tehtävä tunnetuksi koko liitossa.
Kuultuaan selostuksen Autonoomisen Karjalan Sosialistisen Neuvostotasavallan taloudellisesta, poliittisesta ja kulttuurikehityksestä sekä suomalaisten kommunistien työstä siellä puoluekonferenssi päättää:
1) Karjalan työtätekevä kansa on, vapauduttuaan tsaarillisen virkavallan, tilanherrain ja kapitalistien riistosta ja sorrosta, sekä selvittyään kansainvälisten, mm. valkosuomalaisten lahtarien rosvohyökkäyksistä, nopeasti edistynyt rakentaen talouttaan sekä teollisuuden että maatalouden aloilla ja kohoten laiminlyödystä ja sorretusta kansallisuudesta tietoiseen valtiolliseen ja sivistyselämään, kuten erikoisesti todettiin Karjalan äsken viettäessä autonomiansa 10-vuotisjuhlaa.
2) Tämän nopean edistyksen on tehnyt mahdolliseksi työtätekevien neuvostojärjestelmä — proletariaatin diktatuuri, liitossa työtätekevän talonpoikaiston kanssa, leniniläisen kommunistipuolueen johdolla — joka järjestelmä on antanut Karjalankin raatajille tilaisuuden, veljesliitossa suuren Sosialistisen Neuvostotasavaltain Liiton muiden kansallisuuksien kanssa päästä osalliseksi sosialismin rakentamiseen.
3) Erikoisena vipusimena Karjalan kansan kohottamisessa on ollut Neuvostovallan noudattama leniniläinen kansallisuuspolitiikka, jonka kautta Karjala on päässyt omalla kielellään osaaottamaan valtiolliseen ja yhteiskunnalliseen elämään sekä osalliseksi siihen suureen kulttuurityöhön, joka Neuvostoliitossa kaikkialla on käynnissä. Sen tuloksena voidaan jo merkitä tänä vuonna loppunn suoritettava ensi asteen koulujen karjalaistuttaminen, yhä laajeneva ylempien karjalaisten koulujen verkko, pian toteutettava korkeakoulusuunnitelma, yleisen lukutaidon nopea edistys, kansankielisen kirjallisuuden ja sanomalehtien leviäminen sekä kaikinpuolinen kansanvalistuksen edistäminen marxilais-leniniläisessä hengessä.
4) Karjalan nopea edistys kaikilla aloilla on kirkkaana vastakohtana valkoisen Suomen taloudelliselle rappiolle sekä poliittiselle ja yleensä yhteiskunnalliselle taantumukselle: teollistuttamisen nopea tempo ja maatalouden kohoaminen, varsinkin neuvostotilojen ja kollektiivisten talouksien, kuten myös kaikinpuolisen osuustoiminnan keskeymätön edistys — kaikki tämä todistaa havainnollisesti sosialistisen järjestelmän etevämmyyttä kapitalistisen rinnalla ja kehottaa kapitalismin kurjuudessa olevia, palkanpolkemisista, työttömydestä ja sorrosta kärsiviä työläisiä sekä maatalouspulan kourissa kurjistuvia, velka- ja verotaakkojen näännyttämiä työtätekeviä talonpoikia rohkeasti taistelemaan fasistivallan ja koko kapitalistijärjestelmän mahdollisimman pian kukistamiseksi ja työtätekevien neuvostovallan luomiseksi.
5) Valkoinen Suomi on koko vallankumouksen ajan järjestämillään rosvohyökkäyksillä ja hävitysretkillä yrittänyt saada Karjalan lahtarivaltansa ja sen kautta maailman imperialismin ryöstön ja sorron alaisuuteen sekä sen luonnonrikkaudet ja sen kansan työvoiman riistettäväkseen. Nykyisin Suomi talouspulansa kiihdyttämänä ja fasistisella raivolla yhä avoimemmin valmistaa sotaa, varustautuen hyökkäämään mm Karjalaan, uskotellen kapitalistisesta pulasta kärsiville talonpojille ja työläisille, että näiden taloudellinen hätä helpottuisi, jos Suomen suurporvaristo heidän verensä hinnalla saisi Karjalankin ryöstöalueekseen.
6) Suomen sosialifasistiset johtajat ovat myöskin osallistuneet tässä sodan valmistuksessa. Ne ovat jo aikaisemminkin selittämällä, että Neuvosto-Karjalan alueen pitäisi kuulua Suomeen (Voionmaa), ja parjaamalla Neuvostoliiton sekä sen mukana Karjalan oloja, auttaneet porvarien valloitusaikeita ja nyt kiihdyttämällä valhe- ja parjauskamppailuaan, sekä positiivisesti osaaottaen valko-Suomen ulkopolitiikkaan, edistävät sodan valmistusta ja porvariston aktiivista taistelua sosialismia vastaan. Näihin liittyen vasemmistolaisen työväenliikkeen ja kommunismin luopiot myös auttavat sotavalmistuksia.
