Morgan oli ensimmäinen, joka asiantuntevasti yritti saada tiettyä järjestystä ihmiskunnan esihistoriaan. Hänen ryhmittelynsä pysyy tietenkin voimassa niin kauan kuin huomattavasti laajempi aineisto ei tee muutoksia välttämättömiksi.
Kolmesta pääaikakaudesta — villeyden, barbaarisuuden ja sivistyneisyyden aikakaudesta — hän käsittelee oikeastaan vain kahta ensimmäistä ja siirtymistä kolmanteen. Elintarvikkeiden tuotannon kehittyneisyyden mukaan hän jakaa kummankin niistä ala-, keski- ja yläasteeseen, sillä
»taitavuus tässä tuotannossa ratkaisee, missä määrin ihminen on etevämpi ja hallitsee luontoa; kaikista olennoista vain ihminen on päässyt ravintoaineiden tuotannon miltei täydelliseksi herraksi. Inhimillisen edistyksen kaikki suuret aikakaudet sattuvat joltisenkin suoranaisesti yhteen toimeentulolähteiden laajentumisen aikakausien kanssa».
Perheen kehitys tapahtuu rinnakkaisesti, joskaan siinä ei ole yhtä selviä tunnusmerkkejä eri kausien erottamiseksi.
1. Ala-aste. Se on ihmissuvun lapsuusaikaa. Ihmiset olivat vielä alkuperäisillä asuinsijoillaan, trooppisissa ja subtrooppisissa metsissä. He elivät ainakin osaksi puissa, millä vain onkin selitettävissä se, että he pysyivät elossa suurten petoeläinten rinnalla. Ravintona olivat hedelmät, pähkinät ja juuret; äännöskielen muodostuminen on tämän ajan tärkein saavutus. Mikään niistä kansoista, jotka tulivat tunnetuiksi historiallisena aikakautena, ei ollut enää tässä alkutilassa. Ja vaikka tuo alkutila lieneekin jatkunut monia vuosituhansia, me emme voi sitä millään suoranaisesti todistaa. Mutta mikäli myönnetään ihmisen polveutuvan eläinkunnasta, niin on väistämättömästi oletettava tällaista siirtymävaihetta.
2. Keskiaste. Se alkaa kalojen (joihin laskemme myös äyriäiset, simpukat ja muut vesieläimet) käyttämisestä ravinnoksi ja tulen käytöstä. Molemmat ovat yhteydessä toisiinsa, sillä kalaravinto käy vasta tulen avulla täysin käyttökelpoiseksi. Tämä uusi ravinto teki ihmiset riippumattomiksi ilmastosta ja paikasta; virtoja ja merenrannikoita pitkin he saattoivat villeinäkin asuttaa suurimman osan maapallosta. Vanhemman kivikauden karkeatekoiset hiomattomat kiviaseet — niin sanotut paleoliittiset aseet, jotka ovat kokonaan tai suurimmaksi osaksi peräisin tältä kaudelta — ovat kaikkiin maanosiin levinneinä havainnollisia todistuksia näistä vaelluksista. Uusien alueiden asuttaminen ja taukoamaton uuttera keksimistoiminta yhdessä kitkatulen tekotaidon kanssa tuottivat sellaisia uusia ravintoaineita kuin kuumassa tuhkassa tai paistinkuopissa (maauuneissa) paistetut tärkkelyspitoiset juuret ja mukulat sekä metsänriista, josta ensimmäisten aseiden, nuijan ja keihään, keksimisen jälkeen tuli aika-ajoittainen lisäravinto. Yksinomaisia metsästäjäkansoja, jollaisista puhutaan kirjoissa, ts. sellaisia, jotka elävät ainoastaan metsästyksellä, ei ole milloinkaan ollut; riistansaanti oli aivan liian epävarmaa. Ravinnonsaannin jatkuvasta epävarmuudesta lienee nähtävästi saanut alkunsa tällä asteella ihmissyönti, joka siitä pitäen säilyi pitkän aikaa. Australialaiset ja useat polynesialaiset ovat vielä tänäänkin tällä villeyden keskiasteella.
