»Pääoman» ensimmäisen osan tämän suomenkielisen laitoksen pohjaksi on otettu Karjalan ASNT:n valtion kustannusliikkeen Petroskoissa 1957 julkaisema O. V. Louhivuoren suomennos (tarkistaneet Tuure Lehén ja Mauri Ryömä). Tätä suomenkielistä laitosta valmistettaessa tekstin tarkastuksessa on käytetty Marxin ja Engelsin koottujen teosten saksankielisen laitoksen 23. nidosta (Marx–Engels, Werke, Dietz Verlag Berlin 1969), jonka teksti vastaa Hampurissa 1890 ilmestyneen ensimmäisen osan neljännen saksankielisen, Friedrich Engelsin tarkastaman, painoksen tekstiä.
Marxin ja Engelsin koottujen teosten 23. nidosta valmisteltaessa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutin (Moskova) ja Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen Keskuskomitean marxismi-leninismin instituutin (Berliini) työntekijät ovat korjanneet useita saksankielisessä tekstissä havaittuja paino- ja kirjoitusvirheitä. Lainaukset ja viitteet tarkistettiin niin ikään uudelleen alkulähteiden mukaan, samoin tarkistettiin tosiasia- ja numeroaineisto ja poistettiin satunnaiset epätarkkuudet.
Kirjan loppuun on sijoitettu toimituksen selitykset sekä nimi-, kirjallisuus- ja asiahakemisto.
Marxin ja Engelsin alaviitteet on samoin kuin saksankielisessä laitoksessa varustettu numerolla ja kaarisululla. Vain muutamissa alahuomautuksissa on Engelsin nimikirjaimet. Toisin kuin tekijän alaviitteet toimituksen alaviitteet on varustettu tähdellä ja merkinnällä »Toim.»; toimituksen selitykset sulkeettomiin viitenumeroihin löytyvät kirjan lopusta.
Tekijän tekstissä ja lainauksissa kaarisulkeissa olevat kohdat ovat Marxin. Aaltosulkeissa olevat kohdat ovat Engelsin. Hän on kirjoittanut ne valmistellessaan Marxin käsikirjoitusta painoon.
Muutamat vaikeasti suomennettavat saksankieliset sanat ja erikoistermit on merkitty niiden käännöksen jälkeen hakasulkeisiin alkukielellä.
Teos, jonka ensimmäisen nidoksen nyt esitän yleisölle, on 1859 julkaisemani teoksen »Zur Kritik der Politischen Oekonomie» jatkoa. Syynä siihen, että alun ja jatkon välinen aika on venynyt näin pitkäksi, on ollut monivuotinen sairauteni, joka on kerran toisensa perästä keskeyttänyt työni.
Selostus aikaisemman teokseni sisällyksestä on tämän nidoksen ensimmäisessä luvussa.[2] Sitä ei ole siihen pantu vain yhtenäisyyden ja täydellisyyden takia. Esitystä on parannettu. Mikäli suinkin on käynyt päinsä, on useita aikaisemmin vain viittaillen käsiteltyjä kohtia tässä selitetty laajemmin, kun taas silloin perinpohjin selitettyihin on tässä vain viitattu. Arvo- ja rahateorian historiaa käsittelevät osastot jäävät nyt luonnollisesti pois. Edellisen teoksen lukija löytää kuitenkin ensimmäisen luvun alaviitoissa uusia lähteitä mainittujen teorioiden historiaan.
Alku aina hankalaa, se pitää paikkansa kaikessa tieteessä. Ensimmäisen luvun ymmärtäminen, etenkin sen jakson, joka sisältää tavaran erittelyn, tuottaa sen tähden eniten vaikeuksia. Mitä muutoin tulee arvon substanssin ja arvon suuruuden erittelyyn, olen laatinut sen niin yleistajuiseksi kuin mahdollista.[1*] Arvomuoto, jonka valmiina asuna on rahamuoto, on hyvin vähän sisältävä ja yksinkertainen. Kuitenkin ihmisjärki on turhaan koettanut päästä sen perille jo yli 2000 vuotta, vaikka toiselta puolen paljon sisältörikkaampien ja monimutkaisempien muotojen erittely on ainakin lähimain onnistunut. Minkä tähden? Sen tähden, että valmiin kappaleen tutkiminen on helpompaa kuin kappaleen solun. Taloudellisia muotoja eriteltäessä ei sitä paitsi voida käyttää mikroskooppia eikä kemiallisia reagensseja. Abstraktiokyvyn täytyy korvata ne molemmat. Mutta työn tuotteen tavaramuoto eli tavaran arvomuoto on porvarillisen yhteiskunnan taloudellinen solumuoto. Asiaa tuntemattomasta näyttää sen erittely olevan pelkkää hiusten halkomista. Todellisuudessa siinä onkin kysymyksessä hiusten halkominen, mutta vain samassa merkityksessä kuin mikroskooppisessa anatomiassa.
Jollei ota lukuun arvomuotoa käsittelevää jaksoa, ei tätä kirjaa voida syyttää vaikeatajuisuudesta. Näin sanoessani edellytän tietysti lukijoita, jotka tahtovat oppia jotakin uutta ja siis myös itse ajatella.
Fyysikko tekee havaintoja luonnonilmiöistä joko siellä, missä ne esiintyvät selvimmässä muodossa ja vapaimpina häiritsevistä vaikuttimista, tai hän tekee — mikäli se on mahdollista — kokeita oloissa, jotka takaavat prosessille puhtaan kehityskulun. Minun tutkimusaiheenani tässä teoksessa on kapitalistinen tuotantotapa ja sitä vastaavat tuotanto- ja vaihtosuhteet. Sen klassisena kotimaana on näihin saakka ollut Englanti. Siinä syy, miksi valaisen pääasiassa Englannin oloilla teoreettista esitystäni. Mutta jos saksalainen lukija kohauttaisi farisealaisesti olkapäitään englantilaisten teollisuus- ja maanviljelystyöläisten oloille tai optimistisena rauhoittaisi itseään sillä, etteivät asiat Saksassa toki ole läheskään niin hullusti, niin minun täytyy huudahtaa hänelle: De te fabula narratur! [Sinustapa sadussa kerrotaankin!][4]
Kysymys ei ole niiden yhteiskunnallisten vastakohtaisuuksien ylemmästä tahi alemmasta kehitysasteesta, jotka johtuvat kapitalistisen tuotannon luonnonlaeista. Kysymys on itse näistä laeista, näistä rautaisen välttämättömästi vaikuttavista ja toteutuvista tendensseistä. Maa, jonka teollisuus on korkeammalle kehittynyt, näyttää vähemmän kehittyneelle maalle vain sen oman tulevaisuuden kuvan.
Mutta lukuunottamatta tätä, meillä olot ovat niissä paikoin, missä kapitalistinen tuotanto on täysin kotiutunut, esim. varsinaisissa tehtaissa, paljon huonommat kuin Englannissa, koska meillä ei ole mitään tehdaslakeja vastapainona. Kaikissa muissa suhteissa meitä, samoin kuin koko Länsi- Euroopan mannermaavaltioita, vaivaa paitsi kapitalistisen tuotannon kehitys myös sen kehityksen puute. Uudenajan epäkohtien ohella meitä rasittaa koko joukko perittyjä epäkohtia, jotka johtuvat vanhanaikaisten, aikansa eläneiden tuotantotapojen säilymisestä ja niiden mukaan kulkevista, nykyaikaan soveltumattomista yhteiskunta- ja valtiosuhteista. Me emme kärsi ainoastaan elävistä, vaan myös kuolleista. Le mort saisit le vif! [Kuollut vie elävänkin mukanaan!]
Verrattuna englantilaiseen on Saksan ja muiden Länsi-Euroopan mannermaavaltioiden yhteiskunnallinen tilasto vallan kurja. Kuitenkin se nostaa juuri sen verran verhoa, että se antaa aavistuksen sen takana väijyvästä medusanpäästä. Me kauhistuisimme omia olojamme, jos meidän hallituksemme ja parlamenttimme asettaisivat, niin kuin Englannissa tehdään, aika ajoittain komiteoita tutkimaan taloudellisia oloja, jos nämä komiteat varustettaisiin samoilla valtuuksilla totuuden selville saamiseksi kuin Englannissa, jos onnistuttaisiin tätä varten saamaan yhtä asiantuntevia, puolueettomia ja arkaile-mattomia miehiä kuin ovat Englannin ammatintarkastajat, sen »Public Health» (yleisiä terveys-) kertomuksia laativat lääkärit, sen tutkimuskomissaarit, joiden tehtävänä on tutkia naisten ja lasten riistoa, asunto- ja ravinto-oloja ym. Perseus käytti pilviviittaa hirviötä hätyyttääkseen. Me vedämme pilviviitan korviemme ja silmiemme yli voidaksemme salata itseltämme hirviöiden olemassaolon.
Ei pidä pettää itseään tässä suhteessa. Samoin kuin Amerikan 1700-luvun vapaussota soitti hälytyskelloja Euroopan keskiluokalle, samoin tekee Amerikan 1800-luvun sisällissota Euroopan työväenluokalle. Englannissa on kumousprosessi kouraantuntuva. Tiettyyn kohtaan päästyään sen täytyy ulottaa vaikutuksensa mannermaahan. Siellä se tulee esiintymään joko räikeämmässä tai lievemmässä muodossa aina työväenluokan kehityskannan mukaan. Puhumattakaan siis korkeammista vaikuttimista nykyisiä vallassaolevia luokkia pakottaa jo heidän oma etunsa poistamaan kaikki ne lain valvottavissa olevat esteet, jotka ehkäisevät työväenluokan kehitystä. Mm. sen tähden olen tässä nidoksessa kiinnittänyt niin suurta huomiota Englannin tehdaslainsäädännön historiaan, sisällykseen ja tuloksiin. Toisen kansan pitää ottaa oppia toiselta ja se voi sen tehdä. Vaikkapa yhteiskunta olisikin päässyt liikkeensä luonnonlain jäljille — tämän teoksen lopputarkoituksena onkin löytää nyky-yhteiskunnan liikkeen taloudellinen laki — se ei voi hypätä luonnollisten kehityskausiensa yli eikä tehdä niitä olemattomiksi. Mutta se voi lyhentää ja lievittää niiden synnytystuskia.
Mahdollisten väärinkäsitysten välttämiseksi sananen. En kuvaile suinkaan ruusunhohtoisin värein kapitalisteja ja maanomistajia. Tässä on kuitenkin kysymys henkilöistä vain sikäli kuin he ovat taloudellisten kategorioiden henkilöitymiä, tiettyjen luokkasuhteiden ja etujen edustajia. Käsitän taloudellisen yhteiskuntamuodostuman kehityksen luonnonhistorialliseksi prosessiksi, ja siksi minun kannaltani, vähemmän kuin miltään muulta kannalta, voidaan tehdä yksityinen henkilö vastuunalaiseksi olosuhteista, joiden luomuksena hän yhteiskunnallisesti pysyy, niin paljon kuin hän yksityishenkilönä voikin kohota niiden yläpuolelle.
Kansantaloustieteen alalla ei vapaa tieteellinen tutkimus kohtaa tiellään ainoastaan sitä vihollista, mikä sillä on vastassaan kaikilla muilla aloilla. Sen käsiteltävänä olevan aineen erikoinen luonne vetää vastustajaksi taistelukentälle ihmisrinnan kiihkeimmät, pikkumaisimmat ja vihaisimmat intohimot, yksityisedun raivottaret. Esimerkiksi Englannin korkea anglikaaninen kirkko antaa mieluummin anteeksi hyökkäyksen 38:aa uskonkappalettaan vastaan 39:stä kuin rahatulojensa 1⁄39 vastaan. Nykyisin on itse jumalankieltäminenkin culpa levis [lievä rikkomus] verrattuna perinnäisten omaisuussuhteiden arvosteluun. Kuitenkin on tässäkin havaittavissa ilmeistä edistystä. Viittaan esim. joku viikko sitten julkaistuun Siniseen kirjaan[5]: »Correspondence with Her Majesty's Missions Abroad, regarding Industrial Questions and Trades Unions». Englannin kruunun ulkomaiset edustajat sanovat tässä kuivin sanoin, että Saksassa, Ranskassa, lyhyesti sanoen kaikissa Euroopan mannermaan sivistysvaltioissa, pääoman ja työn välisten entisten suhteiden muuttuminen on yhtä tuntuvaa ja yhtä välttämätöntä kuin Englannissakin. Atlantin valtameren toisella puolen, herra Wade, Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen varapresidentti, sanoi samanaikaisesti julkisissa kokouksissa, että orjuuden poistamisen jälkeen tulee päiväjärjestykseen pääomasuhteiden ja maanomistussuhteiden muuttaminen. Nämä ovat ajanmerkkejä, joita eivät purppuraviitat eivätkä mustat kaavut voi peittää. Ne eivät merkitse sitä, että ihmeitä tapahtuisi huomispäivänä. Ne vain osoittavat, kuinka vallassa olevien luokkienkin mielessä alkaa sarastaa aavistus, ettei nykyinen yhteiskunta olekaan mikään kiinteä kide, vaan muutoskykyinen ja alati muutosprosessissa oleva elimistö.
