Julkaistu: 'Lessons for the revolution'. Socialist Worker no.380, »29. kesäkuuta 1974. Uudelleenjulkaistu teoksessa Chris Harman (toim.): »In the Heat of Struggle».
Suomennos: Tuntematon
HTML: Joonas Laine
Se mitä Portugalissa on tapahtunut viime kahden kuukauden aikana on mittaamattoman tärkeätä Euroopan työläisille, sillä Portugali on vallankumousta edeltävässä tilanteessa.
Joukkolakkoja miltei kaikilla toimialoilla, asevoimien radikalismi, työläisten puolikapinallinen tunnelma – kaikki viittaavat vallankumoukselliseen tilanteeseen lähikuukausina.
Muuttuuko tilanne vallankumoukseksi? Täydentääkö huhtikuussa fasismin vastaisen kaappauksen aloittaman työläisten vapautumisen kunnolla sosialistinen vallankumous? Jos ei, miksei? Näihin kysymyksiin pitää työläisten kaikkialla tietää vastaukset.
Vallankumouksellinen tilanne on aina lyhyt. Joksikin aikaa hallitseva luokkaa menettää itseluottamuksensa johtaa yhteiskuntaa vanhalla tavalla, samalla kun työläisten odotukset ja taistelutahto nousevat ennennäkemättömän korkealle.
Vallankumouksen pelko halvaannuttaa hallitsevan luokan – mutta vain hetkeksi. Kun yhteiskunnallinen kriisi syvenee, sen on pakko saada itseluottamustaan takaisin. Palatessaan se turvautuu vieläkin äärimmäisempiin ja raaempiin menetelmiin.
Heidän mahtavin voimansa on armeija. Trotski kirjoitti armeijasta: "Se on yhteiskunnan kopio, ja kärsii kaikista sen sairauksista, yleensä korkeammalla kuumeella. Kapitalisen yhteiskunnan johtava hierarkia heijastuu äärimmäisemmässä muodossa sen asevoimissa. Upseerikasti pitää läheistä yhteyttä kapitalistien kanssa." Kuinka Portugalin sosialisti- ja kommunistipuolue ratkaisivat kenraaliongelman?
Avioliitolla. He liittivät kenraalit Portugalin uuteen hallitukseen. Kyseessä on mukavuusavioliitto. Portugalin presidentti, kenraali Spinola, joka taisteli fasistien puolella Espanjassa ja Venäjällä, ei rakasta sosialisteja tai kommunisteja, mutta hän haluaa naida heidät myötäjäisten vuoksi. Nuo myötäjäiset ovat molempien puolueiden kansan tuki – joka on ojennettu juntalle lautasella.
Kenraalit tarvitsevat tuota tukea tällä hetkellä, koska suuryhtiöt, jotka hallitsevat Portugalin talouselämää, haluavat luokkarauhaa lujittaessaan asemiaan. Tilanteella on eräitä mielenkiintoisia sivuvaikutuksia. Yksi Portugalin suurimmista ja häikäilemättömimmistä yrityksistä, ITT, on Portugalin vallankumousta symbolisoineen punaisen neilikan massatuottaja!
Tarvitaan taistelua joukkojen saamiseksi työläisten puolelle, ei liittoa huipulla kenraalien kanssa. Tämä merkitsee jatkuvia ponnisteluja rivisotilaiden voittamiseksi vallankumouksen puolelle. Se tarkoittaa tietenkin propagandaa ja organisointia, mutta se tarvitsee tahtoa taistella armeijan taantumuksellisia ryhmiä vastaan. Lenin kirjoitti: "Me osoittaudumme surkeiksi saivartelijoiksi, jos unohdamme, että kansannousun aika on käytävä fyysistä taistelua asejoukoista.”
Historiassa on runsaasti esimerkkejä siitä, että työläiset ovat edenneet kohti vallankumouksellista tilannetta, mutta eivät ole tarttuneet hetkeen, eivät ole murskanneet valtiota tai voittaneet puolelleen armeijaa eivätkä ole laajentaneet joukkomittaista lakkoliikettään. Kaikissa näissä tapauksista työväenluokka hajosi sirpaleiksi.
Miten voimme varmistaa, että tämän päivän Portugalin kaltaisissa tilanteissa työläiset tarttuvat hetkeen ja menevät voittoon asti? On vain yksi tie. Me tarvitsemme työväenliikkeen juurissa vallankumouksellisen sosialistisen puolueen.
Sellainen puolue muodostaa sillan menneen kokemusten ja tulevaisuuteen ulotettavan toiminnan välille. Tämän päivän Portugalin kaltaisissa tilanteissa se nostaa esiin kysymyksen valtiovallasta ensisijaisena. Se vaatii ja johtaa joukkolakkojen laajentamista ja valtauksia välttämättömänä esisoittona vallankumoukselle.