Edellisessä esityksessämme olemme osoittaneet miten tietämätön on »tieteilijä» Kautsky, ryhtyessään arvostelemaan meidän taloudellisen elämämme alkeellisimpiakin tosiasioita.
Mutta tämä seikka ei häntä vähääkään vaivaa. Hyvää ostajapiiriä varten työskentelevän kirjailijan häikäilemättömyydellä vetää Kautsky »rohkeasti» ja »päättävästi» lopputilinpäätöksen:
»Se (bolshevismi, N.B.) ei ole voinut täyttää kerrassaan mitään (siitä mitä se oli luvannut, N.B.), vaan täytyi sen julistaa ne kaikki lupaukset, joista se oli niin rikas ja joilla se lumosi puolelleen suuren kannattajajoukon (Anhang), yhden toisensa jälkeen haaveeksi ja, erehdykseksi...
»Tietysti se ei vielä tänäänkään tunnusta täyttä totuutta, nim. sitä, että sen järjestelmä ei johda sosialismiin, vaan edentää siitä».[1]
Kuitenkin on käynyt niin, että bolshevikitkin ovat olleet pakoitettuja jälleenrakentamaan taloutta, sillä »jokainen hallitus pyrkii nostamaan valtaan ja rikkauteen hallitsemansa valtion».[2] Ja Kautsky jatkaa:
»Niinpä täytyy bolshevikkienkin yrittää jälleen saada käyntiin tuotanto ja kulkulaitos, jotka he ovat lamauttaneet. Se tapahtuu toiselta puolen siten, että he jakavat Venäjän kansan riistomonopolin — muuta ei heidän kommunisminsa olekaan — etupäässä ulkomaalaisten yksityiskapitalistien kanssa, jotka maksavat siitä hyvin ja jotka osaavat järkevämmin kuin bolshevistiset talousmiehet hoitaa teollisuusasioita. Toiselta puolen tapahtuu se siten, että he repivät maahan ne Kiinan muurit, jotka he ovat pystyttäneet Neuvosto-Venäjän ympärille samoin kuin kapitalistisetkin hallitukset...[3]
Ja edelleen:
»Kapitalistiset konsessionit ja kapitalistiset lainat. Siina se ihmelääke, jonka tulee auttaa vaikeasti sairas kommunismi jaloilleen».[4]
Siinä kaikki ne todistelut, jotka Kautsky kykenee esittämään meidän taloutemme »rappiotilasta».
Mitä siis näemme?
Bolshevismi lupasi kommunistisen paratiisin tai ainakin jotakin sentapaista. Se ei ole lupauksiaan pitänyt. Se on ne julistanut haaveiksi ja virheiksi. Se on pystyttänyt järjestelmän Venäjän kansan riistämiseksi. Se on vaikeasti sairas. Se pelastautuu ulkomaisen pääoman avulla, jota ilman se on tuomittu kuolemaan. Se siirtää yhteiskunnan yhä kauemmaksi sosialismista.
Lisäyksenä näille syytöksille, joita ei todellakaan liika »asiallisuus» vaivaa, näemme vielä »kaiken varalta», ohimennen, tehdyn huomautuksen siitä, että saarron järjestämiseksi Neuvosto-Venäjää vastaan puuhasivat yhdessä interventionivaltojen kanssa myöskin ne, joita vastaan saarto oli suunnattu.
Tämän viimeisen huomautuksen jätämme huomioon ottamatta siksi, ettei ilmeiseen tuhmuuteen kannata vastata. Pitäkäämme mielessä vain se, että itse Kautskykin on tunnustanut, että interventioni oli taantumuksen sotaa vallankumousta vastaan. Ja nyt siirrymme käsittelemään niiden kysymysten sisältöä, jotka Kautsky syytekirjelmässään meitä vastaan esittää.
Ensiksikin on kysymykset selvästi ja täsmällisesti asetettava. Hämärät ja puolinaiset viittaukset eivät riitä. On puhuttava täysin ja painavin sanoin.
Mitä merkitsevät Kautskyn nuhteet siitä, että bolshevismi olisi julistanut lupauksensa haaveiluiksi ja virheiksi?