Tämän teoksen toinen nidos tulee käsittelemään pääoman kiertokulkua (II kirja) ja kokonaisprosessin muodostumia (III kirja), kolmas loppunidos (IV kirja) teorian historiaa.
Kaikkinainen tieteellinen arvostelu on minulle tervetullut. Ns. yleiselle mielipiteelle en ole koskaan tehnyt myönnytyksiä ja sen ennakkoluulojen suhteen olen samalla kannalla kuin suuri firenzeläinen mielilauseessaan:
Segui il tuo corso, e lascia dir le genti![6]
Lontoossa, 25. heinäkuuta 1867
Karl Marx
Ensimmäisen laitoksen lukijoille minun on ennen kaikkea selitettävä toiseen laitokseen tehdyt muutokset. Pistää silmään kirjan havainnollisempi jaottelu. Lisäselitykset on joka paikassa merkitty selityksinä toiseen laitokseen. Itse tekstin suhteen on merkittävintä seuraava:
Luvussa I, 1 on tieteellisesti tarkemmin suoritettu arvon johtaminen niiden yhtälöiden erittelystä, joissa jokainen vaihtoarvo ilmenee; samoin on korostettu selvästi ensimmäisessä laitoksessa vain viitaten osoitettua arvon substanssin yhteyttä sen suuruuden määräämiseen yhteiskunnallisesti välttämättömällä työajalla. Luku I, 3 (Arvomuoto) on tehty kokonaan uudestaan: sitä vaati jo sekin, että ensimmäisessä laitoksessa se on esitetty kahteen kertaan. — Sivumennen huomautan, että tähän kaksinkertaiseen esitykseen minut saattoi ystäväni, tri Kugelmann Hannoverissa. Olin vierailulla hänen luonaan keväällä 1867, jolloin ensimmäiset oikolukuarkit saapuivat Hampurista, ja hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, että lukijoiden enemmistölle olisi arvomuodon täydentävä, opettavampi selittely välttämätöntä. — Ensimmäisen luvun viimeistä kohtaa »Tavaran fetiššiluonne jne.» on suuresti muutettu. Luku III, 1 (Arvon mitta) on huolellisesti tarkastettu, koska tätä kohtaa oli ensimmäisessä laitoksessa käsitelty huolimattomasti — lukijaa kehotettiin tutustumaan teoksessa »Zur Kritik der Politischen Oekonomie», Berlin 1859, olevaan selittelyyn. Lukua VII, varsinkin 2. kohtaa on huomattavasti uusittu.
Olisi hyödytöntä syventyä yksityiskohtaisesti paikoittaisiin tekstinmuutoksiin, jotka usein ovat vain tyylillisiä. Niitä on tehty kautta kirjan. Kuitenkin nyt Pariisissa ilmestyvää ranskalaista käännöstä tarkistaessani havaitsen, että useat kohdat saksalaisessa alkutekstissä olisivat vaatineet milloin perinpohjaisempaa uudistamista, milloin suurempaa tyylillistä oikaisua tai huolellisempaa satunnaisten virheiden poistamista. Tähän ei minulla ollut aikaa, koska vasta syksyllä 1871 kesken muiden kiireellisten töiden sain tiedon, että kirja on loppuunmyyty ja että toisen laitoksen painattaminen pitäisi aloittaa jo tammikuussa 1872.
Se ymmärtämys, minkä »Pääoma» on lyhyessä ajassa saanut osakseen Saksan työväenluokan laajoissa piireissä, on paras palkka työstäni. Taloustieteellisissä kysymyksissä porvariston kannalla oleva mies, herra Mayer, wieniläinen tehtailija, osoitti Saksan ja Ranskan sodan aikana julkaistussa kirjasessaan[7] sattuvasti, että se suuri teorian tajunta, mitä on pidettävä saksalaisena perintönä, on Saksan niin sanotuilta sivistyneiltä luokilta hävinnyt täydellisesti, mutta sitä vastoin se elpyy uudelleen Saksan työväenluokassa.[8]
Kansantaloustiede on tähän hetkeen saakka pysynyt Saksassa ulkomaisena tieteenä. Gustav von Gülich on teoksessaan »Geschichtliche Darstellung des Handels, der Gewerbe etc.», etenkin teoksen kahdessa ensimmäisessä 1830 julkaistussa nidoksessa, jo käsitellyt niitä historiallisia oloja, jotka meillä ovat ehkäisseet kapitalistisen tuotantotavan kehitystä ja siis myös uudenaikaisen porvarillisen yhteiskunnan rakentamista. Kansantaloustieteeltä on siis puuttunut elävä perusta. Tämä tiede tuotiin valmiina tavarana Englannista ja Ranskasta; kansantaloustieteen saksalaiset professorit pysyivät oppilaina. Vieraiden tosiolojen teoreettinen esitys muuttui heidän käsissään dogmikokoelmaksi, jota he tulkitsivat heitä itseään ympäröivän pikkuporvarillisen maailman hengessä ja siis väärin. Tieteellisen voimattomuuden tunnetta, jota ei voitu kokonaan karkottaa, ja levotonta omaatuntoa, että täytyi esiintyä koulu-mestarina todellakin vieraalla alalla, koetettiin salata kirjallisuushistoriallisen oppineisuuden loistolla tai panemalla sekaan vieraita aineita, joita lainattiin ns. kameraalitieteistä, oikeasta tietojen sekamelskasta, jonka kiirastuli saksalaisen virkavallan toivorikkaiden kokelaiden on kestettävä.
Vuoden 1848 jälkeen kapitalistinen tuotanto on kehittynyt nopeasti Saksassa ja kasvattaa jo parhaillaan keinottelun kukkasiaan. Mutta tieteemme ammattimiehille on kohtalo pysynyt yhtä kovana. Niin kauan kuin he saivat ennakkoluulottomasti harjoittaa kansantaloustiedettä, Saksassa ei ollut uudenaikaisia taloudellisia suhteita. Sitten kun nämä suhteet syntyivät, olot olivat jo sellaisia, etteivät ne enää porvarillisen näköpiirin sisällä sallineet noiden suhteiden ennakkoluulotonta tutkimista. Mikäli kansantaloustiede on porvarillista, ts. mikäli kapitalistinen järjestelmä käsitetään historiallisesti ohimenevän kehitysasteen asemesta yhteiskunnallisen tuotannon ehdottomaksi ja viimeiseksi muodoksi, tämä tiede voi pysyä tieteenä vain niin kauan kuin luokkataistelu pysyy latenttina tai esiintyy vain yksinäisinä ilmiöinä.
Ottakaamme Englanti. Sen klassinen kansantaloustiede kuuluu kehittymättömän luokkataistelun aikaan. Klassisen kansantaloustieteen viimeinen suuri edustaja, Ricardo, teki vihdoin itsetietoisesti tutkimustensa lähtökohdaksi vastakohtaisuuden luokkaetujen, työpalkan ja voiton, voiton ja maankoron välillä, samalla kun hän käsitti naiivisti tämän vastakohtaisuuden yhteiskunnalliseksi luonnonlaiksi. Mutta siten porvarillinen taloustiede olikin saavuttanut rajan, jonka yli se ei voinut mennä. Jo Ricardon eläessä ja vastoin häntä oli porvarillista taloustiedettä arvosteltu Sismondin persoonassa.[2*]
Seuraavalle kaudelle, 1820–1830, Englannissa on tunnusomaista tieteellinen elpyminen kansantaloustieteen alalla. Se oli sekä Ricardon teorian vulgarisoimisen ja levittämisen että sen vanhaa koulua vastaan kohdistaman taistelun aikakautta. Pidettiin loistavia turnajaisia. Euroopan mantereella tiedetään hyvin vähän siitä, mitä silloin tehtiin, sillä väittelyä käytiin suureksi osaksi lehtikirjoituksissa, tilapäisjulkaisuissa ja lentokirjasissa. Tämän väittelyn ennakkoluuloista vapaa luonne saa selityksensä ajan oloista, vaikka Ricardon oppia jo silloin käytettiin poikkeustapauksissa hyökkäysaseena porvarillista talouselämää vastaan. Toisaalta itse suurteollisuus vasta nyt jätti lapsuusiän taakseen. Sitä todistaa jo sekin, että vasta vuoden 1825 pulasta alkaa suurteollisuuden uudenaikaisen elämän jaksoittainen kiertokulku. Toisaalta pääoman ja työn välinen luokkataistelu oli tungettu taka-alalle: poliittisesti sitä verhosi Pyhään allianssiin yhtyneiden hallitusten ja feodaaliylimystön sekä porvariston ohjaamien kansanjoukkojen välinen riita; taloudellisesti — teollisuuspääoman ja ylimystön maaomaisuuden keskeinen kiista, mikä Ranskassa kätkeytyi palstaomistuksen ja suuromistuksen etujen vastakohtaisuuden taakse, mutta Englannissa puhkesi viljalakien jälkeen ilmiriidaksi. Englannin tämän kauden kansantaloustieteellinen kirjallisuus muistuttaa Ranskassa tri Quesnayn kuoleman jälkeen vallinnutta taloudellista myrsky- ja kiihkokautta, mutta vain samoin kuin jälkikesä muistuttaa kevättä. Vuoden 1830 myötä alkoi kerta kaikkiaan ratkaiseva käänne.
Porvaristo oli Ranskassa ja Englannissa valloittanut valtiovallan. Siitä alkaen luokkataistelu pukeutui sekä käytännössä että teoriassa yhä jyrkempiin ja uhkaavampiin muotoihin. Se soitti kuolinkelloja tieteelliselle porvarilliselle talousopille. Nyt ei enää ollut kysymys siitä, oliko tuo tai tämä väite totta, vaan siitä, oliko se hyödyllinen vai vahingollinen pääomalle, mukava vai epämukava, poliisijärjestyksen vastainen vai ei. Epäitsekkään tutkimuksen sijaan tuli maksettu kynäsota, ennakkoluulottoman tieteellisen tutkimisen sijaan paha omatunto ja tarkoitusperäinen huonon asian puolustelu. Ne häikäilemättömät lentokirjasetkin, jotka Anti-Corn-Law-League,[9] tehtailijat Cobden ja Bright etunenässä, heitti maailmaan, herättivät vielä maaylimystöä vastaan tähdätyllä polemiikillaan tiettyä, elleivät tieteellistä, niin ainakin historiallista, mielenkiintoa. Mutta vapaakauppalainsäädäntö veti Sir Robert Peelin ajoilta alkaen tämän viimeisenkin kiihottavan okaan pois vulgaarista taloustieteestä.
Mannermaalla tapahtunut 1848:n vallankumous ulotti vaikutuksensa Englantiinkin. Miehet, jotka vielä pyrkivät säilyttämään tieteellisen merkityksensä ja tahtoivat olla enemmän kuin pelkkiä sofisteja ja vallitsevien luokkien sykofantteja, koettivat saattaa pääoman kansantaloustieteen sopusointuun proletariaatin vaatimusten kanssa, joita ei enää voitu jättää huomioon ottamatta. Siitä johtui se lattea synkretismi, jonka parhaana edustajana on John Stuart Mill. Se on porvarillisen taloustieteen vararikon julistus, jota suuri venäläinen oppinut ja kriitikko Tšernyševski teoksessaan »Kansantaloustieteelliset esseet Millin mukaan» on äskettäin mestarillisesti kuvannut.
Saksassa kypsyi siis kapitalistinen tuotantotapa vasta sitten, kun sen ristiriitainen luonne oli Ranskassa ja Englannissa jo tullut ilmi meluisissa historiallisissa taisteluissa ja kun Saksan proletariaatin teoreettinen luokkatietoisuus oli jo paljoa selvempi kuin Saksan porvariston. Heti kun porvarillinen kansantaloustiede tieteenä näytti Saksassa tulevan mahdolliseksi, se oli siis jo tullut jälleen mahdottomaksi.
Näissä oloissa sen edustajat jakautuivat kahteen leiriin. Toiset, viisaat, ansionhaluiset, käytännön miehet ryhmittyivät vulgaarin taloustieteen apologetiikan latteimman ja sen tähden onnistuneimman edustajan, Bastiat'n lipun ympärille; toiset, professorimaisen ylpeinä tieteensä arvosta, seurasivat John Stuart Milliä yrityksissä sovittaa sovittamatonta. Samoin kuin porvarillisen taloustieteen klassisena aikana saksalaiset olivat myös sen rappeutumisen aikana pelkkiä oppilaita, matkijoita ja perässäkulkijoita, ulkomaisen suurliikkeen pikkujälleenmyyjiä.
Saksalaisen yhteiskunnan erikoinen historiallinen kehitys teki siis täällä mahdottomaksi kaiken porvarillisen taloustieteen omaperäisen kehittämisen, mutta ei sen arvostelua. Sikäli kuin sellainen arvostelu yleensä edustaa jotakin luokkaa, se voi edustaa vain sitä luokkaa, jonka historiallisena kutsumuksena on kapitalistisen tuotantotavan kumoaminen ja luokkien lopullinen poistaminen, ts. vain proletariaattia.
