Kirjoitettu: 1870-luvun puolivälissä
Julkaistu: »Was die Sozialdemokraten sind und was sie wollen», Berlin 1891
Suomennos: M. A. Airola
Lähde: »Sosialidemokratia ja sen tarkotus», Viipurin työv. sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Viipuri 1907
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Aluksi jokunen sana puolueemme nimestä.[1] Puoluettamme kutsutaan sosialidemokratiseksi puolueeksi; meidän lippunamme on sosialidemokratia, sosialismi. Sosialidemokratinen ja sosialidemokratia merkitsee enempää kuin demokratinen ja demokratia. Demokratia merkitsee: kansan hallitus ja demokratisia vaatimuksia ovat ne, joiden tarkotuksena on saattaa kansa hallitsevaksi.
Tavallisesti käännetään kreikankielinen sana demokratia sanalla kansanvalta. Mutta tämä ei ole aivan oikein; ainakaan ei tämä käännös osota järkevää käsitystä sanan demokratia merkityksestä. »Kansa» on näet sama kuin kaikki valtion jäsenet, ja nämä kaikki eivät voi vallita, koska heidän ulkopuolellaan ei ole olemassa ketään vallittavia. Hallitsija edellyttää aina hallittavia — missä ei ketään vallita, koska kaikki ovat osallisia hallituksessa, siellä ei luonnollisesti voi olla olemassa mitään valtaa.
Että kaikki valtion jäsenet — holhouksenalaiset luonnollisesti poisluettuina — saavat samallaisella oikeudella ottaa osaa valtion hallitsemiseen, on täysin järkevä vaatimus. Sitäpaitsi ei voida kieltää, että sellaisen valtiojärjestelmän toteuttaminen samalla myöskin poistaisi kurjuuden yhteiskunnasta. Mutta miksi silloin ei säilytetä nimitystä demokratia, jolla on historia? Juuri sen vuoksi, että sillä on historia. Siitä saakka, kun syntyi nykyaikainen suurporvarillinen yhteiskunta luokkavastakohtineen ja luokkataisteluineen, on demokratian lippua yhä uudestaan käytetty salaamaan kansalta sitä juopaa, joka erottaa eri yhteiskuntaluokat toisistaan. Olemmepa nähneet senkin, että työtätekevän luokan viholliset ovat työtätekevää luokkaa vastaan taistelleet juuri demokratian lipun alla. Yksinpä nekin demokratit, jotka rehellisesti työskentelevät kansan hallituksen aikaansaamiseksi, antavat sanalle demokratia sellaisen merkityksen, että se olennaisesti rajottuu poliittiselle alalle. Tämä on epäjohdonmukainen käsitys, mutta kun sellainen nyt kerran on olemassa, ei nimitys demokratia ole riittävä puolueelle, joka tosin pyrkii toteuttamaan kansan hallituksen, mutta joka lisäksi ymmärtää, että hallitus ei ole tarkotusperä vaan välikappale; että valtion velvollisuus on taata kaikille jäsenilleen korkein mahdollinen hyvinvointi, ja että tämä tarkotusperä voidaan saavuttaa ainoastaan siten, että oikeudenmukaisella tavalla järjestetään yhteiskunnalle välttämätön työ.
Tämä käsitys sisältyy sanaan sosialidemokratia, sosialidemokratinen. Sana sosialinen (alkukielessä socialis) merkitsee yhteiskunnallinen, yhteiskuntaa koskeva; sosialidemokratia merkitsee siis kansan hallitusta sekä yhteiskunnallisella että valtiollisella alalla, valtion ja yhteiskunnan järjestämistä oikeudenmukaisella, järkevällä ja ihmisarvonmukaisella tavalla. Sosialismi on yhteiskuntatiede, oppi nykyisestä, järjettömällä tavalla järjestetystä yhteiskunnasta.
Työväenpuolueeksi nimitämme itseämme, koska työtätekevällä luokalla on suurin harrastus, ja koska sillä suuren paljoutensa perusteella yksin on voimaa panna toimeen sellainen järjestelmä. Ja huomattakoon tämä, työväellä me emme tarkota yksinomaan teollisuus-työläisiä, vaan kaikkia, jotka eivät elä toisten työn tuloksista, siis paitsi maaseudun ja kaupunkien palkkatyöläisiä myöskin pikkuviljelijöitä, käsityöläisiä ja pikkukauppiaita y. m., joita kapitalismin i'es painaa yhtä raskaasti kuin varsinaisia työläisiäkin. Onpa näiden asema usein huonompikin. On satoja tuhansia pikkumestareita, joiden täytyy lauantaisin juosta tuntikausittain ympäriinsä hankkimassa lainaksi »työmiestensä» viikkopalkkoihin tarvittavat rahat, ja jotka olisivat iloisia, jos heidän »ansionsa» olisi yhtä suuri kuin tehdastyöläisten. »Henkisen työn» palkkaorjia, sivistynyttä köyhälistöä, ei myöskään sovi tämän yhteydessä unohtaa.
Mutta nyt siihen, mitä me vaadimme ja tahdomme.
Seuraava ohjelma on hyväksytty Suomen työväen toisessa puoluekokouksessa Forssassa elok. 17–20 pmä 1903, jolloin puolue nimeltäänkin julistautui sosialidemokratiseksi:[2]
Sosialidemokratinen puolue Suomessa pyrkii samoin kuin sosialidemokratiset puolueet muissakin maissa vapauttamaan koko kansan taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen ala-ikäisyyden ja henkisen holhuun-alaisuuden kahleista.
Syvimpänä syynä kaikkialla huomattavaan kansojen työtätekeväin kerrosten sorronalaiseen asemaan eivät ole yksityiset valtiolliset laitokset, vaan se koko yhteiskunnallisen elämän perustuksena oleva ja oloja täydellisesti vallitseva tosiasia, että tuotannonvälikappaleiden omistaminen on tullut yksien yksinoikeudeksi. Samalla kuin taloudellinen kehitys on erottanut työvoiman omistajat, työväenluokan, tuotannonvälikappaleista, on se saanut heidät mitä raskaimpaan riippuvaisuuteen tuotannonvälikappaleiden omistajista — niihin luettuina maan suurtilojen omistajat ja kapitalistiluokka — joiden valtiollisen ja taloudellisen vallan ilmestymismuotona nykyinen luokka-yhteiskunta on.
Yhä kohoava teknillinen edistys, yhä kasvava tuotannon ja omaisuuden sekä kaiken taloudellisen vallan keskittyminen kapitalistien ja kapitalistiryhmien käsiin vaikuttaa, että yhä suuremmat joukot ennen itsenäisiä pikkuteollisuudenharjottajia ja pikkutilallisia menettävät tuotannonvälikappaleensa ja joutuvat milloin palkkatyöläisinä, milloin palkattuina apulaisina, milloin velkataakan alaisiksi sortuneina joko suorastaan tai välillisesti kapitalisteista riippuviksi. Köyhälistön joukko kasvaa ja samassa kasvaa myöskin riistäminen yleensä, jonka kautta yhä laajempain työtätekeväin kansankerrosten elämänehdot joutuvat jyrkkään ristiriitaan niiden oman, yhä nousevan tuotantokyvyn sekä sen kautta syntyvän yhteiskunnallisen varallisuuden paisumisen kanssa. Tätä kehitystä jouduttavat ja jyrkentävät kapitalistisen tuotantotavan yhtenäisyydenpuutteesta johtuvat liikepulat sekä niitä seuraava työttömyys ja kurjuus.