3. Yläaste. Se alkaa jousen ja nuolen keksimisestä, minkä ansiosta metsänriista muodostuu vakinaiseksi ravintoaineeksi ja metsästys yleiseksi työalaksi. Kaari, jänne ja nuoli muodostavat jo sangen monimutkaisen pyyntivälineen, jonka keksiminen edellyttää pitkäaikaista karttunutta kokemusta ja terävämpää älyä, siis myös useiden muiden keksintöjen samanaikaista tuntemista. Jos vertaamme keskenään kansoja, jotka jo tuntevat jousen ja nuolen, mutta eivät vielä savenvalutaitoa (josta Morganin mielestä alkaa siirtyminen barbaarisuuteen), niin havaitsemme todella jo joitakin kyläasutuksen alkeita ja tietynlaista taitoa tuottaa toimeentulovälineitä, puisia astioita ja talouskaluja, käsin (ilman kangaspuita) valmistettuja niinikuitukankaita, punottuja niini- tai kaislakoreja, hiottuja (neoliittisia) kivisiä työkaluja. Tulen ja kivikirveen avulla valmistetaan jo yksipuisia veneitä ja paikoin hirsiä ja lautoja asumusten rakentamista varten. Kaikkea tällaista edistyneisyyttä tapaamme esim. Luoteis-Amerikan intiaaneilla, jotka tunsivat jousen ja nuolen, mutta eivät savenvalantaa. Jousi ja nuoli olivat villeydelle samaa kuin rautamiekka barbaarisuudelle ja tuliase sivistyneisyydelle, nimittäin ratkaiseva ase.
1. Ala-aste. Se alkaa savenvalutaidosta. Useissa tapauksissa ja todennäköisesti kaikkialla savenvalu on saanut alkunsa siitä, että punotut tai puiset astiat voideltiin savella tulenkestävyyden saavuttamiseksi. Tällöin huomattiin pian, että muovattua savea voi käyttää ilman sisäkehystäkin.
Näin pitkälle saatoimme pitää kehityksen kulkua sellaisena, joka oli aivan yleistä ja tiettynä kautena ominaista kaikille kansoille asuinpaikasta riippumatta. Mutta barbaarisuuden alkaessa saavutettiin aste, jolloin maapallon molempien suurten mantereiden luonnonolojen erilaisuus alkoi vaikuttaa. Barbaarikauden luonteenomaisena käännekohtana oli eläinten kesyttäminen ja kasvattaminen ja kasvien viljeleminen. Itäisellä mantereella, ns. vanhassa maailmassa, oli melkein kaikkia kesytettäväksi sopivia eläimiä ja kaikkia viljelyskelpoisia viljalajeja yhtä lukuunottamatta; läntisellä mantereella, Amerikassa, imettäväisistä oli kesytettävissä vain laama ja sekin vain eteläosassa, ja kaikista viljakasveista oli vain yksi, joskin paras: maissi. Tästä luonnonolojen erilaisuudesta johtui, että kummankin pallonpuoliskon väestö kulki siitä pitäen omaa tietään ja asteita erottavat rajapyyki ovat kummassakin tapauksessa erilaiset.
2. Keskiaste. Idässä sen alkuna on kotieläinten kesyttäminen, lännessä ravintokasvien viljeleminen kastelun avulla ja adobien (auringossa kuivattujen tiilien) sekä kivien käyttäminen rakennuksiin.
Aloitamme lännestä, koskei siellä ennen eurooppalaisten suorittamaa Amerikan valloitusta päästy missään tätä astetta pitemmälle.
Barbaarisuuden ala-asteella olleet intiaanit (niitä olivat kaikki Mississipin itäpuolella asuneet) harjoittivat jo silloin, kun heidät löydettiin, jonkinlaista maissin ja kaiketi myös kurpitsojen, melonien ja muiden tarhakasvien viljelyä. Nämä kasvit olivat varsin oleellinen osa heidän ravinnostaan. He asuivat puutaloissa, paaluaidalla ympäröidyissä kylissä. Luoteiset, varsinkin Columbiajoen alueella asuneet heimot olivat vasta villeyden yläasteella eivätkä tunteneet enempää savenvalantaa kuin kasvinviljelyäkään. Sitä vastoin Uuden-Meksikon ns. pueblo-intiaanit,[1] meksikolaiset, keskiamerikkalaiset ja perulaiset olivat Amerikan valloituksen aikoihin mennessä saavuttaneet barbaarisuuden keskiasteen. He asuivat adobeista ja kivistä rakennetuissa linnoituksen tapaisissa taloissa, viljelivät kasvitarhoissa keinokastelua käyttäen maissia ja muita paikkaan ja ilmastoon soveltuvia ravintokasveja, jotka olivat tärkeimpänä ravinnonlähteenä; he olivat kesyttäneet muutamia eläimiäkin — meksikolaiset kalkkunan ja muita lintuja, perulaiset laaman. Lisäksi he osasivat muokata metalleja, mutta eivät kuitenkaan tunteneet rautaa, ja sen vuoksi he eivät vieläkään voineet tulla toimeen ilman kiviaseita ja kivisiä työkaluja. Espanjalaisten suorittama valloitus katkaisi sitten näiden heimojen kaiken myöhemmän itsenäisen kehityksen.