Saksan porvariston oppineet ja oppimattomat edustajat koettivat aluksi vaieta »Pääoman» kuoliaaksi, missä he olivat aikaisempien teosteni suhteen onnistuneet. Kun tämä taktiikka ei enää vastannut tarkoitustaan, he kirjoittivat muka kirjaani arvostellakseen ohjeita »porvarillisen tietoisuuden rauhoittamiseksi», mutta tapasivat työväen lehdistössä — ks. esim. Joseph Dietzgenin kirjoituksia »Volksstaat»-lehdessä[10] — ylivoimaisia taistelijoita, joille he ovat vielä tänä päivänä vastauksen velkaa.[3*]
Erinomainen »Pääoman» venäjännös julkaistiin Pietarissa keväällä 1872. 3000 kappaleen painos on nyt jo melkein loppuunmyyty. Jo 1871 oli Kijevin yliopiston kansantaloustieteen professori N. Ziber teoksessaan »Теория ценности и капитала Д. Рикардо» (»D. Ricardon teoria arvosta ja pääomasta») osoittanut, että minun teoriani arvosta, rahasta ja pääomasta on peruspiirteissään välttämätön jatko Smithin–Ricardon opille. Länsieurooppalaista ihmetyttää hänen arvokasta kirjaansa lukiessa, kuinka johdonmukaisesti hän pitää kiinni puhtaasti teoreettisesta kannasta.
»Pääomassa» käytettyä metodia on hyvin vähän ymmärretty, mitä todistavat jo yksistään sitä koskevat ristiriitaiset käsitykset.
Niinpä Pariisin »Revue Positiviste»[11] moittii minua toiselta puolen siitä, että käsittelen taloustiedettä metafyysisesti, toiselta puolen — arvatkaapa mistä? — siitä, että rajoitun vain olevaisen kriittiseen jäsentelyyn kirjoittamatta ruokareseptejä (comtelaisiako?) tulevaisuuden kuppilaa varten. Metafysiikkaa koskevaa moitetta vastaan huomauttaa prof. Ziber:
»Sikäli kuin kysymyksessä on varsinainen teoria, Marxin metodina on koko englantilaisen koulun käyttämä deduktiivinen metodi, jonka puutteellisuudet samoin kuin hyvätkin puolet ovat ominaisia parhaille taloustieteen teoreetikoille.»
Herra M. Block — »Les Théoriciens du Socialisme en Allemagne. Extrait du 'Journal des Économistes', juillet et août 1872» — keksii, että metodini on analyyttinen ja sanoo mm.:
»Tällä teoksellaan herra Marx kohoaa huomattavimpien analyyttisten tiedemiesten joukkoon.»
Saksalaiset arvostelijat pauhaavat tietysti hegeliläisestä sofistiikasta. Pietarilainen »Vestnik Jevropy» pitää artikkelissa, jossa käsitellään vain »Pääomassa» käytettyä metodia (vuoden 1872 toukokuun numero, s. 427–436),[12] tutkimusmetodiani ankaran realistisena, mutta esitystapaa onnettomuudeksi saksalais-dialektisena. Se sanoo:
»Ensi näkemältä, esityksen ulkonaisesta muodosta päätellen Marx on mitä suurin idealistifilosofi ja nimenomaan sanan saksalaisessa, ts. huonossa, merkityksessä. Todellisuudessa hän on kuitenkin realisti, verrattomasti suuremmassa määrin kuin kaikki hänen edeltäjänsä taloudellisen arvostelun alalla... Häntä ei voi enää mitenkään sanoa idealistiksi.»
En voi vastata herra kirjoittajalle paremmin kuin muutamilla otteilla hänen omasta arvostelustaan; ne kiinnostanevat sitä paitsi useita lukijoitani, jotka eivät voi tutustua alkuperäiseen venäläiseen kirjoitukseen.
Siteerattuaan »kansantaloustieteen arvostelun» (Berliini 1859, s. IV–VII) esipuhetta, jossa olen käsitellyt metodini materialistista perustaa, herra kirjoittaja jatkaa:
»Marxista on tärkeää vain yksi seikka: tutkimiensa ilmiöiden lain löytäminen. Eikä hänestä ole tärkeä vain se laki, jonka alaisia ne ovat niin kauan kuin ovat tietyssä muodossa ja kyseisenä ajankohtana havaittavissa olevassa keskinäisessä yhteydessä. Hänestä on vielä ennen kaikkea tärkeää niiden muuttumisen, niiden kehittymisen laki, ts. laki, jonka mukaan ne siirtyvät muodosta toiseen, toisesta keskinäisen yhteyden järjestyksestä toiseen. Löydettyään tämän lain hän tutkii yksityiskohtaisesti niitä seurauksia, joissa se ilmenee yhteiskuntaelämässä... Näin ollen Marxin pyrkimyksenä on yksinomaan tarkan tieteellisen tutkimuksen kautta todistaa yhteiskunnallisten suhteiden tiettyjen järjestysten välttämättömyys ja todeta mahdollisimman moitteettomasti ne tosiasiat, jotka ovat hänen lähtö- ja tukikohtinaan. Tätä varten on täysin riittävää, että hän osoitettuaan nykyisen järjestyksen välttämättömyyden todistaa samalla välttämättömäksi toisen järjestyksen, joksi edellisen täytyy väistämättömästi muuttua riippumatta siitä, uskovatko ihmiset sitä vai eivät, ovatko he siitä tietoisia vai eivät. Marx pitää yhteiskunnallista liikettä luonnonhistoriallisena prosessina, jota ohjaavat lait, mitkä eivät ainoastaan ole riippumattomia ihmisten tahdosta, tietoisuudesta ja aikomuksesta, vaan vieläpä määräävät heidän tahtomisensa, tietoisuutensa ja aikomuksensa... Kun tietoinen aines esittää noin toisarvoista osaa sivistyshistoriassa, silloin on itsestään selvää, että arvostelu, jonka kohteena on itse sivistys, voi vähiten nojata johonkin tietoisuuden muotoon tai tulokseen. Toisin sanoen sen lähtökohtana ei voi olla idea, vaan ainoastaan ulkoinen ilmiö. Arvostelun on rajoituttava siihen, että jotain tosiasiaa verrataan toiseen tosiasiaan eikä ideaan ja asetetaan vastakkain tosiasiat eikä tosiasiaa ja ideaa. Arvostelulle on tärkeää vain, että molemmat tosiasiat tutkitaan mahdollisimman tarkoin ja että ne todella ovat eri kehitysmomentteja, mutta ennen kaikkea on tärkeää tutkia yhtä tarkasti sitä järjestystä, peräkkäisyyttä ja yhteyttä, joina kehitysasteet ilmenevät... Saatetaan sanoa, että taloudellisen elämän yleiset lait ovat aina samat; aivan yhdentekevää on, sovelletaanko niitä nykyisyyteen vai menneisyyteen. Marx kiistää juuri sen. Hänen mielestään ei ole sellaisia abstraktisia lakeja... Päinvastoin hänen käsityksensä mukaan kullakin historiallisella aikakaudella on omat lakinsa... Niin pian kuin kyseinen kehitysjakso on loppuun eletty ja elämä siirtyy tietystä vaiheesta toiseen, sitä alkavat ohjata toiset lait. Sanalla sanoen taloudellinen elämä esiintyy ilmiönä, jota voi verrata biologian muilla aloilla esiintyvään kehityshistoriaan... Vanhat taloustieteilijät ymmärsivät väärin taloudellisten lakien luonteen, kun he vertasivat niitä fysiikan ja kemian lakeihin... Ilmiöiden syvällisempi erittely osoitti, että yhteiskunnalliset elimistöt eroavat toisistaan yhtä suuresti kuin kasvi- ja eläinelimistöt... Vieläpä sama ilmiö on aivan erilaisten lakien alainen sikäli kuin nuo elimistöt ovat yleisrakenteeltaan erilaiset, sikäli kuin niiden yksityiset elimet eroavat toisistaan tai ne olot, joissa ne toimivat, ovat erilaiset jne. Marx kiistää esim., että väestölaki olisi samanlainen aina ja kaikkialla. Hän vakuuttaa päinvastoin, että kullakin kehitysasteella on oma väestölakinsa... Olosuhteet ja niitä vallitsevat lait muuttuvat tuotantovoimien erilaisesta kehityksestä riippuen. Asettaessaan tavoitteekseen tutkia ja selittää tältä kannalta kapitalistista talousjärjestelmää hän on vain muotoillut ankaran tieteellisesti tavoitteen, mikä kaikella taloudellisen elämän tarkalla tutkimuksella tulee olla... Sellaisen tutkimuksen tieteellinen arvo on niiden erikoisten lakien selvittämisessä, jotka sääntelevät tietyn yhteiskunnallisen elimistön syntymistä, olemassaoloa, kehittymistä ja häviötä sekä sen vaihtumista toiseen, korkeampaan. Ja Marxin kirjalla on todellakin tämä arvo.»
Kun herra tekijä kuvaa sitä, mitä hän nimittää minun todelliseksi metodikseni, niin sattuvasti ja, mikäli minä itse sitä olen käyttänyt, niin hyväntahtoisesti, mitä muuta on hän kuvannut kuin dialektisen metodin?
Tosin esitystavan täytyy muodoltaan erota tutkimustavasta. Tutkimuksessa on aine omaksuttava yksityiskohtia myöten, eriteltävä sen eri kehitysmuodot ja haettava esiin niiden sisäinen yhteys. Vasta kun tämä on tehty, voidaan vastaavasti kuvata todellista liikettä. Jos tämä onnistuu ja esitys kuvastaa aatteellisessa muodossa aineen elämää, voi näyttää siltä kuin oltaisiin tekemisissä apriorisen ajatusrakennelman kanssa.
Dialektinen metodini ei ainoastaan ole perustaltaan erilainen kuin Hegelin metodi, vaan se on tämän suoranainen vastakohta. Hegelin mielestä ajatusprosessi, jonka hän aatteen nimisenä muuttaa jopa itsenäiseksi subjektiksi, on todellisuuden demiurgi, todellisuuden, joka on vain aatteen ulkoinen ilmaus. Minulla taas ideaalinen ei ole muuta kuin ihmispäähän siirrettyä ja siellä muunnettua materiaalisuutta.
Hegelin dialektiikan mystifioivaa puolta arvostelin jo noin 30 vuotta sitten, siihen aikaan, jolloin se vielä oli muodissa. Mutta juuri kun laadin »Pääoman» ensimmäistä nidosta, suvaitsi suututtava, vaativainen ja keskinkertainen jäljittelijäjoukkio,[13] joka nyt soittaa ensi viulua sivistyneessä Saksassa, käsitellä Hegeliä samoin kuin kunnon Moses Mendelssohn Lessingin aikana käsitteli Spinozaa, nimittäin »koiran raatona». Sen tähden tunnustauduin avoimesti tuon suuren ajattelijan oppilaaksi ja vieläpä keikailin paikoitellen arvoteoriaa koskevassa luvussa hänelle ominaisilla sanontatavoilla. Se että dialektiikka tulee Hegelin käsissä mystilliseksi, ei suinkaan ole estänyt häntä ensimmäisenä esittämästä dialektiikan yleisiä liikemuotoja laajalti ja tietoisesti. Dialektiikka vain seisoo hänen teoksissaan päälaellaan. Se on pyöräytettävä jaloilleen, että voisi sen mystillisen ulkokuoren alta löytää järjellisen ytimen.
Mystifioidussa muodossaan dialektiikka tuli Saksassa muotiin, koska se näytti ihanteellistavan olevaista. Järjellisessä muodossaan on se porvaristolle ja sen doktrinäärisille aatteilijoille kiusa ja kauhistus, koska siinä olevaisen myönteiseen ymmärtämiseen sisältyy myös olevaisen kieltäminen, välttämättömän häviön ymmärtäminen, koska se tarkastelee jokaista syntynyttä muotoa kehityksen kulussa, siis myös sen katoavalta puolelta, koska se ei anna minkään itseään lannistaa ja on olemukseltaan arvosteleva ja vallankumouksellinen.
Käytännöllinen porvari tuntee kapitalistisen yhteiskunnan ristiriitaisen liikkeen selvimmin uudenaikaisen teollisuuden jaksoittaisessa kehityksessä ilmenevinä vaihteluina, joiden huippukohtana on yleinen pula. Pula on jälleen tulossa, vaikkakin se on vielä alkuasteessaan, ja on näyttämönsä laajuuden ja vaikutuksensa voimaperäisyyden vuoksi iskevä dialektiikkaa yksinpä uuden pyhän preussilais-saksalaisen valtakunnan nousukkaiden kalloihin.
Lontoossa, 24. tammikuuta 1873
Karl Marx
Kansalainen Maurice La Châtre
Arvoisa kansalainen!
Hyväksyn ajatuksenne »Pääoman» käännöksen julkaisemisesta jaksoittaisina vihkoina. Tässä muodossa tulee teos työväenluokalle helpommaksi hankkia, ja tämä näkökohta on minulle kaikkia muita tärkeämpi.