Mutta kuta enemmän kapitalismin kehitys kartuttaa köyhälistöä, sitä enemmän sitä pakotetaan ja tehdään kykeneväksi taisteluun kapitalismin kehitystä vastaan. Yksityistuotannon syrjäytyminen tekee yksityisomistuksenkin tarpeettomaksi ja vahingolliseksi, samalla kuin kehitys luo välttämättömät henkiset ja aineelliset edellytykset uusille yhteistuotantomuodoille, joiden perustuksena on, että yhteiskunta omistaa tuotannonvälikappaleet. Samassa kohoaa köyhälistö itsetietoiseksi siitä, että sen täytyy kannattaa ja jouduttaa tätä kehitystä, ja että tuotannon välikappaleiden siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan vallottaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömän kehityksen kannattajana. Köyhälistön järjestäminen, sen kohottaminen tajuamaan asemansa ja tehtävänsä, sen tekeminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosialidemokratisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana, jonka toteuttamiseksi se käyttää kaikkia tarkotuksenmukaisia ja kansan luonnollista oikeudentunnetta vastaavia keinoja.
Sosialidemokratinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta.
Sosialidemokratinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on. Se tuomitsee ja vastustaa kaikkea lausuntovapauden sortoa sekä kaikkea valtiollista ja kirkollista holhontaa. Se vaatii työntekijäluokan elämän laillista suojelemista ja taistelee hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan.
Näiden periaatteiden mukaisesti on sosialidemokratisen puolueen lähimpinä vaatimuksina:
1. Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansalaisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä sekä kunnallisella että valtiollisella ajalla. Suhteellinen edustus ja yksikamarijärjestelmä. Salainen äänestys. Vaalien ja äänestysten toimittaminen lain määräämänä vapaapäivänä. Palkkio valituille edusmiehille kaikilla aloilla.
2. Välitön lainsäädäntö-oikeus kansalle lakien esittämis- ja hylkäämis-oikeuden kautta.
3. Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.
4. Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälikappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, jotka osuttavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi.
5. Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottavat yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.
6. Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla, jolloin ansioton arvonnousu ja korkotulot sekä perintö on verotettava ankarammin kuin omasta ansiosta tai työstä johtuvat tulot. Veroitettavan omaisuuden ilmottamisvelvollisuus.
7. Maksuton oikeudenkäyttö ja oikeusapu. Korvaus viattomasti syytetyille, vangituille ja tuomituille.
8. Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.
9. Sotilastaakkaa on vähennettävä ja kansanpuolustus on järjestettävä vakituisen sotaväenoton sijaan. Rauhan aatetta on käytännössä toteutettava.
10. Kaikkien rajotusten poistaminen, jotka asettavat naisen yleis- tai yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.
11. Yleinen kieltolaki väkijuomain valmistamisen ja kaupan suhteen.
1. Työaika on saatava 8-tuntiseksi niissä ammateissa, missä eivät epäterveelliset olosuhteet vaadi sitä lyhemmäksi.
2. Kullakin paikkakunnalla elintarpeisiin riittävä alin palkka on määrättävä ei ainoastaan valtion ja kuntain, vaan yksityistenkin teettämissä töissä.
3. Yötyö on kiellettävä kaikilla muilla aloilla, paitsi sellaisilla, joiden teknillinen laatu tekee katkeamattoman työn välttämättömäksi. Naisilta ja nuorilta työntekijöiltä on yötyö kokonaan kiellettävä.
4. Täysi, vähintään 36 tuntia kestävä yhtämittainen lepoaika viikossa on säädettävä.
5. Lapset alle 14 vuoden on kiellettävä kaikesta ansiotyöstä. Lapsia (14–16 v.), oppilaita ja nuoria työntekijöitä (16–18 v.) varten on säädettävä riittäviä suojelusmääräyksiä.
6. Naisten työ on kiellettävä aloilla, missä se on heidän ruumiilleen vahingollista. Raskauden aikana on työ helpotettava tai kokonaan kiellettävä siitä alkaen, kun ne normaalisen raskaudentilan merkit, jotka vaikeuttavat työtä, ilmestyvät raskauden-ajan loppupuolella, sekä vähintäin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen.
7. Edellä olevat määräykset ovat ulotettavat, paitsi teollisuustyöväkeen, käsityöläisiin, maanviljelystyöväkeen ja palvelijoihin sekä mikäli mahdollista, kauppa- ja kulkulaitosten työväkeen.
8. Työväen suojelusmääräysten tarkkaa noudattamista valvomaan on asetettava riittävä määrä sekä mies- että naistarkastajia ammatin laadun mukaan ja määrättävä niille apulaisia työväestöstä. Suejeluslakien rikkominen on estettävä ankaroilla rangaistuksilla.
9. Kaikkiin työntekijöihin sekä heidän asemassaan oleviin henkilöihin ulottuva kansanvakuutus, käsittäen paitse sairas- ja tapaturma-, myöskin vanhuus- ja ansiokyvyttömyys- sekä leskien ja orpolasten ynnä työttömyysvakuutuksen, on saatava aikaan. Vakuutuksesta syntyvät kustannukset suoritetaan yleisen tulo-, varallisuus- ja perintöveron kautta keräytyvistä varoista. Vakuutuslaitoksen hallinnon jäsenet valitsevat vakuutetut itse.
10. Vakuutuslait ovat siten laadittavat, että ne eivät anna aihetta mielivaltaiselle tulkitsemiselle eikä kiertelemiselle. Vakuutetuille ja heidän omaisilleen on myönnettävä täysi vahingonkorvaus.
11. Aviottomille ja hoidotta jääneille lapsille on valtion toimesta saatava täysin tarkotustaan vastaava hoito ja kasvatus.
1. Äänioikeusoloja korjattaessa ei kunnallista vaalioikeutta missään tapauksessa saa asettaa valtiollista äänioikeutta ahtaammalle. Työväelle on kunnallisissa edustuslaitoksissa myönnettävä väkilukuun nähden suhteellinen määrä edustaja-sijoja.
2. Tilanahtauden ja siitä johtuvien terveydellisten sekä muiden epäkohtain poistamiseksi ynnä monien muiden vaatimusten tyydyttämiseksi on kuntain, varsinkin kaupunkikuntain, ostettava lisämaita mahdollisimman suurissa määrissä.
3. Kuntien on otettava haltuunsa sellaiset, yleiselle hyvinvoinnille tärkeät liikealat, joita se menestyksellä voi hoitaa tai jotka yksityisten hallussa ollen saattavat kunnan jäsenet heistä suuressa määrässä riippuvaisiksi.
4. Työväen asuntopulan poistamiseksi on kuntain rakennettava riittävästi ajanmukaisia asunnoita sekä yksityistä yritteliäisyyttä sillä alalla vissien ohjeiden alaisena kaikin tavoin edistettävä. Kunnallisia yömajoja on järjestettävä.
5. Sairaanhoito, lääkärinapu, lääkkeet ja hautaus kunnan kustannuksella. Näitä maksuja ei saa pitää vaivaisapuna.
6. Turvattomain lasten ja vanhusten hoito on ajanmukaisella ja inhimillisettä tavalla järjestettävä.
7. Työväestölle on laitettava kuntain kustannuksella terveellisiä, hyvin järjestettyjä ja maksuttomia kesäsiirtoloita.
8. Yleisemmän työttömyysajan sattuessa on kunnan hankittava, asujamilleen riittävästi työtä ja määrättävä riittävä alin palkka. Kuntien on perustettava yleisiä työttömyysrahastoja.
9. Kunnan työt ovat teetettävät ilman välikäsiä ja palkka maksettava sen tariffin mukaan, mikä kussakin ammatissa on silloin voimassa.
10. Työaika kunnan töissä on asetettava 8-tuntiseksi.
11. Kuntain on perustettava työnvälitystoimistoja, joitten hallinnossa tulee olla ainakin puolet työväen järjestöjen valitsemia edustajia.