Tämä syytös on määriteltävä seuraavasti: Bolshevismi on luvannut toteuttaa sosialismin ja koettanut sitä toteuttaa. Mutta pian on se perääntynyt asemistaan, antautunut ja siirtynyt niin kutsuttuun »uuteen talouspolitiikkaan». Muunlaista sisältöä ei Kautskyn oraakkelimaisille puheille voi antaa.
Seuraavina askeleina kapitalismia kohti ovat — konsessionit ja lainat. Siten on silmiemme edessä neuvostovaltion ja kommunistisen puolueen muuttuminen kapitalistiseksi, siis selvä proletariaatin pettäminen. Haaveet ovat haihtuneet tuuliin, jäljelle on jäänyt elämän karkea todellisuus ja tämä todellisuus on — kapitalistisen riiston todellisuutta. Ei ainoastaan kurjuus kasva, vaan myöskin siirtyminen kapitalistisiin asemiin käy yhä nopeammin, siinä koko sen historiallisen vaiheen ja sen kehityksen sisältö, jotka bolshevismi on läpielänyt.
Että Kautskyn sanoille on annettava juuri tällainen tulkinta, se näkyy herra E. Danin selityksistä, joka seuraneidin tavoin kuljettaa häntä »neuvostotodellisuuden» puutarhoissa.
Kansalainen Dan ei ole niin tyhmä, ei niin vanha, eikä niin kaukana elämästä kuin herra Kautsky. Herra Dan ei kiellä sitä tosiasiaa, että meidän taloutemme jälleenrakentaminen edistyy. Hän vain lohduttautuu sillä, että tämä jälleenrakentaminen käy muka vastoin meidän puolueemme pyrkimyksiä.
»Tämä edistys — kirjoittaa herra Dan — on saavutettu taistelussa bolshevistista diktatuuria vastaan, joka taloudellisten voimien painostuksesta on vain askel askeleelta perääntynyt. Tämä talouden kehittyminen antaakin tuotantoprosessiin osaaottavan väestön käsiin aivan toisellaisia taisteluaseita bolshevistista terroria ja aivan toisellaisia painostamisvälineitä bolshevistista hallitusta vastaan kuin se epätoivoinen kapina, mikä taloudellisen rappiotilan vuosina jäi ainoaksi aseeksi (tässä tulkoon huomautetuksi, että herra Dan nyt jälkeenpäin hyväksyy Vendeen kapinan tapaiset nousut silloin, kun Kautskyn mukaan ne olivat taantumuksen sotaa vallankumousta vastaan N.B.)
Juuri nykyään olemme tilaisuudessa panemaan merkille, miten talonpoikien painostus pakoittaa bolshevikkeja tekemään suuria myönnytyksiä. Ne taas eivät rajoitu vain varsinaiseen talonpoikaistalouteen, vaan ulottuvat myöskin kauppaan ja teollisuuteen, mikäli ne koskevat maaseutua. 'Kulakki'- (suurtalonpoikais-) talouksien vapaus (miksi iroonisesti lainausmerkeissä, herra kansalainen? N.B.), maan vuokraamisen ja palkkatyön salliminen maaseudulla, verojen alentaminen, kotiteollisuuden edistäminen, etuoikeuksien myöntäminen (kehen verraten? N.B.) yksityiskauppiaille ja teollisuudenharjoittajille, kaikki nämä ovat toimenpiteitä, jotka itse asiassa vain valmistavat tietä kansallistuttamisen peruuttamiselle» j.n.e. j.n.e.[5]
Ensiksikin meidän on pantava merkille se täydellinen avuttomuus, epäjohdonmukaisuus, ulkokultaisuus ja ne sisäiset ristiriidat, mitkä vallitsevat näissä menshevikkien mielenilmaisuissa. Toiselta puolen olemme me Kautskyn mukaan uuden talouspolitiikan kautta alistuneet yksityisen pääoman valtaan, tunnustaneet kommunismin erehdykseksi j.n.e j.n.e. Tämä väite on hänelle tarpeen työläisten säikyttämiseksi pois meidän luotamme. Toiselta puolen bolshevikit eivät ajattele niinikään Kautskyn mukaan, jakaa riisto-oikeuttaan kapitalistien kanssa. He seisovat niin työläisten kuin kapitalistienkin yläpuolella. Tämä väite on hänelle tarpeen ulkomaisen kauppamaailman säikyttämiseksi. Sanalla sanoen hän tahtoo hankkia kannatusta molemmilla rintamilla. Totuuden käytännöllinen kriteerio muuttuu Kautskyllä varsin tavalliseksi aatteelliseksi palveluhaluksi vastavallankumouksen edessä.