7) Suomen vallankumouspakolaisilla, v:n 1918 punikeilla ja myöhemmin tulleilla porvariston vainoamilla Suomen työläisillä ja talonpojilla on Karjalassa ollut tilaisuus ensin kansalaissodan rintamilla taistella Suomen ja muiden maiden lahtareita vastaan Neuvostoliiton, kaikkien maiden tietoisten raatajien oikean isänmaan puolesta. Sen jälkeen ovat he ottaneet osaa ja tehokkaasti edistäneet Karjalan taloudellista ja yhteiskunnallista nousua sekä neuvostollista kulttuurityötä. Sen kautta ovat he saaneet käytännössä opetella sosialismin rakentamista Neuvostoliitossa NKP(b):n johdolla, mikä oppi on vielä erikoisesti tuleva Suomen proletariaatin ja köyhäin talonpoikain hyödyksi, kun nämä kapitalismin kukistettuaan käyvät käsiksi uuden elämän rakentamiseen sosialismin pohjalla.
8) Puolueen järjestöjen ja jäsenten tehtävänä on Suomen työtätekevälle kansalle tehdä tunnetuksi Karjalan työväen ja talonpoikain saavutuksia ja sen kautta innostuttaa heitä taisteluun kapitalismin kukistamiseksi sekä Karjalan oloja selvittämällä todistaa heille, kuinka rikollista olisi sallia Suomen fasistisen porvariston ryhtyä toteuttamaan imperialistisia sotapyyteitään, niin että Suomen raatajat, kun imperialistiset porvarit panevat sota-aikeensa käytäntöön, täyttäisivät velvollisuutensa kääntäen aseet sodan alkajia vastaan.
9) Suomessa on vielä tuhansia Karjalan pakolaisia, niistä osa selviä lahtareita, jotka valmistautuvat Suomen porvariston ryöstövouteina auttamaan tämän pyrkimyksiä päästä sortamaan ja riistämään Karjalan kansaa, mutta osa on työtätekevää kansaa, joka on samanlaisessa riiston ja sorron alaisessa asemassa kuin suomalaisetkin raatajat; näiden viimemainittujen keskuudessa on tehtävä työtä, jotta saataisiin ne erkanemaan kulakkiainesten vastavallankumouksellisesta johdosta ja liittymään vallankumouksellisen työkansan kanssa yhteiseen taisteluun, joka heillekin merkitsee vapautusta riistosta ja sorrosta.
10) Viime aikoina on Karjalaan yhä enemmän alkanut Suomesta tulla omin päin työläisiä ja talonpoikia, jotka siten pyrkivät pois Suomen lahtarivallan sorrosta ja riistosta. Karjalan neuvostovalta onkin valmis tarjoamaan suojapaikan Suomen fasistien vainoamille vallankumouksellisille työläisille ja talonpojille, joiden on käynyt mahdottomaksi enää toimia Suomessa. Kuitenkin on muistettava, että Suomen työläisten ja talonpoikain tärkeimpänä tehtävänä on nyt omassa maassaan taistella fasistijärjestelmää vastaan sen kukistamiseksi. Sellaisten keskuudessa, joilla on halua siirtyä Karjalaan, on tehtävä vakavaa työtä ja osotettava heille, kuinka heidän ei ole paettava vallankumoukselliselta taistelurintamalta. On myös selostettava, miksi neuvostomaa ei voi ilman muuta ottaa vastaan tuntemattomia tulijoita, joiden joukossa saattaa olla lahtarivallan suoranaisia agenttejakin, ja asian oikeata laitaa selittäen torjuttava porvarien ja sosialifasistien valheelliset parjaukset.
11) Puoluekonferenssi panee mielihyväliä merkille suomalaisten vallankumouspakolaisten ja muiden suomalaisten työläisten ja talonpoikain toiminnan neuvostovallan puolustamiseksi ja sosialismin rakentamiseksi Karjalassa ja kehottaa heitä edelleenkin tekemään tarmokasta työtä sillä rintamaosallaan Neuvostoliiton bolshevikkipuolueen johdolla ja sen päälinjaa noudattaen sekä taistellen siitä poikkeamisia ja syrjäsuuntien sopuilua vastaan. Erikoisen tärkeä on kansallisuuskysymyksessä taistella niin suurvaltaista shovinismia kuin myöskin omassa keskuudessa ilmeneviä nationalistisia virtauksia vastaan, käytännössä edistäen kansainvälistä kasvatusta, eri kansallisuuksien sopua ja yhteistyötä sosialismin rakentamiseksi, joka sekin on niin selvänä vastakohtana kapitalistimaissa, myös Suomessa, ilmenevälle kansallisuusvihalle ja kansalliselle sorrolle.