Idässä barbaarisuuden keskiaste alkoi maito- ja lihaeläinten kesyttämisestä, kun taas kasvinviljely oli siellä nähtävästi tuntematonta vielä hyvin pitkän aikaa tällä kaudella. Karjan kesyttäminen ja kasvattaminen ja isompien karjalaumojen muodostaminen aiheuttivat nähtävästi arjalaisten ja seemiläisten erottumisen barbaarien muusta joukosta. Euroopan ja Aasian arjalaisilla kotieläinten nimitykset ovat yhä yhteiset, kun taas viljelykasvien nimitykset ovat miltei aina erilaiset.
Karjalaumojen muodostaminen johti paimentolaiselämään siellä, missä siihen oli edellytyksiä: seemiläisillä Eufratin ja Tigrisin, arjalaisilla Intian, Amu-Darjan ja Syr-Darjan, Donin ja Dneprin ruohotasangoilla. Eläinten kesyttämisen on nähtävästi täytynyt alkuvaiheessa tapahtua laidunmaiden lähettyvillä. Myöhäisemmistä sukupolvista näyttää sen vuoksi siltä, että paimentolaiskansat ovat lähtöisin seuduilta, jotka eivät suinkaan olleet ihmissuvun kehtona, vaan päinvastoin olivat heidän villeille esivanhemmilleen, vieläpä alimman barbaarisuusasteenkin ihmisille miltei täysin asumiseen kelpaamattomia. Mutta sitten kun keskiasteen barbaarit olivat tottuneet paimentolaiselämään, heidän päähänsä ei olisi koskaan voinut pälkähtää palata vapaaehtoisesti ruohoisilta jokitasangoilta metsäseuduille, mistä heidän esivanhempansa olivat olleet lähtöisin. Silloinkaan, kun seemiläiset ja arjalaiset tungettiin kauemmaksi pohjoiseen ja länteen, he eivät voineet siirtyä Länsi-Aasian ja Euroopan metsäseuduille ennen kuin pystyivät viljanviljelyksen avulla ruokkimaan karjansa näillä epäsuotuisilla mailla ja varsinkin talvella. On aivan todennäköistä, että viljanviljelys sai siellä alkunsa ensin karjanrehun tarpeen vuoksi ja tuli ihmisten ravinnon kannalta tärkeäksi vasta myöhemmin.
Arjalaisten ja seemiläisten runsas liha- ja maitoravinto sekä varsinkin sen suotuisa vaikutus lasten kehitykseen on ehkä katsottava näiden molempien rotujen joutuisamman kehityksen syyksi. Uuden-Meksikon pueblo-intiaaneillahan, joiden on elettävä miltei pelkällä kasvisravinnolla, on todellakin pienemmät aivot kuin niillä barbaarisuuden alemmalla asteella olevilla intiaaneilla, jotka syövät enemmän lihaa ja kalaa. Joka tapauksessa ihmissyönti katoaa tällä asteella vähitellen ja säilyy vain uskonnollisena toimituksena tai, mikä on miltei sama asia, taikamenona.
3. Yläaste. Se alkaa rautamalmin sulattamisesta ja kehittyy sivistyskaudeksi kun keksitään kirjainkirjoitus ja käytetään sitä muistiinpanoihin. Tämä aste, joka, kuten jo mainittiin, läpäistiin itsenäisesti vain itäisellä pallonpuoliskolla, on tuotannon edistymisen kannalta rikkaampi kuin kaikki aikaisemmat yhteensä. Tällä asteella olivat sankariajan kreikkalaiset, itaaliset heimot vähän ennen Rooman perustamista, Tacituksen germaanit, viikinkiajan normannit.
