115 §. YKSITYISKAUPAN LOPETTAMINEN. Kutakin tuotantotapaa vastaa erikoinen jakelutapa. Hävittämällä kapitalistisen tuotannon välineiden omistuksen törmäsi Neuvostovalta välittömästi yhteen kapitalistisen jakelukoneiston, s. o. kaupan kanssa ja oli pakotettu ryhtymään sen asteettaiseen hävittämiseen. Ennen kaikkea oli takavarikoitava suuret kauppavarastot. Se oli välttämätöntä vielä ankaran elintarvepulan ja tavaranpuutteenkin tähden. Keinottelijoiden hintojen nousun toivossa kätkemät tavarat joutuivat työväen joukoille jaettavaksi, ja tämä jossain määrin helpoitti pulaa ensi viikkoina lokakuun vallankumouksen jälkeen.
Mutta kauppavarastojen kansallistuttaminen oli vain ensimäinen askel. Heti sen jälkeen pantiin toimeen tukkukaupan kansallistuttaminen. Se tehtiin sekä taistelua varten keinottelua vastaan ja tasavallassa löytyväin tavarain selville saamista varten että myös tavarain jakamista varten ennen kaikkea työtätekevien luokkien kesken. Neuvostovalta otti käytäntöön luokka-annoksen ei ainoastaan elintarpeille, vaan myös teollisuus- ja kaikille taloustarvetavaroille.
Mutta kenties Neuvostovallan olisi ollut edullisempaa menetellä näin: takavarikoida kaikkien yksityiskauppiaiden hallussa olevat kaikki tavaravarastot, jakaa ne luokka-annoksen mukaan, mutta ei särkeä koko kauppakoneistoa, vaan päinvastoin käyttää sitä hyväksi, panna se palvelemaan itseään.
Melkoisessa määrin todellisuudessa oli tehty juuri näin. Tavarat olivat takavarikoidut, valitettavasti, liian myöhään, kun suurin osa niistä oli jo muutettu rahaksi, jotka niiden omistajat kätkivät. Koko suurten varastojen koneisto kokonaisuudessaan siirtyi Neuvostovallalle ja alkoi työskennellä kauppapalvelijain ammattiliiton myötävaikutuksella. Oli syrjäytetty ainoastaan korkein päällystö, joka nyt oli tullut täysin loisainekseksi. Itse asiassa aikaisemmin tavara oli pitänyt ostaa, etsiä se, tehdä sopimus. Tästä alkaen, kun tavarain päätuottajana kansallistetuissa tehtaissa on itse proletaarinen valtio, olisi mieletöntä, jos se itse itselleen myisi tavaran uudelleen, pitäen niskoillaan, kauppiaita. Toiselta puolen, siinä määrin kuin toteutetaan viljamonopolia, talonpojan ja hallituksen väliltä sekä taas valtion ja kuluttajain väliltä kokonaan häviää kaupan välittäjät. Talonpoikia he eivät voi millään viekotella olemaan antamatta viljaa valtiolle, eikä viljanostajain myöskään tarvitse mitään etsiä, sillä leipää ei voi minnekään kätkeä.
Sillä tavalla, mikäli proletariaatin valta valtaa useiden tärkeiden tuotteiden tuotannon ja sen elimet valmistavat elintarpeiden tuntuvan osan, sikäli sille ovat välttämättömät omat jakelulaitokset. Yksityiskaupalla ei ole tässä mitään tekemistä.
Mutta kuinka menetellään pienen yksityiskaupan kanssa, joka jakelee pienen, itsenäisen kotiteollisuustuotannon tuotteita? Tätä tuotantoa ei Neuvostovaita vielä halllitse. Sen ei ole vielä onnistunut päästä sen tuotteiden yksinostajaksi. Miten menetellä pikkukaupan kanssa, joka uudelleen jakelee väestön kesken sellaisia tuotteita (tietysti tavattoman korkeilla hinnoilla), joita Neuvostovallan asiamiehet eivät voi hankkia kiinteihin hintoihin?
