Kirjoitettu: 23. lokakuuta 1846
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 30 –31. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Pariisi, 23. lokakuuta 1846
|
Komiteakirje n:o 3 |
Täkäläisistä straubingerilaisjutuista[2] on vain vähän sanottavaa. Pääasia on, että ne eri kiistakohdat, joista minun tähän asti oli tapeltava kavereiden kanssa, ovat nyt selvitetty: Grünin pääkannattaja ja oppilas, pappa Eisermann, on heitetty ulos, muiden vaikutus joukkoihin on täydellisesti romahtanut, ja vastoin heidän tahtoaan olen vienyt läpi yksimielisen päätöksen heitä vastaan.
Lyhyt tapahtumakulku on tämä:
Proudhonin yhdistyssuunnitelmasta keskusteltiin kolme iltaa. Aluksi vastaani väittivät melkein kaikki, lopussa vain enää Eis[ermann] ja kolme muuta grüniläistä. Pääasiana oli tällöin todistaa väkivaltaisen vallankumouksen välttämättömyys ja ylipäätänsä torjua grüniläinen »tosi sosialismi» joka on löytänyt uutta elinvoimaa proudhonilaisesta panacea'sta, antiproletaarisena, pikkuporvarillisena, straubingeriläisenä. Lopuksi tulin kiukkuiseksi samojen perustelujen ainaisesta toistamisesta vastustajieni taholta ja hyökkäsin suoraan straubingeriläisiä vastaan, mikä herätti grüniläisissä suurta närkästystä. Sain kuitenkin jalon Eisermannin houkutelluksi suoraan hyökkäykseen kommunismia vastaan. Sen jälkeen läksytin häntä niin, ettei hän enää ollut näyttäytynyt.
Tartuin nyt Eis[ermann]in minulle antamaan aseeseen — hyökkäykseen kommunismia vastaan — sitäkin suuremmalla syyllä, kun Grün jatkoi juonittelua, juoksenteli verstaissa, kutsui sunnuntaisin väkeä luokseen jne., ja äskeisen istunnon jälkeisenä sunnuntaina teki itse sen rajattoman tyhmyyden että hyökkäsi 8–10 straubingeriläisen edessä kommunismia vastaan. Julistin siis, että ennen kuin antaudutaan jatkokeskusteluihin, on äänestettävä, kokoonnummeko täällä kommunisteina vai emme. Jos olemme kommunisteja, niin meidän olisi pidettävä huoli, ettei enää esiintyisi sellaisia hyökkäyksiä kommunismia vastaan kuin oli Eis[emann]in taholta. Jos taas tässä kokoontui mitä tahansa yksilöitä jotka keskustelevat täällä tästä ja tuosta mistä tahansa, niin minulla ei olisi mitään tekemistä heidän kanssaan enkä enää tulisi takaisin. Tämä synnytti suurta suuttumusta grüniläisten keskuudessa. He olivat koolla muka »ihmiskunnan hyväksi», valistuakseen, he ovat edistyksen miehiä eivätkä yksipuolisia, järjestelmien vankeja jne., ja sellaisia rehtejä miehiä ei toki saa nimittää »miksi tahansa ihmisiksi». Muuten he halusivat ensin saada tietää mitä kommunismi oikein on (voi nuo koirat, jotka jo vuosia ovat nimittäneet itseään kommunisteiksi ja luopuivat siitä vain Grünin ja Eiserm[ann]in pelosta, sen jälkeen kun nämä olivat kommunismin varjolla luikerrelleet heidän joukkoonsa!). Minä en luonnollisestikaan joutunut heidän herttaisten pyyntöjensä pauloihin, ts. sanomaan heille, tietämättömille parilla kolmella sanalla mitä kommunismi on. Annoin heille äärimmäisen yksinkertaisen määritelmän, joka meni juuri niin pitkälle kuin esillä olevat kiistakysymykset, joka sulki pois rauhallisuuden, lempeyden ja huomaavaisuuden porvaristoa ja straubingeriläistöä kohtaan ja lopulta proudhonilaisen osakeyhtiön sekä sen säilyttämän yksilöllisen omistuksen ja muun mikä siihen liittyy. Määritelmä ei sisältänyt muuten mitään, mikä olisi voinut antaa aihetta poikkeamiin ja ehdotetun äänestyksen kiertämiseen. Määrittelin siis kommunistien aikomukset seuraavasti: 1) puolustetaan proletariaatin edut vastakohtana porvariston eduille; 2) tämä tehdään kumoamalla yksityisomistus ja korvaamalla se yleisellä omistuksella; 3) näiden tarkoitusten toteuttamiseksi ei hyväksytä mitään muita keinoja kuin väkivaltainen, demokraattinen vallankumous.