Tämä on mitalin kaunis puoli, mutta sillä on nurjakin puolensa: erittelyn metodi, jota minä käytän ja jota ei vielä ole sovellettu taloudellisiin ongelmiin. Se tekee ensimmäisten lukujen lukemisen melko vaikeaksi ja on pelättävissä, että ranskalainen yleisö, joka pyrkii aina maltittomana tulokseen, haluaa kiihkeästi oppia tuntemaan yleisten periaatteiden yhteyden sitä itseään välittömästi askarruttaviin kysymyksiin, säikähtää eikä jatka eteenpäin, koska se ei saakaan kaikkea heti alussa.
Tämä on se varjopuoli, jolle en voi tehdä muuta kuin kiinnittää siihen aivan alusta huomiota ja aseistaa täten totuutta etsiviä lukijoita. Tieteen kukkuloille ei johda mitään valtatietä, ja vain se voi toivoa saavuttavansa sen kirkkaat huiput, joka ei säikähdä uupumusta sen jyrkkiä polkuja kiivetessään.
Vastaanottakaa, arvoisa kansalainen, vakuutus kunnioituksestani.
Lontoossa, 18. maaliskuuta 1872
Karl Marx
Herra J. Roy on ryhtynyt tekemään mahdollisimman täsmällistä, jopa sananmukaistakin käännöstä; hän on täyttänyt tehtävänsä piinallisen täsmällisesti. Mutta juuri hänen piinallinen täsmällisyytensä on pakottanut minut muuttamaan esitystapaa tehdäkseni sen lukijalle helppotajuisemmaksi. Näitä muutoksia, jotka tulivat tehtyä päivä päivältä, koska kirja ilmestyi jaksoittaisina vihkoina, ei ole tehty aina yhtä huolellisesti ja niiden on täytynyt aiheuttaa tyylieroavaisuuksia.
Kun nyt kerran olin ottanut tehtäväkseni tämän tarkistustyön, se vei minut tekemään muutoksia myös perustana olleeseen alkutekstiin (toiseen saksalaiseen painokseen), yksinkertaistamaan eräitä kehittelyjä, toisia täydentämään, lisäämään historiallista tai tilastollista aineistoa, liittämään arvostelevia huomautuksia jne. Mutta olivatpa tämän ranskalaisen painoksen kirjalliset puutteet mitkä hyvänsä, sillä on tieteellinen arvonsa alkuteoksesta riippumatta ja siihen saisivat tutustua saksaakin taitavat lukijat.
Esitän jäljempänä ne kohdat saksalaisen painoksen loppusanoista, jotka koskevat kansantaloustieteen kehitystä Saksassa ja tässä teoksessa käytettyä metodia.
Lontoossa, 28. huhtikuuta 1875
Karl Marx
Marxin itsensä ei ollut sallittu saattaa tätä kolmatta painosta painokuntoon. Tuo mahtava ajattelija, jonka suuruuden edessä nyt vastustajatkin kumartavat, kuoli 14. maaliskuuta 1883.
Minulle, joka hänessä menetin parhaan, uskollisimman, 40-vuotisen ystävän, jolle olen suuremmassa kiitollisuuden velassa kuin sanoin voi kertoa, minulle jäi tehtäväksi pitää huoli sekä tämän kolmannen painoksen julkaisemisesta että käsikirjoituksena jälkeen jääneestä toisesta nidoksesta. Olen siis velvollinen lukijalle tekemään tässä tiliä siitä, kuinka olen tuon ensimmäisen velvollisuuteni täyttänyt.
Marx aikoi ensin kirjoittaa ensimmäisen nidoksen tekstin suureksi osaksi uudestaan, tehdä monet teoreettiset kohdat täsmällisemmiksi, liittää mukaan uusia ja täydentää historiallista ja tilastollista aineistoa viime aikoihin asti ulottuvaksi. Sairaus ja pyrkimys päästä toisen nidoksen viimeistelytyöhön pakottivat kuitenkin hänet luopumaan tästä aikeesta. Oli rajoituttava muuttamaan ainoastaan se, mikä oli välttämätöntä, tekemään vain ne lisäykset, jotka jo sillä välin ilmestynyt ranskalainen painos sisälsi (»Le Capital. Par Karl Marx». Paris, Lachâtre, 1872–1875).
Jäämistössä oli myös saksalainen kappale, jota hän paikoitellen oli korjannut ja varustanut viittauksilla ranskalaiseen painokseen; jäämistössä oli samoin ranskankielinen kappale, johon hän oli tarkoin merkinnyt käytettävät kohdat. Nämä muutokset ja lisäykset rajoittuivat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kirjan viimeiseen osaan, osastoon pääoman kasautumisprosessista. Tässä oli entinen teksti enemmän kuin muualla alkuperäisen luonnoksen mukainen, kun taas aikaisemmat osastot olivat perinpohjaisemmin muokatut. Esitystapa oli siksi elävämpää, eheämpää, mutta myös huolimattomampaa, joukossa englantilaisia sanontatapoja, paikoitellen epäselvää; aineen kehittelyssä siellä täällä aukkoja, sillä muutamiin tärkeisiin seikkoihin oli ainoastaan viitattu.
Mitä tulee tyyliin, niin Marx oli itse perinpohjin tarkastanut useita alaosastoja ja pannut siten, samoin kuin useilla suullisilla viittauksillaan minulle rajat, kuinka pitkälle sain mennä poistaessani englantilaisia teknisiä sanoja ja muita englantilaisuuksia. Lisäykset ja täydennykset Marx olisi kyllä vielä itse muokannut ja korvannut sulavan ranskan kielen omalla suppealla saksan kielellään; minun täytyi tyytyä kääntämään ne mahdollisimman tarkoin alkuperäisen tekstin mukaisesti.
Tässä kolmannessa painoksessa ei siis ole muutettu yhtään sanaa, josta en varmasti tiedä, että tekijä itse olisi sen muuttanut. Mieleeni ei voinut juolahtaa, että ottaisin »Pääomassa» käytäntöön tavanomaisen erikoiskielen, jota saksalaiset taloustieteilijät yleensä käyttävät, tuon siansaksan, jonka mukaan esim. sanotaan työnantajaksi [Arbeitgeber] sitä, joka sallii toisten antaa itselleen työn käteisestä maksusta, ja työnottajaksi [Arbeitnehmer] sitä, jolta työ otetaan palkkaa vastaan. Myöskin ranskan kielessä käytetään tavallisesti sanaa travail [työ] merkitsemään »työssäpitämistä». Mutta ranskalaiset pitäisivät täydellä syyllä mielettömänä sitä taloustieteilijää, joka tahtoisi nimittää kapitalistia donneur de travail [työnantajaksi] ja työläisiä receveuer de travail [työnottajaksi].
En ole myöskään katsonut voivani muuttaa tekstissä kauttaaltaan käytettyjä englantilaisia rahoja, mittoja ja painoja niiden uussaksalaisiksi vastineiksi. Ensimmäisen painoksen ilmestyessä oli Saksassa niin monta lajia mittoja ja painoja kuin on päiviä vuodessa, sitä paitsi kahdenlaisia markkoja (Saksanmarkka — Reichsmark — oli silloin olemassa vain Soetbeerin aivoissa, joka sen oli keksinyt 30-luvun lopulla), kahdenlaisia guldeneja ja vähintään kolmenlaisia taalereita, niistä yhden yksikkönä oli »uusi kaksikolmannes».[14] Luonnontieteessä vallitsi metrijärjestelmä, maailman markkinoilla englantilaiset mitat ja painot. Sellaisissa oloissa englantilaiset mitat olivat aivan luonnolliset kirjassa, johon asialliset todistuskappaleet oli melkein yksinomaan otettava Englannin teollisuusoloista. Tämä viimeksi mainittu seikka pysyy yhä edelleenkin ratkaisevana, varsinkin koska tässä kysymykseen tulevat olosuhteet maailmanmarkkinoilla ovat tuskin muuttuneet ja etenkin koska vallitsevissa teollisuudenhaaroissa — rauta- ja puuvillateollisuudessa — käytetään vieläkin melkein yksinomaan englantilaisia mittoja ja painoja.
Vielä sananen Marxin vähän ymmärretystä tavasta esittää sitaatteja. Kun on kysymys tosiasiallisista tiedonannoista ja kuvauksista, sitaatit ovat, esim. sitaatit englantilaisista Sinisistä kirjoista, luonnollisesti pelkkiä todistuskappaleita. Mutta toisin on asianlaita, kun esitetään otteita toisten taloustieteilijäin teoreettisista mielipiteistä. Silloin on tarkoituksena vain osoittaa, missä, milloin ja kuka on ensiksi selvässä muodossa lausunut kehityksen juoksussa esiintyneen taloustieteellisen ajatuksen. Tällöin on tärkeää ainoastaan se, että kyseisellä taloustieteellisellä mielipiteellä on merkitystä tieteen historialle, että se on aikansa taloudellisen tilan enemmän tahi vähemmän tarkka teoreettinen ilmaisu. Mutta sillä seikalla ei ole mitään merkitystä, onko tällä mielipiteellä jotain absoluuttista tai suhteellista merkitystä tekijän kannalta katsoen vai onko se jo kokonaan historian piiriin kuuluva. Nämä sitaatit ovat siis vain taloustieteen historiasta lainattua jatkuvaa tekstin kommentoimista ja ne toteavat taloudellisen teorian tärkeimmät edistysaskeleet ajankohdittain ja tekijöittäin. Tämä oli sangen tarpeellista tieteessä, jonka historian kirjoittajille näihin saakka oli ollut ominaista puolueellinen, melkeinpä nousukasmainen tietämättömyys. Näin ollen myös käsitettäneen, miksi Marx, sen mukaisesti, mitä hän sanoo toisen painoksen esipuheessa, tulee vain poikkeustapauksissa maininneeksi saksalaisia taloustieteilijöitä.
Toinen nidos voi toivottavasti ilmestyä painosta vuoden 1884 kuluessa.
Lontoossa, 7. marraskuuta 1883
Friedrich Engels
»Pääoman» englanninkielisen painoksen julkaiseminen ei kaivanne mitään puolustelua. Voisi päinvastoin odottaa selitystä siihen, miksi tämän englantilaisen painoksen julkaisemista on näihin saakka lykätty, kun kerran nähdään, että niin hyvin Englannin kuin Amerikankin päivälehdissä ja aikakausjulkaisuissa jo joidenkin vuosien ajan mainitaan alituiseen tässä kirjassa esitetyistä teorioista, niitä vastaan hyökätään ja niitä puolustetaan, niitä selitetään ja tulkitaan väärin.
Kun tekijän kuoleman jälkeen 1883 kävi selväksi, että teoksen englanninkielinen painos oli todellakin tullut välttämättömäksi, herra Samuel Moore, Marxin ja näiden rivien kirjoittajan monivuotinen ystävä ja itse kirjan aiheeseen enemmän tutustunut kuin ehkäpä kukaan muu, ilmoitti olevansa valmis tekemään käännöksen, jonka julkisuuteen saattamista Marxin kirjallisen testamentin toimeenpanijat pitivät kiireellisenä. Päätettiin, että minun piti verrata käsikirjoitusta alkutekstiin ja tehdä sellaiset muutokset, jotka katsoin sopiviksi. Kun vähitellen kävi ilmi, että herra Moorea estivät hänen virkatoimensa saattamasta käännöstyötä loppuun niin nopeasti kuin me kaikki toivoimme, hyväksyimme mielihyvin tri Avelingin tarjouksen ottaa suorittaakseen osan työstä; samaan aikaan rouva Aveling, Marxin nuorin tytär, tarjoutui tarkistamaan lainaukset ja palauttamaan jälleen alkukielelle ne kohdat, jotka Marx oli sak-santaen lainannut lukuisten englantilaisten kirjailijain teoksista ja Sinisistä kirjoista. Tämä työ onkin kauttaaltaan suoritettu muutamin välttämättömin poikkeuksin.
Seuraavat kirjan osat on kääntänyt tri Aveling: 1. Luvut X (»Työpäivä») ja XI (»Lisäarvon suhdeluku ja paljous»); 2. kuudennen osaston (»Työpalkka», luvut XIX–XXII); 3. alkaen luvun XXIV 4. kohdasta (»Tekijät, jotka jne.») kirjan loppuun saakka, mm. luvun XXIV loppuosan, luvun XXV ja koko kahdeksannen osaston (luvut XXVI–XXXIII); 4. tekijän kaksi alkulausetta.[15] Herra Moore on pitänyt huolen koko kirjan jälkiosasta. Kun täten kukin kääntäjistä vastaa vain omasta osastaan, on minulla yleisvastuu koko teoksesta.
