Kirjoitettu: 23. helmikuuta 1891
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 5. osa, s. 560–563. Kustannusliike Edistys, Moskova (1979).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 23. helmikuuta 1891
Hyvä Kautsky!
Toissa päivänä lähettämäni kiireellisen onnitteluni olet luultavasti jo saanut. Ja palatkaamme nyt taas siihen samaan asiaan, Marxin kirjeeseen.[1]
Pelko, että se antaa aseet viholliselle, on osoittautunut aiheettomaksi. Ilkeämielisiä vihjailuja voidaan tietysti tehdä minkä johdosta hyvänsä, mutta ylipäänsä tämä armoton itsekritiikki on vaikuttanut vihollisiin aivan tyrmistävästi ja herättänyt ihailua: mikä sisäinen voima täytyykään olla puolueella, joka saattaa näin menetellä! Se näkyy selvästi sinun lähettämistäsi (suuri kiitos!) ja muilta paikkakunnilta saamistani vastustajien lehdistä. Suoraan sanoen minäkin ajattelin samoin silloin kun valmistelin asiakirjan julkaisemista. Tiesin että ensi alussa se olisi yhdelle ja toiselle sangen epämieluisa kolaus. Mutta sitä ei voitu välttää, ja arvelin, että asiakirjan sisältö painaa vaakalaudalla paljon enemmän. Tiesin että puolue oli kyllin luja kestääkseen sen, ja olin varma että nykyisinkin se kestää sen peittelemättömän kielen, jolla se sanottiin julki 15 vuotta sitten; että voidaan oikeudenmukaisesti pää pystyssä viitata tuohon voimainkoetukseen ja sanoa: missä on toinen sellainen puolue, joka rohkenisi tehdä jotakin samankaltaista? Sen sanominen jätettiin muuten Saksin ja Wienin »Arbeiter-Zeitungille» ja »Züricher Postille».[2]
Kun otat »Neue Zeitin»[3] 21. numerossa itsellesi vastuun julkaisemisesta, niin tekosi ansaitsee kiitosta, mutta älä unohda, että ensi sysäyksen annoin kuitenkin minä enkä sitä paitsi oikeastaan jättänyt Sinulle valinnan varaa. Siksi otankin itselleni päävastuun. Mitä yksityiskohtiin tulee, niin niistä voidaan aina olla eri mieltä. Olen pyyhkinyt yli ja muuttanut kaiken, mitä sinä ja Dietz vastustitte, ja jos Dietz olisi osoittanut useampiakin kohtia, niin silloinkin olisin ollut mahdollisimman taipuvainen, minkä olen aina teille käytännössä osoittanut. Mitä taas pääasiaan tulee, niin velvollisuutenani oli julkaista tämä asiakirja heti kun ohjelma oli otettu keskusteltavaksi. Sitä paitsi Liebknechtin Hallessa pitämän esitelmän[4] jälkeen, jossa hän osaksi on ujostelematta käyttänyt kuin omiaan otteita Marxin »Arvostelusta» ja osaksi polemisoinut sitä vastaan asiakirjaa nimeämättä, Marx olisi ehdottomasti esittänyt tuon muunnelman vastapainoksi oman originaalinsa, ja olin velvollinen tekemään sen hänen asemestaan. Valitettavasti minulla ei vielä silloin ollut itse asiakirjaa; löysin sen vasta paljon myöhemmin pitkällisten etsiskelyjen jälkeen.
Sanot Bebelin kirjoittaneen sinulle, että Marxin arvio Lassallesta on herättänyt vanhoissa lassallelaisissa ärtymystä. Varsin mahdollista. Hehän eivät tunne asian todellista laitaa ja ei olisi pahitteeksi valistaa heitä tässä kysymyksessä. Ei ole minun syytäni jollei tuo väki tiedä Lassallen koko suuruuden perustuvan siihen, että Marx salli Lassallen vuosikausia koreilla hänen tieteellisten tutkimustensa tuloksilla kuin omillaan ja vieläpä vääristellä niitä olemattoman taloustieteellisen koulutuksensa puutteessa. Mutta minä olen Marxin testamentin täytäntöönpanija kirjallisuuden alalla ja siksi minulla on tiettyjä velvollisuuksia.