12. Kunnallinen kielto-oikeus on saatava aikaan, kunnes yleinen, kieltolaki on säädetty.
13. Koulutarpeet kunnan kustannuksella sekä muuten mitä yleinen puolueohjelma tässä kohden määrää.
14. Vähävaraisia varten todellinen köyhäin asianajaja, jonka valitseminen jätettäköön vähävaraisten huostaan.
15. Kunnallisia tehtaitten- ja ammattitarkastajia on asetettava, joitten valitsemiseen riittävän suuri vaikutus työläisille on annettava.
1. Valtion ja kuntain nyt jo omistamia tiloja ja maa-aloja ei saa myydä eikä lahjottaa.
2. Valtion ja kuntain omistamat asumattomat maa-alat ovat saatettavat viljeltäviksi, mutta ei omistusoikeudella.
3. Pakollisesti myytäviksi joutuneet maatilat, kosket ja kaivannot ovat arvioittavat ja otettavat arvatusta hinnasta valtion omiksi.
4. Kunnille on saatava oikeus pakkolunastuksella haltuunsa hankkia yksityisten tiloja tai osia niistä. Lunastus on luettava sen mukaan, mitä nuo maa-alat tuottavat.
5. Valtion hallussa olevat ja vasta lunastettavat maa-alat ovat annettavat tilattomille tai sellaisille osuuskunnille, joitten jäsenet itse viljelevät maata.
6. Valtioapua on annettava etupäässä pikkuviljelystä tarkottaville toimenpiteille. Samoin kaikille osuustoiminnan luontoisille yrityksille maatalouden alalla.
7. Torppareille ja maanvuokraajille on saatava täydellinen käyttöoikeus ja myöskin myyntioikeus vuokraamansa maan viljelystuotteisiin, sekä vuokra-ajan loputtua on heille maksettava täysi korvaus siitä, mitä vuokratun maan arvo on heidän työnsä kautta kohonnut.
8. Metsästys- ja kalastusoikeus on heti tehtävä maanomistuksesta riippumattomaksi.
9. Erittäinkin valtion ja kuntain toimenpiteitten kautta olisi maanviljelystä ja sen sivuelinkeinoja kaikilla tnrkotuksenmukaisilla keinoilla edistettävä, varsinkin siten, että varsinainen rahvas maalla tulisi tuntemaan maanviljelyksen uusimmat työtavat ja saisi välttämättömät ammattitiedot.
10. Tilatonta väestöä on sivistettävä ja tietopuolisesti kasvatettava.
11. Palkollissääntö on lakkautettava.
Jokainen, joka rehellisesti harrastaa kanssa-ihmistensä hyvää, voi yhtyä kannattamaan tässä ohjelmassa esitettyjä vaatimuksia. Jokaisen, ken ei iloitse omasta eikä toisten orjuudesta, jokaisen, ken ei halua itseään tai toisia riistettävän, täytyy myöntää, että tämän ohjelman toteuttaminen olisi kansalle suureksi siunaukseksi.
Tutkistelkaammepa valtiota ja yhteiskuntaa sellaisenaan kuin ne todellisuudessa ovat.
Kaikki voima- ja nautintovälineet ovat vähemmistön hallussa. Ja tämä vähemmistö käyttää luonnollisesti, valtaansa säilyttääkseen ja lujittaakseen yksinoikeuttaan saada nauttia kaikkia niitä etuja, mitkä johtuvat valtiollisen ja yhteiskunnallisen vallan omaamisesta, sekä estääkseen valtansa alaista enemmistöä saamasta valtiollisia ja yhteiskunnailla oikeuksia.
Kuka käyttää valtiollista valtaa? Mitättömän pieni syntyperänsä ja rikkautensa perusteella etuoikeutettu vähemmistö. Kansan valtavan suuri enemmistö on vailla kaikkea valtaa ja siis myöskin vailla kaikkia oikeuksia. Vallassa oleva vähemmistö hallitsee silmälläpitäen yksistään omaa eikä valtansa alaisen enemmistön etuja. Hallitsevilla ja hallittavilla on yhtävähän yhteisiä harrastuksia kuin amerikalaisella plantashinomistajalla[3] ja neekerillä. Plantashinomistaja ei välitä neekeriensä eduista; hän huolehtii vain siitä, mikä hänelle itselleen on edullista ja hän kohtelee neekeriä sillä tavalla kuin hänen omat etunsa vaativat. Siis aivan samoin kuin nykyaikaisessa valtiossa. Kysymyksessä ei ole kansan etu, vaan yksinomaan hallitsevan vähemmistön edut. Saattaa hallittavien edut palvelemaan hallitsevien etuja on hallitsevien tarkotus ja sitä kutsutaan hallitsemiseksi. Ja niin kauan kuin on olemassa hallitsevia ja hallittavia, pysyy asian laita tällaisena; sillä ylivallan luonteeseen kuuluu riistäminen. Tästä seuraa, että hallitun kansan etu vaatii valtion perinpohjaista uudistamista oman olemuksensa mukaisesti. Valtion täytyy lakata olemasta erinäisten henkilöiden, luokkien ja säätyjen muodostama ryhmitys; sen täytyy muuttua toisiinsa nähden täysin ja yhtä oikeutettujen kansalaisten yhdistykseksi, joista ei kukaan hallitse eikä ketään hallita.
Tällaista tahtoo sosialidemokratia.
Me tahdomme nykyisen luokkavaltion sijaan saattaa vapaan kansanvaltion.
Puolueohjelmamme selvä sanamuoto leimaa panetteluksi vastustajiemme väitteet, että sosialidemokratia tahtoisi valtiossa panna käytäntöön työväenluokan sortavan ylivallan. Olemme jo sanoneet, että käsite ylivalta on epäkansanvaltainen ja siis sosialidemokratian periaatteita vastaan sotiva. Sillä kaikki demokratian suurempaa vapautta tarkottavat vaatimukset ovat samalla sosialidemokratiankin vaatimuksia. Demokratian ja sosialidemokratian välinen eroavaisuus ilmenee siinä, että jälkimäinen vetää ne johtopäätökset, joita edellisellä, ollen suurporvarillisten ennakkoluulojen kahlehtima, ei ole rohkeutta vetää. Sosialidemokratia on johdonmukainen demokratia.
Se tahtoo luoda sellaisen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen, joka perustuu kaikkien ihmisten yhtäläiselle oikeudelle, joka täyttää kaikki eroavaisuuksien lähteet, joka ei suvaitse herroja eikä orjia, ja joka on perustana kaikkien vapaiden ihmisten veljelliselle yhteydelle.
Jotta tämä kävisi laatuun, on nykyinen tuotantotapa poistettava, on luotava uudet taloudelliset perusteet yhteiskunnalle, s. o. työtapa ja työjärjestelmä (tuotantotapa) on muutettava.