Kolmannen saksalaisen painoksen, jonka kokonaisuudessaan otimme työmme perustaksi, minä olen toimittanut 1883 tekijän jättämien merkintöjen mukaisesti, jotka osoittavat toisen painoksen ne kohdat, mitkä piti korvata vuosina 1872–1875 ilmestyneen ranskalaisen painoksen[4*] vastaavasti merkityillä kohdilla. Tällä tavoin toisen painoksen tekstiin tehdyt muutokset käyvät ylipäänsä yhteen niiden muutosten kanssa, jotka Marx on useissa käsin kirjoittamissaan huomautuksissa määrännyt tehtäväksi siihen englanninkieliseen käännökseen, joka oli suunniteltu julkaistavaksi Amerikassa kymmenen vuotta sitten, mutta josta täytyi luopua pääasiassa siksi, ettei löydetty taitavaa ja sopivaa kääntäjää. Tämän käsikirjoituksen antoi käyttöömme vanha ystävämme herra F. A. Sorge, Hobokenista, New-Jerseystä. Siihen on merkitty vielä eräitä muita lisäyksiä ranskalaisesta painoksesta; koska kuitenkin käsikirjoitus on useita vuosia vanhempi kuin Marxin huomautukset kolmatta painosta varten, en pitänyt itseäni pätevänä käyttämään sitä muuten kuin poikkeuksellisesti ja varsinkin niissä tapauksissa, jolloin se auttoi meitä selviytymään vaikeuksista. Samaten useimmissa vaikeissa kohdissa ranskalainen teksti on osoittanut meille, milloin tekijä itse olisi ollut valmis uhrauksiin, kun yleensä oli pakko jotakin uhrata alkuperäisen täydestä merkityksestä sitä käännettäessä.
On kuitenkin eräs vaikeus, jolta lukijaa emme voineet säästää: määrättyjen sanojen käyttäminen eri mielessä kuin mikä niillä on paitsi jokapäiväisen elämän myös tavallisen kansantaloustieteen kielenkäytössä. Tämä oli kuitenkin välttämätöntä. Jokainen uusi käsitys merkitsee vallankumousta tietyn tieteen ammattisanastossa. Sen osoittaa parhaiten kemia, jonka koko oppisanasto muuttuu perinpohjin noin joka kahdenkymmenen vuoden kuluttua ja jossa ei löytyne yhtäkään orgaanista yhdistystä, joka ei olisi läpäissyt monia erilaisia nimityksiä. Kansantaloustiede on yleensä tyytynyt ottamaan sanastonsa sellaisenaan liike- ja teollisuuselämästä ja sellaisenaan sitä käyttämään, jolloin se on kokonaan unohtanut, että tällä tavoin se rajoittaa itsensä näiden sanojen ilmaisemien ajatusten ahtaaseen piiriin. Niinpä klassinen kansantaloustiedekään ei ole koskaan päässyt eroon voiton ja koron tavanomaisista käsityksistä, vaikka se olikin täysin tietoinen siitä, että niin voitto kuin korkokin ovat vain alaosastoja, kappaleita siitä maksamattomasta tuotteen osasta, mikä työmiehen täytyy työnantajalleen (tuotteen ensimmäiselle anastajalle, vaikkakaan ei sen viimeiselle, lopulliselle omistajalle) tuottaa; se ei ole koskaan tutkinut tätä maksamatonta tuotteen osaa (jota Marx nimittää lisä-tuotteeksi) sen yhtenäisyydessä, kokonaisuutena, eikä se tämän vuoksi ole koskaan päässyt selvään käsitykseen sen synnystä ja luonteesta enempää kuin niistä laeista, jotka säännöstelevät sen arvon myöhempää jakautumista. Samoin sanalla manufaktuuri tarkoitetaan erotuksetta kaikkea teollisuutta, mikäli kysymys ei ole maataloudesta eikä käsityöstä. Täten hävitetään ero kahden suuren ja olennaisesti toisistaan eroavan taloushistorian aikakauden välillä: käsityön jakoon pohjautuvan varsinaisen manufaktuurikauden ja konetuotantoon pohjautuvan nykyaikaisen teollisuuskauden välillä. On kuitenkin itsestään selvää, että teorian, joka pitää nykyaikaista kapitalistista tuotantoa pelkkänä ohimenevänä vaiheena ihmiskunnan taloushistoriassa, täytyy käyttää muunlaista sanastoa kuin niiden kirjailijain, jotka pitävät tätä tuotantomuotoa ikuisena ja lopullisena.
Ei liene liiallista kosketella muutamin sanoin tekijän menettelytapaa sitaattien käytössä. Useimmissa tapauksissa on sitaatteja käytetty tavalliseen tapaan asiakirjallisina todisteina tekstissä esitettyihin väitteisiin. Mutta usein on otettu kohtia taloustieteilijöiden teoksista osoittamaan, milloin, missä ja kuka on ensi kerran tuonut selvästi päivänvaloon tietyn katsantokannan. Näin on asianlaita niissä tapauksissa, jolloin siteerattu mielipide on tärkeä jonakin aikana vallinneiden yhteiskunnallisen tuotannon ja vaihdon ehtojen enemmän tai vähemmän oikeana ilmaisuna, ja tämä aivan riippumatta siitä, hyväksyykö Marx tuon mielipiteen tai onko se yleensä pätevä. Nämä sitaatit antavat täten tekstiin tieteen historiasta otettua juoksevaa selitysaineistoa.
Käännöksemme käsittää vain teoksen ensimmäisen kirjan. Mutta tämä ensimmäinen kirja on suuressa määrin kokonaisuus sellaisenaan, ja on se käynyt kahdenkymmenen vuoden ajan itsenäisestä teoksesta. Toinen kirja, jonka minä olen julkaissut saksankielisenä 1885, on ilmeisesti epätäydellinen ilman kolmatta kirjaa, jota ei voida julkaista ennen vuoden 1887 loppua. Sitten kun kolmas kirja on ilmestynyt saksalaisena alkuteoksena, on aikaa ryhtyä ajattelemaan kummankin kirjan englantilaisen painoksen valmistamista.
»Pääomaa» sanotaan usein Euroopan mantereella »työväenluokan raamatuksi». Kukaan työväenliikkeeseen perehtynyt henkilö ei voi olla myöntämättä, että tässä kirjassa esitetyt johtopäätökset tulevat päivä päivältä yhä enemmän työväenluokan suuren liikkeen perustaviksi periaatteiksi ei ainoastaan Saksassa ja Sveitsissä, vaan myös Ranskassa, Hollannissa ja Belgiassa, Amerikassa, jopa Italiassa ja Espanjassakin ja että työväenluokka pitää kaikkialla yhä suuremmassa määrin näitä johtopäätöksiä oman asemansa ja pyrkimystensä sattuvimpana ilmaisuna. Ja myös Englannissa juuri tällä ajankohdalla Marxin teoriat vaikuttavat voimakkaasti sosialistiseen liikkeeseen, joka saa itselleen kannattajia »sivistyneiden» riveissä yhtä suuresti kuin työväenluokankin riveissä. Mutta ei tässä kaikki. Nopeasti lähestyy aika, jolloin Englannin taloudellisen aseman perusteellinen tutkiminen tulee vastustamattomana kansallisena välttämättömyytenä pakolliseksi. Englannin teollisuusjärjestelmän kulku, joka on mahdoton ilman pysyväistä ja nopeata tuotannon ja siis myös markkinoiden paisumista, on joutunut pysähdystilaan. Vapaakauppa on ammentanut apulähteensä tyhjiksi; jopa Manchesterkin epäilee tätä aikaisempaa taloudellista evankeliumiaan.[5*] Nopeasti kehittyvä ulkomainen teollisuus tuijottaa kaikkialla Englannin tuotantoa kasvoista kasvoihin, eikä ainoastaan tullimuureilla suojatuilla, vaan myös neutraaleilla markkinoilla, jopa kanaalin tälläkin puolen. Kun tuotantovoimat kehittyvät geometrisessa sarjassa, niin markkinat laajenevat parhaassa tapauksessa aritmeettisessa sarjassa. Pysähdystilan, kukoistuksen, liikatuotannon ja pulan kymmenvuotinen kehitysjakso, joka alati palasi uudelleen vuosina 1825–1867, näyttää tosin päättyneen, mutta vain pysähdyttääkseen meidät pitkällisen ja kroonisen lamatilan epätoivonsuohon. Toivottu kukoistuskausi ei vaan tahdo koittaa; yhtä usein kuin luulemme havaitsevamme sen tuloa ennustavat merkit, ne häviävät jälleen tyhjiin. Ja tällä välin jokainen seuraava talvi asettaa uudelleen kysymyksen: »Mitä on tehtävä työttömien suhteen?» Mutta työttömien luku kasvaa vuodesta vuoteen, eikä ole ketään, joka vastaisi tähän kysymykseen; me voimme melkeinpä laskea sen ajankohdan tulon, jolloin työttömien kärsivällisyys loppuu ja he ottavat kohtalon omiin käsiinsä. Tuollaisena ajankohtana pitäisi varmaankin tulla kuulluksi sen miehen äänen, jonka koko teoria on tulosta ihmisiän pituisesta Englannin taloudellisen historian ja tilan tutkimisesta ja jonka johtopäätöksenä tästä tutkimisesta oli, että ainakin Euroopassa on Englanti ainoa maa, missä väistämätön yhteiskunnallinen vallankumous voitaisiin kokonaan suorittaa rauhallisin ja laillisin keinoin. Tietenkään hän ei ole koskaan unohtanut lisätä, että hän ei juuri odota, että Englannin vallassaoleva luokka alistuisi tähän rauhalliseen ja lailliseen vallankumoukseen ilman »proslavery rebellion'ia», kapinaa orjuuden puolesta.[16]
5. marraskuuta 1886
Friedrich Engels
Neljäs painos vaati minulta jo mahdollisimman viimeisteltyä tekstin ja viitteiden tarkistusta. Kuinka tämän tehtävän olen täyttänyt, siitä seuraavassa sananen.
Verratessani vielä kerran ranskalaista painosta ja Marxin käsinkirjoittamia merkintöjä, olen edellisestä ottanut saksalaiseen tekstiin vielä muutamia lisäyksiä. Ne ovat s. 80 (kolmas pain., s. 88) [tämän osan s. 115–117], s. 458–460 (kolmas pain., s. 509–510) [tämän osan s. 442–445], s. 547–551 (kolmas pain., s. 600 [tämän osan s. 524–528], s. 591–593 (kolmas pain., s. 644) [tämän osan s. 562–564] ja s. 596 (kolmas pain., s. 648) [tämän osan s. 566–567] sekä viitteessä 79. Niin ikään olen ranskalaisen ja englantilaisen painoksen mukaisesti sijoittanut tekstiin (neljännen pain., s. 461–467) [tämän osan s. 446–451] pitkän viitteen vuorityöläisistä (kolmas pain., s. 509–515). Muut pienet muutokset ovat luonteeltaan puhtaasti teknisiä.
Edelleen olen vielä tehnyt muutamia selittäviä lisämuistutuksia, etenkin sellaisiin kohtiin, joissa muuttuneet historialliset olot näyttivät niitä vaativan. Kaikki nämä lisämuistutukset on pantu hakasulkuihin[i] ja varustettu minun nimikirjaimillani.
Lukuisten lainausten täydellinen tarkastus kävi välttämättömäksi tällä välin ilmestyneen englanninkielisen painoksen takia. Marxin nuorin tytär Eleanor oli ottanut vaivakseen verrata sitä varten kaikki lainatut kohdat alkuperäisiin teksteihin, jottei sitaateissa, jotka ovat suurimmaksi osaksi englantilaisista lähteistä otetut, esiintyisi mitään saksan kielestä takaisin englanniksi käännettyä, vaan itse englantilainen alkuteksti. Minun oli siis neljännessä painoksessa turvauduttava tähän tekstiin. Tällöin esiintyi monenlaisia pieniä epätarkkuuksia: viittauksia vääriin sivunumeroihin, jotka oli kirjoitettu väärin osittain vihkoista jäljennettäessä tai olivat osittain kolmeen painokseen kasautuneita painovirheitä; väärin merkittyjä lainausmerkkejä tai katkaisupisteitä, kuten otevihkoista paljon lainattaessa pakostakin sattuu; siellä täällä oli jokin vähemmän onnistuneesti valittu käännössana. Muutamia kohtia on otettu vanhoista 1843–1845 Pariisissa kirjoitetuista vihkoista, jolloin Marx ei vielä ymmärtänyt englantia ja luki englantilaisten taloustieteilijäin teoksia ranskankielisinä, siellä missä kaksinkertaisen käännöksen seurauksena oli äänensävy hieman muuttunut, niin kuin esim. Steuartilta, Urelta ym. otetuissa sitaateissa, käytin englantilaista tekstiä. Oli muitakin samanluonteisia pikku epätarkkuuksia ja huomaamattomuuksia. Jos kuitenkin vertaa neljättä painosta edellisiin, niin voi tulla vakuuttuneeksi, ettei tämä sangen vaivalloinen oikaisutyö ole muuttanut kirjassa mitään, mikä olisi sanomisen arvoista. Ainoastaan yhtä sitaattia emme onnistuneet löytämään, nimittäin Richard Jonesin (4. pain., s. 562 [tämän osan s. 537], viite 47); Marx on nähtävästi kirjoittanut kirjan nimen väärin.[17] Kaikissa muissa säilyy niiden todistusvoima täydellisenä tai vahvistuukin nykyisessä tarkassa muodossa.
