Se että kolmenkymmenen kolmen vuoden kuluttua teoksen »Brumairekuun kahdeksastoista» ensimmäisen painoksen ilmestymisen jälkeen on käynyt tarpeelliseksi ottaa sen uusintapainos, on todistuksena siitä, ettei tuo teos ole tähän mennessä vähääkään kadottanut arvoaan.
Se oli todella nerokas teos. Välittömästi sen tapahtuman jälkeen, joka oli hämmästyttänyt koko poliittista maailmaa kuin salama kirkkaalta taivaalta, tapahtuman, jota eräät kirosivat siveellisen suuttumuksen äänekkäin huudoin ja jonka toiset hyväksyivät pelastuksena vallankumouksesta ja rangaistuksena vallankumouksen hairahduksista, mutta jota kaikki vain kummastelivat ja jota kukaan ei ymmärtänyt — välittömästi tämän tapahtuman jälkeen Marx kirjoitti lyhyen ja purevan teoksen, jossa hän esitti koko Ranskan historian tapahtumat sisäisine yhteyksineen alkaen helmikuun päivistä, selitti joulukuun 2. päivän ihmeen[1] tuon yhteyden luonnolliseksi ja välttämättömäksi tulokseksi eikä hänen tällöin tarvinnut kertaakaan kohdella valtiokaappauksen sankaria muutoin kuin ansaitun ylenkatseellisesti. Tuo kuva oli piirretty niin mestarillisesti, että jokainen myöhemmin tehty uusi paljastus on tuonut vain uusia todistuksia siitä, kuinka oikein se kuvastaa todellisuutta. Tällainen päivänhistorian erinomainen ymmärtäminen, tällainen tapahtumien selvä oivaltaminen niiden tapahtumishetkellä on todella verratonta.
Siihen kuitenkin tarvittiin tavattoman syvällistä Ranskan historian tuntemusta. Marxilla sitä oli. Ranska on se maa, missä historialliset luokkataistelut on enemmän kuin missään muualla viety joka kerta ratkaisuun asti ja missä siis ovat myös jyrkkäpiirteisimmin tulleet esiin ne vaihtelevat poliittiset muodot, joiden sisällä nuo luokkataistelut liikkuvat ja joissa niiden tulokset ilmenevät. Ranska, tuo feodalismin keskus keskiajalla, yhtenäisen säätymonarkian mallimaa renessanssin ajoista asti, murskasi suuressa vallankumouksessa feodalismin ja pystytti porvariston puhtaan herruuden klassisemmin ja selvemmin kuin mikään muu maa Euroopassa. Myös päätään nostavan proletariaatin taistelu hallitsevaa porvaristoa vastaan esiintyy tässä maassa niin kärkevässä muodossa, ettei sellaista tunneta missään muualla. Tämä on se syy, jonka vuoksi Marx tutki erikoisen halukkaasti paitsi Ranskan aikaisempaa myös sen nykyhistoriaa kaikissa yksityiskohdissaan, kokosi aineistoa myöhempää käyttöä varten, ja siksi tapahtumat eivät koskaan yllättäneet häntä.
Tähän liittyi vielä toinenkin seikka. Nimenomaan Marx sai ensimmäisenä selville historian suuren liikunnanlain, jonka mukaan kaikkinainen historiallinen taistelu — käytäköön sitä sitten politiikan, uskonnon, filosofian tai muulla ideologian alalla — on todellisuudessa vain yhteiskuntaluokkien taistelun enemmän tai vähemmän selvää ilmenemistä, ja näiden luokkien olemassaolo ja samalla myös niiden väliset yhteentörmäykset johtuvat vuorostaan niiden taloudellisen aseman kehityksen asteesta, tuotannon luonteesta ja tuotantotavasta sekä siitä määräytyvästä vaihdosta. Tämä laki, jolla on historialle samanlainen merkitys kuin energian muuttumisen lailla luonnontieteelle, antoi Marxille myös tässä tapauksessa avaimen Ranskan toisen tasavallan historian ymmärtämiseen. Tässä teoksessaan hän tarkisti tämän historian pohjalta mainitun lain paikkansapitävyyden, ja kolmenkymmenenkolmen vuoden kuluttuakin meidän täytyy sanoa, että tuo kokeilu onnistui loistavasti.
F. E.
[1] Vuoden 1851 joulukuun 2. päivänä Louis Bonaparte ja hänen kannattajansa suorittivat Ranskassa vallankaappauksen, joka pani alulle toisen keisarikunnan bonapartelaisen valtakomennon. Toim.