Työ on kaiken yhteiskunnallisen rikkauden ja kaiken kulturin lähde. Mitä me olemme ja omistamme, se kaikki on työn ansio. Kaikesta meidän on kiittäminen työtä. Ei meidän henkilökohtaista työtämme, ainakaan ei muuta kuin hyvin pieneksi murto-osaksi, vaan yhteistäyhteiskunnallista työtä. On hyvinkin mahdollista — ja senhän näemme tapahtuvan hyvin usein — nauttia kulturin siunauksia ilman henkilökohtaista työtä; mutta vieläpä kaikkein uutterimmankin, kaikkein työkykyisimmänkin, vaikkapa hän työskentelisi miten ankarasti, on kerrassaan mahdoton elää kulturi-ihmisenä ilman yhteistä, yhteiskunnallista työtä; sillä tämä on synnyttänyt kulturin, ja ilman sitä olisimme me eläimiä, vaan ei ihmisiä. Tämä todistaa työn kommunistisen luonteen, sen yhteisyyteen pakottavan olemuksen, josta valtio ja yhteiskunta riippuu. Työllä on aina ollut tämä kommunistinen luonne; olkoonpa sitten kysymys muinaisajan orjan, keskiajan maaorjan tai nykyajan palkkatyöläisen työstä. Mutta työn tuloksilla ei ole ollut eikä vieläkään ole tällaista luonnetta. Muinaisajan orja työskenteli isäntänsä hyväksi, keskiajan maaorja suurmaanomistajain hyväksi ja nykyajan palkkatyöläinen tekee työtä kapitalistin hyväksi. Tässä piilee se epäjohdonmukaisuus, tässä se vääryys, jonka poistaminen on sosialidemokratian päämääränä. Työn yhteiskunnallinen ja kommunistinen luonne on ulotettava työn tuloksiin; työn tulosten tulee olla työntekijäin omaisuutta, työ älköön enää kauempaa olko kurjuuden, vaan nautinnon yhteistä omaisuutta.
On helppo huomata, miten naurettava on se syytös, että me muka tahtoisimme hävittää omaisuuden. Emme tahdo omaisuutta hävittää, vaan omaisuuden ryöstämisen, vääryydellä hankitun omaisuuden, joka on toisen omaisuuden anastamista: yhteiskunnallista varkautta. Riistäjäin riistämiseksi on Marx kutsunut tätä. Samalla olkoon tässä sanottu, että kristityiksi itseään tunnustavilla ei ole mitään oikeutta huutaa kirousta ja tuomiota edes »jakamisesta». Sillä uusi testamentti saarnaa kommunismia kaikkein raa'immassa ja alkuperäisimmässä muodossaan ja ensimäinen kristitty seurakunta, jolla vielä oli »puhdas oppi», harjotti »jakamista» hyvin perinpohjaisesti ja ulotti sen yksinpä naisiinkin.[1*]
Tarkastelkaammepa nykyistä asiain tilaa. Kuka tahtoisi väittää vastaan, että enimmät ihmiset elävät mitä surkeimmissa oloissa, ja että ainoastaan vähemmistöllä on varoja elää ihmisarvonmukaista elämää. Epäilijöille viittaamme tilastoon, jonka numerot eivät salli mitään vastaanväittämistä, ja joiden tuntemattomuus todistaa ainoastaan tietämättömyyttä tai ilkeämielisyyttä.
Mutta taloudellinen erilaisuus ei itsessään ole kaikkein pahinta. Työ synnyttää kaiken rikkauden, ja jos ainoastaan ne, jotka eivät tee työtä, olisivat köyhiä, niin tällainen erilaisuus olisi jossain määrin oikeutettu; mutta todellisuudessa on asiain tila päinvastainen. Vastustajaimme suuresti kunnioittama suurporvarillinen taloustieteilijä John Stuart Mill selittää sangen terävästi, että nykyisessä yhteiskunnassa onnen antimet ovat jaetut käännetyssä suhteessa suoritettuun työhön. Se, joka tekee enimmän työtä, omistaa poikkeuksetta vähemmän; se, joka työskentelee vähän tai ei ollenkaan, mutta voi pakottaa toiset välillisesti tai välittömästi työskentelemään omaksi hyväkseen, se omistaa paljon. Työn palkkana on kurjuus, laiskuuden palkkana rikkaus. Työntekijät, jotka luovat n. s. »kansallisrikkauden», ovat jätetyt osattomiksi, ja tähän rikkauteen on yksinoikeus niillä, jotka eivät tee työtä. Näin muuttuu erilaisuus mitä huutavimmaksi vääryydeksi. Ja tämä vääryys on sellainen häpeätahra suuresti ylistetylle sivistyksellemme, että jokaisen, jonka povessa löytyy hivenenkään verran oikeudentuntoa, on ponnisteltava sen poistamiseksi. Helpotuslääkkeet, joiden vaikutus ei ulotu pintaa syvemmälle, ainoastaan poistavat taudin ilmiöt ja pahentavat vaan taudin; on käytävä pahan juuriin käsiksi ja kiskaistava paha pois juurineen. Kaikki rikkaus on työn hedelmä, opettaa kansantaloustiede — työntekijälle työn hedelmät, vaatii oikeus ja samaa vaatii sosialidemokratia. Nykyinen vääryys johtuu siitä, että työntekijät eivät tuota itselleen, vaan ovat pakotetut palkasta myymään työvoimansa niille, jotka eivät tee työtä, vaan ainoastaan työtä ryöstävät. Syynä tähän vääryyteen on siis yhdellä sanalla sanottuna nykyinen palkkajärjestelmä ja voidaan tämä vääryys poistaa ainoastaan siten, että työn tekijät lakkaavat työskentelemästä niiden hyväksi, jotka itse eivät tee työtä ja rupeavat sen sijaan työskentelemään itseään varten.
Mutta on epätuotteliasta, että jokainen työskentelee omaksi hyväkseen; työn täytyy, kuten olemme nähneet, olemuksensa mukaisesti olla yhteistä. Siis: yhteinen työ yksityisen hyödyksi — yhteinen työ ja työntulosten yhteinen nauttiminen. Tätä me vaadimme nykyisen riistojärjestelmän sijaan. Sosialistinen yhteys palkkajärjestelmän sijaan.
»Mutta mistä sitten pääoma syntyy?» Tietystikin työstä. Ei löydy näet mitään pääomaa paitsi työn kautta synnytettyä. Siksipä ei löydy myöskään mitään pääomaa muuten kuin työtä varten. Nyt väittävät tosin puoskari-taloustieteilijät, että pääoma synnyttää sekä arvon että työn — sopiihan tuota koettaa. Jos pääoman jumaloitsijat haalivat kokoon pääomansa, vaikkapa koko maailman pääomat, yhteen paikkaan, niin vuoden ajalla ei se olisi synnyttänyt penninkään arvosta uutta arvoa, mutta kylläkin olisi tämän kokoon kasatun pääoman arvo vähentynyt. Pääoma on työn lapsi, ja lisäksi se ei voi kasvaa eikä säilyä olemassa ilman työtä. Pääomalla ei ole mitään oikeutta työhön nähden, mutta työllä on omistusoikeus pääomaan nähden. Vallitseva tuotantotapa on kääntänyt nurin luonnollisen suhteen työn ja pääoman välillä ja tehnyt työstä pääoman orjattaren. Vai väittääkö joku, ettei palkkatyö olisi orjuutta? Onko nykyajan palkkatyöläinen vapaampi kuin muinaisajan orja sentähden, että hän voi vaihtaa isäntää? Eikö nälkä kahlehdi häntä työhönsä lujemmin ja säälimättömämmin kuin vahvinkaan rautakahle? — »Mutta», näin väitetään usein, »työntekijän asema on kuitenkin kaikessa tapauksessa parempi kuin muinaisina aikoina.» Emme välitä tutkia onko tämä väite oikea vai väärä. Vaikkapa se olisikin tosi, ei se kuitenkaan todistaisi mitään. Sillä sosialidemokratinen työntekijä ei vaadi parempaa, vaan yhtähyvää asemaa. Hän ei tahdo kauvemmin työskennellä toisten hyväksi; hän vaatii, että jokainen saisi samassa määrin nauttia työn tuloksista ja sivistyksen siunauksista. Hän on liian johdonmukainen ja oikeatuntoinen vaatiakseen itselleen parempaa asemaa, mutta hän ei myöskään tyydy alempiarvoiseen asemaan.