Mutta tässä minun täytyy palata erääseen vanhaan juttuun.
Tunnen nimittäin vain yhden tapauksen, jossa on esitetty epäilys, ettei eräs Marxin lainausote olisi oikea. Mutta kun tämä juttu on jatkunut ohi Marxin kuoleman, en voi sitä tässä ilman muuta sivuuttaa.[18]
Berliiniläisessä »Concordiassa», Saksan tehtailijaliiton äänenkannattajassa, julkaistiin maaliskuun 7 päivänä 1872 nimetön kirjoitus: »Kuinka Karl Marx siteeraa». Sen kirjoittaja ylitsevuotavaa siveellistä suuttumusta ja runsaasti epäparlamentaarisia sanontatapoja käyttäen väittää, että Marx olisi väärentänyt otteen tulo- ja menoarvioita koskevasta Gladstonen puheesta 16. huhtikuuta 1863 (ote on esitetty Kansainvälisen työväenliiton perustamismanifestissa v:lta 1864, ja toistamiseen »Pääomassa», I, neljännen pain. s. 617 ja kolmannen pain. s. 671 [tämän osan s. 585–586]). Lausetta: »Tämä rikkauden ja vallan huumaava lisäys... rajoittuu yksinomaan omistaviin luokkiin» ei muka ensinkään ollut Hansardin (muka virallisessa) pikakirjoitusselosteessa. »Mutta tätä lausetta ei ole missään kohden Gladstonen puheessa. Siinä on sanottu aivan päinvastaista.» (Ja edelleen lihavalla kirjasinlajilla): »Marx on sekä muodollisesti että asiallisesti valehdellut tämän lauseen lisää.»
Marx, jolle »Concordian» mainittu numero lähetettiin toukokuussa, vastasi nimettömälle »Volksstaat» lehden kesäkuun 1 päivän numerossa. Kun hän ei enää muistanut, minkä lehtiselostuksen mukaan hän oli siteerannut, hän tyytyi osoittamaan, että samanlainen sitaatti oli kahdessa englantilaisessa kirjoituksessa, ja mainitsi sitten »Times» lehden selostuksesta, jonka mukaan Gladstone oli lausunut:
»Niin on asianlaita, mitä tulee tämän maan rikkauteen. Minun täytyy sanoa omasta puolestani, että minä seuraisin melkein huolella ja tuskalla tätä rikkauden ja vallan huumaavaa lisääntymistä, jos uskoisin, että se rajoittuu hyvinvoiviin luokkiin. Se ei koske ensinkään työtätekevän väestön asemaa. Lisääntyminen, josta olen puhunut ja joka mielestäni perustuu tarkkoihin tietoihin, on lisääntymistä, joka rajoittuu kokonaan omistaviin luokkiin.»
Gladstone sanoo siis tässä, että häntä surettaisi, jos niin olisi, mutta asia on niin: tämä vallan ja rikkauden huumaava lisääntyminen rajoittuu kokonaan omistaviin luokkiin. Ja mitä tulee tuohon muka viralliseen Hansardiin, niin Marx kirjoittaa edelleen: »Herra Gladstone oli niin viisas, että tässä myöhemmin oikomassaan painoksessa hän suttasi pois tuon Englannin valtiovarainkansleria todellakin kompromettoivan kohdan. Tämä on muuten perinnäinen englantilainen parlamenttitapa eikä suinkaan mikään pikku Laskerin keksintö[19] Bebeliä vastaan.»
Nimetön ärtyy yhä enemmän. Sysäten vastauksessaan »Concordiassa» 4. heinäkuuta syrjään toisasteiset lähteet hän tekee sen siivon huomautuksen, että on muka »tapana» esittää otteita parlamentissa pidetyistä puheista pikakirjoitteen mukaan; mutta myös »Timesin» selostus (jossa tuo »lisää valehdeltu» lause on) ja Hansardin esitys (josta se puuttuu) »käyvät asiallisesti täysin yhteen», ja samoin sisältyy muka »Timesin» selostukseen »aivan päinvastainen ajatus kuin tuossa perustamismanifestin kuuluisassa paikassa on». Tämän sanoessaan mies vaikenee visusti siitä, että tämän muka »päinvastaisen» ohella se sisältää juuri »tuon kuuluisan kohdan». Tästä kaikesta huolimatta nimetön tuntee joutuneensa kiinni ja huomaa, että vain uusi temppu voi hänet pelastaa. Samalla kun hän siis höystää, kuten yllä on osoitettu, »julkeita valheita» vilisevän kirjoituksensa ylösrakentavilla parjauksilla, sellaisilla kuin »mala fides», (»epärehellisyys»], »valheellinen ilmoitus», »tuo valheellinen sitaatti», »julkea valhe», »sitaatti, joka on kokonaan väärennetty», »tämä väärennys», »suorastaan katala» jne., hän katsoo tarpeelliseksi siirtää riitakysymyksen toiselle alalle ja lupaa sen tähden »toisessa kirjoituksessa selittää, minkä merkityksen me (ts. 'ei-valehteleva' nimetön) annamme Gladstonen sanojen sisällykselle». Niin kuin tällä hänen merkityksettömällä mielipiteellään olisi asian kanssa mitään tekemistä! Tämä toinen kirjoitus on heinäkuun 11 päivän »Concordiassa».
Marx vastasi vielä kerran elokuun 7 päivänä »Volksstaatissa» ja lainasi nyt myös mainitun kohdan »Morning Star» ja »Morning Advertiser» lehdissä 17. huhtikuuta 1863 olleista selostuksista. Kummankin lehden mukaan Gladstone sanoo, että hän seuraisi huolella jne. tätä rikkauden ja vallan huumaavaa lisääntymistä, jos hän uskoisi sen rajoittuvan vain hyvinvoiviin luokkiin (classes in easy circumstances). Mutta tämä lisääntyminen rajoittuu todella vain luokkiin, joilla on omaisuutta (entirely confined to classes possessed of property). Näissäkin selostuksissa on siis sanasta sanaan tuo muka Marxin »lisää valehtelema» lause. Edelleen Marx vielä kerran osoitti vertaamalla »Timesin» ja Hansardin tekstejä, että kolmen seuraavana aamuna ilmestyneen, toisistaan riippumattoman lehden samoin kuuluvan selostuksen toteama lause puuttui Hansardin tunnetun »tavan» mukaisesti tarkastetusta selostuksesta, ts. että Gladstone oli, Marxin sanojen mukaan, sen »näpistänyt jälkeenpäin pois» (»nachträglich wegstipitzt hat»), ja lausuu lopuksi, ettei hänellä ole aikaa väitellä enempää nimettömän kanssa. Tämäkin näkyy saaneen kyllikseen, ainakaan Marxille ei enää lähetetty yhtään »Concordian» numeroa.
Asia näytti kuolleen ja tulleen haudatuksi. Saimme tosin myöhemmin kuulla kerran tai pari henkilöiltä, joilla oli suhteita Cambridgen yliopistoon, salaperäisiä huhuja sanomattomasta kirjallisesta rikoksesta, jonka muka Marx oli »Pääomassaan» tehnyt. Kaikista tutkisteluista huolimatta ei kuitenkaan mitään tarkempia tietoja voitu saada. Mutta sitten 29. marraskuuta 1883, kahdeksan kuukautta Marxin kuolemasta, »Times» julkaisi Sedley Taylorin allekirjoituksella varustetun kirjeen, joka oli päivätty »Trinity Collegessa» Cambridgessa. Tässä tuo kesyintä osuustoimintaa ajava mies loi tilaisuuden tarjouduttua vihdoinkin valoa sekä Cambridgen huhuihin että »Concordian» nimettömään.
»Erittäin merkilliseltä näyttää», »Trinity Collegen» mies sanoo, »että professori Brentanon (joka silloin oli Breslaussa, nyt Strassburgissa) oli suotu... paljastaa se mala fides, joka ilmeisesti oli aiheuttanut perustamismanifestissa olleen sitaatin Gladstonen puheesta. Herra Karl Marx, joka... koetti puolustaa sitaattia, oli kylliksi julkea välttääkseen vielä kuoleman kielissä (deadly shifts), johon hänet Brentanon mestarillisesti tehdyt hyökkäykset olivat heti kohta syösseet, että herra Gladstone typisti 'Timesin' huhtikuun 17 päivän numerossa 1863 julkaistua puhettaan, ennen kuin se ilmestyi Hansardissa, suttaamalla siitä pois kohdan, joka kompromettoi häntä, siis Englannin valtiovarainkansleria. Kun Brentano vertaamalla tekstejä yksityiskohtaisesti toisiinsa osoitti, että 'Timesin' ja 'Hansardin' kertomukset kävivät yhteen siinä, että mainitusta puheesta puuttui se ajatus, minkä sukkelasti eristetty sitaatti Gladstonen sanoista oli siihen tuonut, Marx peräytyi väittelystä tehden syyksi ajanpuutteen!»
»Vai tuoko koirasta irti lähti!»[20] Ja miten kunniakkaana kuvastuikaan Cambridgen tuotanto-osuuskunnallisessa mielikuvituksessa herra Brentanon »Concordiassa» käymä anonyymi taistelu! Niin taisteli hän, tuo Saksan tehtailijaliiton Pyhä Yrjö, niin hän heilutti miekkaansa[21] antaen »mestarillisia iskuja», kun taas tuo helvetin lohikäärme Marx korisi »heti kohta kuoleman kielissä» hänen jaloissaan!
Kuitenkin on koko tämä ariostomainen taistelukuvaus tarkoitettu vain peittämään Pyhän Yrjömme koukkuiluja. Tässä ei enää ole puhe »lisää valehtelemisesta», »väärennyksestä», vaan »sukkelasti eristetystä lainauksesta» (»craftily isolated quotation»). Koko kysymys on siirretty toisaalle ja Pyhä Yrjö sekä hänen cambridgelainen aseenkantajansa tietävät kylläkin hyvin miksi.
Eleanor Marx vastasi Taylorille »To-Day»-nimisessä kuukausilehdessä (helmikuu 1884), kun »Times» kieltäytyi julkaisemasta hänen vastaustaan. Hän johdatti keskustelun siihen ainoaan kohtaan, josta oli ollut kysymys, nimittäin: oliko Marx tuon lauseen »lisää valehdellut» vai ei. Herra Sedley Taylor vastaa siihen, että hänen mielestään Marxin ja Brentanon väittelyssä
»se kysymys, onko jokin lause ollut herra Gladstonen puheessa vai ei, on ollut sangen vähäarvoinen verrattuna siihen kysymykseen, oliko tuon lainauksen tarkoitus esittää oikein Gladstonen mielipide vai väärentää sitä».
Myöhemmin Taylor myöntää, että »Timesin» esitys »sisältää todellakin ristiriidan sanoissa»; mutta muusta kontekstistä, jos se selitetään oikein, ts. vapaamielis-gladstonelaisessa hengessä, näkyy, mitä herra Gladstone muka oli tahtonut sanoa (»To-Day», maaliskuu 1884). Huvittavinta tässä on, ettei cambridgelaisemme nyt pidä kiinni puheen selostamisesta Hansardin mukaan, kuten nimettömän Brentanon sanojen mukaan on »tapana», vaan sen selostamisesta saman Brentanon »välttämättömästi kehnoksi» leimaaman »Timesin» selostuksen mukaan. Tietysti, tuo onneton lausehan puuttuu Hansardista!
Eleanor Marxin oli helppo nujertaa perinpohjaisesti tämä todistelu »To-Dayn» samassa numerossa. Joko herra Taylor oli lukenut vuoden 1872 riitakirjoitukset. Siinä tapauksessa hän oli nyt »valehdellut», paitsi »lisää» (hinzu) myös »pois» (hinweg). Tai hän ei ollut niitä lukenut. Siinä tapauksessa hänen oli pidettävä suunsa kiinni. Joka tapauksessa oli varmaa, ettei hän uskaltanut enää väittää päteväksi ystävänsä Brentanon syytöstä, että Marx olisi »valehdellut lisää». Päinvastoin, hänen mukaan Marx ei ollut valehdellut lisää, vaan pimittänyt erään tärkeän lauseen. Mutta tämä sama lause on perustamismanifestin sivulla 5, muutamia rivejä ennen tuota muka »lisää valehdeltua». Mitä taas tulee ristiriitaisuuteen Gladstonen puheessa, niin eikö se ole juuri Marx, joka »Pääoman» s. 618 (3. pain., s. 672) [tämän osan s. 586] viitteessä 105 puhuu »yhtämittaisista, huutavista ristiriitaisuuksista Gladstonen budjettipuheissa vuosilta 1863 ja 1864»! Hän vain ei Sedley Taylorin tapaan ota selittääkseen niitä vapaamielisen suosiollisesti. E. Marxin vastauksen loppuyhteenveto on seuraava: »Marx ei ole todellakaan jättänyt pois mitään sanomisen arvoista eikä mitään valheellisesti lisännyt.» Mutta hän on asettanut paikoilleen ja vetänyt unohduksesta esiin lauseen Gladstonen eräästä puheesta. Lause on epäilemättä tullut sanotuksi, mutta tavalla tai toisella se on löytänyt tien pois Hansardista.