Tämä kysymys on epäilemättä monimutkaisempi, kuin kysymys tukkukaupasta, jonka hävittämisen oli jo määrännyt edeltäpäin pääoman pakkoluovutuksen tosiasia yleensä. Neuvostovallalla ei ole minkäänlaista ajatusta lopettaa vähittäiskauppaa, kun se itse ei voi kokonaan korvata tätä kauppaa omien jakeluelimiensä toiminnalla. On ollut tapauksia, jolloin paikalliset neuvostot ja vallankumouskomiteat, erittäinkin lahtareista puhdistetuilla paikkakunnilla, lopettivat vapaan kaupan muodostamalla omia elintarve-elimiä tai, mikä on vielä tärkeämpää, edes jollain tavalla turvaamalla väestön oikeata varustamista näiden elinten välityksellä. Tuloksena oli, että yksityiskauppa tuli salaiseksi ja hinnat kohosivat moninkertaisiksi. Vähittäiskauppa tulee tapetuksi vaan asteettain sen mukaan, kuin yhä enemmän ja enemmän niiden tuotteiden määrä, jotka joutuvat väestön varustamiseen, kulkee valtion käsien kautta. Jos nyt Elintarvekansankomisariaatti toimii rinnan rehevästi kehittyvän Suharevin[1] kanssa, niin tämä merkitsee vain yhtä: Kapitalismin ja sosialismin välinen taistelu jakelun alalla jatkuu; sitä käydään nyt vähittäiskaupan asemilla ja tulee se päättymään vasta silloin, kun valtiovalta muuttuu pikkuteollisuuden tuotteiden pääostajaksi tai, mikä tapahtuu myöhemmin, itse muuttuu näiden tuotteiden tuottajaksi. Tätä eivät tietysti koske ne tapaukset, jolloin pieni yksityiskauppa laskee liikkeeseen jo elintarve-elimien käsissä olleita tuotteita, jolloin kysymys on taistelusta varastamista ja muita jakelun neuvostokoneiston puutteellisuuksia vastaan. Joka tapauksessa pikkukauppaa tulee olemaan siihen saakka, kunnes ei aseteta suurteollisuutta kaupungeissa ja tehdä väestön varustamista kulutuksen perustuotteilla todella valtion monopoliksi.
Sillä tavalla, vaikka kaikkien ja kaikellaisten välikäsien hävittäminen jakelussa on sosialismin päämääränä ja aikanaan tämä päämäärä tullaan saavuttamaan, niin lähimpänä aikana ei ole mahdollista vähittäiskauppakoneiston hävittäminen.
116 §. KULUTTAJAKOMMUUNIT. Siinä määrin, kuin väestölle aijottujen tuotteiden pääjoukko kulkee tai tulee kulkemaan valtion elintarve-elimien kautta, pitää olla vastaavia sosialistisia jakeluelimiä. Näiden elimien tulee tyydyttää seuraavat vaatimukset: niiden tulee olla keskitettyinä. Se turvaa oikeudenmukaisimman ja suunnitelmallisimman jaon. Se vähentää koneiston hoitokustannuksia, joiden sosialismin aikana tulee joka tapauksessa vaatia paljon vähemmän voimia ja varoja kuin yksityiskauppakoneiston. Sosialistisen jakelukoneiston tulee työskennellä suurimmalla nopeudella. Tämä on erittäin tärkeätä. On välttämätöntä, ettei ainoastaan itse koneisto vaatisi valtiolta voimain ja varojen minimimäärää, vaan että se ei veisi kuluttajalta minuttiakaan liikaa aikaa. Muuten se johtaa suunnattomaan, koko yhteiskunnan voimain tuottamattomaan tuhlaukseen. Yksityiskaupan vallitessa kapitalistisen talouden säännöllisissä oloissa voi kuluttaja, jolla on rahaa, hankkia mitä tahansa ja milloin tahansa. Tässä suhteessa ei sosialistisen koneiston tule olla huonompi yksityiskauppaa. Kuitenkin juuri tämä koneisto suuren kehittymisen johdosta voi helposti muuttua hyvin suunnattomaksi virkavaltaiseksi ja erittäin vitkaan toimivaksi koneeksi, mikä voi mädätyttää paljon tavaroita ennen kuin ehtivät kuluttajille. Kuinka on tämä koneisto muodostettava?
Neuvostovallalla on ollut edessään kaksi tietä: joko muodostaa uudelleen koko jakelukoneisto tai käyttää kaikkia niitä jakeluelimiä, jotka kapitalismi on muodostanut ja joita voidaan panna palvelemaan sosialistisen jakelun päämääriä.