Herra Dan ja hänen seuransa esiintyvät tässä suhteessa johdonmukaisemmin. Mutta sen sijaan he sitä selvemmin asettuvat Juudas Golovljevin kannalle. Heidän tunnussanansa on: takaisin terveeseen kapitalismiin! Kautsky sivumennen syyttää meitä siitä, että me johdamme yhteiskuntaa kauemmaksi sosialismista, ja samoin sivumennen huomauttaa, että »bolshevistisella Venäjällä» ei ole mitään edellytyksiä sosialismin rakentamiseen. Mutta hän pelkää suoraan sanoa: »eläköön terve kapitalismi!» Menshevikit sen sijaan sen suoraan sanovat. He tervehtivät ilolla ja pitävät edistyksellisenä jokaista kapitalististen suhteiden laajentamista. Ja onhan selvää, että he niin tekevät, koska koko heidän »marxilaisuutensa» ei enää mitään muuta olekaan, kuin huolenpitoa »terveestä kapitalismista». He vihaavat neuvostovaltaa juuri sen vuoksi, ettei se anna tarpeellista liikkumisalaa kapitalististen suhteiden kehittymiselle. He toivovat, että talonpoikaisten varakkaat kerrokset, s.t.s. ensi sijassa kulakit sekä, kuten sanoo herra Dan, »heidän tarpeitaan tyydyttävät» kauppiaat tarpeellisessa määrin »painostaisivat» tätä valtaa siirtymään demokraattiseen tasavaltaan, joka olisi riittävän »mukava» poliittinen ulkokuori kapitalististen tuotantosuhteiden vapaudelle. Kääntyessään kauppiaiden, kulakkien, uuden porvariston ja vissien sivistyneistön kerrosten puoleen, he hyökkäävät meidän kimppuumme siitä syystä, että me asetamme esteitä kapitalismille. Mutta samaan aikaan he, nämä »terveen kapitalismin» ritarit, kääntyessään työläisten puoleen, ovat panevinaan vastalauseita kapitalismille tehtyjä liiallisia myönnytyksiä vastaan. Jopa heillä riittää hävyttömyyttä puhua »laajasta kansallistuttamisen peruuttamisesta», josta he salaa haaveilevat, mutta joka on todellisuutta vain heidän suloisissa menshevistisissä unelmissaan. Siellä sen oikea paikka onkin, arvoisat herrat!...
Kysymys »kommunismin romahduksesta» ja muista menshevistisen »ajattelun» haaveiluista saa varsin yksinkertaisen ratkaisun, jos katsotaan suoraan asioihin ilman menshevistisiä silmälaseja.
Sotakommunismin järjestelmä oli, kuten jo edellisessä luvussa huomautimme, määritellyn kulutustalouden (»gebundene Wirtschaft») järjestelmää. Mutta ei ole mahdollista, että kansantalouden ollessa sellaisilla perusteilla, joiden vallitessa viljatuotanto, karjanhoito j.n.e. jakaantuu 22 miljoonalle talonpoikaistaloudelle, tavaran vaihto voisi käydä muuten kuin markkinain kautta. Sotakauden aikana oli huomion keskipisteenä kulutuksen oikealla tavalla järjestäminen, kun taas rauhan aikana huomion keskipisteenä on tuotannon kohottaminen mahdollisimman korkealle. Jos sota-aika synnytti sellaisen harhakuvan, että talonpoikaistaloa voidaan järjestää tekemällä väkivaltaa tavaranvaihdolle, niin siitä saatu kokemus sen sijaan on osoittanut, että tämä järjestely voidaan suorittaa ja on suoritettava vain tavaranvaihdon avulla siten, että valtiotalouden osuutta lujitetaan yleisen kansantaloudellisen nousun ja nopeamman tavaranvaihdon pohjalla, että talonpoikaisto tavaranvaihdon pohjalla järjestetään osuustoiminnallisiin järjestöihin, että yritetään sulattaa tämä osuustoimintaverkko proletaarisen valtion kansantaloudellisten järjestöjen yleiseen järjestelmään, ja että taataan taloudellinen johtoasema proletaarisille pankeille, teollisuudelle ja liikenteelle. Todellakin kauhea »kommunismin romahdus»!