Tässä olikin herra Sedley Taylorille kylliksi, ja kokonaista kaksi vuosikymmentä kestäneen ja kahteen maahan ulottuneen professorijupakan tulos oli se, ettei enää ole uskallettu käydä Marxin kimppuun kirjallisen tunnollisuuden puutteesta, kuin myös se, että sen jälkeen herra Sedley Taylor luottaa luultavasti yhtä vähän herra Brentanon kirjallisiin taistelubulletiineihin kuin herra Brentano Hansardin paavimaiseen erehtymättömyyteen.
Lontoossa, 25. kesäkuuta 1890
F. Engels
[1*] Tämä tuntui sitä tarpeellisemmalta, kun F. Lassallenkin Schulze-Delitzschiä vastaan kohdistaman teoksen sekin osasto, jossa hän sanoo esittävänsä tätä aihetta käsittelevän tutkielmani »henkisen ytimen, sisältää huomattavia väärinkäsityksiä.[3] Sivumennen sanoen, kun F. Lassalle on melkein sanasta sanaan, aina laatimaani oppisanastoon saakka lainannut minun teoksistani kaikki taloustieteellisten teostensa yleiset teoreettiset väitteet, esimerkiksi teesit pääoman historiallisesta luonteesta, tuotantosuhteiden ja tuotantotavan keskinäisestä yhteydestä ym. ym. ja tehnyt sen lähdettä ilmoittamatta, niin propagandanäkökohdat ovat kai olleet syynä tähän menettelyyn. En tietysti puhu siitä, miten hän ne yksityiskohdissaan esittää ja niitä käyttää, sillä sen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä.
[2*] Ks. teostani »Zur Kritik etc.», p. 39.
[3*] Saksan vulgaarin taloustieteen laveasanaiset lörpöttelijät haukkuvat kirjani sanonta- ja esitystapaa. Kukaan ei voi arvostella ankarammin kuin minä »Pääoman» kirjallisia puutteellisuuksia. Kuitenkin tekee mieleni näiden herrojen ja heidän yleisönsä hyödyksi ja iloksi lainata tähän kohtia englantilaisesta ja venäläisestä arvostelusta. Minun mielipiteitteni jyrkkä vastustaja »Saturday Review» kirjoitti ensimmäisestä saksalaisesta painoksesta: »Esitystapa antaa kuivimmillekin taloudellisille kysymyksille erityisen viehätyksen (charm)». »Sankt-Peterburgskije Vedomosti» huomautti vuoden 1872 huhtikuun 8 (20) päivän numerossaan: »Esitystapa on muutamia kovin spesifisiä kohtia lukuunottamatta yleistajuista, selvää ja esitettävän asian syvästä tieteellisyydestä huolimatta harvinaisen elävää. Tässä suhteessa tekijä... ei muistuta vähääkään useimpia saksalaisia oppineita, jotka... kirjoittavat teoksensa niin epäselvällä ja kuivalla kielellä, että tavallisen kuolevaisen pää on siitä haljeta.» Nykyisen saksalais-kansallis-vapaamielisen professorikirjallisuuden lukijoilta halkeaa kuitenkin aivan kokonaan muu kuin pää.
[4*] »Le Capital», par Karl Marx. Kääntänyt M. J. Roy, täydellisesti tekijän tarkastama. Paris, Lachâtre. Tämä käännös, varsinkin kirjan viimeisen osan käännös, sisältää tärkeitä muutoksia ja täydennyksiä toisen saksankielisen painoksen tekstiin.
[5*] Manchesterin kauppakamarin neljännesvuosikokouksessa, joka pidettiin tänään iltapäivällä, väiteltiin vilkkaasti vapaakauppakysymyksestä. Esitettiin päätösehdotus, jossa sanotaan: »Sen jälkeen kun on 40 vuotta turhaan odotettu, että toiset kansat seuraisivat Englannin vapaakauppaesimerkkiä, kauppakamari katsoo nyt tulleeksi ajan, jolloin tämä katsantokanta on muutettava.» Päätösehdotus hylättiin vain yhden äänen enemmistöllä, 21 ääntä kannatti ehdotusta ja 22 oli vastaan. (»Evening Standard», 1. marraskuuta 1886.)
[i] Tässä julkaisussa on hakasulut korvattu aaltosuluilla. Toim.
[1] »Pääoma» on marxilaisuuden nerokas teos. Tämän perusteoksensa parissa Marx työskenteli neljän vuosikymmenen ajan, 1840-luvulta elämänsä loppuun saakka. »Todettuaan, että taloudellinen järjestelmä on perusta, jolta poliittinen päällysrakenne kohoaa, Marx kiinnitti eniten huomiota tämän taloudellisen järjestelmän tutkimiseen.» (V. I. Lenin, »Marxilaisuuden kolme lähdettä ja kolme perusosaa».)
Marx alkoi tutkia järjestelmällisesti kansantaloustiedettä vuoden 1843 lopulla Pariisissa. Taloustieteellistä kirjallisuutta tutkiessaan hän asetti päämääräkseen sellaisen suurteoksen kirjoittamisen, jossa hän arvostelisi olemassaolevaa järjestelmää ja porvarillista kansantaloustiedettä. Hänen ensimmäiset tätä alaa koskevat tutkielmansa löysivät heijastuksensa seuraavissa teoksissa: »Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset 1844», »Saksalainen ideologia», »Filosofian kurjuus», »Palkkatyö ja pääoma», »Kommunistisen puolueen manifesti» yms. Jo nämä teokset paljastavat kapitalistisen riiston perusteet, kapitalistien ja palkkatyöläisten etujen leppymättömän vastakkaisuuden sekä kaikkien kapitalististen taloussuhteiden antagonistisen, sovittamattoman ja ohimenevän luonteen.
Vuosien 1848–1849 vallankumouksen myrskyisten tapahtumien aiheuttaman tietyn väliajan jälkeen Marx saattoi jatkaa taloustieteellisiä tutkimuksiaan vasta Lontoossa, jonne hänen oli pakko muuttaa elokuussa 1849. Siellä hän tutki syvällisesti ja kaikinpuolisesti kansantalouden historiaa ja eri maiden — etenkin Englannin, joka oli siihen aikaan kapitalismin klassinen maa — silloista taloutta. Tänä aikana Marxia kiinnostivat maanomistuksen historia ja maankorkoteoria, rahan kiertokulun ja hintojen historia ja teoria, talouspulat, konetekniikan ja teknologian historia, maanviljelystieteen ja maanviljelyskemian kysymykset.
Marx työskenteli erittäin vaikeissa oloissa. Hänen oli alituisesti kamppailtava puutetta vastaan ja keskeytettävä usein tutkimustyönsä ansaitakseen leipänsä. Liiallinen jatkuva voimainponnistus puutteellisissa aineellisissa oloissa jätti jälkensä: Marx sairastui vakavasti. Siitä huolimatta hänen onnistui vuoteen 1857 mennessä suorittaa suunnaton valmisteleva työ, joka mahdollisti siirtymisen tutkimustyön päätevaiheeseen: kerätyn aineiston systematisointiin ja yleistämiseen.
Elokuusta 1857 kesäkuuhun 1858 Marx laati noin 50 painoarkkia käsittävän käsikirjoituksen, joka oli ikään kuin tulevan »Pääoman» hahmotelma. Sen julkaisi ensimmäisen kerran alkukielellä NKP:n KK:n marxismi-leninismin instituutti vasta 1939–1941, ja sen otsikkona oli »Grundrisse der Kritik der politischen Oekonomie» (»Kansantaloustieteen arvostelun peruspiirteet»). Marraskuussa 1857 Marx laati sitä paitsi teoksensa jäsennyksen, jota hän myöhemmin täydensi ja oleellisesti täsmensi. Tämä hänen tutkielmansa, joka on omistettu taloudellisten kategorioiden arvostelulle, jakautuu kuuteen kirjaan.
1. Pääomasta (muutamine johdatuslukuineen); 2. Maaomaisuudesta; 3. Palkkatyöstä; 4. Valtiosta; 5. Ulkomaankaupasta; 6. Maailmanmarkkinoista. Ensimmäinen kirja (»Pääomasta») oli suunniteltu koostuvaksi neljästä osastosta: a) Pääoma yleensä, b) Pääomien kilpailu, c) Luotto, d) Osakepääoma; sitä paitsi osasto »Pääoma yleensä» jakautui vielä kolmeen jaksoon: 1. Pääoman tuotantoprosessi; 2. Pääoman kiertokulkuprosessi ja 3. Niiden yhtenäisyys eli pääoma ja voitto, korko. Merkillepantavaa on, että tämä viimeksi mainittu jaksotus oli myöhemmin perustana koko teoksen jakamiselle »Pääoman» kolmeen vastaavaan osaan. Oli aikomus kirjoittaa erityinen teos aiheesta: kansantaloustieteen ja sosialismin historia.
Marx teki samanaikaisesti päätöksen, että valmisteilla olevan teoksen hän julkaisee eri vihkoina ja että ensimmäisen vihkon »on oltava välttämättä tietyssä määrin eheä teos», joka sisältäisi vain ensimmäisen kirjan ensimmäisen osaston; tämä osasto koostuisi kolmesta luvusta: 1. Tavara; 2. Raha eli yksinkertainen kiertokulku ja 3. Pääoma. Mutta poliittisista syistä ensimmäisen vihkon — kirjan »Kansantaloustieteen arvostelua» — lopulliseen kokoomukseen ei tullut kolmatta lukua. Marx osoitti, että nimenomaan siitä luvusta »alkaa tosi taistelu» ja että hänen mielestään olisi ajattelematonta virallisen sensuurin ja hallitseville luokille epämieluisiin tekijöihin kohdistuvan poliisivainon ja kaikkinaisen panettelun oloissa julkaista mainittu luku aivan alussa, ts. ennen kuin laaja yleisö saa tietää uudesta teoksesta. »Ensimmäistä vihkoa» varten Marx kirjoitti varta vasten tavaraa käsittelevän luvun ja muokkasi perusteellisesti vuosien 1857–1858 käsikirjoituksen rahaa koskevan luvun.
Kirja »Zur Kritik der politischen Oekonomie» (»Kansantaloustieteen arvostelua») ilmestyi vuonna 1859. Heti sen jälkeen oli aikomus julkaista myös »toinen vihko», ts. painattaa mainittu pääomaa käsittelevä luku, joka muodosti vuosien 1857–1858 käsikirjoituksen perussisällön. Marx alkoi taas tutkia järjestelmällisesti kansantaloustiedettä Brittiläisessä museossa. Verrattain pian hän joutui kuitenkin keskeyttämään tutkimustyönsä puoleksitoista vuodeksi: hänen oli paljastettava lehdistössä bonapartelaisen asiamiehen Karl Vogtin parjaavat hyökkäilyt ja tehtävä muita kiireellisiä töitä. Vasta elokuussa 1861 Marx alkoi kirjoittaa laajaa käsikirjoitusta ja lopetti sen vuoden 1863 puoliväliin mennessä. Noin 200 painoarkkia — 23 vihkoa — käsittävän käsikirjoituksen otsikoksi tuli 1859 julkaistun kirjan otsikko: »Kansantaloustieteen arvostelua». Suurimmassa osassa tätä käsikirjoitusta (vihkot VI–XV ja XVIII) käsitellään talousoppien historiaa. Sen on valmistanut painokuntoon ja julkaissut venäjän kielellä NKP:n KK:n marxismi-leninismin instituutti otsikolla »Lisäarvoteoriat» (»Pääoman» IV osa). Viidessä ensimmäisessä vihkossa ja osittain vihkoissa XIX–XXIII on esitetty »Pääoman» ensimmäisen osan teemat. Niissä Marx erittelee rahan muuttumista pääomaksi, kehittelee oppia lisäarvosta — absoluuttisesta ja suhteellisesta — ja koskettelee monia muita kysymyksiä. Muun muassa vihkot XIX ja XX sisältävät ensimmäisen osan kolmannentoista luvun »Koneet ja suurteollisuus» perusaineiston; niissä on runsaasti aineistoa koneiden historiasta ja tehdään seikkaperäinen taloudellinen analyysi koneiden käytöstä kapitalistisessa teollisuudessa. Vihkoissa XXI–XXIII valaistaan erinäisiä kysymyksiä, jotka kuuluvat »Pääoman» eri osiin, mm. toiseen osaan. Vihkot XVI–XVII on omistettu kokonaan kolmannen osan ongelmille. Näin ollen vuosien 1861–1863 käsikirjoitus koskettelee suuremmassa tai pienemmässä määrin »Pääoman» kaikkien neljän osan ongelmia.