Jo 26 vuotta Lassalle on kuulunut historiaan. Jos kohta historiallinen arvostelu ei kohdistunut häneen poikkeuslain aikana, niin nyt on vihdoinkin koittamassa aika, jolloin sen pitää päästä oikeuksiinsa ja tehdä selväksi Lassallen todellinen asema verrattuna Marxiin. Eihän puolueen uskonkappaleeksi voi tulla taru, joka hämää Lassallen todellisen hahmon ja ylistää häntä maasta taivaaseen. Niin suuriksi kuin Lassallen liikkeelle tekemät palvelukset arvostettaneenkin, hänen historiallinen merkityksensä liikkeessä jää kaksinaiseksi. Sosialisti-Lassallen kantapäillä seuraa demagogi-Lassalle. Agitaattori- ja organisaattori-Lassallesta kuultaa kaikkialla Hatzfeldtin jutun[5] asianajaja: sama kyynisyys keinojen valinnassa, sama taipumus ympäröidä itsensä epäilyttävillä ja lahjottavilla henkilöillä, joita voidaan käyttää pelkkänä välikappaleena ja heittää sitten pois. Käytännössä hän oli vuoteen 1862 erityisesti preussilainen vulgaari demokraatti, jolla oli voimakkaita bonapartelaisia taipumuksia (silmäilin vastikään läpi hänen Marxille kirjoittamansa kirjeet), ja muutti sitten yhtäkkiä aivan henkilökohtaisista syistä rintamaa ja aloitti agitaationsa. Eikä kulunut kahtakaan vuotta, kun hän jo pyrki saamaan työläiset kuningasvallan puolelle porvaristoa vastaan ja ryhtyi vehkeilemään luonteeltaan häntä muistuttavan Bismarckin kanssa, minkä seurauksena olisi väistämättä ollut liikkeen tosiasiallinen pettäminen, ellei häntä onnekseen olisi ajoissa ammuttu. Hänen agitatorisissa teoksissaan se oikea, minkä hän lainasi Marxilta, on siinä määrin punoutunut hänen, Lassallen, omiin ja tavallisesti vääriin mietelmiin, että on miltei mahdotonta erottaa niitä toisistaan. Se osa työläisistä, joka on loukkaantunut Marxin kritiikin vuoksi, tuntee Lassallen vain hänen kaksivuotisen agitaatiotyönsä perusteella ja katselee sitäkin ruusunpunaisten silmälasien läpi. Mutta historiallinen kritiikki ei voi iäksi jähmettyä tekemään kunniaa moisille ennakkoluuloille. Velvollisuuteni oli kerta kaikkiaan paljastaa lopultakin Marxin ja Lassallen oikea suhde. Nyt se on tehty. Siihen voin toistaiseksi tyytyäkin. Sitä paitsi minulla on nyt muuta tekemistä. Julkaistuna Marxin armoton arvostelma Lassallesta jo sinänsä tekee tarpeellisen vaikutuksen ja valaa rohkeutta muihin. Mutta jos olosuhteet pakottaisivat minut esiintymään, niin minulle ei jäisi valinnan varaa: minun pitäisi tehdä ainiaaksi loppu Lassallen tarusta.
Se että ryhmässä on vaadittu asettamaan »Neue Zeit» sensuurin alaiseksi, on todella mainiota. Onko tuo poikkeuslain aikaisen ryhmädiktatuurin kummittelua (diktatuurin, joka oli silloin välttämätön ja jota toteutettiin erinomaisesti) vai entisen ankarasti koulitun von Schweitzerin järjestön muistelmia? On todella loistava ajatus, että Saksan sosialistinen tiede joutuisi Bismarckin sosialistisista vapauduttuaan uuden, sosiaalidemokraattisten puoluevirkailijain itsensä kyhäämän ja täytäntöönpanonaan sosialistilain alaiseksi. Itse luonto on muuten pitänyt huolen siitä, etteivät puut kasva taivaaseen saakka.[6]
»Vorwärtsin»[7] kirjoitus ei liikuta minua paljoakaan. Odotan, kunnes Liebknecht kertoo koko jutun omalla tavallaan, ja sitten ehkä vastaan kumpaankin mahdollisimman ystävällisessä sävyssä. »Vorwärtsin» kirjoituksessa on vain oikaistava eräitä vääriä väitteitä (esimerkiksi, että me muka emme halunneet yhdistymistä, että tapahtumat muka osoittivat Marxin olleen väärässä jne.) ja vahvistettava se, mikä on itsestään selvää. Tähän vastaukseen aion omasta puolestani lopettaakin tämän väittelyn, mikäli uudet hyökkäykset tai väärät väitteet eivät pakota minua jatkamaan.
