125 §. ASUNTOKYSYMYS KAPITALISTISESSA YHTEISKUNNASSA. Porvarisluokan erikoisoikeudet eivät missään esiinny niin räikeinä kuin asuntokysymyksessä. Kaupunkien parhaat asunnot ovat porvarien asumia. Kaikkien parhaimpien katujen varsilla, jotka ovat puhtaat ja puistojen ja puiden reunustamat, asuvat omistavat luokat. Sen sijaan työväenluokka kerrassaan kaikissa maissa on ajettu laitaosiin. Se ei ole ajettu sinne ollenkaan sentähden, että enimmät tehtaat tavallisesti sijaitsevat kaupungin laidoilla. Jos tehdas on sijoitettu keskikaupungille, niin tämän tehtaan työläiset kuitenkin asettuvat jonnekin työväen kaupunginosiin, laidoille. Mutta kaupungin laidoille rakennettujen liikkeiden omistajat asuvat kuitenkin keskustassa.
Porvarisperheet käyttävät kokonaisia huoneustoja, joihin kuuluu useampia huoneita kuin asukkaita, käyttävät puutarhoja, kylpyammeita ja nauttivat kaikkia elämän mukavuuksia.
Työläisperheet ahtautuvat kellarikerroksiin, yksityishuoneisiin, pieniin huoneustoihin tai hyvin usein asuvat yleisissä parakeissa, kuten vangit linnan yhteisissä kammioissa. Hengittäen koko työpäivän keuhkoihinsa tehtaan savua, pölyä ja höyryjä, pitää työläisen hengittää koko yö huoneessa, missä usein nukkuu 5–6 lasta.
Ei ole ihmeellistä, että tilasto hyvin pian pani merkille miten pian ihmiset kuolevat työväen kaupunginosissa, missä työpäivä on pitkä, mutta hökkelit pienet ja elämä lyhyt. Kas tässä on tietoja. Englannissa kuolee vuosittain 22 henkeä l,000:sta. Porvariston kaupunginosassa kuolevaisuus laskee 17:ään, erikoisesti työväen piireissä kohoaa 36:een, mutta niissä kaupunginosissa, missä asuu köyhin työväen osa, kuolevaisuus kasvaa 40–50:een 1,000:sta. Belgian pääkaupungissa Brysselissä kuolee työväen kaupunginosassa 1 ihminen 29:stä, parhaimmissa porvariston kaupunginosissa yksi 53:sta, s. o. kuolevaisuus työväen kaupunginosissa on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin porvarien.
Valoisissa, kuivissa ja lämpimissä asunnoissa elävien porvarien keskimääräinen elämän pituus on melkein puolitoista kertaa pitempi kuin laitakaupunkien kellareissa ja vinteillä asuvien elämän pituus.
Budapestissä oli niiden henkilöiden keskimääräinen elämän pituus, jotka kuolivat yli 5 vuoden ijässä:
| Vähintäin 1–2 asukasta huoneessa | 47,16 vuotta |
| Vähintäin 2–5 asukasta huoneessa | 39,51 vuotta |
| Vähintäin 5–10 asukasta huoneessa | 37,10 vuotta |
| Yli 10 asukasta huoneessa | 32,03 vuotta |
Vielä enemmän lisääntyy kuolevaisuus työläislasten keskuudessa verrattuna porvarien kuolevaisuuteen. Porvariasunnoissa, missä on korkeintaan yksi henki huonetta kohti, lasten kuolevaisuus ennen yhtä ikävuotta on neljä kertaa pienempi, kuin niissä asunnoissa, missä joka huonetta kohti tulee yli 3 asukasta. 15 ikävuoteen kuolevaisuus porvariasunnoissa on kaksi kertaa pienempi, kuin työläisasunnoissa.
Mutta työläiset mätänevissä, ummehtuneissa asunnoissaan eivät ole ainoastaan pakoitetut kuolemaan 15 vuotta aikaisemmin kuin porvarit, vaan ovat he pakoitetut vielä maksamaan tästä hyvästä kapitalistitalonomistajalle.
Joka kolkasta, joka kellarista, joka vinttikomerosta, puhumattakaan oikeasta huoneesta tai asunnosta täytyy maksaa veroa talonisännälle. Ellet maksa — tulet ajetuksi kadulle. Vuokramaksut ovat aina vieneet työläisiltä melkoisen osan tuloista — 15–25% työläisen koko kuukausituloista. Tämä meno ei ainoastaan ole ollut pienentymättä, vaan on se kasvanut kapitalistisissa maissa. Esim. Hampurissa joka 100 markan tulosta (Saksan markka on noin 1,25 Suomen markkaa sodan edellisen kurssin mukaan) meni vuokramaksuihin:
| v. 1868 | v. 1881 | v. 1900 | ||
| Vuositulojen ollessa | 900–1,200 mk. | 19,8 % | 24,1 % | 24,7 % |
| Vuositulojen ollessa | 1,200–1,800 mk. | 19,9 % | 18,9 % | 23,2 % |
| Vuositulojen ollessa | 1,800–2,400 mk. | 20,3 % | 19,5 % | 21,6 % |
| Vuositulojen ollessa | 6,000–9,000 mk. | 16,5 % | 15,7 % | 15,1 % |
| Vuositulojen ollessa | 30,000–60,000 mk. | 6,7 % | 8,1 % | 6,0 % |
| Vuositulojen ollessa | yli 60,000 mk. | 3,7 % | 3,9 % | 3,0 % |
Niin muodoin siis mitä pienemmät tulot, sitä suurempi prosentti tuloista meni asuntovuokraan, ja sitä enemmän kasvaa tämä osuus joka vuosi. Sensijaan on porvareilla asuntoon menevä tulojen prosenttimäärä melkein kuusi kertaa pienempi jokaisen sadan ruplan tulolta, ja tämä prosentti ei suurene, vaan nopeasti pienenee.