Työskennellessään edelleen Marx päätti rakentaa teoksensa sen jäsennyksen mukaisesti, jonka hän oli laatinut aikaisemmin »Pääoma yleensä» -osastoa varten kolmine jaksoineen. Käsikirjoituksen historiallisen ja arvostelevan osan piti muodostaa neljäs, loppurengas. Kirjeessään Kugelmannille 13. lokakuuta 1866 Marx kirjoitti: »Koko teos jakautuu seuraaviin osiin: Ensimmäinen kirja) Pääoman tuotantoprosessi. Toinen kirja) Pääoman kiertokulkuprosessi. Kolmas kirja) Prosessin muodot yleensä. Neljäs kirja) Teorian historiasta.» Marx kieltäytyi myös entisestä suunnitelmastaan julkaista teos erillisinä vihkoina ja asetti tehtäväkseen valmistaa ensiksi edes pääpiirteissään koko teos ja vasta sitten julkaista se.
Tämän yhteydessä Marx jatkoi voimaperäisesti työtään teoksensa parissa ja etenkin niiden osien parissa, joita hän ei ollut vuosien 1861–1863 käsikirjoituksessa vielä riittävästi kehitellyt. Marx luki suuren määrän taloudellista ja teknistä lisäkirjallisuutta, mm. maatalouden, luoton ja rahan kiertokulun alalta, tutki tilastollista aineistoa, erilaisia parlamenttiasiakirjoja ja virallisia selosteita lasten työstä teollisuudessa, Englannin proletariaatin asunto-oloista jne. Sen jälkeen Marx laati kahdessa ja puolessa vuodessa (elokuusta 1863 vuoden 1865 loppuun mennessä) uuden laajan käsikirjoituksen, joka olikin »Pääoman» kolmen teoreettisen osan ensimmäinen seikkaperäisesti kehitelty variantti. Ja vasta sitten kun Marx oli kirjoittanut koko teoksen loppuun saakka (tammikuu 1866), hän ryhtyi valmistamaan sitä lopullisesti painokuntoon, ja sitä paitsi Engelsin neuvoa seuraten hän päätti valmistaa painoon ensi vuorossa vain »Pääoman» ensimmäisen osan eikä kerralla koko teosta. Marx suoritti tämän lopullisen viimeistelytyön erittäin huolellisesti ja siksi sitä voidaan itse asiassa pitää »Pääoman» koko ensimmäisen osan vielä yhtenä uutena muokkauksena. Marx piti välttämättömänä esityksen eheyttä, täydellisyyttä ja selvyyttä silmälläpitäen valaista verrattain lyhyessä muodossa vuonna 1859 ilmestyneen kirjan »Kansantaloustieteen arvostelua» sisällön peruskysymykset »Pääoman» ensimmäisen osan alussa. Nämä kysymykset muodostavat nyt koko ensimmäisen osaston (»Tavara ja raha»), kun ensimmäisessä painoksessa niitä valaistiin ensimmäisessä luvussa (»Tavara ja raha»).
»Pääoman» ensimmäisen osan ilmestyttyä (syyskuu 1867) Marx jatkoi työskentelyään sen parissa, koska valmisteltiin uusintapainosta saksan kielellä ja käännöksiä ulkomaan kielillä. Hän teki useita korjauksia toiseen painokseen (1872), antoi oleellisia ohjeita venäjänkielistä laitosta valmisteltaessa — se ilmestyi Pietarissa 1872 ja oli »Pääoman» ensimmäinen vieraskielinen käännös — sekä muokkasi ja toimitti huomattavasti ranskankielistä käännöstä, joka julkaistiin erillisinä vihkoina vuosina 1872–1875.
Toisaalta »Pääoman» ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen Marx jatkoi työtään seuraavien osien parissa aikoen pian viedä päätökseen koko teoksen. Se ei kuitenkaan onnistunut häneltä. Hän kulutti paljon aikaansa monipuoliseen toimintaan I Internationaalin pääneuvostossa. Yhä useammin hän joutui keskeyttämään työnsä huonon terveydentilansa vuoksi. Sitä paitsi Marxin tavaton tieteellinen tunnollisuus ja tarkkuus, se ankara itsearvostelu, joka Engelsin sanojen mukaan oli ominaista Marxille hänen »pyrkiessään muokkaamaan täydellisyyteen saakka suuret taloudelliset löytönsä ennen niiden julkaisemista», panivat hänet tiettyä ongelmaa tarkastellessaan tekemään yhä uusia lisätutkimuksia. Tämän luovan työn aikana heräsi myös monia uusia kysymyksiä.
»Pääoman» seuraavat kaksi osaa valmisti painokuntoon ja julkaisi Engels vasta Marxin kuoleman jälkeen: toisen 1885 ja kolmannen 1894. Täten Engels antoi arvaamattoman panoksen tieteellisen kommunismin aarteistoon.
Marxin kuoleman jälkeen Engels toimitti »Pääoman» ensimmäisen osan englanninkielisen käännöksen (ilmestyi 1887) valmisti painoon »Pääoman» ensimmäisen osan kolmannen (1883) ja neljännen (1890) saksankielisen laitoksen. Sitä paitsi Marxin kuoleman jälkeen, mutta vielä Engelsin eläessä »Pääoman» ensimmäisestä osasta otettiin seuraavat painokset: kolme englanninkielistä painosta Lontoossa (1888, 1889 ja 1891), kolme englanninkielistä painosta New Yorkissa (1887, 1889 ja 1890); ranskankielinen painos Pariisissa (1885), tanskankielinen Kööpenhaminassa (1885), espanjankielinen Madridissa (1886), italiankielinen Torinossa (1886), puolankielinen Leipzigissa (1884–1889), hollanninkielinen Amsterdamissa (1894) ja monia muita epätäydellisiä painoksia.
»Pääoman» neljättä saksankielistä painosta valmistellessaan (ilmestyi 1890) Engels muotoili lopullisesti Marxin henkilökohtaisten ohjeiden mukaisesti »Pääoman» ensimmäisen osan tekstin ja selitykset. Nykyään kaikkialla maailmassa tätä teosta julkaistaan ja käännetään neljännestä saksankielisestä painoksesta. Sen mukaan on valmistettu myös tämä »Pääoman» ensimmäisen osan painos. — 15.
[2] Tarkoitetaan »Pääoman» ensimmäisen, vuoden 1867 saksankielisen painoksen ensimmäisen osan ensimmäistä lukua »Tavara ja raha». Toista painosta valmistellessaan Marx muokkasi uudelleen kirjansa ja muutti mm. suuresti sen rakennetta. Aikaisemman ensimmäisen luvun jaksoista ja liitteestä hän laati kolme vastaavaa itsenäistä lukua, jotka yhdessä muodostavat kirjan ensimmäisen osaston. — 15.
[3] Tarkoitetaan Lassallen kirjan »Herr Bastiat-Schulze von Delitzsch, der ökonomische Julian, oder: Capital und Arbeit», Berlin 1864 (»Herra Bastiat Schulze-Delitzsch, taloustieteen Julianus, eli pääoma ja työ») kolmatta lukua. — 15.
[4] Mutato nomine de te fabula narratur (Vain nimesi kun muutat, niin sinustapa sadussa kerrotaankin) — sanat otettu Horatiuksen satiirista, ensimmäinen kirja, 1. satiiri. — 16.
[5] Siniset kirjat (Blue Books) — Englannin parlamentin julkaisuaineistojen ja ulkoministeriön diplomaattisten asiakirjojen yleinen nimi. Sinisiä kirjoja, jotka ovat saaneet nimensä sinisten kansiensa mukaan, on julkaistu Englannissa 1600-luvulta alkaen, ja ne ovat virallisena peruslähteenä tämän maan talouden ja diplomatian historiaa tutkittaessa. — 18.
[6] Segui il tuo corso, e lascia dir le genti! (Kulje omaa tietäsi ja anna ihmisten puhua!) — muunnetut sanat Danten teoksesta »Jumalainen näytelmä», »Kiirastuli», 5. laulu. — 18.
[7] S. Mayer, »Die sociale Frage in Wien. Studie eines 'Arbeitgebers'». Wien 1871 (»Yhteiskunnallisista suhteista Wienissä. 'Työnantajan' tutkielma»). — 20.
[8] »Pääoman» ensimmäisen osan neljännessä saksankielisessä painoksessa 1890 on jätetty pois näiden loppusanojen neljä ensimmäistä kappaletta. Tässä painoksessa ne julkaistaan täydellisesti. — 20.
[9] Anti-Corn-Law-League (Liitto viljalakeja vastaan) perustettiin 1838 teollisuusharjoittajien Cobdenin ja Brightin aloitteesta. Liitto puolusti teollisuusporvariston etuja ja vaati kumoamaan niin sanotut viljalait, joilla maaylimystön etuja noudattaen rajoitettiin ja kiellettiin viljan tuonti ulkomailta. Vuonna 1815 hyväksytty viljalaki kielsi viljan tuonnin niin kauan kuin viljan hinta on itse Englannissa alle 80 šillingin nelikolta. Vuonna 1822 tätä lakia hieman muutettiin ja 1828 otettiin käyttöön liukuasteikko, jonka mukaan viljan tuontimaksut kohosivat sitä mukaa kuin sen hinta aleni sisämarkkinoilla ja päinvastoin alenivat sisämarkkinahinnan kohotessa. Vaatiessaan viljalakien kumoamista ja kauppavapauden voimaan saattamista Liitto asetti tavoitteekseen viljan sisämarkkinahintojen alentamisen ja samalla siis myös työläisten palkan pienentämisen. Liitto käytti laajasti kauppavapaus-tunnusta saarnatessaan demagogisesti työläisten ja teollisuudenharjoittajien etujen yhtenäisyyttä. Viljalait kumottiin 1846. — 22.
[10] Tarkoitetaan Joseph Dietzgenin artikkelia »Karl Marx. 'Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua'. Hampuri 1867», joka oli julkaistu sanomalehdessä »Demokratisches Wochenblatt» (»Demokraattinen viikkolehti»), 1868, n:ot 31, 34, 35 ja 36. Vuosina 1869–1876 tämä lehti ilmestyi uudella nimellä »Der Volksstaat» (»Kansanvaltio»). — 23.
[11] Tässä on kysymys aikakauslehdestä »La philosophie positive. Revue» (»Positivistinen filosofia. Katsaus»). Se ilmestyi Pariisissa vuosina 1867–1883. Lehden kolmannessa, vuoden 1868 marras — joulukuun numerossa oli lyhyt resensio »Pääoman» ensimmäisestä osasta. Resension oli kirjoittanut De Roberty, A. Comten positivistisen filosofian kannattaja. — 23.
[12] Tämän artikkelin (»Karl Marxin Kansantaloustieteen arvostelumenetelmä») kirjoittaja on I. I. Kaufman. — 24.
[13] Tarkoitetaan saksalaisia porvarillisia filosofeja Büchneriä, Langea, Dühringiä, Fechneriä ja muita. — 26.
[14] »Uusi kaksikolmannes» (»neue Zweidrittel») — näin nimitettiin 2⁄3 taalerin arvoista hopeakolikkoa, joka oli käynnissä useissa saksalaisissa valtioissa. — 30.
[15] »Pääoman» ensimmäisen osan englanninkielisen julkaisun lukujen numerot eivät käy yhteen tämän osan saksankielisen julkaisun lukujen numeroiden kanssa. — 33.
[16] »Kapina orjuuden puolesta» oli USA:n eteläosan orjanomistajien kapina, joka johti vuosien 1861–1865 sisällissotaan. — 36.
[17] Todellisuudessa Marxilla ei siinä ole mitään epätarkkuutta. — 38.
[18] Porvariston edustajat hyökkäilivät jatkuvasti Marxin kimppuun panetellen ja syyttäen häntä Gladstonen 16. huhtikuuta 1863 pitämästä puheesta otetun sitaatin tahallisesta vääristelystä. Näiden hyökkäilyjen paljastamiselle Engels omisti erikoisen kirjoituksensa »Brentano contra Marx, sitaatin luulotellun vääristelyn johdosta. Kysymyksen historia ja asiakirjat», joka julkaistiin Hampurissa 1891. — 38.
[19] Puhuessaan »pikku Laskerin keksinnöstä» Marx tarkoittaa seuraavaa tapausta. Liittopäivien istunnossa 8. marraskuuta 1871 porvariston edustaja kansallisliberaali Lasker väitellessään Bebeliä vastaan sanoi, että jos saksalaiset sosiaalidemokraattiset työläiset aikovat seurata Pariisin kommunardien esimerkkiä, niin »säädylliset ja omaisuutta omistavat porvarit päättävät heidän päivänsä patukoilla». Puhuja ei kuitenkaan uskaltanut julkaista sanomaansa tässä muodossa, ja niinpä jo pikakirjoitteessa oli sanojen »päättävät heidän päivänsä patukoilla» asemesta kirjoitettu »pitävät heidät kuuliaisuudessa». Tämän väärennyksen paljasti Bebel. Laskerista tuli pilkankohde työläispiireissä. Pienen koonsa takia hän sai ironisen korkonimen »pikku Lasker». — 39.
[20] Goethe, »Faust», 1. osa, kolmas kohtaus (»Lukukammio»). — 41.
[21] Engels käyttää tässä muunnellen kerskailija ja pelkuri Falstaffin sanoja, joka kertoi miekkailleensa yksin muka viittäkymmentä miestä vastaan (Shakespeare, »Kuningas Henrik IV», I osa, II näytös, neljäs kohtaus). — 41.