Nykyisen tuotantotavan säilyttäminen ei voi olla riippuvainen yhteiskunnan säilymisestä. Kapitalistinen suurtuotanto oli edistysaskel, mutta myöhemmin on se muuttunut esteeksi. Se ei riitä tyydyttämään yhteiskunnan taloudellisia tarpeita s. o. yhteiskunnan kaikkia jäseniä — ei sitä pikkaista etuoikeutettua vähemmistöä, joka niin mielellään nimittää itseään »yhteiskunnaksi» —; jättäen kokonaan huomioon ottamatta työntulosten epäoikeudenmukaisen jaon, on tämä tuotantomuoto kelpaamaton aikaansaamaan sitä, mikä on tarpeen, jotta kaikki yhteiskunnan jäsenet voisivat elää ihmisarvonsa mukaista elämää, ja sentähden on se korvattava korkeammalla tuotantomuodolla, joka täyttää nämä ehdot. Tämän voi tehdä ainoastaan yhteinen, yhteiskunnallinen tuotanto, työn sosialistinen järjestys, joka käyttää kaiken yhteiskunnan omistaman, yhteenkasatun pääoman kaikkien yhteiseksi eduksi.
On suuri erehdys, — ja tämä erehdys riippuu siitä, että käsitteet yhteiskunta ja harvalukuiset etuoikeutetut luokat vaihdetaan keskenään — kun meitä syytetään siitä, että tahtoisimme hävittää kaiken olevaisen raunioiksi, joille sitten pystyttäisimme haaveellisen yhteiskuntarakennuksen. Me tahdomme poistaa ainoastaan sen, mikä estää yhteiskunnan tervettä, järjenmukaista kehitystä, ja saada aikaan ainoastaan sen, että suuren enemmistön etuja ei kauvemmin uhrattaisi vähemmistön etujen vuoksi, ja että yksityisten erikoisoikeuden ja valtiollis-yhteiskunnallisen yksinoikeuden asemasta valtiossa ja yhteiskunnassa korkeimpana lakina olisi kaikkien oikeus ja etu. Sen, mikä on aikansa elänyt, sen, mikä ei enää riitä tyydyttämään yhteiskunnan kasvavia kulturi-tarpeita, täytyy lakata anastamasta ilmaa ja päivän paistetta esiin puhkeavalta uudelta elämältä. Me tahdomme kulturin edelleen kehittämistä, mutta tätä haittaa nykyinen luokkavaltius. Sitä, ken tänäpäivänä ehdottaisi koneitten hävittämistä tai keskiajan pikkuteollisuuden saattamista uudelleen käytäntöön, pidettäisi houkkiona, sillä jokainen tietää, että pikkuteollisuutta on seurannut korkeampi, enemmän tuottava tuotantotapa: suurteollisuus. Mutta sitä, joka keskiaikana, ja vaikkapa vielä viime vuosisadan keskivaiheilla olisi väittänyt, että pikkuteollisuus kävisi liian kalliiksi ja tuottaisi liian vähän, sekä että se siis olisi poistettava maanpäältä teollisen vallankumouksen kautta, joka saattaisi valtaan toisen tuotantojärjestelmän, sitä olisi pidetty melkein samanlaisena, jollaisena me nyt pidämme nykyisen yhteiskuntajärjestyksen tai oikeammin epäjärjestyksen yltiöpäistä puolustajaa. Se, ken viidenkymmenen vuoden kuluttua tästä lähtien ehdottaisi nykyisen tilan palauttamista, olisi varmaankin vaarassa joutua hullujen huoneeseen. Ja kuitenkin parjataan ja vainotaan meitä, jotka vaadimme muutosta nykyiseen tilaan. Ja kuitenkin on yhtä varmaa ja välttämätöntä, että nykyisen tuotantotavan syrjäyttää korkeampi tuotantotapa, kuin, että keskiajan tuotantotavan syrjäytti nykyinen. Me emme ole utopisteja, epäkäytännöllisiä haaveilijoita, joiksi meitä niin mielellään leimataan. Haaveilijoita ovat näet juuri ne, jotka pitävät nykyisiä muotoja ikuisina ja uskovat väkivallalla voivansa suojella ne häviöltä. Me emme esitä mitään uusia perusajatuksia, joiden mukaiseksi me tahtoisimme liikkeen valaa. Meidän teoretiset väitteemme eivät ole riippuvaisia joistakin sen tai sen maailmanparantajan »keksimistä aatteista» tai »perusajatuksista». Ne ovat vaan vallitsevassa luokkataistelussa ilmenevien tosi-olojen yleistä ilmaisua, historiallista liikettä, joka tapahtuu silmäimme edessä.
Tämän selityksen jälkeen ei kenkään voine ohjelmaamme väärin ymmärtää. Miten tärkeä se väite on, että työväenluokan taloudellinen riippuvaisuus pääomasta on syynä kurjuuteen ja orjuuteen näiden kaikissa muodoissa (erittäinkin huomattakoon valtiollisen vapauden puute), sen voi todistaa yksinkertaisella esimerkillä. Otaksukaammepa, että kansa saisi täydellisen valtiollisen vapauden, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, painovapauden, yhdistymis- ja koontumisvapauden j. n. e., mutta kapitalistinen tuotantotapa ja palkkatyö säilyisivät edelleen — mikä olisi seurauksena tästä? Erilaisuus: joukkojen kurjuus ja muutamien harvojen suhteeton rikkaus säilyisi edelleenkin; työtätekevä luokka olisi edelleenkin taloudellisesti riippuvainen omistavasta vähemmistöstä, ja tämä taloudellinen riippuvaisuus tekisi kaikista näistä valtiollisista vapauksista pelkkiä haavekuvia ja riistäisi niiltä kaiken käytännöllisen arvon. Emmekö ole tarpeeksi selvästi nähneet, että se sorto, jota kapitalisti harjottaa palkkaorjaansa kohtaan, on paljoa kovempi kuin taantumusmielisimmänkään hallituksen harjottama sorto?
Otaksukaamme nyt äskeisen esimerkin vastakohta: kansa jätetään vaille valtiollista vapautta, mutta työ vapautetaan ja, meidän vaatimustemme mukaisesti, työntekijöille taataan heidän työnsä täysi tulos niin runsaassa määrässä kuin yhteinen etu sallii sosialistisen (yhteiskunnallisen) tuotannon ja sosialistisen työntuotteiden jaon vallitessa — mitä seuraisi tästä? Hallitseva vähemmistö kadottaisi mahtikeinonsa, joiden juuret ovat kiini yksinomaan nykyisessä tuotantotavassa, työnriistossa pääoman kautta. Taloudellinen riippumattomuus hankkisi hyvinkin pian kansan enemmistölle mahdollisuuden taistelemalla saavuttaa itselleen myöskin valtiollisen riippumattomuuden. Tämä yhtä vähän kuin edellinenkään tapaus ei voi kuitenkaan toteutua; sillä yhteiskunnallinen kysymys liittyy erottamattomasti valtiolliseen ja järjenmukaisesti järjestetty yhteiskunta on mahdollinen ainoastaan vapaassa valtiossa.
Ketäpä ei painaisi nykyisen luokkavaltion rautainen i'es sietämättömän raskaasti! Mitäpä merkitystä nykyisin onkaan kansoilla? Joku ruhtinas sattuu himoitsemaan naapurinsa maa-aluetta. Turhaan rukoilee kansa rauhaa. Miljoonien toivomus, onni ja menestys asetetaan toiseen vaakakuppiin ja toiseen — yhden ainoan tahto, mielihalu ja oikku ja sittenkin kohoaa kevyenä kuin höyhen ilmaan se vaakakuppi, jossa on miljoonien onni ja menestys. Sodan raivotar on päästetty valloilleen: tuhansia tapetaan ja sadattuhannet syöstään kurjuuteen. Onko tällainen asiain tiuta oikea! Sosialidemokratia tahtoo, ettei käytäisi mitään sotia, paitsi kansan vapauksien ja oikeuksien puolustamiseksi; sosialidemokratia vaatii tämän tähden, että valta — sillä »oikeudesta» tässä ei voi olla puhetta — sodan julistamiseen kuuluisi kansalle itselleen ja sen edustajille.
