Kirjoitettu: 27. helmikuuta 1861
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 124–125. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 27. helmikuuta 1861
...Sitävastoin iltaisin olen lukenut mielenvirkistykseksi Appinoksen Rooman kansalaissotia alkuperäisellä kreikan kielellä. Varsin arvokas kirja. Tekijä on syntyään egyptiläinen. Schlosser sanoo, ettei hänellä ole »minkäänlaista tuntoa asioihin», todennäköisesti siksi että hän syventyy kansalaissotien aineelliseen perustaan. Spartacus näyttää hänellä olevan ylväin kaveri, mitä koko antiikin historialla on esitettävänään. Suuri sotapäällikkö (ei mikään Garibaldi), jalo luonne, antiikin proletariaatin todellinen edustaja. Pompeius on pelkkä sontahousu, joka pääsi aiheettomaan maineeseen aluksi kaappaamalla Luculluksen menestykset (Mithridatesta vastaan), sitten Sertoriuksen (Espanja) menestykset, jne. ja vihdoin Sullan »nuorena toivona». Sotapäällikkönä hän on roomalainen Odilon Barrot. Heti kun hän joutui Caesaria vastaan, osoittautui, että miehenä hän on täintappaja. Caesar teki suurimmat sotilaalliset virheensä tietoisesti häkellyttääkseen vastassaan olevan turhimuksen. Tavanomainen roomalainen sotapäällikkö, esimerkiksi Crassus, olisi tuhonnut Caesarin kuuteen kertaan Epeiroksen sotaretkellä.[1] Mutta Pompeiuksen suhteen oli kaikki mahdollista. Shakespearella näyttää olleen komediassaan »Turhaa lemmen touhua» aavistus siitä, mitä Pompeius todella oli.
Terve.
Sinun K. M.
[1] Kyseessä on antiikin Rooman kansalaissotien viimeinen jakso 1. vuosisadalla eaa. Caesarin ja Pompeiuksen kannattajien kesken. Caesar kävi sotaa Pompeiusta vastaan Epeiroksessa Kreikassa. Nämä sotatoimet päättyivät Pompeiuksen armeijan tuhoon Pharsaloksen luona Tessaliassa kesäkuun 6. päivänä vuonna 48 eaa. Toim.