Jokainen vakava ihminen huomaa ilman muuta näiden soimausten, tietämättömyyttä kukkuroillaan olevien hyökkäysten, »kriitillisten» paljastusten ja sosialidemokraattisen paatoksellisen suuttumuksen ja melun suunnattoman kierouden. Mutta asettakaapa heille tiukka kysymys: olisiko sitten sotakommunismin järjestelmä ollut säilytettävä, ja te näette, että heidän suuttumuksensa lepää varsin heikoilla perusteilla.
Ei ole totta, että me olemme edenneet sosialismista ja etenemme siitä yhä kauemmaksi. Totuus on aivan päinvastainen.
Itse asiassa oli sotakommunismin aikana melkein kaikki juriidisesti valtion käsissä. Todellisuudessa oli kuitenkin olemassa laittomat markkinat, alkaen salaisesta »mustasta pörssistä» ja päättyen n.s. »pussikauppaan». Sitä paitsi olivat valtion laitokset (tehtaat, kaivokset. kulkulaitos) säälittävässä tilassa. Ne eivät voineet käydä, koska ne olivat eristettyinä kivihiilestä, raaka-aineesta ja viljasta. Pientuotanto osottautui edullisemmaksi kuin suurtuotanto. Salainen pikkukauppias oli etevämpi kuin suurmyymälä. Mutta samalla myöskin sotakommunismin järjestelmä tosiasiallisesti turvasi armeijan ja työväen varustamisen. Uuteen talouspolitiikkaan siirryttäessä alkoivat tuotantovoimat nopeasti kasvaa. Yksityiskauppa laillistutettiin. Valtion käsissä osottautui juriidisesti olevan paljon vähemmän kun sotakommunismin vallitessa. Mutta faktillisesti osottautuikin olevan enemmän, sen vuoksi että oli turvattu valtion suurteollisuuden kasvaminen ja sen ominaispainon jatkuva kohoaminen maan yleisessä taloudessa.
Kaavallisesti voi tämän asian selittää suunnilleen seuraavalla tavalla:
| »Sotakommunismin» järjestelmä (Suljettu tavaranvaihto) |
||
| Valtiolla | Yksityiskapitalisteilla, kauppiailla y.m.s. |
|
| 1. vuonna | 100 a | a |
| 2. » | 100 a–n | a–b |
| 3. » | 100 a–n | a–b |
| j.n.e. |
j.n.e. |
|
| »Uuden talouspolitiikan» järjestelmä (Vapaa tavaranvaihto) |
||
| Valtiolla | Yksityiskapitalisteilla, kauppiailla y.m.s. |
|
| 1. vuonna | 100 a | 5 a |
| 2. » | 150 a | 6 a |
| 3. » | 200 a | 7 a |
| j.n.e. | j.n.e. | |
Tavaranvaihdon nopeuden lisääntyessä ja tuotantovoimien yleisesti kohotessa suurenee myös »sosialistisen keitaan» merkitys meidän taloudessamme. Tämä »keidas» lakkaakin itse asiassa olemasta »keitaana» ja muuttuu meidän taloudellisen elämämme johtavaksi tekijäksi. Ja tätä nimittävät menshevikit »kommunismin romahdukseksi»!