Tässä vaiheessa tapaamme ennen kaikkea ensimmäisen kerran kotieläimen vetämän rautavannaksisen auran, joka teki mahdolliseksi harjoittaa laajassa mitassa maanviljelyä, peltoviljelyä, ja lisätä siten elintarvikkeiden määrää silloisissa oloissa käytännöllisesti katsoen rajattomasti sekä raivata niin ikään metsiä pelto- ja niittymaaksi, mikä taaskin ilman rautakirvestä ja -lapiota oli ollut mahdotonta laajemmassa mitassa. Väestökin alkoi samalla lisääntyä nopeasti ja asettua asumaan tiheään pienille alueille. Ennen peltoviljelyä olisi täytynyt olla vallan poikkeukselliset olosuhteet, jotta puoli miljoonaa ihmistä olisi voinut yhdistyä yhden ainoan keskusjohdon alaiseksi; todennäköisesti sellaista ei ollut tapahtunut koskaan.
Barbaarisuuden yläaste esittäytyy korkeimman kukoistuksensa saavuttaneena Homeroksen runoissa, varsinkin »Iliaassa». Kehittyneet rautaiset työkalut, palkeet, käsikivet, savenvalupyörä, öljyn ja viinin valmistus, kehittynyt, taidekäsityömäinen metallin jalostus, rattaat ja sotavaunut, laivojen rakentaminen hirsistä ja lankuista, taidearkkitehtuurin alkeet, sakaraharjaisten muurien ympäröimät kaupungit torneineen, Homeroksen eepos ja koko mytologia — siinä se pääperintö, jonka kreikkalaiset toivat barbaarisuudesta sivistyneisyyteen. Kun vertaamme tähän sitä kuvaa, minkä Caesar ja jopa Tacituskin ovat antaneet germaaneista näiden ollessa sen saman kulttuuriasteen alussa, josta Homeroksen kreikkalaiset valmistautuivat siirtymään korkeampaan, niin huomaamme miten suuresti tuotanto on kehittynyt barbaarisuuden yläasteella.
Kuvassa, jonka olen tässä Morganin mukaan hahmotellut ihmiskunnan kehittymisestä villeyden ja barbaarisuuden kautta sivistyneisyyden alkuun, on jo kyllin runsaasti piirteitä, jotka ovat uusia ja — mikä tärkeintä — kiistattomia, koska ne on otettu välittömästi tuotannosta. Kuitenkin tuo kuva näyttää himmeältä ja valjulta verrattuna siihen näkymään, joka avautuu meille vaelluksemme lopussa; vasta silloin voidaan esittää täysin havainnollisesti barbaarisuuden muuttuminen sivistyneisyydeksi ja niiden molempien välinen räikeä vastakkaisuus. Toistaiseksi voimme tehdä seuraavan yleistävän yhteenvedon Morganin jaksotuksesta: villeys — kausi, jolloin ihminen etupäässä keräilee valmiita luonnontuotteita; ihmisen keinotekoisesti luomat tuotteet ovat etupäässä apuvälineinä tässä keräilyssä. Barbaarisuus — karjanhoidon ja maanviljelyksen omaksumisen aikaa, jolloin opitaan lisäämään eri menetelmin inhimillisen toiminnan kautta luonnontuotteiden tuotantoa. Sivistyneisyys — aikaa, jolloin opitaan yhä paremmin jalostamaan luonnontuotteita, varsinaisen teollisuuden ja taiteen aikaa.
[1] Pueblo-intiaanit, Uuden-Meksikon alueella (nykyään USA:n lounaisosa ja Pohjois-Meksiko) asuneiden sekä historiallisen ja kulttuurillisen yhteisyyden perusteella yhdistettyjen Pohjois-Amerikan intiaaniheimojen ryhmän nimitys. Tuon nimityksen, joka on peräisin espanjalaisesta sanasta pueblo (kansa, asutus, yhteisö), antoivat espanjalaiset valloittajat. Nimitys johtuu intiaanien erikoistyyppisistä asutuksista, suurista, noin 5- tai 6-kerroksisista linnoituksen kaltaisista yhteisöjen rakennuksista, joissa saattoi asua peräti tuhat ihmistä. Pueblo-nimitystä käytettiin myös noiden heimojen asutuksista. Toim.