Väestön voimakkain osa, miehet miehuuden parhaassa kukoistuksessa, temmataan nyt pois askareistaan useammiksi vuosiksi, viedään pois tuottavasta hyödyllisestä työstä ja kasarmeissa, jonne heidät viedään, opetetaan heidät sokeasti tottelemaan. Tällaisestä seuraa sota toisensa jälestä, joiden kautta kaikki intohimot päästetään vapaiksi ja kaikki hyvät tavat horjutetaan perinpohjin. — Onko tämä tällainen oikein? Sosialidemokratia vaatii seisovan sotajoukon, tämän valloitushalun ja kansojen orjuuttamisen välineen, poistamista ja korvaamista kansanpuolustus-armeijalla niin kauvan kuin löytyy sodan mahdollisuuksia. Jokainen kansalainen harjotetaan jo nuoresta pitäen aseita käyttämään. — Kun näin jokainen kansalainen on sotilas, niin on myöskin jokainen sotilas kansalainen, eikä mikään tyranni enää kykene kansaa sortamaan.
Nyt on kasvatus vähemmistön erikoisoikeutena, ja tälle vähemmistöllekään ei se ole kasvatusta ihmisyydessä, vaan on se tarkotettu kasvattamaan heistä kykeneviä luokkavallan käyttäjiä. Kansan suuri enemmistö saa ainoastaan hävettävän vähäisen ja nurinkurisen kasvatuksen ja estetään järjestelmänmukaisesti kykyjänsä kehittämästä, koska valistunut, tosi-inhimillisesti valistettu kansa ei suvaitsisi voimassaolevaa valtiollista ja yhteiskunnallista tilaa. Sillä valistus — todellinen valistus nimittäin eikä se järjestelmällisesti vääristelty sivistys, jota nykyisin niin mielellään kutsutaan valistukseksi — on vapauden, oikeuden ja yhdenvertaisuuden äiti, ja siksipä sitä ei voidakaan suvaita nykyisessä luokkavaltiossa. Sosialidemokratia vaatii mahdollisimman suurta valistusta jokaiselle: samanlaista ja maksutonta opetusta mahdollisimman parhaissa kansakouluissa ja korkeammissa oppilaitoksissa (realikoulut, ammattikoulut, lyseot, teknilliset korkeakoulut ja yliopistot)! Se lähtee siitä ajatuksesta, että valtion tarkotusperänä täytyy olla huolenpito jäsentensä ruumiillisesta ja henkisestä hyvinvoinnista; sosialidemokratinen valtio onkin sentähden ennen kaikkea suuri, yleinen valistus-laitos.
Nykyisessä luokka-valtiossa on oikeuden käytäntöön sovittaminen ivantekoa. Mutta mitenkä voisikaan olla puhe oikeudesta sellaisessa yhteiskuntatilassa, jossa yksityiskohtaisesti ja kokonaisuudessaan, sen olemukseen ja ilmiöihin nähden oikeudentunnon alkeellisimmatkin vaatimukset tallataan jalkojen alle? Ainoastaan tekopyhä ulkokultaisuus ja ajatukseton epäjohdonmukaisuus voi yksilöihin nähden huomata rangaistavaa siinä, mikä valtiossa ja yhteiskunnassa on joko käytännössä tunnettu oikeaksi, tai mikä on välttämätön seuraus siitä, että valtio on unohtanut velvollisuutensa (puutteellinen valistustyö), tai nurinkurisesta yhteiskuntajärjestyksestä (kurjuus). Se vääryydellisyys, joka nyt on valtion ja yhteiskunnan perustana, leimaa oikeudenkäytön jo ennakolta vääryydeksi. — Onko se oikein? Sosialidemokratia tahtoo oikeudenkäytön oikeutta toteuttavaksi, ja vapaa kansanvaltio, jonka sosialidemokratia tahtoo toteuttaa, takaakin välttämättömän edellytyksen siihen. Kuten kansalle kuuluu oikeus lakien laatimiseen (lainsäädäntö) ja lakien käytäntöön sovelluttamiseen (hallitus ja hallinto-toimi) niin samoin kuuluu kansalle oikeus lakien hyväkseen käyttämiseen (oikeudenkäyttö). Oikeudenkäyttö samoin kuin lainsäädäntö, hallitus ja toimeenpaneva valta on otettava pois etuoikeutetuilta henkilöiltä, säädyiltä ja luokilta, jotka erikoisetujensa vuoksi uhraavat yhteisen edun ja oikeuden. Aina siihen saakka kunnes järjen- ja luonnonmukainen valtio- ja yhteiskuntajärjestys on juurineen hävittänyt niin sanotut rikokset ja rikkomukset, jotka todellisuudessa ovat vaan yhteiskunnallisia sairaloisuuksia, jolleivät ne johdu ruumiillisesta sairaudesta, — s. o. aina siihen saakka kunnes näiden rikkomusten syyt ovat perinjuurin poistetut — vaatii sentähden sosialidemokratia kansan-oikeusistuimia, (jury- ja sovinto-oikeuksia mikäli mahdollista) ja maksutonta oikeudenkäyttöä. Ne kansan oikeusistuimet, jollaisia me vaadimme käytäntöön otettaviksi, eroavat nykyaikaisista juryoikeuksista yhtä paljon kuin nykyinen valtio kansanvaltiosta. Jury-oikeus ei saa olla omistavan luokan yksinoikeutena (= monopoli), eikä välineenä, jolla aikaansaadaan sellainen oikeuden häpeällinen irvikuva kuin luokkaoikeus, jossa omistavan luokan edustajat lukevat lakia osattomaksi jääneelle kansalle ja verhoavat luokkavihansa ja luokkapyyteensä oikeuden vaipalla — ei siten, vaan vapaitten, yleisten vaalien kautta on valittava juryn jäsenet koko kansan keskuudesta, jotta jury olisi todellinen kansan-oikeusistuin.
Kunnissa ilmenee hallitun enemmistön alistaminen hallitsevan vähemmistön erikoisetujen alaiseksi vielä kouraantuntuvammin kuin suuressa valtiossa, koska kunnissa hallitsevat ja hallittavat ovat ruumiillisesti lähempänä toisiaan ja välittömässä, persoonallisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Hallitseva vähemmistö verottaa valtansa-alaista enemmistöä mielivaltaisesti ja käyttää kunnan tulot omien etujensa mukaisesti ja korkeintaan viskaa joitakin muruja »kurjalle, veroamaksavalle roskaväelle». Työläisten hiellä kustantavat he rikkaiden lapsia varten korkeammat oppilaitokset, joihin työläisten lapsilta on pääsy kielletty ja huvinhalunsa tyydykkeeksi rakentavat teattereita, joiden kynnyksen yli käymisen työläisille tekevät mahdottomaksi korkeat sisäänpääsymaksut j. n. e.; lyhyesti sanoen menettelee hallitseva vähemmistö kunnissa samojen itsekkäiden, yleistä etua vahingoittavien periaatteiden mukaisesti kuin valtiossakin. Tämän vuoksi vaatii sosialidemokratia samoin kuin valtiossa myöskin kunnissa yleistä, yhtäläistä, välitöntä ja vapaata äänioikeutta: kansalaisten täydellistä tasa-arvoisuutta sekä valtiossa että kunnassa; vapaata kuntaa vapaassa valtiossa.