Markkinain kautta lähenemme me sosialistisen tuotannon voittoa ja siis myöskin markkinain poistamista — se on meidän kehityksemme laki. »Viimeisten kolmen vuoden aikana tapahtuneen jälleenrakentamisprosessin pääsisältö onkin juuri maassa löytyvien, mutta kätkettyjen pääomien käyttäminen, mikä on käynyt mahdolliseksi vain tavaranvaihdon, rahankiertokulun sekä verotus- ja luottojärjestelmän aikaansaamisen avulla».[6]
Missä määrin herra Kautsky ja menshevikit ovat oikeassa puhuessaan »kommunismin romahduksesta», näkyy sellaisen todistajan kuin jo yllä siteeraamamme »Economist»-lehden kirjoituksista. Mainittu lehti kirjoitti v. 1924 lopussa:
»Leninin kuoleman jälkeen, tämän vuoden tammikuulla, on tilanteessa edelleen sattunut muutos. Kommunistisen puolueen äärimmäiset ainekset ovat päässeet voiton puolelle, ja yksityinen yritteliäisyys on uudelleen joutunut epäsuosioon... Teollisuus ja tukkukauppa ovat nyt jälleen melkein kokonaan valtion käsissä».
Tässä ei ole puhe »äärimmäisistä aineksista», vaan siitä yksityiskaupan »painostamisesta», jota me harjoitimme lujittamalla ja laajentamalla valtiollisia ja osuustoiminnallisia kauppajärjestöjämme. Myöhemmin me kyllä todella »huojensimme» puristusta. Mutta jo mainittu todistus on riittävä yksityis- ja valtiopääoman välillä vallitsevien suhteiden ymmärtämiselle. Emme muuten tahdo jättää lukijoita minkäänlaisen epäilyksen valtaan siitä, miten asiat meillä todellisuudessa ovat. Sen vuoksi meidän täytyy siirtyä käsittelemään joitain tilastotietoja, huolimatta siitä, että herra Kautskyn »tieteellisissä argumenteissa» huolellisesti vältetään kaikkea kosketusta tilastojen kanssa.
Ennen kaikkea on mielenkiintoista oppia tuntemaan (sosialisoidun) valtion teollisuuden ja yksityisen teollisuuden ominaispaino. (Yksityiseen teollisuuteen luetaan kuuluvaksi sekä yksityisvuokra- ja konsessioniyritykset että koko yksityinen teollisuus). Katsomme ensinnäkin palkkatyöläisten lukumäärää ja jakaantumista teollisuuden eri ryhmien kesken.[7]
| Ammattiliittojen työssä olevien jäsenten lukumäärä (SNTL:n Ammattiliittojen Keskusneuvoston tilasto-osaston tietojen mukaan) |
|||||
| Valtion laitoksissa |
Osuustoiminnallisissa laitoksissa |
Yksityisten laitoksissa |
|||
| 1 pnä | heinäk. | 1924 | 1,846,744 | 74,122 | 116,247 |
| 1 » | lokak. | 1924 | 2,024,796 + | 96,949 + | 130,068 + |
| 1 » | tammik. | 1925 | 2,044,928 + | 115,582 + | 124,014 - |
| Prosenteissa | |||||
| Valtion laitoksissa |
Osuustoiminnallisissa laitoksissa |
Yksityisten laitoksissa |
|||
| 1 pnä |
heinäk. |
1924 |
90,7 | 3,6 | 5,7 |
| 94,3 | |||||
| 1 pnä |
lokak. |
1924 |
89,9 | 4,3 | 5,8 |
| 94,2 | |||||
| 1 pnä |
tammik. |
1925 |
89,5 | 5,1 | 5,4 |
| 94,6 | |||||
Miten kauhea onkaan pettymys näitä lukuja tarkastellessa! Yksityiskapitalistien yrityksissä työskentelee kaikilla teollisuusaloilla yhteensä vain vähän yli 5 prosenttia palkkatyöläisistä. Eikös tämä merkitsekin valtioteollisuuden, »bolshevistisen kokeilun» j.n.e., j.n.e vararikkoa? Eikö tämä olekin hyvää kautskyläisen »tieteen» oikeaksi todistamista?
Sellainen on voimien suhde valtion ja yksityiskapitalististen yritysten välillä, s.t.s. sellaisten yritysten, jotka käyttävät palkkatyöläisiä. Kysymys voidaan kuitenkin ulottaa koko yksityisteollisuuteen (sen mukaan ei-kapitalistiseenkin), s.t.s. voidaan ottaa tutkittavaksi myöskin käsityöläiset, kotiteollisuuden harjoittajat y.m.s.