Neuvostovalta läksi toiselle tielle. Muodostaen omia elimiään, missä se on ollut välttämätöntä, varsinkin kapitalististen suhteiden ensimäisellä särkymiskaudella, on se kääntänyt huomionsa osuustoimintaan, pantuaan päämääräkseen käyttää tuotteiden jakelua varten osuustoimintakoneistoa.
117 §. OSUUSTOIMINTA ENNEN. Kapitalistisen järjestelmän vallitessa osuustoiminnan päätehtävänä on vapauttaa kuluttaja kauppavälikäsikeinottelijasta, jättää kauppavoitto yhdistyneen kuluttajan käsiin ja taata hänelle tuotteiden hyvä laatu. Tämän päämäärän on osuustoiminta saavuttanut ainoastaan omia jäseniään varten, s. o. ainoastaan osalle yhteiskuntaa. Mitä tulee osuustoimintamiesten lapsellisiin haaveisiin rauhallisesta kapitalismin uudistamisesta osuustoiminnan avulla, niin tässä suhteessa asia todellisuudessa on näin: osuustoiminta kaikkien menestystensä aikana enemmän tai vähemmän huomaamatta painostaa ainoastaan pikkukauppaa, eikä tuskin ollenkaan käy suurkaupan kimppuun, vaan käyttää itse sen palveluksia. Mitä tulee tuotanto-osuustoimintaan, niin kapitalistisen tuotannon yleisjärjestelmässä sillä on aivan mitätön paikka, eikä se vaikuta mitään kapitalistisen tuotannon kulkuun ja kehitykseen. Yleensä pääoman jättiläisjärjestö ei ole koskaan pitänyt osuustoimintaa vakavana kilpailijana. Sille kun on täysin mahdollista tukahuttaa se taloudellisesti kuten kissanpoika, silloin kun se näyttää tarpeelliselta, on se sallinut osuustoiminnan harrastajain rauhassa haaveilla kapitalismin ahdistamisesta ja osuuskuntain kirjanpitäjäin riemuita voitoista, joita on nyletty pikkukaupustelijoilta. Osuustoiminta itse on täysin mukautunut kapitalismiin ja ottanut vissin paikan sen jakelusysteemissä. Jopa se on ollut edullinenkin kapitalismille, vähentäen jakelukoneiston kustannuksia ja siten ajaen liikenevän kauppapääoman teollisuuden palvelukseen. Toisella puolen osuustoiminta, supistaen pienten kauppiasvälikäsien lukua ja lähentäen kuluttajan suurkapitalistiseen tuottajaan, on jouduttanut kaupallista tavaran kiertokulkua ja turvannut ajallansa omantunnonmukaisen sitoumusten suorittamisen ja lopputilissä tehnyt vieläkin toivottomammaksi teollisuuden reserviarmeijan tilan, josta tavallisesti työttömäin tuntuva osa on pujahtanut pikkukaupan palvelukseen. Sitä paitsi monet tutkimukset ovat osottaneet, että mikäli meillä on kyseessä talonpoikain osuustoiminta, niin kaikkialla tämä osuustoiminta tuo suurimman hyödyn vakavaraiselle talonpoikaisväelle, tuskin ollenkaan auttamatta köyhiä. Kulutusosuustoiminta jaetaan luokkakokoonpanonsa perusteella työväen, talonpoikain ja yleiskansalaiskaupunkilaisosuustoimintaan, johon jälkimäiseen varsinaisesti kuuluvat pikkuporvarit ja virkamiehet. Työväen osuustoiminta on aina ollut enin vasemmalla osuustoimintajärjestojen ketjussa ja enin oikealla proletariaatin luokkajärjestöjen ketjussa. Talonpoikain osuustoiminnassa on määrääjänä vakavarainen talonpoikaisväki, kaupunkilaisosuuskunnassa johtaa pikkuporvarillinen sivistyneistö, joka esiintyy koko yleisen osuustoiminnan ihannoitsijana ja ennustaa sille suurta tulevaisuutta, kapitalismin osittaista särkemistä osuustoimintalimpulla ja perunoilla.