Mutta jotta valtio ja kunta saataisi sellaisiksi kuin niiden tulisi olla s. o. vapaiden ja tasa-arvoisten, yhtäläisillä oikeuksilla varustettujen ihmisten yhdyskunniksi, joissa veljellisessä sovussa ja yhteistoiminnassa, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, pyritään saavuttamaan kaikille mahdollisimman korkea henkinen ja aineellinen hyvinvointi, jotta kaikki tämä voitaisi saavuttaa on välttämätöntä, että nykyisen yhteiskunnan taloudelliset perusteet muutetaan. Sillä niistä juuri riippuu nykyinen valtio ja nykyinen kunta, joiden väärinkäytöt ja vääryydellisyys ovat vaan yhteiskunnallisten ja taloudellisten vääryyksien ja väärinkäyttöjen välttämättömiä seurauksia.
Millaisen kuvan tarjookaan meille nähtäväksemme nykyinen yhteiskunta?
Sota, nyrkkioikeus, vallitsevat sekä eri kansojen että eri luokkien ja eri ihmisten kesken. Kapitalistisen tuotannon seurauksena on olemassa sota porvariston ja työntekijäin välillä; kilpailun seurauksena taas on porvarein taistelu porvareita vastaan ja työntekijäin taistelu työntekijöitä vastaan. Sosialidemokratia tahtoo tehdä lopun tästä alituisesta sodasta, tästä kaikkien sodasta kaikkia vastaan. Se tahtoo rauhaa ihmisten kesken, rauhaa kansojen kesken ja rauhaa luokkien kesken. Mutta mitään rauhaa ei ole odotettavissa niin kauan kuin ne syyt ovat olemassa, jotka sotatilan aiheuttavat.
Nämä syyt ovat: nykyinen luokkavaltius palkkaorjuuksineen, taloudellisine riistoineen, teollisuus-, kauppa- ja rahapulineen, pörssikeinotteluineen, petturuuksineen kaikilla aloilla, väärennettyine henkisine ja ruumiillisine ravinto-aineineen, lakkoineen ja työnsulkuineen sekä työläismurhineen, joita aiheuttavat nälkä ja epäterveelliset asunnot ja työhuoneet.
Palkkajärjestelmän perusteet muodostavat nykyisten valtio- ja yhteiskuntalaitosten jättiläisrakennuksen, joka on tarkotettu orjuuttamaan ja riistämään työväen luokkaa — tämän köyhälistön rangaistuslaitoksen, tämän luokkavaltion »bastiljin»,[4] joka vangitsee ihmisten ruumiit, kuolettaa hengen, murtaa tai turmelee luonteen ja uhaten ojentaa tykkinsä suut jokaista kohti, joka vaan ei kunnioittaen lankea maahan polvilleen tämän vallitsevan vääryyden edessä.
Palkkajärjestelmän on siis väistyttävä, jos tahdotaan että yhteiskunnassa vallitsisi vapaus, rauha, järjestys ja oikeus. Palkkajärjestelmän seurauksena ja sen johdosta, että tuotannon välineet (työkalut, koneet, maa, vuorikaivokset, rautatiet j. n. e.) omistaa vähemmistö, on työ, joka tuottaa kaikki yhteiskunnalliset arvot ja rikkaudet, tuomittu orjuuteen ja kurjuuteen. Työnantaja rikastuu palkkatyöläistensä työstä, joille hän maksaa ainoastaan osan heidän työstään palkan muodossa. Maksamatta jättämänsä osan pistää hän »voittona» omaan taskuunsa — eikö tämä ole ryöstöä, joka tavallisesta ryöstöstä eroaa ainoastaan sen kautta, että siitä nykyisessä luokkavaltiossa ei rangaista. Vai olisikohan jotain oleellista eroavaisuutta työnantajan, joka pidättää itselleen »omilta» työläisiltään voittona osan heidän työntuloksistaan, ja »jalon» maantierosvon välillä, joka tyytyy ladatun revolverin myöntämän oikeuden nojalla anastamaan ainoastaan osan matkustavaisen kalleuksista, mutta lain mukaan kuitenkin on yhtä suuri rosvo, kuin jos olisi vienyt kaikkikin? Nykyisen, palkkajärjestelmään perustuvan, tuotantotavan seurauksena on toiselta puolelta: omaisuuden kasaantuminen harvojen käsiin, ja näiden harvojen siveellinen turmeltuminen suurten omaisuuksien johdosta; toiselta puolen joukkojen kurjistuminen ja köyhtyminen. Keskellä niitä rikkauksia, joita työntekijä tuottaa, ei hän voi tyydyttää yksinkertaisimpiakaan tarpeitaan; puute, epäterveelliset työhuoneet ja tehtaat riistävät häneltä hänen elinvoimansa; työnantaja riistää hänen työnsä tulokset; kivuloinen ja ennenaikainen kuolema odottavat häntä. Hän ei voi nauttia perhe-elämän suloudesta, sillä hänen vaimonsa ja lastensa täytyy lähteä tehtaisiin ansaitsemaan, koska yksistään hänen omilla ansioillaan perhe ei voi toimeen tulla; hän tietää kukoistavan tyttärensä osaksi tulevan välttämättömyyden pakosta joko prostitueeratun naisen lyhytaikainen, »loistava» kurjuus tai sitten köyhälistönaisen pitkällinen, viheliäinen, tuskaisa ja iloton elämä.
Kukapa niistä, jotka huokaavat tällaisessa ihmisarvoa alentavassa tilassa, ei yhtyisi meidän kanssamme huutamaan: pois palkkajärjestelmä! Niin, pois palkkajärjestelmä! se on sosialidemokratian perusvaatimus, se on a ja o meidän agitatsionissainme. Yhteinen työ, yhteisesti suoritettava tuotanto astukoon palkkajärjestelmän ja luokkavaltiuden tilalle. Työn välineiden omistus ei saa kauemmin jäädä yhden ainoan luokan yksinoikeudeksi (monopoliksi); ne on tehtävä kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Ei enää mitään riistäjiä eikä riistettäviä! Tuotanto on järjestettävä ja työntutokset jaettava kaikkien yhteisen edun mukaisesti. Kauppa, nykyisessä muodossaan, joka on pelkkää petosta, on poistettava samoinkuin nykyinen tuotantotapa, riisto ja nylkeminen.
Täydellisesti tasaveroisina suoritettakoon valtion kaikille jäsenille yhteisesti välttämättömät työt. Työnantajan ja nöyrien alamaistensa tai kapinoitsevien palkkaorjiensa sijaan: vapaita kansalaisia! Kun työ tulee jokaisen velvollisuudeksi, ei se enää ole kenellekään taakkana. Jokainen, joka täyttää velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan, saa silloin ihmisarvonsa mukaiset elämänehdot. Nälkä lakkaa silloin olemasta työn kirouksena; se muuttuu laiskuuden rangaistukseksi.
Voidaksemme toteuttaa tämän vaadimme kansanvaltiota — sellaista valtiota, jossa kaikki elävät kaikkien hyväksi, sellaista valtiota, joka on järjen- ja oikeudenmukaisesti järjestetty yhteiskunta, joka on kaikkien onnen ja valistuksen vankka turvaaja, ja joka on muodostettu vapaista ja tasa-arvoisista ihmisistä.