Ikävä kyllä ei meillä ole käytettävissämme numeroainehistoa eri teollisuusryhmien kokonaistuotannosta, joten asiain tilaa on arvosteltava teollisuusyritysten liikevaihdon mukaan, mikäli se käy ilmi verotuksessa.[8]
| Yksityisten laitosten ominaispaino teollisuuden koko liikevaihdossa tuotannon realisoinnin mukaan. (Raha-asiain kansankomisariaatin tietojen mukaan) |
|||||
| 1922–23 | liikevaihto, tuhatta kultaruplaa |
% | |||
| Valtion yritykset | 3,630 | liikettä | 783,293 | 64,4 | |
| Osuustoiminnalliset yritykset | 2,915 | » | 29,317 | 2,4 | |
| Yksityisten yritykset | 97,812 | » | 403,848 | 33,2 | |
| Yhteensä | 104,357 | 1,216,458 | 100 | ||
| I puolivuosi 1923–24. | |||||
| Valtion yritykset | 8,868 | liikettä | 976,406 | 67,3 | |
| Osuustoiminnalliset yritykset | 5,380 | » | 29,853 | 2,1 | |
| Yksityisten yritykset | 271,921 | » | 444,143 | 30,6 | |
| Yhteensä | 286,169 | 1,450,402 | 100 | ||
| II puolivuosi 1923–24. | |||||
| Valtion yritykset | 5,834 | liikettä | 1,280,806 | 71,3 | |
| Osuustoiminnalliset | 3,819 | » | 36,634 | 2,1 | |
| Yksityiset | 246,797 | » | 476,819 | 26,6 | |
| Yhteensä | 256,450 | 1,794,259 | 100 | ||
On tietysti otettava huomioon, että nämä luvut ovat tavattoman epätarkkoja. Mutta varmaa on, että ne antavat yleisen kuvan kehityksestä. Tämän ohella on huomautettava, että juuri valtion teollisuutta koskevat luvut on asetettu alemmiksi. Näiden laskelmien mukaan nousee valtion teollisuuden liikevaihto v. 1923–24 noin 2 1/4 miljardiin ruplaan, vaikka jo yksin korkeimman kansantalousneuvoston alaisen teollisuuden tuotteiden liikevaihto teki yli 3 miljardia ruplaa.
Siten siis valtion laitosten liikevaihdon prosentti vuodesta 1922 vuoden 1924 loppuun mennessä kohosi 64,4 prosentista 71,3 prosenttiin, samalla kun vastaava luku sanottuna aikana yksityisten laitoksissa laski 33,2 prosentista 26,6 prosenttiin.
Toden totta asiat edistyvät meillä niin »huonosti», että meidän loppumme on »aivan kiertämätön»!...
On muuten muistettava, että esitetyt numerot koskevat koko teollisuutta: käsi-, koti-, keski- ja suurteollisuutta. Seuraavista raha-asiain kansankomisariaatin tiedoista vuoden 1923–24 toiselta vuosipuoliskolta näkyy, miten liikevaihto jakaantuu yksityisen teollisuuden eri ryhmien kesken:
| Koko liikevaihto tuhansissa rupl. |
% yksityisliikkeiden koko liikevaihdosta |
||
| I ryhmä (käsityöl. ja kotiteollis.) | 201,245 | 42,2 | % |
| II, III ja IV ryhmä (pienteollisuus) | 187,057 | 39,2 | » |
| V–XII ryhmä (keski- ja suurteollis.) | 88,516 | 18,6 | » |
| 476,818 | 100 | % | |
Jos nyt vertaamme näiden ryhmien osuutta koko teollisuuden liikevaihtoon, saamme kotiteollisuuden ja käsityöläisten osalle 11,8 prosenttia koko liikevaihdosta, pienteollisuuden osalle 10,4 prosenttia sekä keski- ja suurteollisuuden osalle 4,4 prosenttia (yhteensä kaikkien ryhmien osalle 26,6 prosenttia) koko liikevaihdosta. Nämä luvut vastaavat likipitäen vastaavia suhdelukuja palkkatyöläisten lukumäärässä. Eikö totta, että kaikki käy aivan herra Danin toivomusten mukaan, oikopäätä »laajaan kansallistuttamisen peruuttamiseen»?