Tästä keskusteltiin kaksi iltaa. Toisena iltana siirtyi paras näistä kolmesta grüniläisestä, huomatessaan enemmistön äänestyksen, täydellisesti minun puolelleni. Muut kaksi olivat jatkuvasti ristiriidassa keskenään huomaamatta sitä. Monet, jotka eivät aikaisemmin olleet puhuneet, avasivat vihdoinkin suunsa ja selittivät olevansa päättävästi kannallani. Aiemmin vain Junge menetteli noin. Muutamat näistä homines novi[3] puhuivat, vaikkakin kuolemankauhussa vavisten ja takerrellen, aivan mukavasti ja näyttävät ylipäätänsä omaavan aivan terveen ymmärryksen. Lyhyesti, kun ruvettiin äänestämään, kokous julistettiin kommunistiseksi edellä olevan määritelmän mukaisesti 13 äänellä noita kahta uskollisiksi jäänyttä grüniläistä vastaan, joista toinen on myös jälkikäteen selittänyt haluavansa hyvin kovasti uskoa kommunismiin.
[1] Brysselissä vuoden 1846 alussa perustettuun Kommunistiseen kirjeenvaihtokomiteaan kuuluivat Marxin ja Engelsin lisäksi Wolff ja belgialainen sosialisti Philippe Gigot. Engels, joka matkusti elokuun keskipaikkeilla 1846 Pariisin Brysselin komitean toimeksiannosta, tiedotti toiminnastaan Komitealle säännöllisesti kirjeitse. Kirjeet lähetettiin Marxin nimelle osoitettuna. Käsilläoleva kirje on sarjan kolmas.
Marx ja Engels perustivat Brysselissä vuoden 1846 alussa Kommunistisen kirjeenuaihtokomitean, jonka esimerkin mukaisesti piti perustettaman sosialistisia ryhmiä Saksaan, Ranskaan, Englantiin ja muihin maihin. Marxin ja Engelsin mukaan kirjeenvaihtokomiteoiden tuli valmistella maaperää kansainvälisen proletaarisen puolueen luomiseksi ja niiden tarkoituksena oli eri maiden sosialistien sekä edistyksellisten työläisten aatteellinen ja järjestöllinen yhteenliittäminen sekä taistelu proletariaatille vieraita katsomuksia vastaan työväenliikkeessä. Ryhtyessään organisoi maan kirjeenvaihtokomiteoita Lontoossa, Pariisissa ja Saksan eri alueilla Marx ja Engels pyrkivät saamaan niihin mukaan Euroopan maiden huomattavia sosialisteja ja kommunisteja. Toim.
[2] Straubingerit olivat vaeltavia saksalaisia käsityöläiskisällejä. Marx ja Engels nimittivät näin saksalaisia käsityöläisiä, jotka olivat vielä huomattavassa määrin takapajuisten ammattikuntakäsitysten ja -ennakkoluulojen vallassa ja elättelivät toiveita mahdollisuudesta palata takaisin kapitalistisesta suurteollisuudesta pienyritteliäisyyteen. Toim.
[3] — uusista ihmisistä. Toim.