126 §. ASUNTOKYSYMYS PROLETAARISESSA VALTIOSSA. Proletariaatin toimeenpanema vallankumous on suorittanut täydellisen kumouksen asuntosuhteissa. Neuvostovalta on ryhtynyt kansallistuttamaan porvarillisia taloja, peruuttanut työväen asuntovuokrat muutamissa tapauksissa, alentanut ne toisissa. Mutta tämä on vähän. On pantu päiväjärjestykseen ja osittain käytännössä toteutettukin suunnitelma kaikellaisten vuokramaksujen poistamisesta työläisiltä, jotka asuvat kansallistutetuissa taloissa. Sitten suurimmissa kaupungeissa on alettu järjestelmällinen työläisten siirtäminen kellariasumuksista, puoleksi luhistuneista taloista ja epäterveellisistä asunnoista, porvarillisiin huoneustoihin ja keskikaupungin osien suuriin taloihin. Sitä paitsi on alettu järjestelmällisesti varustaa työläisiä huonekaluilla ja kaikilla kotitalousesineillä.
Kommunistisen puolueen tehtävänä on jatkaa edelleenkin tätä politiikkaa, parantaa kotitaloutta, taistella kansallistutettujen talojen epäjärjestystä vastaan, päästämättä niissä asiain tilaa huononemaan korjauksien ja puhtauden noudattamisen suhteen, suojella kaikkia vesijohto-, likaviemäri-, höyrylämmitys- y. m. laitteita.
Samaan aikaan Neuvostovallalla, toteuttaen laajassa määrin suuren kapitalistisen talonomistuksen kansallistuttamisen, ei ole pienintäkään välttämättömyyttä loukata pienten talonomistajain: työläisten, virkailijain ja tavallisten asukkaiden, etuja. Yritykset toteuttaa myöskin mitä laajin, pienempien, maaseudulla sijaitsevien talojen kansallistuttaminen, on vienyt ainoastaan siihen, ettei kukaan ole pitänyt huolta kansallistetuista taloista, ja ne ovat alkaneet rappeutua ja usein ei ole ollut myöskään halukkaita asumaan niissä. Sitä paitsi pikkutalonomistajain kesken tämä on synnyttänyt murinaa ja suuttumusta Neuvostovaltaa kohtaan.
Neuvostovalta, ollen kaupungeissa mitä vaikeimman asuntopulan edessä, minkä on aiheuttanut uusien talojen rakentamisen keskeyttäminen, on suorittanut myös suuremmoisen työn, kaikkien kansalaisten oikeudenmukaisessa sijoittamisessa kaikissa taloissa. Neuvostojen asunto-osastot pitävät kaupunkien vapaista asunnoista luetteloa, sijoittaen niihin vuokralaisia määrätyn suunnitelman mukaan. Samaan aikaan nämä osastot ottavat selville jokaisen suuren kaupungin kaikkien talojen suuruuden ja tilavuuden ja supistavat niiden perheiden ja yksityisten asuntoa, jotka käyttävät huoneita yli määrän.
Kansalaissodan ja tuotannon sekasorron päätyttyä alkaa kaupunkilaisväestön voimakas kasvu. Maaseudulle paennut proletariaatti alkaa palata kaupunkiin. Sinne myös alkaa vetäytyä maaseudun liika väestö. Neuvostovallan edessä on silloin uusien talojen rakentamiskysymys — sellaisten talojen, joiden tulee tyydyttää kommunistisen yhteiskunnan asuntovaatimuksia. Tällä hetkellä on vielä vaikea sanoa, minkälainen rakennusmain näyttäytyy parhaimmaksi: suuret talotko kaikkine mukavuuksineen, puistoineen, yhteisine ruokaloineen y. m. tai hyvin rakennetut pienet työväen talot. Yksi on vaan selvää: asunto-ohjelma ei saa olla ristiriidassa teollisuuden ja maanviljelyksen yhdistämisohjelman kanssa. Sen tulee edistää kaupungin sulautumista sen maaseutuympäristöön, eikä lisätä yhdelle paikalle satojen tuhansien ja miljoonien ihmisten kasaantumista, jotka ovat menettäneet mahdollisuuden hengittää raikasta ilmaa, jotka ovat luonnosta erotetut, ja jotka ovat määrätyt ennenaikaiseen kuolemaan.