»Economist» siteeraamassamme artikkelissa lausui sellaisen toivomuksen, että meillä pian taas kaikki menee alaspäin, koska kerran »yksityisen aloteharrastuksen» osuus laskee. Mutta objektiivinen kuva onkin aivan toisellainen.
Meillä ei ole tietoja valtion teollisuuden kokonaisliikevaihdosta vuodelta 1924–25. Vastaavia numeroita (vuoden 1924–25 ensimäiseltä vuosipuoliskolta) meillä on vain 150 trustista ja eräistä yksityisistä ja osuustoiminnallisista yrityksistä. Näiden 150 trustin liikevaihto teki vuoden 1923–24 jälkimäisellä vuosipuoliskolla 453,567,000 tshervonetsiruplaa, ja vuoden 1924–25 ensimäisellä vuosipuoliskolla 642,152.000 ruplaa (lisäys siis tekee 41,5 prosenttia). Sen sijaan (epätäydellisten tietojen mukaan) yksityisliikkeiden liikevaihto vuoden 1924–1925 ensimäisellä vuosipuoliskolla edellisen vuoden jälkimäiseen vuosipuoliskoon verraten kasvoi ainoastaan 5,4 prosenttia, mutta osuuskaupan 61,6 prosenttia. Jos otaksutaan, että nämä numerot vastaavat kaikkien liikkeiden liikevaihdon kasvua kysymyksessä olevissa ryhmissä, saadaan vuoden 1924–25 ensimäiseltä puolivuodelta seuraava kuva:
| Liikevaihto milj. ruplissa |
Prosenteissa | |
| Valtion yritykset | 1,793 | 76,2 |
| Osuustoiminnalliset | 58 | 2,4 |
| Yksityiset | 502 | 21,4 |
| Yhteensä | 2,353 | 100 |
Lisäämällä nämä että vuodesta 1922 vuoden 1924–25 ensimäisen puolivuoden loppuun keskinäisten suhteiden kehitys valtion teollisuuden ja yksityisen teollisuuden välillä voidaan esittää seuraavilla numeroilla:
| % yleisessä teollisuuden liikevaihdossa | ||||||
| Valtion teollisuus | Yksityinen teollisuus | |||||
| 1922–1923 | 64,4 | 33,2 | ||||
| 1. | puolivuosi | 1924 | 67,3 | + | 30,6 | - |
| 2. | » | 1923–24 | 71,3 | + | 26,6 | - |
| 1. | » | 1924–25 | 76,2 | + | 21,4 | - |
| + merkitsee lisääntymistä, - vähentymistä. | ||||||
Miten »lainmukaisesti» valtion teollisuus »perääntyykään» yksityisen teollisuuden edessä! Minkälaisella kaukonäköisyydellä, terävyydellä ja rehellisyydellä arvostelevatkaan asioita vaiteliaat sosialidemokraattiset kirjailijat!...
Mitä siis teollisuuteen tulee, on Kautskyn asia ilmeisesti karilla. Hän on, kuten aina kun tulee puhe tosiasioista ja numeroista, hirveästi epäonnistunut. Teollisuuden suhteen hän epäonnistui, lieneekö hänellä parempi onni kun tulee kysymys kaupasta?
Siitä puhumme seuraavassa luvussa.
[1] Kautskyn kirja, sivut 13–14.
[2] Kautskyn kirja, siv. 22.
[3] Sama teos, siv. 22.
[4] Sama teos, siv. 22.
[5] Danin mainittu kirjoitus, siv. 12.
[6] Prof. I. Kafenhaus, suurteollisuus vuonna 1923–1924. Katso SNTL:n teollisuus vuonna 1924, korkeimman kansantalousneuvoston vuosikirjassa, siv. 5.
[7] Sanan ahtaassa merkityksessä ei käsitettä »palkkatyöläinen» voida sovittaa valtion teollisuuden työläisiin. Käytämme sitä paremman termin puutteessa.
[8] Esittämämme tiedot on saatu n. s. tasoitusverosta, jota suorittaa noin 80 % kaikista liikelaitoksista.