Samoin kuin jokaista puoluetta ja luokkaa, joka joskus on noussut vastustamaan olemassaolevia epäkohtia, joiden poistamisen se on ottanut päämääräkseen, samoin sosialidemokratiaakin herjaavat ja pilkkaavat nykyisen kurjan valtion ja yhteiskunnan omanvoiton himoiset ja sokeat kannattajat. »Sosialidemokratit tahtovat aikaansaada epäjärjestystä, ne saarnaavat luokkavihaa ja tahtovat hävittää omaisuuden, perheen ja sivistyksen, ne tahtovat hekumoimista mitä eläimellisimmissä, aistillisissa nautinnoissa, ja ne tahtovat alentaa naisen niitä syvimmälle!» Voiko asioita enää täydellisemmin ja julkeammin esittää aivan vastoin todellisuutta? Vanha yhteiskunta moittii meitä omista synneistään; koska me olemme tuominneet sen kuolemaan.
Nythän juuri vallitsee epäjärjestys — sosialidemokratia tahtoo aikaansaada järjestyksen.
Nyt vallitsee sota ja luokkataistelu — sosialidemokratia vaatii vapautta ja kaikkien etujen sopusointuun saattamista — se tahtoo hävittää luokkataistelun hävittämällä luokat.
Omaisuus on nyt valhetta ihmisten enemmistöön nähden ja riiston esineenä vähemmistöön nähden, johon nähden se ei ole valhetta. Sosialidemokratia tahtoo turvata kullekin omaisuutensa. Se tahtoo tehdä omaisuuden todeksi, taata työntekijöille yhteiskunnassa työnsä koko tuloksen ja asettaa rajan kapitalistiselle riistojärjestelmälle.
Nykyinen yhteiskunta hajottaa perheen — sosialidemokratia tahtoo kohottaa naisen taloudellisessa ja kaikissa muissakin suhteissa tasa-arvoiseksi miehen kanssa — jota ilman todellisesti jalo yhdyselämä eri sukupuolten välillä onkin mahdoton.
Valtio ja yhteiskunta taistelevat keskenään voidakseen tukahduttaa tiedonsiemenen ihmisessä, tehdäkseen ihmisten valtavasta enemmistöstä henkisesti ja ruumiillisesti raajarikkoja ja turmellakseen vähemmistön — sosialidemokratia vaatii kaikille ihmisille samanlaista ja mahdollsimman hyvää kasvatusta, se vaatii tieteiden ja taiteiden edistämistä ja se tahtoo saattaa tieteet ja taiteet, jotka nyt ovat ainoastaan etuoikeutetun vähemmistön nautittavina, kansan yhteiseksi omaisuudeksi.
Yhteiskunnallisista epäkohdista seuraa, että nainen nyt on ilman oikeuksia ja lukemattomissa tapauksissa on tuomittu prostitutsioniin joko avioliitossa tai sen ulkopuolella — sosialidemokratia vaatii naisen samoinkuin miehenkin vapauttamista; se vaatii naisen ja miehen täydellistä tasa-arvoisuutta valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa suhteessa. Se tahtoo poistaa prostitutsionin, piilköön se sitten häpeillen raha- tai sovinnaisavioliiton vaippaan verhottuna tai liikkukoon julkisesti kaduillamme.
Riittäköön tämä tästä. Nojautuen tosioloihin, tavoitelematta utopistisia virvatulia, ja rakentaen nykyisen kulturin pohjalle, tahdomme me poistaa luokkavaltion, luokkaoikeuden ja luokkavaltiuden.
Päämääränämme on: vapaa kansanvaltio, samallaiset taloudelliset ja valtiolliset oikeudet kaikille, vapaa yhteiskunta ja yhteiskunnallinen työ. Me tahdomme, että valtion ainoana tarkoitusperänä olisi kaikkien hyvinvointi!
Saavuttaaksemme tarkotuksemme on meidän välttämättömästi järjestäydyttävä. Ilman lujia järjestöjä ei minkäänlainen tehokas propaganda,[5] ei mikään tarmokas toiminta ole mahdollinen. Luja järjestäytyminen merkitsee voimien kokoamista yhteen ainoaan polttopisteeseen. Yksilö toisista yksilöistä erillään on heikko ja hajallaan olevat voimat eivät ole mitään voimaa. Yhteenliittyminen ei ainoastaan yhdistä voimia, vaan lisäksi tekee ne moninkertaisiksi.
Mutta taloudellinen, ja siis myöskin valtiollinen olotila on olennaisesti yhtäläinen kaikissa sivistysmaissa. Mikään valtio ei enää ole toisistaan eristetty »Kiinan muurilla». Teennäisistä aitauksista huolimatta, joita yritetään säilyttää, on kaikilla sivistysmailla yhteinen kehitys ja yhteinen historia. Kukin kansa vaikuttaa toisiin kansoihin ja itse ottaa vastaan vaikutuksia. Kaikki puolueet ovat tämän vuoksi nykyisin enemmän tai vähemmän kansainvälisiä. Ja meidän puolueemme on kansainvälinen vielä suuremmassa määrässä kuin kaikki toiset puolueet, koskapa se ei tunnusta kansallisia raja-aitoja, vaan seisoo puhtaasti ihmisellisellä kannalla, käyttää yksinomaan ihmistä mittapuuna arvostelussaan ja eri kansojen yksilöissä näkee vaan ihmisiä. Huolimatta siitä, että lähin toimialamme on siinä valtiossa, jonka kansalaisia me olemme, emme me kuitenkaan unhota kansalaisvelvollisuuksiamme koko ihmiskunnan veljeysliittoa kohtaan. Ja me tiedämme, että kaikkialla, missä taistellaan työtätekevän ja sorretun kansanluokan puolesta, siellä taistellaan meidän asiamme puolesta.
Siinä on meidän ohjelmamme.
Me vaadimme oikeutta ja taistelemme vääryyttä vastaan.
Me vaadimme työn vapautta ja tahdomme hävittää palkkaorjuuden.
Me vaadimme kaikille oikeutta ja tahdomme poistaa kurjuuden.
Me tahdomme hankkia kaikille valistusta ja taistelemme tietämättömyyttä ja raakalaisuutta vastaan.
Me tahdomme rauhaa ja järjestystä ja vastustamme joukkomurhia, luokkasotia ja yhteiskunnallista anarkiaa.
Me tahdomme luoda sosialistisen kansanvaltion ja hävittää sortovaltaisen luokkavaltion.
Ken vaatii samaa kuin mekin, ken taistelee samojen asiain puolesta ja samoja vastaan kuin mekin, hän yhtyköön meihin ja vaikuttakoon voimiensa mukaan meidän asiamme, sosialidemokratian asian ja ihmisyyden asian hyväksi, jotta me pian saavuttaisimme voiton.
[1*] Naisten yhteys on vieläkin hyvin suosittua paremmassa »kristillisessä» yhteiskunnassa.
[1] Saksankielisen alkuteoksen alussa on seuraava Liebknechtin kirjoittama alaviite:
»Allaoleva kirjoitus on pantu kokoon kahdesta 'Volksstaatiin' kirjoittamasti agitaatiotekstistä. Poikkeuslain vallitessa se sai suuren levikin. Nykyisessä painoksessa tekstiä ei ole muutettu, mutta olen suunnittellut laajentavani ja täydentäväni sitä lähitulevaisuudessa. W. L.» MIA huom.
[2] Saksankielisessä alkuteoksessa on tässä kohtaa vuonna 1875 hyväksytty Saksan sosialistisen työväenpuolueen (Sozialistische Arbeiterpartei Deutschlands) Gothan ohjelma. Puolue muutti 1890 nimensä Saksan sosialidemokraattiseksi puolueeksi (SPD). MIA huom.
[3] Plantasheiksi nimitetään Amerikassa eräänlaisia viljelysmaita. Suom. muist.
[4] Ranskan vallankumouksen ajoilta kuuluisa valtiollisten vankien säilytyspaikka. Suom. huom.
[5] Propaganda on opin ja aatteen levittäminen syvälle käyvän ja perusteellisen käännytystyön kautta. Suom. huom.