Kerro Dietzille, että muokkailen »Alkuperää».[8] Juuri tänään sain kirjeen Fischeriltä, joka niin ikään pyytää minulta kolmea uutta esipuhetta![9]
Sinun F. E.
[1] Ks. Karl Marx. Gothan ohjelman arvostelua. Toim.
[2] Engels luettelee sosiaalidemokraattisia lehtiä, jotka julkaisivat helmikuussa 1891 ylipäänsä hyväksyviä kirjoituksia Marxin Gothan ohjelman arvostelun ilmestymisen johdosta. Toim.
[3] Lainattuaan »Vorwärts»-lehden 37. numerosta helmikuun 13. päivältä 1891 (ks. alaviitettä [7]) pääkirjoituksen »Neue Zeit»-lehden (Bd. I, N 21, 1890–1891) toimitus antoi johdatuksen ohella seuraavan selityksen: »Emme pitäneet velvollisuutenamme Marxin kirjeen julkaisemista sosiaalidemokraattisen puolueryhmän käsiteltäväksi. Yksistään me olemme vastuussa sen julkaisemisesta.»
»Die Neue Zeit» (Uusi aika), Saksan sosiaalidemokraattinen teoreettinen aikakauslehti, ilmestyi Stuttgartissa 1883–1923. Engels julkaisi siinä 1885–1894 useat artikkelinsa. Toim.
[4] Hallen edustajakokouksessa Liebknecht teki selostuksen puolueen ohjelmasta.
Saksan sosiaalidemokraattien Hallen edustajakokous, joka pidettiin 12.–18. lokakuuta 1890, oli ensimmäinen edustajakokous sosialistienvastaisen poikkeuslain lakkauttamisen jälkeen. W. Liebknechtin ehdotuksesta edustajakokous hyväksyi päätöksen uuden ohjelmanluonnoksen valmistamisesta puolueen seuraavaan, Erfurtissa pidettävään edustajakokoukseen mennessä ja sen julkaisemisesta kolmea kuukautta ennen edustajakokousta paikallisissa puoluejärjestöissä ja lehdistössä käsiteltäväksi. Toim.
[5] Kysymyksessä on kreivitär Sophie von Hatzfeldtin avioerojuttu, jota Lassalle ajoi 1846–1856. Lassalle paisutteli ylenmäärin vanhan ylimysperheen jäsenen hyväksi ajetun oikeusjutun merkitystä ja vertasi sitä taisteluun sorrettujen asian puolesta. Toim.
[6] Alkutekstissa on saksalainen sananparsi Es ist dafür gesorgt, dass die Bäume nicht in den Himmel wachsen. Toim.
[7] »Vorwärts. Berliner Volksblatt» (Eteenpäin. Berliinin kansanlehti), saksalainen sosiaalidemokraattinen päivälehti, vuodesta 1891 Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattaja, perustettu 1884.
Kysymyksessä on vuoden 1891 helmikuun 13. päivän numeron pääkirjoitus, jossa sosiaalidemokraattinen valtiopäiväryhmä lausui erimielisyytensä Marxin Gothan ohjelmasta tekemien huomautusten ja niissä annetun Lassallen roolin arvion johdosta. Toim.
[8] Kysymys on Engelsin teoksen Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä neljännestä saksankielisestä painoksesta. Toim.
[9] 20. helmikuuta 1891 päivätyssä kirjeessään Engelsille Fischer ilmoitti puolueen hallinnon päätöksestä julkaista uusintapainoksena Marxin teokset Kansalaissota Ranskassa ja Palkkatyö ja pääoma sekä Engelsin teos Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi ja pyysi Engelsiä kirjoittamaan niihin esipuheet. Toim.