Osuustoiminnan todellisen luonteen on paljastanut Venäjän työväen lokakuun vallankumous. Lukuunottamatta työväen osuustoiminnan osaa, koko muu osuustoiminta, erittäinkin sivistyneiden ja kulakkijohtajainsa persoonissa, ovat ottaneet jyrkästi vihamielisen kannan sosialistiseen kumoukseen nähden. Päinvastoin Siperian osuustoiminta osto-osuuskunnan ja muiden liittojen muodossa on varmasti jäänyt lahtarivastavallan kumouksen puolelle kukistamaan Neuvostotasavaltaa maailman imperialismin voimilla.
Lokakuun 1 p:nä 1917 laskettiin Venäjällä olleen 612 osuustoiminnallisten liittojen yhtymää. Tämä numero on nähtävästi pienempi todellista, sillä muutamien tietojen mukaan 1 p:nä tammik. 1918 voitiin todeta olevan l,000:een liittoyhtymään. Keskusliittoon kuului 1 p:nä tammik. 1918 281 yhtymää, 269:ssä yhtymässä laskettiin olleen 38,601 osuuskuntaa, joissa jäseniä oli 13,694,196. Mutta kun sama osuuskunta usein kuuluu kahteen, kolmeen liittoon yhtaikaa, niin Venäjän osuuskuntain luku nähtävästi on mainittua lukua pienempi, samoin kuin jäsenlukukin. Mitä venäläisten osuuskuntain teollisuustoimintaan tulee, niin 1918 kaikilla osuuskunnilla ja osuuskuntaliitoilla oli 469 liikelaitosta, joista useimmat olivat pieniä.
118 §. OSUUSTOIMINTA NYT. Kapitalismin vallitessa on osuustoiminnalla ollut suoritettavana määrätty tehtävä sen yleisessä järjestelmässä. Neuvostovallan aikana on osuustoiminnallinen koneisto tuomittu joko asteettain kuolemaan yhdessä muiden kapitalistisen jakelun elinten kanssa tai yhtymään sosialistiseen jakelujärjestelmään, joka on kohotettu valtion jakeluelimeksi. Vanhat osuustoiminnan isännät — menshevikit, sosialivallankumoukselliset ja kaikki muut koltshakilaiset »sosialistit» — olisivat tahtoneet jättää osuustoiminnan riippumattomaksi proletaarisesta valtiosta, s. o. turvata sille kuihtumisvapauden. Neuvostovalta sen sijaan on lähtenyt toiselle tielle, ottaen huomioon suurten työläisjoukkojen, ja erittäinkin osuustoimintaan osaaottaneiden työläisjoukkojen todelliset edut. Välittämättä osuuskuntien sivistyneistökerman mielialasta ja heittämättä syrjään koko osuustoimintakoneiston tämän kerman vastavallankumouksellisten taipumusten tähden, on Neuvostovalta pyrkinyt vakituisesti juottamaan osuustoiminnallisen jakelukoneiston yhteen omain jakeluelintensä yleisen systeemin kanssa. Se ei ole pyrkinyt kaventamaan, vaan laajentamaan osuuskuntien toimintapiiriä. Neuvostovallan ja kommunistisen puolueen edessä olevat käytännölliset tehtävät ovat yleensä esiintyneet seuraavina.
Porvaristyyppinen, normaalinen osuuskunta on niiden kansalaisten vapaaehtoinen yhdistys, jotka ovat suorittaneet määrätyn osuusmaksun. Osuuskunta säännön mukaisesti palvelee vain omia jäseniään ja ainoastaan siinä tapauksessa, ettei se ole haitaksi jäsenille, sallii tuotteita myytävän koko väestölle. Me pidämme vältämättömänä, että koko väestö olisi osuustoiminnan mukana, että kukin yhteiskunnan jäsen olisi kirjoitettu johonkin osuuskuntaan. Vasta silloin jakelu osuuskuntain välityksellä tulee merkitsemään jakelua koko väestön keskuudessa.
Kulutusosuuskunnissa hoidetaan asiat säännöllisesti kaikkien osuuskunnan jäsenten itsehallinnon perustalla. (Jos käytännössä hallitsee pieni hallituskopla, niin syy on jäsenten itsensä. Osuustoiminnan perustuslaki antaa jäsenten yleiselle kokoukselle mahdollisuuden olla asioiden päättäjänä.) Kun kaikki tasavallan kansalaiset ovat kirjoitetut osuuskuntiin jäseniksi, annetaan heille täysi tilaisuus kontrolleerata alhaalta ylös saakka koko proletaarisen valtion jakelukoneistoa. Jos joukot ovat riittävästi itsetoimintaan tottuneet, voivat he käydä mitä pontevinta ja menestyksellisintä taistelua kaikellaisia väärinkäytöksiä ja virkavaltaisuutta vastaan jakelutoiminnassa ja onnistuvat saamaan tällä tavalla välttämättömän nopeuden ja täsmällisyyden valtion osuustoimintajärjestojen työssä.
Tämän ansiosta, itse kuluttajain osanoton ansiosta jakelutyöhön, muuttuvat jakeluelimiet joukkojen yllä riippuvista itse näiden joukkojen elimiksi, mikä kieltämättä tulee auttamaan kommunistisen tiedon ja tietoisen, toverillisen kurin, kehittymistä työläisten keskuudessa, mutta myös auttaa näitä joukkoja ymmärtämään koko sosialistisen yhteiskunnan tuotanto- ja jakelukoneistoa. Edelleen on välttämätöntä, sen jälkeen kun koko väestö on osuuskuntiin yhtynyt, että osuuskunnissa saisivat johtavan osan väestön proletaariset kerrokset. Kaupungeissa tähän päästään siten, että kaupunkilaistyöväki mitä vilkkaimmin ottaa osaa osuustoimintaan, vaaleissa vieden hallintoon kommunistisen proletaarisen enemmistön, mutta etupäässä siten, että juuri työväen, vaan ei kansalaisten yleiset osunskunnat, muutetaan kaupunkien kulutuskommuneiksi. Tässä tarkoituksessa on välttämätöntä pyrkiä läheiseen yhteyteen osuuskuntien ja ammattiliittojen, s.o. tuotannon ja jakelun elinten kesken. Tälle yhteydelle kuuluu suuremmoinen tulevaisuus. Ajan oloon valtion tehtävä muuttuu keskustilityskonttorin tehtäväksi ja silloin tuotantoelinten elävä side jakeluelinten kanssa saa erikoisen tärkeän merkityksen. Vihdoin on välttämätöntä kommunistien osanotto tiiviinä ryhmänä osuustoiminnalliseen rakennustyöhön ja tulee sen vallata niissä johtava asema.
Maaseudulla on välttämätöntä syrjäyttää kulakit osuuskuntain hallinnoista, lakkauttaa kaikenlaiset etuoikeudet jakelussa maaseudun varakkaamman osan hyväksi, siirtää koko maaseudun osuuskuntain koneisto köyhälistön ja tietoisen keskivarakkaan talonpoikaisväen käsiin.
119 §. MUUT JAKELUELIMET. Lokakuun vallankumouksesta alkaen on Venäjällä syntynyt monia erilaisia, vallankumouksen luomia jakeluelimiä. Niiden keskuksena on Elintarvekomisariaatti kaikkine haaraosastoineen pitkin kuvernementtejä ja kihlakuntia. Elintarve-elimillä on ollut ja on omat jakeluelimensä elintarvekauppojen ja makasiinien verkkona. Jakelijan tehtävä oli yhteen aikaan maaseudulla köyhälistökomiteoilla, jotka olivat muodostetut osuuskuntain jakelun vastapainoksi: samaan aikaan kun osuuskunnat enimmäkseen jakelivat saamiaan tuoteita etupäässä varakkaan talonpoikaisväen eduksi, pyrkivät köyhälistökomiteat jakamaan suuremman ja paremman osan valtiolta saamistaan tuotteista köyhälistön kesken. Suuri merkitys jaossa on suurten kaupunkien talokomiteoilla ja talokommuuneilla. Sitä paitsi jakelussa toimivat ammatilliset liitot ja erittäinkin tehdaskomiteat.
Neuvostovallan tehtävänä on korvata kaikki nämä monilukuiset jakeluelimet yhdellä jakeluelimellä tai sulkea ne renkaina yhteiseen yleiseen jakelukoneistoon. Tässä suhteessa esim. talokomiteat ja talokommuunit esittävät hyödyllisen osan, auttaen kuluttajia saamaan tuotteita seisoskelematta jonoissa tunti- ja päiväkaupalla.
[1] Tarkoitetaan Suharevin toria Moskovassa; siellä rehoittaa kaikellainen keinottelu ja yksityiskauppa.